Tässä olisi lupaamani juttu pyyn pillityksestä, joka on mielestäni yksi mukavimmista koirattoman miehen kanalintujahdeista. Pyyn pillitys on kiehtova jahtimuoto siksi, että siinä on välitön ja jatkuva kontakti saaliseläimeen.
Jos hyvää pyypaikkaa ei ole ennakkoon tiedossa, voi tiedustelun aloittaa maalis-toukokuussa, kun urospyyt alkavat viheltelemään kumppanin löytämisen toivossa. Kevätiltoina on hyvä mahdollisuus kuulla urospyyn viheltelyä. Itse olen pyyt löytänyt kosteista sekametsistä. Pyitä voi löytää järvenrantakoivikoista, metsäpurojen varrelta sekä myös oikein vanhoista kuusimetsistä. Mielestäni oleellista on, että paikassa kasvaa marjoja ja lehtipuita. Pyiden ravintoon kuuluu syksyn alussa marjat ja lumen tultua pyyt siirtyvät ruokavaliossaan lehtipuiden urpuihin. Toinen pyypaikoille tyypillinen ominaisuus on se, että ne ovat puustoltaan hieman ylitiheitä. Pyy hakee suojaa tiheästä metsästä ja ketteränä lintuna sen on helppo pörähtää tiheässä metsässä oksalta toiselle. Jos kevään tiedustelu ei tuota tulosta, niin pyyhavaintoja kerkiää tekemään myös loppukesästä.
Jos pyypaikkaa ei meinaa kovasta ennakkotiedustelusta huolimatta löytyä, voi kuumia pelipaikkoja kysellä myös kokeneilta jahtimiehiltä. Pyytä ei pidetä, ehkä osaksi pienestä koostaan johtuen, kovin arvostettuna saaliina. Näin ollen vanhatkin konkarit saattavat ilman sen suurempaa salailua kertoa hyviä pillityspaikkoja. Pyy on hyvin vahvasti reviirilintu, joten pyyt löytyvät vuodesta toiseen samoilta vanhoilta paikoilta. Ilman sen suurempaa tieteellistä analyysia olen henkilökohtaisesti tuumannut, että jos hyvältä reviiriltä poistuu joko haukan tai metsästäjän kynsiin urospyy, täyttävät nuoremmat pyrkijät reviirin nopeasti.
Kuvan taustalla näkyy hyvin pyylle tyypillinen tiheikköinen, risukkoinen elinympäristö (appiukko älköön pahastuko, ei tarvetta harvennukselle).
Kun jahtikausi syksyllä sitten alkaa, kannattaa pyyn pillitykseen lähteä aamulla. Turha sinne metsään on mennä pimeässä, mutta jos siinä 8-11 välillä metsään ehtii, niin siitä on hyvä lähteä. Voi kokeilla myös iltapäivästä tai alkuillasta. Oikein kovalla sateella en ole henkilökohtaisesti ikinä pyyn pillityksessä onnistunut. Tuulesta ei sinänsä ole haittaa, mutta pyyn vihellysääni saattaa kadota kovaan tuuleen. Tuulisella ilmalla kannattaakin rytmittää viheltely tuulenpuuskien mukaan.
Mukaan kannattaa ottaa pieni retkijakkara, jos ei halualla mättäällä istua. Lisäksi kahvia ja tupakkimiehille tupakkia. Pyyn pillitys saattaa toisinaan olla melkoista asemasotaa, jolloin kahvin kanssa jaksaa paremmin odotella pyyn hermon pettämistä. Perus metsävaatetus on riittävä, mutta ei noista camohanskoista ja -hupustakaan haittaa ole. Aseeksi haulikko tai pienoiskivääri. Haulikko voi hyvin olla 12, 16 tai 20 kaliiberinen. Koska pyy on maalina pieni, tulee haulikuvion olla riittävän peittävä. Itse suosin 2,5 – 2,9 millin hauleja ja latauskin voi olla kevyt 28 – 32 grammaa. Tärkein varustus on tietysti pyypilli. Itse olen käyttänyt perinteistä Hubertuksen metallista pilliä. Markkinoilta löytyy nykyään myös säädettäviä pillejä sekä myös naaraspillejä, joilla imitoidaan naaraspyyn vihellystä. Oikein kovat metsämiehet tekevät pillin luonnollisesti metson sulasta tai sitten viheltelevät itse ilman mitään pillejä. Niinhän se on, että myy pillisi poika ja osta kitara.
Kun hyvälle pillityspaikalle vihdoin on löydetty, voi pillityksen aloittaa. Toiset odottelevat ensin viitisentoista minuttia ennen kuin alkavat pillittämään, jotta pyy ei yhdistäisi vihellystä metsän kulkijaan. Ensimmäinen vihellys voi olla voimakkuudeltaan hieman kovempi, jotta oletettu reviirillä oleva pyy sen varmasti kuulee. Tämän jälkeen itse suosin hiljaisempaa pillitystä. Näin pyy ei kuvittele, että reviirille on tunkeutunut se koko läänin kookkain ja kovaäänisin pyyuros. Pillityksen ideanahan on, että reviiriään puolustava pyy tulee selvittämään kuka reviirille on tunkeutunut ja missä tunkeutuja mahdollisesti luuraa. Näin ollen olen siinä uskossa, että hieman varovaisempi ”anteeksi pyytelevä” viheltely rohkaisee pyytä paremmin näyttäytymään.
Näin kirjallisessa muodossa on hieman vaikea havainnollistaa pyyn vihellystä, mutta se on perinteisesti kuvattu tekstimuodossa TIIII – Tiiii – TI-TI -Ti. Internetin ihmeellisenä aikana voi olla helpompaa kysyä herra googlelta, mitenkä se pyy viheltää. Kunhan metsässä ensimmäisen kerran kuulee pyyn vihellyksen, niin pärjää kyllä, kunhan viheltelee samalla lailla takaisin. Pyyn viheltelyyn voi vastata nopeastikin takasisin, mutta välillä kannattaa pitää pitempiä taukoja. Pyy on utelias lintu ja sen kiinnostus kasvaa, jos viheltely yhtäkkiä loppuukin. Tällöin pyy yleensä vaihtaa paikkaa, jotta reviirille tunkeutunut kilpakosija löytyisi.
Pyyn lentoääntä voisi kuvailla sanoilla pyrähdys ja pörinä. Pyyllä on melko lyhyet siivet ja tiheässä metsikössä lentäessään pyyn siivet lyövät kovaan tahtiin ja tämän seurauksena syntyy sille ominainen lentoääni. Pillityksessä pyy vaihtaa useasti paikkaa. Kuuntelemalla lentoääniä pillittäjän onkin mahdollista koittaa havaita pyyn sijainti. Toisinaan pyy saattaa kiertää pillittäjän taaksekin, joten pillittäjän on syytä olla varuillaan ja tarkkailla ympäristöään laajasti. Pyy on siitä ovela lintu, että toisinaan se saattaa lähestyä pillittäjää myös jalkaisin. Joten kannattaa katsella välillä myös varvikkoon kaiken varalta. Kun pyy lopulta erehtyy ampumahollille, ei mielestäni ole syytä hätäillä. Haulikon kerkiää nostaa rauhallisesti poskelle ja aikaa on myös tähdättyyn laukaisuun (joo joo, haulikolla ei tähdätä). Jos oma hermo ei kestä tätä, voi pyyn koittaa pudottaa myös heittolaukauksella.
Pyy on erittäin kaunis lintu ja liha on riistalinnulle poikkeuksellisen vaaleaa ja miedon makuista. Näin ollen myös riistaruokiin tottumattomat ihmiset saattavat siitä pitää.
Manulle illallinen 