Meindl Dovre Extreme GTX – neljän syksyn jälkeen

Kommenteissa oli pyyntö päivittää kokemuksiani Meindl Dovre Extreme GTX -kenkien osalta. Kengät ovat nyt palvelleet minua neljän syksyn ajan. Olen käyttänyt niitä pääasiassa syksyisin ja alkutalvesta vaihtelevissa maastoissa. Kengät ovat saaneet osakseen hyvinkin kovaa kohtelua kivisissä louhikoissa ja risukkoisilla hakkuuaukioilla. Kokonaisuutena kengät ovat palvelleet minua hyvin ja ne ovat kestäneet odotuksien mukaisesti.

Omaan silmään kengät näyttävät edelleen hyviltä

 

30 sekunnin jälkeen sukat olivat edelleen kuivat

Neljän vuoden jälkeen kengät pitävät edelleen vettä ja tätä kirjoitusta varten testasin kenkiä pitämällä niitä kumpaakin 30 sekunnin ajan vesisaavissa. Sukat olivat testin jälkeen kuivat. Kenkien metalliset nauhalenkit ovat säilyttäneet muotonsa eikä niissä ole nähtävissä vääntymiä. Nauhat ovat edelleen alkuperäiset. Kenkien nahka on säilyttänyt pehmeytensä ja saumojen tikkaukset ovat pääasiassa kunnossa. Muutamassa kohtaa  sisäsyrjien saumojen tikkauksissa on havaittavissa pientä rispaantumista.

Suurimmat käytön jäljet näkyvät reunoja kiertävissä kumisissa kivisuojissa. Kärkien ja kantapäiden  kivisuojiin on tullut pieniä halkeamia. Itse en osaa sanoa johtuvatko nämä kivien tms. aiheuttamista viilloista vai onko kumi päässyt vuosien aikana kuivumaan ja kovettumaan. Kenkien vedenpitävyyteen näillä halkeamilla ei ole ollut vaikutusta, mutta olen varmuudeksi sivellyt halkeamiin pienen kerroksen kumiliimaa tai -tiivistettä aina tietyin väliajoin ennen metsäreissuja.

Pieniä halkeamia havaittavissa

Olen hoitanut kenkiä Meindlin omilla hoitotuotteilla (Wet Proof -suihkeella ja Sport Wax  -kenkävahalla) aina, kun nahka on alkanut omaan silmään näyttämään kuivalta. Sinällään kenkiä voi varmasti hoitaa myös muilla nahan hoitoon tarkoitetuilla mehiläisvahoilla ja kenkärasvoilla. Itselläni tuo kenkien oston yhteydessä hankittu Sport Wax on ollut riittoisaa, joten muita tuotteita ei ole tullut testattua. Jälkiviisaana olisi ehkä tullut hoitaa myös noita kivisuojia kuminhoitoaineella tai silikonisuihkeella. Tämä kuitenkin tulee jatkossa mukaan hoitotoimenpiteisiin.

Kengät ovat muotoutuneet omaan jalkaan sopiviksi ja kävelymukavuus verrattuna uusiin on näin ollen myös parantunut. Kengät eivät myöskään tunnu niin kovilta kävellessä kuin uusina. Kengissä on kuitenkin sen verran luontaista mallista ja ominaisuuksista johtuvaa jäykkyyttä, että esim. pitempien ajomatkojen ajaksi tulee vaihdettua kevyemmät kengät. Toisaalta kengät ovat olleet tukevat myös vaikeissa maastoissa kävellessä eikä nilkkoja ole tarvinnut varoa. Itse olen ollut kenkiin tyytyväinen ja tähänastisille käyttövuosille jaettuna hankintahintakin on kohtuullinen. Toivottavasti Meindlit kestävät myös seuraavat neljä vuotta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s