Kyyhkykanta kasvaa

Kuukausi on taas kulunut siitä, kun viimeksi tarkastin kyyhkynruokinnan riistakamerakuvat. Jälleen kerran kamera oli kuvannut hieman yli tuhat kuvaa, joten läpikäymistä oli melkoisesti. Melko monta kuvaa oli ns. ”heinän heilunta” -kuvia. Löytyi kuvista kyyhkyjäkin ja kuvien perusteella ruokinnalla käyvä kanta on kasvanut viimevuodesta. Viime vuonna yhdessä kuvassa oli maksimissaan 5 kyyhkyä, kun näissä kuvissa näkyy 7 kyyhkyä kerralla. Tämä ei luonnollisesti ole kovin tieteellinen otanta, mutta parempaakaan verrokkia ei ole. Suurten lakeuksien kyyhkymääriin on vielä pitkä matka, mutta tämä pieni proggis osoittaa mielestäni sen, että säännöllisellä riistanhoidolla voidaan kantoja kasvattaa myös heikommilla alueilla.

â

â

Heinikon korkeus ei vielä näytä haittaavan taka-alan kyyhkyjä

Kuvien päiväyksien perusteella kyyhkyt kävivät hyvin ruokinnalla heinäkuun alkupuolella. Kuun loppua lähestyttäessä kyyhkyjen määrä väheni. Tähän syynä on todennäköisesti mustikkasadon kypsyminen ja kyyhkyjen siirtyminen metsiin mustikan perässä. Kerran ruoka oli myös päässyt loppumaan ja tälläkin varmaan on oma vaikutuksensa asiaan.

â

â

Rosteriautomaatti ei näytä pelottavan kyyhkyjä, jos kerran sen päällä voi istua

Kameran tyhjennyksen yhteydessä ruokintapaikkaa tuli myös vähän niitettyä. Lisäksi vein ruokintapaikan viereen Agrimarketista ostamani nuolukiven. Nuolukivi istutettiin noin metrin korkuiseksi jätettyyn koivun kantoon. Tästä on toivottavasti iloa kyyhkyjen lisäksi myös jäniksille ja kauriille.

â

Vielä mahtuu lavalle lisää kyyhkyjä

â

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s