Tassujen huolto

Koiran tassut joutuvat usein kovalle koetukselle etenkin näin talvisin. Manun tassuja huolletaan seuraavilla asioilla:

Ravinto: Karheisiin ja halkeileviin tassuihin auttaa usein öljyn tai rasvan lisääminen ruokavalioon (esim. lohiöljy on hyvä). Arvelen että Manun tassujen kuntoa on parantanut myös sinkkilisän syöttäminen, sillä ennen melko karheat anturat tuntuvat nykyään jo pehmeämmiltä (lisää on syötetty muutama kuukausi).

hoitamaton tassu

hoitamaton tassu

Tassujen tarkastus: Tassut tarkastetaan säännöllisesti haavojen, kulumien ynnä muiden varalta. Ja heti, jos koira ontuu tai liikkuu yhtään epäpuhtaasti. Olen yrittänyt myös muistuttaa Olavia jahtireissujen jälkeen vilkaisemaan tassut läpi. Haavoihin ja muihin vastaaviin reagoidaan tilanteen vaatimalla vakavuudella. Haavat olen puhdistanut ja sen jälkeen pitänyt koiralla sukkaa jalassa, ettei se pääse nuolemaan haavaa. Ostin muistaakseni H&M:stä vauvansukkia, ovat kätevän kokoisia nelijalkaisellekin! Jos on jotain tassuprobleemaa, tassu suojataan ulos mennessä töppösellä (meillä Agrimarketin alesta ostettu, muuten passeli mutta rispaantui nopeasti). Nirhaumiin olen käyttänyt Bacibact -voidetta (jos vaikuttaa että on tulehdusriski) tai pihkasalvaa, joka muodostaa suojaavan kalvon.

Kynsienleikkuu: Manun kynnet kuluvat aika paljon lenkkeillessä, mutta leikkaan niitä pikkuisen kerran viikossa-parissa. Viallisen varpaan kynsi ei osu maahan eikä siten kulu, joten sitä täytyy leikata enemmän kerralla.

tarvikkeita (löytyy tietysti myös dad <3 me -sukat)

tarvikkeita (löytyy tietysti myös dad <3 me -sukat)

Tassukarvojen siistiminen: Etenkin talvisaikaan olemme myös ajelleet Manulta tassujen pohjista karvat pois, ettei niihin pääse tarttumaan niin pahasti lumipaakkuja. Manu on onneksi suht rauhallinen tapaus hoitotoimenpiteissä, joten etutassuista karvojen ajelu onnistuu helposti Olavin vanhalla partakoneella. Takatassut taas kutiaa niin herkästi, että saavat jäädä luonnontilaan Olavin ja minun hermojen säästämiseksi tassujenhoito-operaatiossa :D

Rasvaaminen: Manun tassut ovat ainakin aiemmin olleet aika karheat, joten olen myös rasvaillut niitä. Tähän mennessä käytössä on ollut Helosan, en sitten tiedä olisiko joku toinen voide tehokkaampi. Rasvauksen jälkeen vielä ne vauvansukat tassuihin pariksi tunniksi, niin Manu ei nuole rasvaa pois ja samoin lattiat säilyy vähän siistimpinä.

Semmoisia aika perusjuttuja, tärkeitä kumminkin :)

___________________________________________________________________________________________________

Aiheesta siirrymme kuulumisiin: Manulla on jälleen yskä. En tiedä mistä lie sen saanut, kun ei olla muita koiriakaan tavattu nyt. Olisiko saanut eläinlääkärin odotushuoneesta sitten tai jostain tienvarrelta, ken tietää. Joka tapauksessa levossa on saanut taas pitää Manua ja valkosipulia olen lisännyt ruokaan, josko siitä jotain apua olisi. Tänään juuri mietin että auttaisikohan jos juottaisi jotain lämmintä juomaa… :D Toivotaan, että menee pian ohi. Treenit ovat siis tauolla sairasloman ajan. Manu on tosin omasta mielestään aivan terve ja kova hinku olisi päästä irti juoksentelemaan. Olemme myös saaneet ylimääräisiä yöllisiä herätyksiä energiseltä pikkumonsterilta (”Moi. Halusin vaan tarkistaa että oottehan te vielä elossa nuolemalla teitä naamasta. Kello on jo 4.30. T. Manu”)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s