Fasaanitreenit vol. 2 ja ennennäkemätöntä noutointoa

Eilen ajeltiin taas treenaamaan fasaaneilla samaan paikkaan kuin viimeksikin. Tiivistetysti treenit menivät ihan hyvin, tosin tällä kertaa ei saatu seisontoja. Muutama törmäys tuli, osin johtuen omasta huonosta koiran ohjauksesta jossa ei tuulen suuntaa katsottu oikein ja kerran siksi että Manu lähti jäljittämään pakoon juossutta kukkoa ja sitten törmäsi innostuksissaan siihen. Hyvää oli se, että kaikilla kerroilla Manu jäi omatoimisesti paikoilleen lintujen siivittäessä, vaikka ainakin yksi kana lähti yllättäen aika vierestä. Huomattavissa oli tosin pientä jälkipolttoa; alkuun Manu jäi nätisti paikoilleen mutta sitten kun linnut katosivat näköpiiristä, ilmeisesti alkoi münsteriveri taas kuumeta ja mieli olisi tehnyt lähteä katsomaan että mihin ne hävisivät. Tuossa jäljitystilanteessa olisi voinut tulla peräänmeno, muissa tilanteissa ei mielestäni ollut samanlaista ajatusta koiralla. Onneksi tällä kertaa oli isännällä liina tiukasti kädessä joten potentiaalinen peräänmeno saatiin estettyä.
Yhteenvetona näistä kahdesta fasaanitreenistä voisi todeta, että Manu alkaa pikkuhiljaa tajuta mitä se haku tarkoittaa. Etenkin sitten kun on yksi lintu jo kohdattu, tulee hakuun enemmän vauhtia ja Manusta huomaa että se tosissaan etsii jotain eikä ole vain sunnuntaikävelyllä. Haku on edelleen melko suppeaa (joskin parempaa kuin ennen) ja yleensä Manu menee ravilla, mutta jospa se siitä vielä paranisi. On sentään hyviä merkkejä ilmassa. Tässä taisivat olla tämän talven fasaanitreenit ja pitää jatkaa harjoittelua nyt muulla tapaa.

Tänään sitten suunnattiin tuohon läheiselle asuinalueen ja rannan väliselle metsäkaistaleelle tekemään muutama noutoharjoitus. Olavi heitti kaninkarvadamin pusikkoon niin että Manu sen markkeerasi, sitten jatkettiin matkaa ja vähän matkan päästä lähetettiin Manu etsi -käskyllä damia hakemaan. Ensimmäinen nouto meni todella hienosti ja yllättäen jopa ote damista oli erinomainen. Manulla on ollut aiemmin ongelmia nouto-otteessa ja etenkin tuo kanidami on aika iso ja painava, joten yleensä se on sitä riiputtanut jostakin nurkasta suussaan. Tänään kuitenkin kaikki kolme noutoa dami oli tukevasti suussa, jotakin edistystä siis tässäkin tapahtunut :)
Siihen sitten päättyivätkin päivän onnistumiset… Tehtiin toista samantyylistä noutoa, mutta Manu karkasikin oma-aloitteisesti hakemaan damia kun ei oltu vielä käskyä annettu. Ja ei sitten mitään tietoa vihellyksistä, tänne -huudoista eikä edes isännän/emännän vihaisista karjaisuista. Dami piti päästä hakemaan. En nyt sitten oikein tiedä millaista palautetta koiralle pitäisi tuollaisessa tilanteessa antaa, kun toisaaltahan se on hyvä että se haluaa innokkaasti noutaa. Ainakin Manulla, jolla on aina ollut motivaation kanssa ongelmia noudossa, kun ei sitä ole vaan kiinnostanut. Päädyimme siihen että Olavi otti damin Manulta ilman sen kummempia kehuja tai torumisia.
Kolmas nouto se vasta pilalle menikin sitten. Olisi varmaan pitänyt älytä lopettaa harjoitukset siihen kun huomattiin ettei koira ole ihan hanskassa. Tai vaihtoehtoisesti tehdä jotain perustottelevaisuutta lopuksi. Mutta tehtiin kuitenkin vielä kolmas nouto ja kun Manu lähetettiin damia etsimään, lähti se jostain syystä harhailemaan ihan missä sattuu. Tuuli tuli kyllä vähän hankalasti siinä kohtaa, mutta en silti tiedä etsikö Manu muka oikeasti damia vai ihan jotain muuta. Tuolla alueella on paljon oravia ja jäniksiäkin ja vaikutti vähän että hajut lähti viemään koiraa mukanaan. Ja äkillinen kuurous sattui tietysti juuri siinä kohtaa. No sitten kun koira oli jo melkein sadan metrin päässä ja lähes jonkun talon pihassa niin aika kiireellä ja äkäisenä lähdin Manua hakemaan (kun ei tietenkään ollut kolinapurkkiakaan mukana) ja onnistuinpa vielä kaatumaankin sopivasti kipeän ranteen päälle matkalla. Kun koira oli haettu takaisin ja kerrattu vähän tottelevaisuuden perusteita, tehtiin nouto loppuun vähän lähempää ja ei siinä sitten enää mitään ongelmaa ollut. Mutta ei nyt kovin positiiviset fiilikset näistä treeneistä jäänyt tuon kontrollin katoamisen takia.

on se vaan silti kaunis!

on se vaan silti kaunis!

Se on tietysti plussaa, että Manu tekee näitä harjoituksia ihan ennennäkemättömällä innostuksella ja motivaatiolla. Kerrankin tuntuu että se haluaa päästä etsimään ja noutamaan sitä damia/lintua eikä vaan tee sitä pakon edessä. Mutta hieman huolettaa tuo innostuksen kautta samaa vauhtia lisääntynyt kurittomuus. Manusta saa sen kuvan että se on hyvinkin tottelevainen (normaalitilanteissa), mutta ei sillä näköjään tarvitse nousta kierrokset kun vähän kun kaikki kontrolli on menetetty. Sitäpä tässä saadaan kevään ja kesän aikana nyt pohtia että miten saadaan tottelevaisuus kuntoon myös haastavammissa tilanteissa. Voi olla että Manu on nyt vasta tosissaan herännyt riistalle. Enää ei ole niinkään epäilyksiä siitä että saako siitä metsästyskoiraa, vaan lähinnä siitä että saako siitä hallinnassa pysyvää metsästyskoiraa.

Manun sairastelun suhteen ei ole mennyt viime aikoina kovin hyvin. Kortisonilääkitys tuntui ärsyttävän Manun mahaa ihan mahdottomasti, maha oli koko ajan sekaisin mikä hankaloittaa elämää aika lailla etenkin kun koiran pitäisi työpäivän ajan pärjätä yksin sisällä. Eläinlääkärin ohjeesta laskettiin annostusta, mutta sittenpä tuli yskä takaisin… Eli ilmeisesti tautia ei olekaan niin vain nujerrettu. Eli kortisoniannostusta piti taas nostaa isommaksi. Tähän mennessä onneksi vaikuttaa, ettei sivuvaikutuksia ole juurikaan tullut ja mahakin on pysynyt suht hyvässä kunnossa (*koputtaa puuta*).
On tämä vaan hankala tauti. Selvää on että tämä keuhkotauti on pakko hoitaa, koska muuten koira tukehtuu pikkuhiljaa. Eikä siihen auta muu kuin kortisoni, mikä taas on ikävä lääke sivuvaikutuksiltaan. Manu-parka on jo kolme kuukautta joutunut sairastelemaan, mistä taas on meillä mieli synkeänä välillä. Toisaalta en usko että Manu mitenkään kärsii itse tästä, se kun kuitenkin syö hyvällä ruokahalulla, leikkii leluillaan ja innolla jahtaa fasaanejakin ;) Taitaa olla rankempaa meille kuin Manulle.
Tiistaina käytän Manun hierojalla, se kun on taas vähän kirputtanut vasenta reisilihastaan, mikä aina välillä jumiutuu. Sitten lähdetään loppuviikoksi käymään Pohjois-Karjalan puolella, pääsee Manukin taas näkemään rakasta Alfa-isoveljeä :) Palaillaan asiaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s