Manun terveystilanne jahtikauden alla

Blogissa on ollut melko hiljaista viime aikoina kiireisen aikataulumme takia. Toisaalta ei olla mitään ihmeempiä nyt puuhattukaan. Helteet ovat jatkuneet jo kauan ja Manua ei olla voitu liikuttaa juuri muuten kuin uittamalla. Nyt kun Olavikin on palannut lomalta töihin, ei lenkkeily onnistu enää myöhään illalla tai yöllä kun aamulla pitää herätä töihin.
Manun tilanne on yhä entisellään. Kortisonia on syötetty kohta kuukauden päivät enää joka toinen päivä 5 mg kerrallaan. Manu yskii välillä, mutta toivottavasti kyseessä on vain huono kunto joka aiheuttaa yskintää, niin kuin eläinlääkäri arveli edellisellä käynnillä. Pian kokeilemme jättää kortisonin kokonaan pois. Toivottavasti siitä ei aiheudu enää mitään harmia, vaan päästäisiin vihdoinkin lääkityksestä eroon.
Manu on vähän tuntunut virkistyvän annostuksen pienentämisen jälkeen. Tosin tuntuu, että nämä helteet tekevät sille aika velton olon. Noin kuukauden ajan olemme juottaneet Manulle päivittäin lisänestettä, johon on sekoitettu Nutrisalia. Juoma tekee Manulle hyvin kauppansa kun siihen lisää vähän öljyä tonnikalapurkista ja koira pysyy ainakin hyvin nesteytettynä. Ja eiköhän kelitkin kohta viilene…
IMG_4575
Manun kunto ei ole kyllä mikään kehuttava noin jahtikautta ajatellen. Emme ole päässeet juurikaan juoksuttamaan koiraa eikä uintimatkatkaan ole olleet vielä mitään pitkiä. (On muuten edelleenkin aikamoista tervanjuontia se uiminen Manulle. Ruokakipon perässä ui, mutta silloinkin täytyy antaa herkkuja säännöllisesti tai münsteri masentuu ja kääntyy takaisin rantaan. Ei olla kuitenkaan pakotettu sitä uimaan tai jätetty veneestä keskellä järveä tai muuta vastaavaa, toiveissa että uiminen olisi vielä joskus mukava juttu Manun mielestä. Se on onneksi hyvä tietää, että linnun perässä se menee kyllä veteen. Noutoa vaan ei viitsi jatkuvasti hinkata, ettei sille tule mitään tylsistymistä siihen.) Mutta toivotaan että kunto kohenee syksyn edetessä. Onneksi ei olla lähdössä mihinkään tunturiin, vaan riittää ihan tuo omien maiden kiertely alkuun.
IMG_4646
Ja sunnuntaina sitten tositoimiin kyyhkyjahdin merkeissä! On sitä vissiin odotettukin, ainakin Olavin toimesta… Lupailin vähän, että voisin lähteä silloin aamulla kameran kanssa mukaan passiin, ellei satu olemaan kovin märkä keli. Joten voi olla, että jonkinlaista jahtikertomusta kuvien kanssa ilmestyy ensi viikon aikana.
IMG_4672

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s