Ensimmäistä kertaa jäniksen selässä

Viime viikonloppu meni Pirkanmaalla hirvijahdin merkeissä. Omassa hirviseurassani on jahti aloitettu perinteisesti lokakuun toisena viikonloppuna. Syyt tähän ovat olleet lämpötila ja turvallisuus: ulkona on kylmempää hirvien ruhojen riiputtamista varten ja lehdet ovat osaksi jo tippuneet, joten näkyvyys metsässä on parempi.

Hirvijahdin aloituksesta ei jäänyt paljon lapsille kerrottavaa. Lauantaina eivät koirat, koiramiehet tai passimiehet nähneet vilaustakaan hirvestä. Sunnuntaina hirven pääsi näkemään koiramies ja kuuman vihjepuhelun soittanut maanviljelijä. Hirvet menivät ilmeisesti sellaisessa pusikossa, että koiramiehelle ei ampumatilannetta siunaantunut. Oma saldo oli tuntien istumaharjoitus passijakkaralla ja koiran ylösotto hirvistä sunnuntaina läheltä omaa passipaikkaa.

Ennen Manun mahatautia kävin koiran kanssa myös omien maiden läheisyydessä katselemassa lintuja. Noin tunnin lenkin jälkeen Manu otti hyvin karussa hakkuuaukon rinteessä seisonnan kolmen kuusen muodostamaan kuusipuskaan. Juuri sillä kohtaa rinnetta ei oikein ollut mitään muuta suojaa kuin kyseinen kuusipuska. Manu seisoi kiinteästi ja itse kiertelin puskan puolelta toiselle ja ihmettelin, että mitäköhän siinä puskassa on. Manu seisoi noin metrin päästä puskasta ja koska oma kiertelynikin oli aika ilmeistä, heräsi minulle ihmetys puskan mahdollisesta piiloutujasta. Kovin oli kovahermoinen olio kyseessä.

Koska Manun seisonta oli kiinteä, ei muuta kuin panokset piipuun, varmistin pois ja Manulle avanssilupa. Ensimmäinen nosta -käsky johti lähinnä siihen, että Manu tarkensi aavistuksen seisontaansa. Toisella nosta -käskyllä Manun seisonta muuttui vaanivaksi makaamiseksi. Kolmanteen nosta- käskyyn otin kunnon liikkeen mukaan ja samalla kun annoin käskyn syöksyin itse eteenpäin. Tästä Manukin innostui ja syöksyi keskelle kuusipuskaa sillä seurauksella, että jänis lähti puskasta rinnettä alas. Itse olin väärällä puolella puskaa. Olin valmistautunut siihen, että mikä puskasta ikinä lähteekin, lähtee rinnettä ylös. No olin puskan vasemmalla puolella ja jänö lähtikin oikealle alas. Koko tilanne kesti noin 1-2 sekuntia ja täytyy myöntää, että ei siinä paljon pilliin ehtinyt viheltämään.

Jänis pakeni Manu perässään läheiseen kasvatuskuusikkoon ja kyllähän Manu antoi muutaman haukunkin ajaessaan. Itse jäin istuskelemaan maahan ja odottelin aikani ennen kuin aloin kutsua Manua. Hetken huutelun jälkeen Manu tulikin kieli roikkuen takaisin ja silmät paloivat siihen malliin, että jänis oli saanut tehdä kovan työn päästäkseen Manulta karkuun.

Tämä riistakokemus antoi jälleen lisää uskoa koiran toimintaan. Oikeissa olosuhteissa seisonta löytyy ja seisonta tapahtui aivan piikkiin eli niin lähellä kuin mahdollista ilman karkotusta. Lisäksi seisonta oli kiinteä ja kestoakin oli muutaman minuutin. Bonuksena vielä, että seisonta oli jänikselle, mikä ei ole helpoin seisottava. Siihen en vielä vähäisen seisojakokemukseni perusteella osaa ottaa kantaa, onko näistä jänisseisonnoista nuoren koiran kehitykselle hyötyä vai haittaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s