Tänään aurinko pilkisti päivällä esiin ja lähdettiin heti tuonne läheiseen metsään kävelylle. Aurinko kylläkin ehti jo hävitä näkyvistä ennen kuin ehdimme pelipaikoille, mutta oli joka tapauksessa ihan mukavaa samoilla ympäriinsä siellä. Nyt oli luntakin jo muutama sentti maassa.
Yhdistimme lenkkeilyyn noutotreenit, ne kun ovat jääneet vähemmälle nyt syksyllä. Noutolinnuksi pakastimesta valikoitui lehtokurppa.
Etsinnässä enemmän vauhtia kuin järkeä
Nouto itsessään sujuu ihan hyvin (ainakin jäisellä linnulla, kun sitä ei ole niin kiva pupeltaa…), mutta sen linnun löytäminen. Manu on käsittämättömän huono markkeerauksessa. Kun linnun heittää tiettyyn suuntaan ja antaa noutokäskyn, lähtee Manu ihan mistä sattuu lintua etsimään. Vaikka saisi vastatuuleen etsiä. En ymmärrä mitä sen pienessä päässä liikkuu. Manun puolustukseksi voi sanoa, että tänään vietiin kyllä lintu kauas, mutta silti olisi paljon parannettavaa tuossa putoamispaikan markkeeraamisessa. Pitää varmaan talven aikana kehitellä jotain harjoituksia, millä sitä voisi parantaa.
Sitten kun lintu löytyi, niin hyvin se tuli Olaville käteen. Ja samoin oli mukavaa nähdä, että etsintävauhti oli ainakin reipas. Manu kun joskus aikaisemmin on myös harrastanut näitä ”kävelemällä noutoja”.
Nyt on koira tuhissut tyytyväisenä häkissään pitkät nokoset. Manu on siitä helppo, että kun sen kanssa vaan käy lenkillä niin kotona se on sitten ihan rauhallisesti. Kun on olemassa myös näitä virtapiikkikoiria, joita ei millään saa väsymään. Sellainen sanontakin taitaa olla että seisoja ei rauhoitu ennen kuin on metri multaa päällä. Taisi meille vaan sattua tuommoinen laiskanpulskea yksilö… :) Nyt ehkä vielä pikku hihnalenkille illalla, palaillaan ensi viikolla!
P.S. Karvanlähtö alkaa viimeinkin loppua, jipii! Josko tästä eteenpäin saisi vaikka syödä jonkun aterian ilman että seasta löytyy 1-5 kappaletta koirankarvoja.
Manulle illallinen 