Tuiskun kanssa viikko mökillä

Kanalinnustuksen alkaessa suunnistimme Tuiskun kanssa kaksin mökille viikoksi Eevan ollessa jo takaisin töissä. Tarkoituksena oli keskittyä pääasiassa kanalinnustukseen. Teimme Tuiskun kanssa lenkkejä sekä tuttuihin maastoihin että myös uusiin tänä syksynä mahdollisiksi tulleisiin maastoihin. Päivittäinen lenkkimme kesti yleensä noin kolme ja puoli tuntia ja Tuisku juoksi koiratutkan mukaan tässä ajassa noin 25 kilometriä. Keskiviikkona Tuiskulla oli huilipäivä.

Kokonaisuutena jokaisella lenkillä näkyi lintuja, mutta alkuviikosta uusilla metsästysalueilla linnut odottivat puissa ja lähtivät lentoon hyvissä ajoin. Näin ollen alkuviikosta ei kunnon seisontoja saatu.  Alkuviikosta metsässä oli todella märkää toistuvista sateista johtuen ja ehkäpä tämän vuoksi linnut olivat mieluummin puissa kuivattelemassa. Loppuviikosta siirryimme Tuiskun kanssa vanhoihin maastoihin ja kunnon seisontoja alettiin saamaan ensin lehtokurpille. Osassa kurppatilanteissa olisi hieman paremmalla tuurilla voinut tulla tulostakin. Valitettavan usein kurppa lähti tiheästä puskasta avanssissa väärälle puolelle siten, että se pääsi lentämään katveessa haulikkokantaman ulkopuolelle ja yhdessä tilanteessa ammuin rehellisesti ohi.

Tämän lähemmäksi emme metsoa päässeet. Haukka oli ehtinyt ensin

Viimeisenä reissun päivänä, sunnuntaina, olosuhteet olivat sellaiset, että Tuisku pääsi linnuille useampaan kertaan. Heti aamulla, sadan metrin päästä mökiltä, Tuisku sai seisonnan ukkometsolle ja koppelolle, mutta nämä eivät kestäneet seisonnassa ja ne karkottuivat minun vasta lähestyessä.  Yhdessä kurppaseisonnassa kurppa lensi taas puskan väärälle puolelle ja kaiken huippuna oli tilanne, jossa olin ”heittämässä vettä” haulikon ollessa puuta vasten ja samalla aivan edestä lensi kurppapari. Tämän jälkeen huomasin Tuiskun, joka oli seisonut tätä kurppaparia viereisessä pusikossa. Lenkin ollessa päättymäisillään Tuisku otti seisonnan pienen harvennetun taimikon laitaan ja lähestyessäni seisontaa Tuiskun edestä nousi pyypoikue. Yksi pyistä jäi puun oksalle, josta pääsin sen pudottamaan. Lämpimän linnun noudossa on Tuiskulla vielä harjoiteltavaa rutiinin puuttuessa. Matkalla mökille Tuisku löysi vielä toisen pyypoikueen pienestä kuusimetsästä, mutta peitteisyydestä johtuen en nähnyt saiko Tuisku seisottua pyitä vai nousivatko ne suoraan ilmaan koiran edestä.

Hirvitorni hieman rohkeammalle passimiehelle

Viikon havaintojen perusteella pyitä ja pyypoikueita on alueella runsaasti kuin on myös lehtokurppia. Metsopoikueita näin yhden ja lisäksi havaintoja yksinäisistä metsoista. Teeriä en nähnyt koko reissulla yhtään. Tuiskun työskentelyn osalta oli havaittavissa, että yhteydenpito alkaa heikkenemään sen jälkeen, kun metsässä on kuljettu vajaa kolme tuntia ilman taukoa. Kokonaisuutena olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että lintuja löytyi ja saatiin riistatilanteita aikaan.

Lopussa kiitos seisoo

Mainokset

Puimattomat pellot fasaanitreenin haittana

Ennen kanalinnustuksen alkua kävimme treenaamassa Tuiskua yhdessä toisen tutun lyhkärin ja tuttavapariskunnan kanssa fasaaneilla Willen Jahdeilla. Ajankohta oli muuten mitä mainioin, mutta kylmän kesän vuoksi pellot olivat vielä puimatta. Samaa ongelmaa tuntuu olevan ympäri Suomen ja toivottavasti esim. Junkkarissa päästäisiin pelto-osuus viemään läpi puiduilla pelloilla.

Tuiskun osalta päivä lähti hyvin käyntiin, kun jo ensimmäisellä hakuvuorolla Tuisku sai seisonnan fasaanikanalle. Valitettavasti seisonta ei kestänyt ja Tuisku nosti kanan itse juuri kun olin lähestymässä seisontaa. Tuisku pysähtyi pillityksestä, joten kokonaisuutena tilanne oli enemmän plussan puolella omatoimisesta nostosta huolimatta.

Rypsipellosta ei fasaaneja löytynyt, vaikka hajuja kyllä oli

Tämän jälkeen Tuiskulla meni useampi hakuvuoro ennen seuraavaa tilannetta. Hakualueet olivat puimattomien peltojen vuoksi melko pienet. Lisäksi pystyssä oleva rypsipelto, jossa sai luvan kanssa hakea, oli koiralle karkeaa kulkea ja rypsi raapikin molempien koirien kirsut verille.

Vaihdettuamme hakualuetta mukana ollut toinen koira löysi pystyssä olevan kaurapellon laidasta fasaanikanan ja hakuvuoron vaihduttua Tuisku törmäsi suunnilleen samassa kohtaa toiseen kanaan, jolla oli myös kaksi poikasta. Kaukana ei ollut, että Tuisku olisi saanut kanasta kopin, koska törmäys tapahtui täydestä vauhdista. Törmäyksestä ja omasta reagointihitaudesta johtuen Tuisku ehti saatella lintuja parikymmentä metriä ennen kuin saimme sen pysähtymään. Fasaanikanan mukana olleet poikaset olivat todennäköisesti luonnossa syntyneitä. Ilahduttavaa oli huomata, että myös näillä leveyksillä fasaanien pesintä onnistuu myös luonnossa.

Päivän päättyessä Tuisku sai törmäyksessä karkottuneille poikasille seisonnan tiheään vattupuskaan, mutta peitteisyydestä johtuen Tuisku ei saanut aivan tarkasti paikallistettua lintuja. Tämän vuoksi avanssikaan ei meinannut lähteä. Ennen pitkään linnut saatiin ylös puskasta, mutta minä tai Tuisku emme kumpikaan nähneet niiden siivitystä puskan tiheydestä johtuen.

Viimeinen tilanne päivälle olisi näin jälkiviisaana pitänyt menetellä eri lailla. Tuisku seisoi koivujen verhoamassa kiviaidassa fasaanikanaa ja seisonta oli vain noin metrin päässä. Avanssin jälkeen lintu karkottui ensin minusta poispäin koivujen taakse  ja sen jälkeen lintu kaarsi tyhjän lehmälaitumen yli. Tuisku pysähtyi pienen liukumisen jälkeen, mutta paukusta Tuiskun maltti petti ja Tuisku meni perään melkein takertuen lehmien sähköaitaan, jossa ei tosin ollut virrat päällä. Huomioiden seisonnan läheisyys ja lehmälaidun Tuisku olisi kannattanut kytkeä ja antaa avanssi hihnan kanssa. Näin minäkin olisin voinut valita paremman paikan ampumisen näkökulmasta.

Kokonaisuutena päivässä oli omat hyvät ja huonot puolensa. Vaikka Tuiskulle saatiin monia hyviä osaonnistumisia, niin täydellinen riistatyö jäi kuitenkin puuttumaan. Kunhan pellot saadaan Pohjois-Savossa puitua ja metsäkanalinnustus on ohi, niin Tuisku saa revanssin Willen Jahdeilla.

Huopatulpallisten kyyhkypatruunoiden testausta

Kyyhkystyskausi on ollut jo tovin käynnissä, joten yksi jos toinenkin on päässyt polttamaan ruutia jahdissa. Valitettavasti tämä artikkeli on tässä mielessä hieman myöhässä, mutta siihen on perusteltu syy. Menimme äskettäin Eevan kanssa naimisiin, joten alkusyksy on häiden järjestelyjen vuoksi pitänyt meidät kiireisinä. Avioliiton onnelliseen satamaan saapumisen jälkeen koitamme taas kirjoitella hieman enemmän.

Tilasin aiemmin Pielavedellä sijaitsevasta OneGear -liikkeestä englantilaisia Lyalvale Express -patruunoita kyyhkystykseen. Patruunoista Pigeon Power ja Pigeon Special ovat erityisesti suunniteltu kyyhkystäjille ja Super Game on puolestaan enemmän yleispatruuna. Kyyhkystys on erittäin suosittu jahtimuoto Englannissa ja lähes jokaisella englantilaisella patruunamerkillä löytyy omat kyyhkypatruunat valikoimistaan. Kaikki kolme patruunaa ovat huopatulpalla varustettuja, koska usein passipaikkojeni ammuntasuunnan tausta-alueena on lehmien rehupelto. Muoviset välitulpat voivat rehun teon yhteydessä päätyä mukaan rehuun ja siitä lehmän ruoansulatukseen. Tämän vuoksi tällaisilla alueilla tulisi käyttää huopatulpallisia patruunoita.

Kaikki kolme patruunaa testattiin 35 metrin ampumaetäisyydellä ja tulokset analysoitiin tarkemmin Koeammunta.net -sivustolla. Alla kuvakaappauksena koeampumieni patruunoiden tulokset.

Testin perusteella sekä Pigeon Special että Pigeon Power sopivat kummatkin hyvin omaan Caesar Gueriniin, kun tarkoituksena on mennä kyyhkyjahtiin. Molemmissa patruunoissa kuviot olivat 35 metrin matkalta keskustapainoitteisia, joten patruunalla voisi todennäköisesti ampua samoilla supistajilla myös hieman pidemmälle kuvion siitä kärsimättä. Super Game oli puolestaan itselleni pienoinen pettymys erityisesti keskustan aukkoisuudesta johtuen. Super Gamea ei näin ollen tulla näkemään juurikaan tositoimissa jatkossa.

Riistapellon kasvun seurantaa

Päivityksenä riistapellon perustamista koskevaan kirjoitukseen, riistapelto kylvettiin 11.6. sunnuntaina eli samana viikonloppuna, kun peltoa muokattiin karhimella. Kylvöaika oli jälkikäteen mitä parhain, koska seuraavalla viikolla satoikin aika lailla. Kiitokset vielä naapurille oma-aloitteisuudesta.

Herneenverso n. puolitoista viikkoa kylvöstä

Kävin tarkastamassa ensimmäisen kerran pellon kasvua juhannusaattona 23.6. ja tuolloin oraat olivat jo kasvulla ja myös herneenversot olivat nousseet muutaman sentin mittaisiksi. Samalla kertaa laitoimme riistapellon laitaan hieman aurinkokukan siemeniä. Josko tuosta pellosta saisi muutaman auringonkukan kotia kaunistamaan, niin pysyisi kotiväkikin tyytyväisenä. Auringonkukan siemenet istuttiin ilman konevoimaa suhteellisen pintaan, joten jää nähtäväksi, kuinka paljon siemeniä linnut ehtivät syömään ja kuinka monta siementä jää itämään.

Versot ja oraat alkavat erottua selvästi

Reilussa viikossa (1.7.) herneenversot olivat tuplanneet pituutensa ja muutoinkin pellon kasvu näytti hyvältä. Oraiden ja herneenversojen kasvaessa pellon yleisilme alkaa muuttumaan ruskean multaisesta vihreäksi kasvun alustaksi. Mukavana lisänä tämän kerran reissulla oli se, että mennessäni pellolle pellolla oli kyyhkysiä syömässä versoja ja vielä itämättömiä siemeniä. Lisäksi läheisistä kuusikoista kuului useasta suunnasta kyyhkyjen kujerrusta. Jospa tästä olisi kehkeytymässä hyvä kyyhkyvuosi.

Riistapellon perustaminen

Blogissa on vuosittain keväisin tai alkukesästä ollut kirjoituksia kyyhkynruokintapaikan kunnostuksesta. Tänä vuonna kyyhkynruokintapaikkaa ei enää vanhaan malliin kunnostettu, koska siihen on tarkoitus perustaa riistapelto. Kyyhkynruokintapaikka sijaitsee vanhalla peltolohkolla, joka on kauan aikaa sitten ollut viljelyssä. Suhteellisen varmaksi voidaan sanoa, että siinä ei ole viljelty mitään ainakaan 25 vuoteen. Peltolohko oli toisesta päästä aika pusikoitunut ja siinä kasvoi jo usean metrin mittaista haapaa ja koivua. Lisäksi lohkolle ei ollut kesäolosuhteissa ajoväylää traktorille.

Vanha kuva blogista, jossa näkyy pelto pitkälti siinä kunnossa, jossa se on ollut pari viimeistä vuotta

Viime kesänä tuli tutun, naapurin viljelijän, joka on myös metsästyskaverini, kanssa puhetta siitä, että hän kaivattaisi omat kyyhkynruokintapaikkani viereisten peltojen ojat auki seuraavan vuoden keväänä. Homman tulisi hoitamaan myös minulle tuttu kaivinkonemies. Jutustellessa nousi esiin se, että samalla voitaisiin muokata tuo ruokintapaikan peltolohko riistapelloksi. Innostuin heti tästä ajatuksesta ja aloimme yhdessä naapurin kanssa suunnitella riistapellon perustamista.

Ensimmäinen asia riistapellon perustamisessa oli raivata kaikki pellolla olevat puut ja pusikot pois. Osa hoitui raivuusahalla, mutta osa vaati myös moottorisahaa. Työ tehtiin kahdessa osassa viime syksynä ja tämän vuoden alkutalvella. Välissä tuli poltettua syksyn raivauksista kertyneitä risuja. Tulipa tehtyä samalla paljon polttopuita mökille.

Muutama viikko sitten oli edessä virallisten viljelypeltojen ojien kaivuu ja samalla hoidettiin pohjatyöt riistapellolle. Riistapellon sivuojat kaivettiin auki, lohkolle jääneet kannot ja juurakot kaivettiin pois ja lohkolle tehtiin kulkuväylä. Kulkuväylää varten piti lohkon päätyojaan hankkia rumpuputki, jotta kulkuväylä ei tukkisi naapurin peltojen ojia. Samalla peltolohkoa jo hieman muokattiin kaivinkoneella.

Pelto-ojan kaivuiden, kantojen nostamisen ja pienen kaivinkonemuokkauksen jälkeen

Viime viikonloppuna pääsin itse katsomaan tehtyjen töiden tuloksia. Aika pitkälle oli tultu siitä, kun ensimmäisen kerran raivasin muutaman neliön alueen lohkon toisesta päästä useampi vuosi sitten. Jonkin verran pellon pinnassa oli ylösnousseita kiviä ja juurakoita. Niitä tuli lauantaina heiteltyä ensin pois ja sunnuntaina naapuri tuli vielä tunniksi ajamaan karhilla peltoa. Karhilla saatiin peltoa vielä muokattua ennen kylvöä ja samalla karhi nosti vielä lisää kiviä ja juuria pintaan, josta ne oli helppo heitellä pois.

Karhilla ajelun jälkeinen tulos

Riistapeltoon on tarkoitus kylvää tälle kesälle riistahernettä. Herneen joukkoon tulee todennäköisesti hieman kauraa antamaan tukea herneen kasvulle. Koska pellon viljelystä on kulunut pitkä aika, on tämän ensimmäisen viljelyn onnistuminen täysi arvoitus. Sinällään maapohja näyttää muokkauksen jälkeen viljelykelpoiselta, mutta pellon ravinnetasoista ei ole tietoa. Toivottavasti syksyllä olisi edes jotain pellossa kyyhkyjä varten.

Valmis kylvettäväksi

Radiolupa poistui metsästysradioista ja koiratutkista

Normien purkutalkoot ovat olleet esillä pitemmän aikaa ja vihdoin metsästysradiot ja koiratutkat vapautettiin radioluvista. Vapautus astui voimaan 1.1.2017. Aiemmin esim. hirvimetsästyksen yhteydessä käytettyjä metsästysradiopuhelimia varten tuli olla Viestintäviraston myöntämä radiolupa ja maksaa vuosittainen taajuusmaksu. Taajuusmaksun maksamista ja radioluvan voimassaoloa valvoivat viranomaiset, mutta minun tiedossani ei ole kuka näitä lupia käytännössä syynäsi. Minulta ei yli kymmenen vuoden aikana kertaakaan viranomaisen toimesta tarkastettu radiolupaa tai taajuusmaksun suoritusta. Hirviporukoissa on tietysti harjoitettu omavalvontaa metsästyksenjohtajan toimesta. Nykyisessä viranomaisten resurssipulassa poliiseilla varmaan on muutakin tekemistä kuin juosta metsässä valvomassa radiolupia.

1.1.2017 lähtien metsästysradiot ja muut ns. RHA68 -kanavilla toimivat liikkuvat radiolähettimet ja koiratutkat sekä muut jäljitys- ja seurantalähettimet 155 MHz:n taajuusalueella ovat vapautettu radioluvasta eikä näiden radiolähettimien käytöstä enää peritä vuonna 2017 taajuusmaksuja. Aiemmin radiolupaa on perusteltu sillä, että radioluvan avulla näiden radiolaiteryhmien käyttäjät on saatu rekisteröityä, jolloin käyttäjille on voitu tiedottaa esim. taajuuksien käyttöehdoissa
tapahtuvista muutoksista. Viestintävirasto katsoo itsekin, että rekisteröimisestä saatava hyöty on kuitenkin vähäinen. Näin ollen näiden radiolähetinryhmien
sääntelyä voidaan vähentää vapauttamalla niiden käyttö luvanvaraisuudesta.

Huomioiden luvanvaraisuudesta saatujen hyötyjen vähäisyys ja tietoyhteiskunnan kehittyminen on radiolupa ollut mielestäni vain muinainen jäänne. Metsällä ollessa voi nykyään pitää yhteyttä muihin metsästäjiin puhelimen, Messengerin, WhatsAppin ja muiden ryhmäviestisovellusten avulla. Lisäksi muiden metsästäjien sekä tietysti koiran sijaintia on voinut seurata eri koirapantasovellusten kautta. Eikä noissa radiopuhelimissa kuuluvuuskaan aina ole ollut kamalan kehuttava ja lämpöä jahdissa on nostattanut radiosta tullut katkonainen viesti ja jatkuvat ”kuuleeko” ”ei kuulu” ”tänne kuuluu” ”miksi se Matti ei kuule” ”prkl näitä radioita” -viestiketjut. Tälle muutokselle siis iso peukku. Tuiskulle ollaan suunnittelemassa koiratutkan hankintaa ja eipä jatkossa tarvitse tämänkään osalta pohtia tarvitseeko koiratutka radiolupaa vai ei.

Manu on poissa

Perhettämme on kohdannut suuri suru; Manusta on tullut enkelikoira.

Manulle tuli helmikuun lopulla selkäydininfarkti, minkä seurauksena sen takajalat halvaantuivat lähes täysin. Syy jäi arvoitukseksi, todennäköisesti sen aiheutti jonkinlainen tälli selkään, ehkä törmäys toisen koiran kanssa leikkiessä. Eläinlääkäri antoi magneettikuvauksen ja ennusmerkkien (esim. kiputunnon säilyminen tassuissa) hyvän ennusteen toipumiselle, joten päätimme sitä yrittää. Manu sai vahvan kipulääkityksen ja vaikuttikin, että olosuhteisiin nähden sillä oli hyvä olla. Pääasia, että ruokahuolto toimi ajallaan, kun se ei päässyt enää itse keittiöön valvomaan tilannetta…

Eläinlääkäri kertoi, että useimmat koirat toipuvat tästä sairaudesta 2-6 viikossa, jos ovat toipuakseen. Hoidimme Manua kotona ja yritimme kaikin keinoin edesauttaa toipumista. Käytimme sitä akupunktiossa ja fysioterapiassa, kotona jumpattiin jalkoja ahkerasti, hierottiin Manua ja yritettiin kaikin puolin tehdä sen olo mahdollisimman mukavaksi. Otimme molemmat vuorollamme lomaa töistä ja siskonikin tuli avuksi Manua hoitamaan. Manu ei pystynyt pidättämään pissaa, joten sille sai vaihtaa puhtaita alusia jatkuvasti. Toinen meistä nukkui Manun vierellä lattialla joka yö, koska se vaati hoitoa, kyljen kääntämistä ja alusten vaihtoa, silloinkin. Kuukausi, jonka Manua hoidimme, oli kaikin puolin hyvin raskas – henkisesti ja fyysisesti. Aina välillä syttyi pieni toivonkipinä, kun Manun jaloissa näkyi pieniä toipumisen merkkejä ja siksi hoitoa jatkettiinkin näin kauan.

Neljä viikkoa Manun sairastumisen jälkeen oireita alkoi näkyä myös sen etujaloissa. En tiedä, johtuiko se pitkästä liikkumattomuudesta vai etenikö tukos/turvotus jotenkin Manun selkäytimessä toiseen suuntaan. Lisäksi kipulääkityskään ei enää riittänyt pitämään Manun oloa hyvänä, joten emme voineet muuta kuin päättää luovuttaa. Päätös ei sinällään ollut vaikea, vaikeampaa olisi ollut katsoa Manun kipua. Mutta luopuminen ja irti päästäminen siitä mitä niin kovasti rakastaa, se ei ollut helppoa.

Viikko sitten lauantaina lähdimme siis viimeiselle matkalle Manun kanssa. Ajoimme vielä kerran vanhan kotipaikan kautta, missä asuimme Manun ensimmäiset elinvuodet. Manun erinomainen ruokahalu ei kärsinyt sairaudestakaan ja vielä autossa se söi innolla herkkuja. Lopetus meni hyvin ja oli kaunis tilanne, saimme jättää hyvästit rauhassa ja kiittää Manua kaikesta. Olimme sen vierellä viimeiseen hengenvetoon saakka ja Manu sai nukahtaa rauhallisesti meidän silitellessä sitä.

Vaikka tiedämme, että päätös oli oikea tässä tilanteessa, on ikävä nyt kova. Manu oli iso osa elämäämme vajaan viiden vuoden ajan ja on monta asiaa, mitä ikävöin. Tuttua katsetta, joka alkoi vaatia ruokaa aina tiettyyn aikaan. Yhteisiä lenkkejä. Maailman pehmeintä turkkia, jota olisin voinut silittää tuntikausia. Niitä lumienkeleitä, joita se teki kotikadun varteen, joskus monta kymmentä yhdellä lenkillä. Se rakasti puhtaassa pakkaslumessa kierimistä ja sen viimeisenä päivänä satelikin lunta hiljalleen taivaalta. On ikävä kaikkia Manun omituisia, hauskoja ja joskus ärsyttäviäkin luonteenpiirteitä, on kova ikävä sitä miten se nauratti minua joka ainoa päivä.

Suru varmasti helpottaa ajan myötä. Laitan tänne blogiin lempikuviani Manusta, kunhan jaksan käydä niitä läpi. Manun elämä jäi aika lyhyeksi, alle viiteen vuoteen, ja sen viimeinen kuukausi ei ollut sellainen mitä rakkaalle ystävälle olisi toivonut. Mutta ennen sitä, miten monta onnellista päivää ja hetkeä meillä olikaan yhdessä… Niistä olen kiitollinen. Hyvää matkaa rakas koirani.


Manu 20.4.2012 – 25.3.2017

Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua,
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi.
Ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.

(kirjoittaja tuntematon)

Talven treenailuja

Blogi on viettänyt hetken hiljaiseloa, näin talvisin kun ei tule niin aktiivisesti treenattua koirien kanssa mitään ja linnustusreissujakin saa taas odotella tovin. Tylsyyden karkottamiseksi aloitin vuoden alusta Tuiskun kanssa koirakoulussa käymisen. Meillä on nyt kerran viikkoon treenit, joissa tehdään vaihtelevasti hyppytekniikkaa, tokoa, eri temppuja, rallytokoa jne. Kurssi on ihan hauskaa ajanvietettä ja aivotyötä koiralle. Tuisku tuntuu tykkäävän älyttömästi tuosta hyppimisestä ja olenkin miettinyt, pitäisikö sen kanssa mennä jollekin agilityn alkeiskurssille. Se on tosin niin kova menijä, että en meinaa pysyä sen vauhdissa itse alkuunkaan :)
img_9727b
Vaikka talvi hiljaisempaa kautta treenaamisen kannalta onkin, tehdään Tuiskun kanssa säännöllisesti myös erilaisia nouto- ja pilliharjoituksia. Erityisesti olemme pyrkineet harjoittelemaan noutoa ampumisen kanssa. Tuiskulla ilmeni syksyllä hiukan paukkunouto-ongelmaa, joten nyt olemme yrittäneet harjoitella maltin säilyttämistä ammuttaessa. Joka kerta kun pamahtaa, ei pääse noutamaan, vaikka heitettäisiinkin lintu samalla. Ja aina pitää istua laukauksesta. Tuollaisista harjoituksista on helppo tehdä erilaisia variaatioita, varsinkin jos on enemmän kuin kaksi kättä käytettävissä. Oikeissa riistatilanteissa koira käy tietysti ihan eri kierroksilla, kun edessä on elävä lintu. Mutta harjoitus tekee mestarin, ja toivon mukaan nämä nyt harjoitellut käytösmallit pysyvät Tuiskun päässä sitten ensi syksyn tositilanteissa.
Nouto sujuu nykyisin yllättävän hyvin Tuiskun kanssa. Se ei enää niin jahkaile lintuun tarttumista, vaan on pääasiassa joka kerta erittäin innokkaana noutamassa. Välillä ilmenee kuitenkin vielä pientä jäytämistä tai pudottelua matkan varrelle. Nyt kun Tuiskusta huomaa, että linnun kantaminen on siitä oikeasti kivaa, niin olemme usein antaneet sen kantaa linnun harjoituksen lopuksi takaisin autolle, mökille tms. Viime kesäisessä koulutuksessaan Mika Harju sanoi hyvän pointin, että miksi koira toisi linnun mielellään isännälle, jos se aina tarkoittaa sitä että lintu otetaan heti koiralta pois.
img_9846b
Tuiskulla oli toiset juoksut tammikuussa ja omasta mielestäni se on ottanut aika lailla massaa viime aikoina. Ei ole enää niin kuivan kesän orava kuin esim. vielä alkusyksystä. Keväälle pitäisikin katsella joku koiranäyttely, jospa ei enää tulisi kritiikkiä liian kevyestä rakenteesta.
Manun kanssa ei olla touhuttu mitään erikoisempaa viime aikoina. Tietysti nouto- ja etsintäharjoituksia yleensä tehdään sillekin, jos olemme porukalla liikenteessä. Kotona on tehty noseworkkia, se on hyvää aivotyötä esim. kovina pakkaspäivinä kun lenkit jäävät lyhyiksi. Kunhan lumi sulaa, niin päästään taas vetämään verijälkeä Manulle. Kevättä odotellessa!

Vuodenvaihteen fasaanijahti

Päätimme vuoden 2016 jahdit välipäivinä fasaanille Willen Jahdeilla Rautalammilla. Säätila ei ollut juuri pakkasen puolella, mutta tuuli oli aika navakka ja lisäksi iltapäivästä alkoi sataa märkää räntää. Suhteellisen mukavalta tuntui siis istuskella päivän päätteeksi nuotiolla lämmittelemässä.
Jo etukäteen oli tiedossa, että alueella on liikkunut ilves ja että fasaanit ovat sen vuoksi aika vähissä. Kaksi eri tilannetta saatiin kuitenkin aikaan, molemmat iltapäivän puolella joten Tuiskulla alkoi siinä vaiheessa jo väsymys vähän painaa.
Ensimmäisessä tilanteessa Tuisku haki tietä reunustavaa kuusikkoa. Se otti seisonnan kaatuneen puun juurakkoa kohti ja Olavi huomasi, että fasaani oli juurakon alla noin kaksi metriä koirasta. Linnun sijainnin takia oli selvää, että jos siitä antaa nostoluvan niin lintu jää varmasti suuhun. Olavi siis kytki Tuiskun hihnaan ja minä kävin hätistämässä linnun lentoon. Tuisku pillitettiin istumaan samalla ja suhteellisen rauhassa se tuntui katselevan fasaanin lentoa.
Tässä tilanteessa Manu päätti kuitenkin vetää oman Manu -shownsa. Manu liikkui mukanamme irti, koska yleensä sitä ei linnut juuri kiinnosta ellei ihan nenän eteen satu. Tässäkin kohtaa Manu huomasi fasaanin vasta kun se siivitti ohitsemme kohti harvaa koivikkoa. Siitäkös sitten joku münsterin päässä napsahti ja fasaanille tehtiin oikein komea peräänmeno :D No, Manun kanssa kun on luovuttu siitä toivosta että sille vielä saataisiin kunnollisia riistatöitä, niin peräänmenotkaan eivät niin haitanne, lähinnä nauratti. Keskitymme Manun kanssa siihen että noutavana koirana sitä voi hyvin käyttää ja että niissä hommissa ei pöllöiltäisi turhia.

taukolaiset autossa

taukolaiset autossa


Toinen tilanne saatiin hetken päästä pellon laidalla. Tuisku otti seisonnan ojan pohjalla kohti pientä kuusta. Lintua ei omaan silmään näkynyt, ja Olavi antoi koiralle nostoluvan. Kopiksihan se lintu sitten kuitenkin jäi. Jälkiviisaana on helppo todeta, että olisi kannattanut tuossakin tilanteessa hätistellä lintu itse ilmaan. Todennäköisesti kukko oli sen kuusen alla piilossa eikä päässyt sieltä riittävän nopeasti siivilleen. Tuiskulla on aika räjähtävä avanssi joten fasaani jää sille helposti suuhun, etenkin jos lintu on kaivautuneena heinikkoon tai oksien alle piiloon.
Kokonaisuutena ajatellen päivässä oli kuitenkin paljon hyvää. Tuisku oli yleisesti ottaen hyvin kuulolla, ei törmännyt lintuihin, ei nostanut niitä omine lupineen eikä tullut (Tuiskulle) peräänmenoa. Nouto lämpimällä linnulla saatiin onnistumaan hyvin, kun ensin vähän muistutti Tuiskua että nyt ollaan töissä. Päivän aluksi tehtiin myös muutamia istumisharjoituksia ampumisen kanssa (Tuiskulla kun on ollut havaittavissa huomattavaa kiihtymistä paukusta) ja niistäkin jäi hyvä fiilis. Vaikkei nyt kunnollista riistatyötä saatukaan aikaan, niin täytyy olla tyytyväinen päivän antiin.