Teräkset netistä

Talvi on hyvää aikaa varustautua syksyn jahteihin. Monet ovat varmasti huomanneet, että korvaavat panokset tuppaavat loppumaan kaupoista hyvissä ajoin ennen sorsastusta. Lisäksi tarjolla on omasta mielestäni liian karkeilla hauleilla varustettuja panoksia. Niinpä päätin olla ajoissa panosmarkkinoilla.

Vaikka monesti panokset sekä muut metsästysvarusteet tulee ostettua kivijalkakaupoista, tuli viime viikonloppuna kokeiltua panoksien tilaamista verkkokaupasta. Päädyin Metsästäjän Erikoisliike Olkkosen verkkokauppaan (http://www.olkkonen.fi/fi), jossa oli ilahduttava määrä pienemmillä hauleilla varustettuja teräspanoksia.

Pistin tilaukseen kolme eri korvaavaa teräspanosta kaikki noin 3,3 millin hauleilla. Tämä koko toivottavasti antaa riittävän peiton myös taveja passattaessa. Viikonloppuna tilatut panokset olivat läheisessä Matkahuollon toimipisteessä keskiviikkona, joten toimitus oli nopea ja toimituskulut olivat vain 5 euroa. Plussana verkkokaupasta tilaamisessa oli myös se, että tarjolla olevat panokset olivat heti nähtävissä. Toisinaan kivijalkakauppaan ajettaessa on perille päästyä joutunut tyytymään ”ei oohon”. Tilaaminen oli helppoa ja puhelimella otetut kuvat luvasta ja ajokortista pystyi toimittamaan sähköpostilla.

125 kappaletta riittää muutamaksi syksyksi

125 kappaletta riittää muutamaksi syksyksi

Teräkset on tarkoitus testata keväämmällä, kunhan tarvikesupistajat Tempioon ovat saapuneet. Alla vielä lyhyet tiedot patruunoista. Huom! Lähtönopeudet perustuvat eri verkkosivuilta saatuihin tietoihin.

IMG_1370

  • Winchester Drylok Steel 12/70
  • Lataus 35g
  • Haulikoko 3,25 mm (USA 4)
  • Lähtönopeus: 396 m/s (1300 feet/s)
  • Hinta 28 euroa / 25 kpl laatikko

IMG_1369

  • Rottweil Steel Game HV 12/70
  • Lataus 32g
  • Haulikoko 3,25mm (Saksa 4)
  • Lähtönopeus: 400 m/s
  • Hinta 17,50 euroa / 25 kpl laatikko

IMG_1368

  • Mirage Soft Steel Hunting T3 12/70
  • Lataus 35g
  • Haulikoko 3,3 mm (Italia 3)
  • Lähtönopeus: 423m/s
  • Hinta 15,00 euroa / 25 kpl laatikko
Kolme, toivottavasti kovaa, rivissä

Kolme, toivottavasti kovaa, rivissä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s