Manta tuli taloon

Tasan vuosi sitten saattelimme Manua vihreämmille metsästysmaille ja sen jälkeen meillä onkin ollut totuttelemista yhden koiran talouteen. Viikko sitten saimme kuitenkin lisää vipinää taloon, kun 8-viikkoinen Manta muutti meille Tuiskun kaveriksi. Manta on kultainennoutaja metsästyslinjaisesta pentueesta ja vaikuttaa näin viikon yhteiselon perusteella reippaalta, avoimelta ja kiltiltä pennulta. Toki hampaita testataan milloin mihinkin (mitä eteen sattuu), mutta seisojanpentuun verrattuna Manta vaikuttaa aika lailla pehmeämmältä ja uskoo kevyttäkin komentamista (ainakin toistaiseksi).

Rotuvalinnan osuminen noutajaan oli loppupeleissä aika helppo päätös. Olavi käy kohtuullisen paljon kyyhky- ja sorsametsällä, eikä kuolleen riistan noutaminen valitettavasti kuulu Tuiskun vahvuusalueisiin. Vaikka se teknisesti osaakin noutaa (ja käskettäessä sen myös tekee), niin siltä ehkä kuitenkin puuttuu jonkinlainen draivi siihen hommaan. Lintu ei enää kuolleena sitä niin paljon kiinnosta, mistä syystä noudot saattavat jäädä vähän puolivillaisiksi esim. sorsastettaessa. Uskoisin, että noutajasta (tämän alan spesialistina) tulee olemaan merkittävää apua Olaville näillä jahtireissuilla. Yksi seikka minkä myös otimme valinnassa huomioon, on se että kanalinnustuskauden ollessa aika lyhyt ja rajoitettu ei meillä olisi välttämättä ns. tarjota töitä kahdelle (nuorelle) seisojalle.
Hauska nähdä, millainen koira Mantasta kasvaa. Olemme jo aloitelleet perusasioiden harjoittelua, kuten luoksetulon, istumisen ja noudon alkeita. Jonkin verran on vielä matkaa siihen, että Manta istuu sorsapassissa Olavin kanssa mutta hiljaa hyvä tulee :) Tarkoituksena on kesällä 2019 käydä suorittamassa noutajien taipumuskoe ja nähtäväksi jää, innostummeko käymään myös muissa noutajakokeissa aikanaan.

Tuiskulle kuuluu myös hyvää. Se on ottanut Mantan hienosti osaksi laumaa, jaksaa kärsivällisesti pennun touhotusta ja komentaa sitä suorastaan äidillisin elkein sitten kun saa tarpeekseen. Tänä talvena on päässyt mukavasti jäälle juoksuttamaan koiraa ja kävimme lisäksi huvin vuoksi nose workin alkeiskurssilla alkuvuodesta. Kovina pakkaspäivinä olemmekin Tuiskun kanssa tehneet kotona etsintöjä eukalyptuksen hajulla ja se vaikuttaisi kyllä olevan sille kovin mieluista puuhaa.
Alla vielä pari kuvaa Höytiäiseltä eräältä helmikuiselta illalta, kun auringonlasku oli täydellinen.

Talven treenailuja

Blogi on viettänyt hetken hiljaiseloa, näin talvisin kun ei tule niin aktiivisesti treenattua koirien kanssa mitään ja linnustusreissujakin saa taas odotella tovin. Tylsyyden karkottamiseksi aloitin vuoden alusta Tuiskun kanssa koirakoulussa käymisen. Meillä on nyt kerran viikkoon treenit, joissa tehdään vaihtelevasti hyppytekniikkaa, tokoa, eri temppuja, rallytokoa jne. Kurssi on ihan hauskaa ajanvietettä ja aivotyötä koiralle. Tuisku tuntuu tykkäävän älyttömästi tuosta hyppimisestä ja olenkin miettinyt, pitäisikö sen kanssa mennä jollekin agilityn alkeiskurssille. Se on tosin niin kova menijä, että en meinaa pysyä sen vauhdissa itse alkuunkaan :)

Vaikka talvi hiljaisempaa kautta treenaamisen kannalta onkin, tehdään Tuiskun kanssa säännöllisesti myös erilaisia nouto- ja pilliharjoituksia. Erityisesti olemme pyrkineet harjoittelemaan noutoa ampumisen kanssa. Tuiskulla ilmeni syksyllä hiukan paukkunouto-ongelmaa, joten nyt olemme yrittäneet harjoitella maltin säilyttämistä ammuttaessa. Joka kerta kun pamahtaa, ei pääse noutamaan, vaikka heitettäisiinkin lintu samalla. Ja aina pitää istua laukauksesta. Tuollaisista harjoituksista on helppo tehdä erilaisia variaatioita, varsinkin jos on enemmän kuin kaksi kättä käytettävissä. Oikeissa riistatilanteissa koira käy tietysti ihan eri kierroksilla, kun edessä on elävä lintu. Mutta harjoitus tekee mestarin, ja toivon mukaan nämä nyt harjoitellut käytösmallit pysyvät Tuiskun päässä sitten ensi syksyn tositilanteissa.
Nouto sujuu nykyisin yllättävän hyvin Tuiskun kanssa. Se ei enää niin jahkaile lintuun tarttumista, vaan on pääasiassa joka kerta erittäin innokkaana noutamassa. Välillä ilmenee kuitenkin vielä pientä jäytämistä tai pudottelua matkan varrelle. Nyt kun Tuiskusta huomaa, että linnun kantaminen on siitä oikeasti kivaa, niin olemme usein antaneet sen kantaa linnun harjoituksen lopuksi takaisin autolle, mökille tms. Viime kesäisessä koulutuksessaan Mika Harju sanoi hyvän pointin, että miksi koira toisi linnun mielellään isännälle, jos se aina tarkoittaa sitä että lintu otetaan heti koiralta pois.

Tuiskulla oli toiset juoksut tammikuussa ja omasta mielestäni se on ottanut aika lailla massaa viime aikoina. Ei ole enää niin kuivan kesän orava kuin esim. vielä alkusyksystä. Keväälle pitäisikin katsella joku koiranäyttely, jospa ei enää tulisi kritiikkiä liian kevyestä rakenteesta.
Manun kanssa ei olla touhuttu mitään erikoisempaa viime aikoina. Tietysti nouto- ja etsintäharjoituksia yleensä tehdään sillekin, jos olemme porukalla liikenteessä. Kotona on tehty noseworkkia, se on hyvää aivotyötä esim. kovina pakkaspäivinä kun lenkit jäävät lyhyiksi. Kunhan lumi sulaa, niin päästään taas vetämään verijälkeä Manulle. Kevättä odotellessa!

Syksyisenä päivänä sänkipellolla

Olimme viime viikonloppuna käymässä vanhempieni kotona Kontiolahdella. Vietimme sunnuntain porukalla mökillä ja siellä tuli napsittua kuvia koirista, lähinnä Tuiskusta ja siskoni koirasta Nellistä tällä kertaa. Näissä sänkipellolla otetuissa kuvissa oli mielestäni niin kiva tunnelma että laitanpa niitä tänne blogiinkin ilman sen kummempaa niihin liittyvää tarinaa. Tuo Canonin 70-200 mm f/4 -linssi mitä harvakseltaan käytän, vaatii yleensä aika hyvän valon että kuvat saa tarkoiksi mutta ihan ok jälkeä sillä saa joskus puolipilviselläkin säällä.

voi hyvä ihme noita korvia… :D

Meille kuuluu ihan hyvää, peruskiireistä arkea. Muutama viikko sitten käytiin Vakkerin Timpalla koulutuksessa Tuiskun kanssa ja siitä pitäisikin muistaa kirjoitella erikseen. Olavi oli eilen ja tänään metsällä Manun kanssa mutta kovin vähän on kuulemma lintuja näkynyt. Onneksi sentään sorsastussyksy on ollut ihan hyvä ja Manu on päässyt sen myötä noutohommiin. Tuiskun kanssa ei olla vielä metsällä kuljettu muuten kuin peruslenkkeilyn ja pillikoulutuksen merkeissä, mutta vuoden päästä sitten tositoimissa :)

Ajatuksia rotuvalinnasta

Kun kerroimme tuttaville pennun hankinnasta, meiltä kyseltiin miksi rotu vaihtuu münsterista saksanseisojaan. Tähän oli useampia syitä, joita ajattelin tässä kirjoituksessa hieman avata. Kuvituksena muutamia kuvia menneeltä kesältä, Tuisku on todellisuudessa kasvanut näistäkin kuvista reilusti :)
Silloin kun ensimmäistä koiraa eli Manua hankimme vuonna 2012, olivat lähtökohdat koiran ottamiselle aika erilaiset kuin nykyisin. Manu oli Olaville ihan ensimmäinen koira ja koska Olavi ei tällöin ollut vielä edes kovin tottunut koiriin, halusi hän saksanseisojaa pienemmän koiran. Tämä rajasi kanakoirissa valinnanvaraa aika paljon, sillä käytännössä vaihtoehdoiksi jäivät bretoni ja pikkumünsteri. Valinta kohdistui sitten münsteriin ja ei siinä mitään, edelleenkin olen sitä mieltä että hieno rotu vaikka Manun kanssa polku onkin ollut aika kivinen. Nyt kun Olavikin on tottunut koirien kanssa eloon niin tulevan koiran koko ei kuitenkaan enää rotuvalintaa rajoittanut.

käymme yhdessä ain…

Koska koiria voi olla (ainakin tämän kokoisissa elintiloissa kuin meillä) vain rajallinen määrä, oli tällä kertaa tärkeää että koirasta tulisi oikeasti toimiva metsästyskaveri Olaville, kun Manusta ei kerran sitä oikein tullut. Nyt kun olen itse tutustunut paremmin münsteriin rotuna, olen huomannut sen että useissa tapauksissa münsterin koulutukseen liittyy jonkinlaisia haasteita. En väitä että saksanseisojakaan sormia napsauttamalla oppii (tai uskoo) kaiken mitä tarvitaan, mutta münstereillä esiintyy mielestäni suhteessa enemmän peräänmenoa ja muuta liiallista kuumumista linnuilla siksi, että niillä on niin kova riistainto. Näillä meidän koulutustaidoilla ja -kokemuksella uskon, että on suuremmat todennäköisyydet saada koulittua toimiva koira saksanseisojasta kuin münsterista (jos ei ajatella koiran ominaisuuksia, vaan puhtaasti meidän kykyjämme ja osaamista kouluttaa koiraa).

kesämies Manu

Kolmas tärkeä rotuvalintaan vaikuttanut syy oli rodun yleisyys/koko. Koska saksanseisojan pentuja syntyy niin paljon enemmän kuin münsteripentuja, on valinnanvaraa luonnollisesti enemmän. Pystyimme tekemään vertailua eri pentueiden linjojen ja vanhempien ominaisuuksien välillä ja valitsemaan sieltä mieluisen pentueen. Sopivaa ja mieluista münsteripentuetta olisi voinut joutua odottamaan kauemmin. Pääsimme vielä valitsemaan Tuiskun ensimmäisenä narttupennuista, eli tällä kertaa pystyimme todellakin vaikuttamaan siihen, millaisen pennun saimme. Vaikka mikään ei tietenkään ole eläinten kanssa varmaa eikä sitäkään pysty kukaan vielä kertomaan, millaiseksi Tuisku lopulta kehittyy. Mutta so far so good!

Oli myös muita vähäisempiä seikkoja, jotka koimme saksanseisojan eduksi rotua valitessa. Esimerkiksi pentueiden tasalaatuisuus. Tietenkään meillä ei ole mitään kasvattajakokemusta eikä vuosikymmenien kokemusta münstereistakaan, mutta silti on itselle tullut käsitys, että münsteripentueessa on vaikeampi ennustaa, millaisia pentuja tulee. Tuntuu, että syntyy hyvin erikokoisia koiria samaan pentueeseen, samoin voi olla ihan erilaista karvanlaatua saman pentueen sisällä. Myös käyttöominaisuudet tuntuvat vaihtelevan välillä aika paljonkin. Manun lisäksi olemme kuulleet useammasta münsterista, joka ei hae lainkaan. Ilman muuta näitä ”maanantaikappaleita” syntyy saksanseisojapentueisiinkin, mutta itsestäni kuitenkin tuntuu että kunhan lähtökohdat ovat hyvät, on saksanseisojassa helpompi arvioida etukäteen millainen pennusta tulee. Münstereiden kanssa usein puhutaan niiden ”taiteilijaluonteesta”, esimerkiksi siinä yhteydessä kun koiran motivaatio treenatessa vaihtelee. Alkuun se niissä münstereissa jotenkin viehättikin, mutta täytyy todeta että Tuiskun kanssa olemme kyllä nauttineet tietystä ”konemaisuudesta”. Tarkoitan tällä sitä, että tietää koiran olevan aina yhtä innolla ja täysillä mukana treeneissä, eikä riipu kuun ja tähtien ja korvakarvojen asennosta se, kuinka harjoitukseen sillä kertaa suhtaudutaan. Mutta olisi ehkä ihan oman kirjoituksensa paikka avata ajatuksiamme tarkemmin aiheesta.
Tässä kuitenkin pääasiallisia syitä siihen, miksi rotuvalinta osui tällä kertaa saksanseisojaan. Voi olla, että joskus vielä tulee münsterikin taloon, tai miksei joku muukin seisojarotu. Tuiskun kanssa on kuitenkin varmaan kädet aika lailla täynnä seuraavat vuodet :)

häkissä olon harjoittelua

Meillä on sujunut viime viikkoina ihan hyvin. Tuiskun opetus jatkuu kovaa vauhtia mm. noudon ja paikallaolon merkeissä. Viime viikolla Tuisku sairastui harmittavasti suolistotulehdukseen, ilmeisesti molemmat koirat olivat saaneet jonkun pöpön ulkoa mutta Manu oireili huomattavasti lievemmin. Tuisku sai sitten Tylosin -kuurin ja alkuun syötettiin myös kaoliini-pektiini -liuosta ruuan seassa. Näillä saatiin maha rauhoittumaan ja nyt on taas rakettispagetti täynnä virtaa. Tosin ei se mikään väsynyt ollut kyllä edes silloin kun me kaikki muut jo oltiin uupuneita siitä ulkona ravaamisesta ja lattioiden luuttuamisesta…
Tällä viikolla ei ole mitään kovin erikoista ohjelmassa. Olavi ja Manu lähtevät käymään sorsastusreissulla ja me jäädään Tuiskun kanssa pitämään huushollia pystyssä. Ensi viikolla onkin sen sijaan jännitystä tiedossa, kun suuntaamme Tuiskun kanssa katsastamaan Vakkerin Timon kyyhkyjä. Manullakin on tiedossa spesiaaliohjelmaa, kun se pääsee/joutuu hammaskiven poistoon. Yritän muistaa ottaa ennen-jälkeen -kuvat, jos saataisiin Manulle pepsodenthymy takaisin. Palaillaan!

Manu -setä leikkii :)

Pentuarkea

Yhteiselo Tuiskun kanssa on lähtenyt sujumaan hyvin, vaikkakin totuttelemista on ollut villiin ja vilkkaaseen pentuun, kun oltiin itse kukin tottuneita Manun vaalimaan rauhalliseen elämänmenoon. Tuisku on reipas, iloinen pentu. Häntä heiluu tehtiin mitä tahansa (paitsi silloin kun sataa ja ulos pitäisi mennä pissille). Manu on ilmeisesti alkanut tottumaan Tuiskuun, joskin ongelmana on että välillä se jo osasi komentaa pentua hyvin mutta sitten alkoikin leikkimään Tuiskun kanssa ja komentaminen loppui siihen. Välillä saa siis itse olla erotuomarina, kun pentu roikkuu Manun korvassa/hännässä/kaulanahassa liian kovaa eikä Manu sano mitään.

Tuli tuossa yksi päivä huomattua, että Tuisku vaikuttaa olevan suhteellisen dominoiva ja/tai itsevarma pentu. Kuumia päiviä varten ollaan jäädytetty koirille puuhaksi ”mehujäitä” (eli jotain lihan sulatuksessa irronnutta nestettä tmv. pakasterasiassa). Ajattelin, että ei se nyt niin isoa herkkua ole etteivätkö voisi samaa jäätä nuolla molemmat yhtä aikaa. Mutta ei, Tuisku oli sitä mieltä että Manuhan ei jaolle tule ja teki sen hyvin selväksi. Eikun jää puoliksi ja koirat eri päätyihin terassia syömään… Samoin se on alkanut vastata haukkumalla joillekin ulkona vastaan tuleville rähiseville koirille. Voi olla että Tuiskun koulutuksessa saa tähän kiinnittää erityistä huomiota. Toisaalta on tietysti helpompi kouluttaa koiraa, joka ei ole liian pehmeä ja joka ei jää muistelemaan jos sille joutuu kovemmin joskus sanomaan. Sitten taas toisaalta Manun jälkeen olin toivonut ettei mitään hirveän kovapäistä koiraa tulisi… Mutta aika näyttää, millainen tytteli tuosta kasvaa.

Huomatkaa yksi valkoinen erityisviiksi <3

Monenlaisia uusia asioita on nyt Tuiskulla opeteltavana. Sisäsiisteysopetus on tietenkin käynnissä ja suurin osa tarpeista tulee jo ulos. Tuiskusta on aika helppo huomata, milloin sillä on hätä. Lähinnä vain silloin kun ne ovat Manun kanssa riehuneet, saattaa lirahtaa pissi lattialle ihan yllättäen. Luoksetuloa ja istumista harjoitellaan, sekä sanallisilla että pillikäskyillä ja yhdistettynä käsimerkkeihin. Olavi opettaa noutoa Tuiskulle pikkupätkissä lähes joka päivä ja pikkuhiljaa se on alkanut yhdistää noutokäskyn siihen, että räksä pitäisi nostaa Olavin käteen. Autolla matkustaminen alkaa jo sujua ihan hyvin, alussa taisi pelottaa aika lailla. Haastavinta on ollut yksinolon opettelu, sillä Tuisku osaa halutessaan olla hyvin kovaääninen ja on aika lailla meidän perään. Ei auta muuta kuin harjoitella lisää ja toivottavasti ajan myötä Tuiskukin hoksaa, että kyllä ne palvelijat tulevat ennen pitkää aina takaisin vaikka joskus lähtevätkin.
Tämmöisiä kuulumisia tällä kertaa. Täällä odotellaan jo melko innolla jahtikauden avausta kyyhkystyksen merkeissä. Tuisku ja minä mahdetaan jäädä mökkiin nukkumaan, kun pojat suuntaavat aikaisin aamusta passipaikalle. Vuoden päästä sitten pääsee Tuiskukin mahdollisesti pelipaikoille (mikäli oppii yhtään kärsivällisyyttä siihen mennessä…). Palaillaan!

Viikko sitten saimme ikäviä uutisia siskoni Alfa -koirasta, joka oli jouduttu vaikean sairauden takia päästämään vihreämmille juoksumaille. Ei ole Manulla enää maailman parasta kaveria, isoveljeä ja riehutoveria :( Meidän lauma toivottaa Alfalle hyvää taivasmatkaa <3

Kevätretkellä

Koko viikonlopun on ollut aivan ihana aurinkoinen ja kuiva keli. Eilenpä siis suunnattiin retkelle läheiseen metsään, jossa kierreltiin reilu tunti. Manusta huomaa hyvin, miten paljon se tykkää haahuilla rauhalliseen tahtiin ympäriinsä meidän kanssa. Se pysyy ihan meidän lähettyvillä ja nuuskii, pureskelee keppejään ja tulee innoissaan sinne minne mekin. Tuumittiinkin Olavin kanssa, että ei Manu mikään metsästäjä halua olla, vaan seikkailija :)
Tässä yksi kuva päivän retkeltä, vähän puhkipalanut alakulmasta mutta minusta silti ihana! On muuten yllättävän vaikeaa (ainakin minulle) kuvata tuollaisessa maastossa, missä on edelleen lumilänttejä maassa mutta muuten hämärämmät olosuhteet. Valotus on vaikea saada kohdilleen koko kuvaan. Ehkä jälkikäsittelyllä voisi pelastaa ainakin heikosti valottuneita kuvia, mutta siinäpä taito jota en vieläkään ole saanut aikaiseksi opetella. On muuten ollut suunnitelmissa kirjoitella blogiin omia mietteitä valokuvaamisesta ja samassa yhteydessä voisin esitellä omia lempikuviani.

Retken jälkeen olikin loppupäivä vähän ikävämpi, kun Manulla alkoivat omituiset mahakivut. Ilmeisesti sillä oli taas ilmaa suolistossa, mikä aiheutti sitten välillä kipukohtauksia. Samanlaista on sattunut nimittäin pari kertaa ennenkin, mutta eläinlääkärissä ei ole mitään konkreettista muuta syytä löytynyt. Meni onneksi ohi iltaan mennessä, Olavi vielä nukkui varmuuden vuoksi patjalla Manun kanssa ja kyllä oli tyytyväistä koiraa aamulla kun kurkisteli unisena peiton alta.
Hyvää viikon alkua lukijoille!

Keväthangilla

Pitkästä aikaa taas täällä! Me ollaan oltu kiireisiä muuttovalmistelujen, töiden ynnä muiden touhujen kanssa. Manulle kuuluu ihan hyvää, vähän sillä on ollut selkä jumissa viime aikoina joten käytiin hierojalla aiemmin tällä viikolla ja pitää varmaan varata toinen käynti piakkoin. Mutta muuten kaikki hyvin valtakunnassa. Pentukuume sen kun nousee, mutta mitään ei ole varmistunut. Suunnitelmista kerrotaan lisää, kunhan ne selkenevät itsellekin.
Tässä muutama kuva parin viikon takaa, kun oli mukavat ulkoilukelit ja hanki kantoi hyvin ihmistäkin. Oli mukavaa kävellä sellaisissa paikoissa, mihin ei normaalisti tule mentyä risukkoisen pohjan tai muuten vain vaikeakulkuisuuden takia. Kohta pitää olla tarkkana Manun kanssa, ettei se pääse häiritsemään pesiviä metsäneläimiä. Sitten keksitään muuta tekemistä ja kuljeskellaan vähemmän metsissä. Pidetään peukkuja, että saataisiin vielä monta mukavan aurinkoista ja kuivaa kevätpäivää tuon nykyisen harmauden tilalle.

parfyymia turkkiin…

kaunis Mauno <3

Pääsiäiseksi lähdetään käymään minun vanhempien luona ja toivotaan että hyvät valokuvauskelit jatkuvat silloin. Palaillaan :)

Kevättä kohti

Tämä viikonloppu vietettiin mökillä. Olavi kävi mökkinaapurin kanssa pupujahdissa (ei saalista) ja minä ja Manu otettiin rennosti. Liitteenä olevat kuvat ovat tosin jo muutaman viikon takaa, kun aurinko pilkotti pitkästä aikaa esillä. Oli paljon säätämistä kameran asetuksissa kun ISO-arvo on ollut koko talven noin 12 000 :D Olen kuvannut tosi vähän talven aikana, kun vähäinen valo ei oikein inspiroi. Mutta jospa se inspiraatio taas jostain ilmestyy, kun päivät alkavat kirkastua.

Manu tarttee aurinkolasit…

Viime aikoina koiran kanssa touhuilu on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle työkiireiden ja muiden juttujen lomassa. Olemme keväämmällä muuttamassa uuteen asuntoon ja pakkaaminen on jo pikkuhiljaa aloiteltu. Peruslenkitykset ynnä muut tietysti hoidetaan normaalisti, mutta mitään erityisempää ei olla treenattu viime aikoina. Manua tosin ei tunnu haittaavan vaikka lenkit jäisivätkin vähemmälle. Tuntuu että mitä enemmän Manulle tulee ikää, sitä laiskemmaksi ja ahneemmaksi se muuttuu.

Manun terveystilanne on pysynyt suht hyvänä viime aikoina. Kortisonia menee edelleen 2,5 mg joka toinen päivä ja sillä se tuntuu pysyvän kunnossa, yskää ei siis ilmene tällä annostuksella. Jos tilanteesta pitää jotain positiivista nähdä, se on että noin pieni annostus kortisonia ei tunnu aiheuttavan sivuvaikutuksia Manulle. Korvien kanssa on ollut vähän hiivaongelmia, en tiedä mistähän johtuu nyt tällä kertaa mutta toisaalta Manu on saattanut ulkoa syödä ties mitä. Mutta ei mitään suurempaa ongelmaa (*koputtaa puuta*) ja se jo Manun kanssa plussaa, ettei ole enää tarvinnut kuukausittain käydä eläinlääkärillä.

Pentutoiveita meillä on edelleen ilmassa, mutta mitään ei ole vielä konkretisoitunut. Joten niistä lisää bloginkin puolella sitten jos varmistuu että pikkutassujen tepsutusta on oikeasti luvassa :)

Kaunis päivä

Mittari näytti tänään -18 astetta. Eikun koiralle Pomppa niskaan ja jäälle lenkille. Kaunis ilma ei ehkä välity tarpeeksi kuvista, mutta olipa vaan virkistävää ja ihana aurinkokin näyttäytyi!

Joulun odotusta ja ruokavarkauksia

Pitkästä aikaa on hetki aikaa raapustella blogiin. Uutta kerrottavaa ei ihmeellisemmin kyllä ole. Olin viime viikonloppuna Kontiolahdella käymässä Manun kanssa, kun Olavilla oli omia menojaan. Leivottiin äitin kanssa karjalanpiirakoita jouluksi. Piirakat oli laitettu ulos tarjottimella jäähtymään tuolin päälle. Harmi vain en tajunnut tätä, kun tultiin Manun kanssa lenkiltä ja Manu tietenkin ylivertaisella ruuanmetsästysvaistollaan löysi tarjottimen. En ole ihan varma ehtikö se syödä yhtään, mutta epäilys on että yksi piirakka oli tarjottimen reunalta mystisesti kadonnut. Manu ei ole vielä kertaakaan varastanut pöydältä ruokaa, mutta tuoli on tietysti juuri sopivasti nenän korkeudella.
Sitten vielä seuraavana päivänä Manu löysi lenkillä maasta leipiä, joita joku älypää oli metsään tien vierelle viskonut. Ehti se varmaan puolikkaan leipäsiivun syödä, ennen kuin ehdin paikalle estämään. Sitten sainkin muistutella vähän, että tarvitseeko emäntää totella jos ei huvita, kun leipäkasalta olisi pitänyt poistua. Tässä on siis odoteltu korvatulehduksen puhkeamista, Manu on niin herkkä viljoille että aiemmin esim. puolikkaan grillimakkaran syöminen aiheutti pahan hiivatulehduksen korviin. Episodista on kuitenkin nyt kulunut jo viikko eikä korvissa ole onneksi ainakaan vielä näkynyt muuta kuin vähän punoitusta, joten jospa selvittäisiin vähällä tällä kertaa. Pitänee käydä varmuuden vuoksi ostamassa lisää Malacetic -korvahuuhdetta, se on tuntunut aika hyvin ehkäisevän hiivan pahemmaksi puhkeamista näissä tapauksissa kun korvat ovat alkaneet punoittaa syystä tai toisesta.

Kuva on tämänpäiväiseltä metsälenkiltä. Valo-olosuhteet eivät oikein suosi kuvaamista tähän aikaan vuodesta, mutta kamera oli mukana kuitenkin ja tässä ainoa siedettävä otos. Lunta on saatu Kuopion korkeuksille jo hieman ja ennätyksellisesti se on pysynyt maassakin jo kaksi päivää putkeen. Toivottavasti loskakelit eivät enää palaakaan ollenkaan. Viikonloppuisin pitää hyödyntää valoisat tunnit ja käytiin myös eilen pitkä lenkki metsässä. Tänään otettiin myös supidummy mukaan ja kokeiltiin paria noutoa. Ensimmäinen oli vaikea Manulle, kun Olavi vei dummyn aika kauas eikä tuullut juuri yhtään. Manu ei oikein vielä käsitä ”eteen” -käskyn tarkoitusta ja sillä meinaa muutenkin joskus usko loppua, jos noutoesinettä tai lintua ei ala heti lähettyviltä löytyä. Avitettiin sitten hieman ja lähetettiin muutamaan otteeseen uudelleen noutoon selvillä suuntaohjeilla. Löytyihän se dummy sitten lopulta ja toinen nouto tehtiinkin helpommaksi, että saatiin Manulle onnistuminen harjoitusten loppuun.
Vielä reilu viikko jaksetaan puurtaa töissä ja sitten päästään pienelle joululomalle koko perhe. Jouluksi mennään mökille ja Kontiolahteen, ja toivottavasti Manu pääsee näkemään rakasta Alfa -”isoveljeä”. Pentukuume meillä sen kun nousee, mutta suunnitelmista sitten enemmän jos/kun ne konkretisoituvat hieman. Eipä tällä kertaa muuta, kaikille lukijoille hyvää joulun odotusta!