Käytiin kolmisen viikkoa sitten pentukoulutuksessa Vakkerin Timon luona Vehniällä. Paikalle pääsi Tuiskun sisaruksista vain yksi, mutta jäipä ainakin reilusti aikaa kummankin pennun kanssa touhuamiseen ja yleiseen jutusteluun koirankoulutuksesta. Timpalla olemme käyneet Manun kanssa muistaakseni 4 kertaa ja apuja on löytynyt kaikkeen muuhun, paitsi siihen mitä ei koulutuksella voidakaan korjata eli Manun puutteelliseen riistaintoon. Tuiskun kanssa halusimme lähinnä nähdä miten se reagoi kyyhkyille ja saada palautetta tähänastisesta edistymisestä.
Testasimme pentujen kuuliaisuutta häiriötilanteissa, luoksetuloa, pillillä istumista, noutoa ja paikallaoloa linnun lähtiessä. Kontaktista saimme Tuiskun kanssa kehuja ja sitä onkin kyllä harjoiteltu paljon heti Tuiskun meille tulosta lähtien. Luoksetulo pillillä toimii hyvin, ainoa ongelma on Tuiskun hyppiminen sen päästessä luokse. Tämä(kin) ongelma on ihan itse aiheutettu, kun pentua on epähuomiossa palkattu vaikka se olisi hyppinytkin luoksetullessa. Korjausliike asian suhteen on aloitettu ja nykyään herkun saa vain ja ainoastaan silloin kun kaikki tassut ovat maassa. Nouto meni myös ihan hyvin, mutta hampaiden vaihtuminen on pennuilla parhaillaan kesken ja se aiheutti vähän hankaluuksia linnun pitelemiseen. Linnun ottaminen suuhun tuntuu varmaan vähän epämiellyttävältä, kun ikenet voivat olla hellänä ja hampaat heiluvat. Noutoharjoitukset ovatkin nyt jäissä sen aikaa kunnes hampaat ovat vaihtuneet.

Enemmän ongelmia olikin sitten tuossa pillillä istumisessa. Sitäkin on harjoiteltu heti siitä lähtien kun saatiin opetettua istuminen käsimerkillä. Itse oltiin kuitenkin töpätty siinä, että Tuiskulta ei oltu vaadittu istumista sillä sekunnilla kun pilli soi, vaan sitä oltiin palkattu vaikka se olisi esim. ottanut muutaman askeleen kohti. Tämä oli aiheuttanut sen, että Tuiskulla oli tapana pillin soidessa istua, sitten pompata muutama askel eteenpäin, istua, taas pompata eteenpäin jne. Eli todellisuudessa se ei pysynyt paikallaan. Jotenkin sitä oli itse vaan ajatellut, että ”no istuihan se sitten lopulta kuitenkin, niin palkataan siitä hyvästä”… Tätäkin ongelmaa alettiin heti korjata ja uusi toimintamalli on se, että kun pilli soi, Tuiskun tulee istua niille jalansijoille ja pysyä paikallaan kunnes isäntä tai emäntä tulee luokse ja palkkion saa vasta jos kaikki menee putkeen. Jos pillikäskyn jälkeen liikutaan askelkin niin palkkaa ei tipu. Jos harjoitus menee pieleen, koira vapautetaan ja kokeillaan pian uusiksi. Nyt parin viikon harjoittelun jälkeen tämäkin onnistuu jo huomattavasti paremmin kuin ennen pentukoulutusta.

Kyyhkysille Tuisku reagoi aika lailla niin kuin odotinkin, eli kiinnostui kovasti ja katseli perään lintujen siivittäessä, mutta ensimmäistä lintua lukuun ottamatta jäi niille sijoilleen. Siitä hyvästä sai sitten kehuja ja palkkaa. Tuiskusta kyllä huomasi hyvin sen, että vaikka se pysyikin paikallaan, kierrokset nousivat aika lailla lintukohtaamisesta. Nouto oli nimittäin vaikea saada onnistumaan heti lintuharjoituksen päälle, kun koiran ajatukset pyörivät selvästi ihan muualla. Sekin on yksi asia, jota on hyvä harjoitella kotonakin; noudon pitää onnistua silloinkin kun koira on vielä kierroksilla linnun kohtaamisesta. Koulutuksen jälkeen on törmätty lenkeillä muutamiin lintuihin ja seuraus on ollut joka kerta se, että Tuisku katselee lintujen perään mutta jää paikalleen. Sen jälkeen on hyvä tehdä kuuliaisuusharjoitus, kun Tuisku jää nuohoamaan hajuja. Siitä täytyy silti tulla pyynnöstä pois, vaikka kuinka kiinnostaisi hajujen haistelu.
Onneksi mentiin käymään koulutuksessa! Näihin muutamiin ongelmiin on paljon helpompi puuttua nyt suhteellisen alkuvaiheessa kuin esim. vuosikkaan koiran kanssa. Mennään varmaan tässä syksyn mittaan, tai viimeistään ensi vuonna, uudestaankin katsomaan onko kotiläksyt tehty. Harjoitukset jatkuvat… :)