Manu on poissa

Perhettämme on kohdannut suuri suru; Manusta on tullut enkelikoira.

Manulle tuli helmikuun lopulla selkäydininfarkti, minkä seurauksena sen takajalat halvaantuivat lähes täysin. Syy jäi arvoitukseksi, todennäköisesti sen aiheutti jonkinlainen tälli selkään, ehkä törmäys toisen koiran kanssa leikkiessä. Eläinlääkäri antoi magneettikuvauksen ja ennusmerkkien (esim. kiputunnon säilyminen tassuissa) hyvän ennusteen toipumiselle, joten päätimme sitä yrittää. Manu sai vahvan kipulääkityksen ja vaikuttikin, että olosuhteisiin nähden sillä oli hyvä olla. Pääasia, että ruokahuolto toimi ajallaan, kun se ei päässyt enää itse keittiöön valvomaan tilannetta…

Eläinlääkäri kertoi, että useimmat koirat toipuvat tästä sairaudesta 2-6 viikossa, jos ovat toipuakseen. Hoidimme Manua kotona ja yritimme kaikin keinoin edesauttaa toipumista. Käytimme sitä akupunktiossa ja fysioterapiassa, kotona jumpattiin jalkoja ahkerasti, hierottiin Manua ja yritettiin kaikin puolin tehdä sen olo mahdollisimman mukavaksi. Otimme molemmat vuorollamme lomaa töistä ja siskonikin tuli avuksi Manua hoitamaan. Manu ei pystynyt pidättämään pissaa, joten sille sai vaihtaa puhtaita alusia jatkuvasti. Toinen meistä nukkui Manun vierellä lattialla joka yö, koska se vaati hoitoa, kyljen kääntämistä ja alusten vaihtoa, silloinkin. Kuukausi, jonka Manua hoidimme, oli kaikin puolin hyvin raskas – henkisesti ja fyysisesti. Aina välillä syttyi pieni toivonkipinä, kun Manun jaloissa näkyi pieniä toipumisen merkkejä ja siksi hoitoa jatkettiinkin näin kauan.

Neljä viikkoa Manun sairastumisen jälkeen oireita alkoi näkyä myös sen etujaloissa. En tiedä, johtuiko se pitkästä liikkumattomuudesta vai etenikö tukos/turvotus jotenkin Manun selkäytimessä toiseen suuntaan. Lisäksi kipulääkityskään ei enää riittänyt pitämään Manun oloa hyvänä, joten emme voineet muuta kuin päättää luovuttaa. Päätös ei sinällään ollut vaikea, vaikeampaa olisi ollut katsoa Manun kipua. Mutta luopuminen ja irti päästäminen siitä mitä niin kovasti rakastaa, se ei ollut helppoa.

Viikko sitten lauantaina lähdimme siis viimeiselle matkalle Manun kanssa. Ajoimme vielä kerran vanhan kotipaikan kautta, missä asuimme Manun ensimmäiset elinvuodet. Manun erinomainen ruokahalu ei kärsinyt sairaudestakaan ja vielä autossa se söi innolla herkkuja. Lopetus meni hyvin ja oli kaunis tilanne, saimme jättää hyvästit rauhassa ja kiittää Manua kaikesta. Olimme sen vierellä viimeiseen hengenvetoon saakka ja Manu sai nukahtaa rauhallisesti meidän silitellessä sitä.

Vaikka tiedämme, että päätös oli oikea tässä tilanteessa, on ikävä nyt kova. Manu oli iso osa elämäämme vajaan viiden vuoden ajan ja on monta asiaa, mitä ikävöin. Tuttua katsetta, joka alkoi vaatia ruokaa aina tiettyyn aikaan. Yhteisiä lenkkejä. Maailman pehmeintä turkkia, jota olisin voinut silittää tuntikausia. Niitä lumienkeleitä, joita se teki kotikadun varteen, joskus monta kymmentä yhdellä lenkillä. Se rakasti puhtaassa pakkaslumessa kierimistä ja sen viimeisenä päivänä satelikin lunta hiljalleen taivaalta. On ikävä kaikkia Manun omituisia, hauskoja ja joskus ärsyttäviäkin luonteenpiirteitä, on kova ikävä sitä miten se nauratti minua joka ainoa päivä.

Suru varmasti helpottaa ajan myötä. Laitan tänne blogiin lempikuviani Manusta, kunhan jaksan käydä niitä läpi. Manun elämä jäi aika lyhyeksi, alle viiteen vuoteen, ja sen viimeinen kuukausi ei ollut sellainen mitä rakkaalle ystävälle olisi toivonut. Mutta ennen sitä, miten monta onnellista päivää ja hetkeä meillä olikaan yhdessä… Niistä olen kiitollinen. Hyvää matkaa rakas koirani.


Manu 20.4.2012 – 25.3.2017

Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua,
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi.
Ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.

(kirjoittaja tuntematon)

4 ajatusta artikkelista “Manu on poissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s