Kesä on tullut

… ja lämpöä on riittänyt. Me ollaankin otettu rennosti, käyty lähinnä hitailla lenkeillä rannan suunnassa ja vähän harjoiteltu jo uimishommiakin (Manu siis, ei emäntä). Ensimmäisistä vesityötreeneistä kirjoittelen joku toinen päivä. Manu ei ole juurikaan pudottanut vielä karvaansa, johtuuko lääkityksestä tai mistä lie, ja se tuntuu aika helposti kärsivän nyt kuumasta. Metsälenkeillä ei olla enää käyty, kun eläimet alkavat pesiä niin ei voi enää koiraa irti päästää.

isännän rapsutus on parasta

isännän rapsutus on parasta

Manun kanssa on mennyt viime aikoina toisaalta hyvin, toisaalta huonosti. Huonoa on se, että vaikuttaa siltä, ettei kortisonilääkitystä voi lopettaa. Tällä hetkellä annostus on 5 mg päivässä ja sillä se pärjää ihan hyvin eikä yskää esiinny juuri ollenkaan. Mutta heti kun yritimme lääkärin ohjeiden mukaan pienentää annostusta niin, että se saisi 5 mg vain joka toinen päivä, tuli yskä aika rajuna takaisin. Samoin kävi kun yritimme antaa 2,5 mg päivittäin. Tuo 5 mg on ilmeisesti pienin annostus millä Manu pärjää ainakin tällä hetkellä.
Positiivista on taas se, että lääkitys tuntuu tuolla annostuksella olevan ok, niin ettei sivuvaikutuksia juurikaan ilmene. Manu on ehkä hitusen normaalia vaisumpi, mutta ainakin viimeisen viikon-pari se on lenkeillä ollut paljon virkeämpi. Ei tarvitse enää vetää perässä, vaan se etenee ihan reipasta vauhtia. Ruoka maistuu erinomaisen hyvin (kuten aina) ja maha on pysynyt hyvässä kunnossa. Treeni-intoakin tuntuu olevan. Joten uskon, että Manun elämä on lääkityksestä huolimatta ihan kelpo koiranelämää.

tässä esitellään Manun bravuuria: pyörimis-temppua

tässä esitellään Manun bravuuria: pyörimis-temppua

Olen miettinyt paljon Manun tilannetta ja sitä, mitä meidän pitäisi tehdä jos todella käy niin, että se tarvitsee jatkuvan lääkityksen. Tällä hetkellä ainakin olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että niin kauan kun Manu ei kärsi itse tilanteestaan niin se saa olla sitten vaikka oloneuvoksena. Onneksi tauti on tuollainen, jonka ei pitäisi mitään kipuja aiheuttaa, ehkä ennemminkin väsymystä tai vähän epämukavaa oloa. Ja nämäkin oireet tuntuvat tuolla kortisonilla pysyvän kurissa. Toiveissa on tietysti vieläkin, että saataisiin Manu sen verran terveeksi että se pääsisi ainakin metsälle Olavin kanssa. Mikään ei tietysti estä menemästä, mutta ainakin lämpimällä kelillä voi koiran jaksamisessa olla parannettavan varaa. Mutta Manun ehdoilla mennään eteenpäin päivä kerrallaan.
Vähän on Manulla viime aikoina ollut myös lihasjumiongelmia, mutta olen varannut ajan fysioterapiaan ja katsotaan mitä siellä selviää. Mitäpä tuon rakkaan karvakorvan eteen ei tekisi :)
IMG_4041
Vähän ollaan mietitty myös uuden pennun ottoa, koska se nyt tulee joka tapauksessa jossain vaiheessa ja kun tuon Manun terveystilanteen ottaa huomioon, voi uuden koiran tarve tulla eteen ennemmin kuin arvaamme. Mutta niin söpöjä kuin pennut ovatkin, ei kyllä millään jaksaisi sitä pentuaikaa ja jatkuvaa ulkona ramppaamista ja kaiken opettamista alusta… En tarkoita niinkään metsästys/noutohommien opettamista, sehän on mukavaa puuhaa mutta kaikki yksinolo, sisäsiisteys, hihnassa kävely jne jne. Tänään juuri kun Manun kanssa istuskeltiin parvekkeella, mietin miten helppoa sen kanssa on elellä (jossei näitä terveysongelmia oteta lukuun). Tähän nykyiseen asuntoon en myöskään toista koiraa haluaisi ottaa. Mutta saa nähdä, ehkä ensi keväänä. Ja sitten pitäisi vielä varmaan ratkaista; toinen münsteri vaiko lk saksanseisoja…
Sellaista tällä kertaa. Kirjoittelen pian niistä vesityötreeneistä ja Olavilla on yksi kyyhkysjuttu tulossa kunhan saadaan kuvat käsiteltyä. Pian on jo edessä reissu erämessuille ja mikäs sen mukavampaa :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s