Tiukassa on kyyhkyt

Kyyhkyn aloitus vuodelle 2016 on takana ja yhteenvetona voin todeta, että tiukassa on ollut kyyhkysaalis. Aloituspaikaksi valikoitui minulle uusi ruokintapaikka peltojen keskellä, jossa ruokinta tapahtui tieltä. Ruokintapaikan ympärillä oli useita puita, johon kyyhkyt voivat lasketutua ennen lopullista laskeutumista ruokailua varten. Paikka oli omaan silmään lupaava. Lisäksi aloitusta edeltävänä päivänä ruokintapaikan ympäriltä puitiin ohrapelto. Tämä puitu pelto taisi olla alueen ainoa ja ensimmäinen aloituksen aikaan. Paikan olisi tullut olla siten oikea kyyhkymagneetti. Vaikka aloituksessa sääkin oli suosiollinen, eivät kyyhkyt kiinnostuneet ruokintapaikasta tai puidusta ohrapellosta. Olin asetellut kyyhkyn kuvat puidulle pellolle, mutta nämä eivät onnistuneet juurikaan houkuttelemaan ylilentäviä kyyhkyjä ampumahollille. Yksi kyyhky päätyi kuitenkin reppuun asti.

Kovat odotukset vastapuidusta pellosta. Toisin kävi

Kovat odotukset vastapuidusta pellosta. Toisin kävi

Aamupäivän aikana passipaikan ohi lensi korkealta arviolta 50 kyyhkyä yhteensä. Parvista suurin oli noin 20 linnun parvi. Kyyhkyt lensivät todennäköisesti eräälle toiselle ruokintapaikalle, koska yhdeltä tietyltä suunnalta kuului laukauksia tasaiseen tahtiin koko aamun. Kyyhkyjen lentäessä yli passipaikkani varikset kuitenkin erehtyivät hollille ja pari kappaletta pesävarkaita poistui lentovahvuudesta. Aloitusaamun erikoisuus oli valkohäntäpeura, joka yllättäen ilmestyi läheisestä metsästä kahden-kolmenkymmenen metrin päähän minusta. Todennäköisesti olin tuulen alla, koska peuralla ei ollut minusta havaintoa, vaikka sen olemus ilmensi tiettyä varautuneisuutta. Mukavahan tuota oli katsoa kauniissa elokuun aamussa erityisesti kuin alueella ei juurikaan ole peuroja. Manu oli mukana passissa ja tapansa mukaan nukkui rauhassa odotellen toimintaa. Kaikki noudot sujuivat Manulta mallikkaasti tosin peuran vierailun jälkeen Manun etsintä oli melko vauhdikasta ja laajaa uusista hajuista johtuen.

Manu odottamassa uusia kyyhkyjä noudettavaksi

Manu odottamassa uusia kyyhkyjä noudettavaksi

Aloituspäivän iltapäiväpassi oli saman alueen toisessa laidassa jonkun sadan metrin päässä. Myös tänne oli ruokittu kyyhkyjä rehupellon mustiin kohtiin ja tielle ja riistakameran perusteella kyyhkyt olivat paikalla vierailleet. Lintuja lensi läheltä passipaikaksi valikoitunutta latoa, mutta lennot tapahtuivat haulikkokantaman ulkopuolelta. Kyyhkyt eivät näyttäneet suunnittelevan ruokailua tällä paikalla, sillä ylilennot tapahtuivat kovaa ja aina samaan suuntaan, johon ne myös aamulla lentivät. Myös iltapäiväpassissa olivat varikset riesana ja Manu pääsi noutamaan erään liian läheltä kaartaneen harmaatakin pois.

Ladossa on hyvä olla suojassa

Ladossa on hyvä olla suojassa

Myöskään seuraavina päivinä ei kyyhkyjahti luonnistunut. Edellisten päivien havaintojen perusteella tehdyt valinnat passipaikoista osoittautuivat kerta toisensa jälkeen vääriksi ja kyyhkyjen lentoa tuli seurattua sivusta. Mukava kuitenkin huomata, että alueella on hyvinvoiva kyyhkykanta. Omalla ruokintapaikalla kyyhkyt olivat arkoja eivätkä ne jääneet odottamani mukaisesti pellonreunuspuihin, vaan lensivät syvemmälle metsään. Sieltä ne hiljalleen puu puulta siirtyvät kohti ruokintalavoja. Omalla paikalla lentäneet kyyhkyt olivat valtaosin yksinäisiä ja nämä säästetään alkukaudesta, koska pesintä saattaa olla edelleen kesken. Tuiskukin pääsi harjoittelemaan passissa oloa. Paikallaan pysyminen oli enemmän kuin haastavaa Tuiskun eloisan luonteen vuoksi. Aika paljon sai Tuiskua komentaa istumaan, tämä kun meinasi unohtua nuorelta tytöltä. Tuiskukin malttoi olla silloin paikallaan, kun närhet ilakoivat yllä olevissa puissa. Täysin rentoa tämä ei kuitenkaan ollut, vaan aika jännittynyttä oli istunta ja pää kääntyili närhien mukana.

Jotain täytettä reppuun ja Manulle töitä

Jotain täytettä reppuun ja Manulle töitä

Toivottavasti onni kääntyy, kun peltoja puidaan lisää ja kyyhkyjen pesintä päättyy.

Kultakurkku kuusesta

Helmikuun kääntyessä lopuilleen tarkoituksena oli osallistua vielä kauden viimeiseen jänisjahtiin Tuusniemellä. Sekä lauantain että sunnuntain ohjelma olisi sellainen, että ensin aamulla käydään yölliset jäljet läpi. Mikäli tuore ketunjälki löytyisi, niin ajuri, venäjänajokoira, päästettäisiin jäljelle. Mikäli sopivia ketunjälkiä ei löytyisi, niin koira saisi tehdä päivätyönsä jänisten kanssa. Näiden tuoreita jälkiä kyllä riittää.

Koska sopivia ketunjälkiä ei löytynyt lauantai aamulle, niin koira päästettiin jänisten perään. Juuri kun se oli ottanut ensimmäiset juoksuaskeleet tuoreille jänönjäljille, niin naapurin isäntä huomasi suhteelliseen tuoreet näädän jäljet muutaman metrin päässä koiran laskupaikasta. Jäljet johtivat läheiseen kuuseen, jossa oli oravanpesä. Silmäilimme kuusikkoa ja huomasimme, että viereisessä puussa oli myös oravanpesä. Ehdimme tätä pesää katsella muutaman sekunnin, kunnes näätä yllättäen lähti liikkeelle pesästä. Näätä saattoi olla oravanpesässä valmistautumassa seuraavan yön koitoksiin tai ehkä se oli jäänyt sinne edellisen yön saalistusretkeltään. Näätä tunnetusti käyttää ravintonaan mm. oravia. Koska koira oli vasta laskettu liikkeelle ja me olimme matkalla passiin, ei kummallakaan ollut panoksia piipussa. Äkkiä rintataskusta panokset piippuun ja nopea laukaisu. Vaikka haulit oli jänestyksestä johtuen turhan karkeita, tipahti näätä havujen saattelemina lumihangelle.

Kultaisesta kurkusta sen tunnistaa

Kultaisesta kurkusta sen tunnistaa

Näätä jäi lopulta viikonlopun ainoaksi saaliiksi. Sunnuntaille saatiin lyhyt ketunajo, mutta kettu karkasi väärään suuntaan kohti erästä saarta ja vältti näin passilinjan. Nyt näätä on pakastimessa ja todennäköisesti sen matka jatkuu aikanaan kohti täyttäjää.

Kaukana ovat ne ajat, kun näädän nahka vastasi 2 - 4 viikon työmiehen palkkaa.

Kaukana ovat ne ajat, kun näädän nahka vastasi 2 – 4 viikon työmiehen palkkaa.

Villisorsan vieraana

Kanalinnustuksen aloitusviikonloppu meni tänä syksynä poikkeuksellisissa merkeissä. Kanalinnustuksen sijaan viikonloppu kului sorsastuksen parissa. Olin varannut keväällä sorsastusreissun Villisorsasta, joka on Happosen Antin erämatkailuyritys. Reissu oli varattu 11.9. – 12.9. ajaksi. Majoitus oli varattu Viitakko -nimisestä paikasta. Linkit Villisorsaan ja Viitakkoon löytyvät jutun lopusta. Syy kaupalliseen jahtiin oli pääasiassa se, että mukaan reissulle oli tulossa kaksi kollegaa pääkaupunkiseudulta.

Saavuin majoituspaikkaan viideltä perjantai-iltapäivänä ja heti siitä alkoikin intensiivinen vuorokauden kestävä sorsastus. Ensimmäinen tapahtuma oli ns. Rötikön pommi. Suunnitelmana tässä oli se, että minä toimin ajomiehenä muiden seurueen jäsenten mennessä oppaana toimivan Antin kanssa passiin. Ennakkotiedustelujen perusteella Rötikön -kosteikolla on paljon lintuja, joten lähestyminen oli suoritettava varovasti. Suoritin hiivinnän kohti kosteikkoa ojan suojissa Manun seuratessa hihnassa mukana. Aikani hiivittyäni oli edessäni penkere, jonka takaa aukeni lintujen täyttämä kosteikko. Hetken tähyilyn jälkeen päätin ottaa kohteekseni minua lähimpänä olevan haapanan. Kun laukaus kajahti ilmaan, nousi samalla +50 linnun parvi kohti passilinjaa. Passimiesten kertoman perusteella tilanne oli melko erikoinen, kun yhtäkkiä läheltä vastapalloon lentää lintuja taivaan täydeltä. Alkuhämäännyksestä huolimatta passimiehet saivat valikoitua pääparvesta erkanevia lintuja ja myös pudotuksia saatiin. Muutama sorsa palasi passilinjasta takaisin minua kohti ja yhtä ehdin kokeillakin mutta tuloksetta. Kahdessa minuutissa lento oli ohi ja Manu pääsi noutotöihin. Mukavat puolenkymmentä lintua päätyi reppuun ja Manu pääsi noutamaan ne kaikki. Erityisen hieno asia Manun osalta oli se, että muutama nouto suoritettiin todella vaikeasta, ylitiheästä kuusikosta, jossa aiemman harvennuksen rungot olivat jääneet metsään kulkijan iloksi.

Manu ja haapana Rötikön -pommista

Manu ja haapana Rötikön -pommista

Nopean varusteenvaihdon jälkeen siirryimme passipaikoille iltalentoa varten. Iltalento oli Antin veljen omistamalla kosteikolla, joka oli perustettu jo 1990 -luvulla. Kyseessä oli alueen vanhin kosteikko. Seurueemme lisäksi iltalennolle osallistui kolme opasta: Antti, Antin veli ja ylimääräinen koiramies. Jakauduimme kahteen eri passiketjuun tasaisesti siten, että molemmissa ryhmissä oli noutavia koiria mukana. Minun ryhmässäni oli Manun seurana kaksi spanielia, joista toinen oli venäjän- ja toinen englanninspringerspanieli. Lintuja lensi tasaisesti pääasiassa pienissä parvissa, mutta muutama suurempikin parvi lensi hollilla. Itselleni uusina tuttavuuksina lensi myös muutamia jouhisorsa- ja lapasorsaparvia. Pääasiassa jokaisesta tilanteesta lintuja saatiin reppuun ja onnistumiset jakautuivat tasaisesti kaikille. Valitettavasti Manu ei oikein ehtinyt noutoihin, kun spanielit olivat sen verran ”vilkkaita” liikkeissään. Yhtenä iltalennon helmenä oli kuunnella Antin pillitystekniikkaa. Erilaiset luoksetulokutsut aina ruokailuääniin saakka kuulostivat omaan korvaan autenttisilta ja parvet kääntyivätkin hyvin passeja kohti aina pillitettäessä. Iltalennon jälkeen suuntasimme majoituspaikkaan, jossa lämmin villisikapata ja sauna odottivat valmiina.

Iltalennolta

Iltalennolta

Pitkään ei majoituksen pehmeistä lakanoista saanut kuitenkaan nauttia, sillä kello oli asetettu puoli neljältä herättämään aamulennolle. Manu sai jäädä mökkiin nukkumaan ja seurueemme toinen koira, tolleri, sai vastata aamun mahdollisista noutotöistä. Säkkipimeässä yössä siirryimme kohti jälleen uutta kosteikkoa. Yön pimeyden muuttuessa aamun harmaudeksi alkoivat ensimmäiset sorsat lentää ja eteeni veteen laskeutui ensimmäisten lintujen joukossa heinäsorsa. Rauhallinen nosto ja laukaus. Sorsa jäi näkyvälle paikalle, joten jäimme odottelemaan uusia lintuja ja tolleri saisi suorittaa noudon vasta lennon päätyttyä. Tämän jälkeen naapuripassiin avautui tilanne, mutta siitä ei lintuja alas saatu. Tämän jälkeen linnut alkoivat laskeutua syystä tai toisesta eri puolelle kosteikkoa, kuin missä seurueemme oli passissa. Yksi seurueemme jäsenistä siirtyikin Antin kanssa toiseen passiin ja loput aamun tilanteesta siunaantui tälle kaksikolle. Laukausten tauottua ja aamuauringon päästessä kunnolla paistamaan, oli noutojen vuoro. Noutojen jälkeen palasimme mökille tuhdin aamupalan kimppuun.

Aamun ensisäteet

Aamun ensisäteet

 

Mies ja tolleri

Mies ja tolleri

Loppupäivän ohjelmassa oli vielä uudestaan Rötikön -pommi, jossa lintujen määrä oli vähentynyt edellisestä päivästä. Tästä huolimatta muutama lintu saatiin ajosta alas ja Manu pääsi suorittamaan mukana olleen tollerin kanssa noutoja rinta rinnan. Itselleni tuli tässä ajossa pientä pupellusta lataamisen kanssa ja tämän vuoksi yksi heinuri sai jatkaa iloisesti lentoaan unelmasenssistä huolimatta. Metsästys päätettiin vielä yhteen telkkäpommiin. Tästäkin ajosta saatiin kaikille seurueen jäsenille tilanne, mutta mehut alkoivat olla miehistä poissa lyhyiden yöunien ja lämpimän aamun johdosta. Ohilaukaukset kajahtelivat kohti taivasta telkkien lentäessä kovaa ohi passilinjan. Tiivis retki päätettiin maukkaaseen lounaaseen, jossa tarjolla oli peuran paistia.

Kokonaisuutena reissu Villisorsan kosteikoille oli onnistunut. Kaikille seurueen jäsenille muodostui tilanteita jokaisesta eri passikerrasta. Paremmalla ampumisella reppu olisi täyttynyt enemmän, mutta uskon, että kaikki seurueen jäsenet olivat tyytyväisiä kotiin kannettavien lintujen määrästä. Vaikka saalistakuuta ei voi ikinä luvata, on Villisorsan 40 hehtaarin kosteikot sen verran hyvin hoidetut, että ainakin tilanteita saadaan varmasti aikaan.

Villisorsa

Viitakko

 

Kolmen kopla

Yksi asia on varma; 20. elokuuta on kaunis päivä. Tämä vinkkinä häitä suunnitteleville. Sorsastuksen aloituksessa on yhdeksän kertaa kymmenestä aurinkoista, lämmintä ja pilvetöntä. Näin oli myös tänä vuonna. Kello 12.00 aloitus jäi minulta väliin, mutta iltalennolle ehdin hyvin. Viime vuodesta poiketen sorsat eivät olleet aloittaneet muuttoaan etelään, vaan lintuja näkyi mukavasti. Heti aloituksessa oli lammella näkynyt iso, kymmenien heinäsorsien parvi, josta yksi päätyikin muun seurueen eräksi.

 

Perinteiset nokipannukahvit

Perinteiset nokipannukahvit

Tämä päivällä nähty parvi ei illalla lammelle palannut. Sen sijaan taveja tuntui olevan paljon ilmassa. Oma sihtini ei ollut, kesän kiekkotreeneistä huolimatta, oikein kohdillaan, mutta onneksi sentään Manu toimi paremmin. Noudot olivat melko haastavia, koska Manu tai minä emme nähneet pudotuksia. Näin ollen sain luottaa Manun nenään ja muilta saatuihin tietoihin putoamispaikoista. Uintia tuli Manulle kiitettävä määrä. Ilta oli kuitenkin pitkä ja loppua kohden alkoi Manultakin akut tyhjenemään. Manun ohjaaminen vei jonkin verran aikaa per nouto ja näin ollen osa parhaista senseistä jäi itseltäni hyödyntämättä.

Kaunis ilta

Kaunis ilta olla passissa

Manu odottelee iltavuoron alkamista

Manu odottelee iltavuoron alkamista

Perjantain iltalento noudatteli torstain kaavaa. Paljon kovaa lentäviä taveja ja vähemmän heinureita.  Vaikka ilma oli molempina iltoina selkeä, laskeutuivat linnut mukavasti lammelle. Erityisesti tavit pudottautuivat lähes suorilta kaislikon suojaan ja sinne ne myös monesti jäivät lymyämään.  Torstai-perjantain saldoksi muodostui lopulta kaksi heinuria ja kolmen kopla taveja. Mielestäni mukava määrä josta kaikille riitti kotiin viemistä. Manu toimi pääosin hyvin, tosin iltojen ensimmäiset uinnit olivat hieman kankeita. Kun turkki oli saatu kasteltua, luonnistui Manun uintikin paremmin. ”Eteen” -käskyn opettamista täytyy edelleen jatkaa Manulle. Välillä Manua on vaikea saada jatkamaan uimista eteenpäin, jos Manu ei ole merkannut lintua. Toivottavasti harjoittelun avulla tätä osa-aluetta saadaan parannettua.

Kotona taveja ja omalta maalta saatua kyyhkyä peratessa tavin pienuus kävi hyvin ilmi. Vaikka tavi on tunnetusti pieni sorsaeläin, on se tosiasiassa kyyhkyä pienempi. Näin ollen tavin osuma-alue on myös pieni. Tästä huolimatta Suomessa pääosin myytävät korvaavat haulit ovat 3,5 – 4,0 millisiä, kun kyyhkylle suositellaan samalla 2,5 – 2,9 millin hauleja. Näin ollen ei ole ihme, jos taviin ei osu kaupasta saatavilla korvaavilla panoksilla. Toivottavasti jatkossa paikallisiin kauppoihin tulee enemmän nopeampia ja pienemmillä hauleilla varustettuja korvaavia panoksia. Markkinoilta näitä onneksi jo löytyykin.

IMG_1079

Ei natsaa

Kyyhkyjahdin aloitus on taas takana päin. Omalta osaltani aloituksessa vierähti koko maanantaipäivä sekä tiistaiaamu. Viime vuodesta poiketen kyyhkyt eivät olleet kadonneet juuri ennen aloitusta ja riistakamerakuvissa näkyi mukavasti lintuja muutamaa päivää ennen h-hetkeä. Passipaikka rakennettiin metsän katveeseen ja suunnitelmana oli ampua linnut pellonreunuspuihin. Pääasiassa linnut lentävät näihin puihin ensin ja vasta niistä ne pudottautuvat ruokintalavoille.

Vaikka lintuja lensi mukavasti, oli nyt vain sellainen reissu, että hommat ei vain natsaa. Linnut laskeutuivat pääasiassa liian kauaksi puihin tai liian tiheisiin puihin. Useampia tilanteita oli, missä suunnilleen tiesin mihin linnut laskeutuivat, mutta kovasta tiirailusta huolimatta lintuja ei vain saanut jyvälle. Passipaikka oli sen verran reunametsikön sisässä, että lintujen lähestymistä ei pitkältä voinut havaita. Lentoonampumatilanteet jäivät näin ollen vähiin.

Odottelu vie voimat

Odottelu vie voimat

Suurin osa nähdyistä linnuista oli vanhoja ja osa linnuista lensi yksikseen. Koska pesintä voi olla kesken aloituksen aikaan myös Pohjois-Savon korkeudella, ei yksin lentäviä kyyhkyjä saa ampua, ellei kyseessä ole varmuudella nuori lintu. Helpoiten nuoren ja vanhan linnun tunnistaa kaulan valkoisesta täplästä, joka nuorelta kyyhkyltä puuttuu. Paikallaan olevan kyyhkyn osalta nuoren ja vanhan linnun erottaminen onnistuu, mutta nopeassa lennossa tunnistaminen on hankalampaa etenkin, jos lentokulma ei ole otollinen.

Manun kesäloma on loppu ja työvuosi alkakoot!

Manun kesäloma on loppu ja työvuosi alkakoot!

Reissusta jäi lopulta myös reppuun laitettavaa ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toivottavasti myös nuorempia lintuja alkaa näkyä. Manu jaksoi olla hyvin passissa, vaikka välillä sitä alkoikin pitkästyttää. Sellainen työtapaturma Manulle sattui, että muutaman kerran noutoon lähdettiin paukusta. Tähän varmaan vaikutti osaltaan se, että Manulla oli intoa päästä noutamaan. Seuraavan kerran kyyhkyjahtiin viikon päästä perjantaina kunhan sorsastuksen aloitus on saatu läpikäytyä.

Kärsivällisyys palkitaan

Olen käynyt hirvijahdissa 16 -vuotiaasta lähtien eli 12 vuoden ajan tämä syksy mukaan laskettuna. Tänä aikana on tullut nähtyä hirviä muuallakin kuin kinnerissä ja kaatomahdollisuuksiakin on siunaantunut. Hirvilehmä on useamman kerran kävellyt rauhassa yksin passin ohitse, mutta näitä on aina tuolloin kielletty ampumasta vaikka ne lain mukaan olisivatkin olleet avointa riistaa. Toisinaan koira on tuonut emän kaksoisvasoineen passiin, mutta vasat ovat osanneet kulkea emän takana turvassa kiväärin ulottumattomissa. Näin ollen paikoista huolimatta hirvien osalta kaatotilasto on näyttänyt nollaa. Elämän painopisteen siirryttyä Itä-Suomeen on matka hirvijahtiin pidentynyt merkittävästi eikä mahdollisuuksia osallistua hirvestykseen Satakunnassa ole ollut entiseen malliin.

Hirvijahti aloitetaan seurassamme yleensä lokakuun toisena viikonloppuna ilmojen jo hieman kylmennettyä ja lehtien pudottua puista. Omalta osaltani pääsin osallistumaan jahtiin lokakuun kolmantena viikonloppuna. Tällä kertaa jahti alkoikin poikkeuksellisen ripeästi. Ehdin hädin tuskin astua ulos autosta, kun tuli jo määräys siirtyä passiin. Yhteensä seitsemän hirveä oli nähty matkalla kokoontumispaikalle: neljä yhdellä ja kolme toisella pellolla. Siinä kiireessä jäi makkarat paistamatta, vaikka tulet olikin jo sytytetty valmiiksi.

Nopea siirtyminen passiin, jonka läheisyydessä on tullut aiemminkin istuttua. Hieman piti passipaikalla tepastella, jotta sain omasta mielestäni sopivan ampumaväylän molemmille puolilleni. Hetken istuskelun jälkeen kuulin useamman laukauksen ja radiokeskustelun perusteella kaatoa ei vielä ollut vahvistettu. Hetken kuluttua edestäni alkoi kuulua hirven tuloääntä. Hirven sorkkien alla katkeilevien ja tallautuvien risujen ääni kantautuu kauas metsässä. Koiran hakkua ei lainkaan kuulunut ja mieleeni juolahti, että onko kyseessä sama hirvi, jota jo aiemmin ammuttiin. Pulssi alkoi uhkaavasti kohota ja sydämenlyönnit tuntuivat aina vain voimakkaammin.

Äänet kantautuivat lähemmäs ja kohta hirvisonni juokseekin näkyviin noin 40 – 50 metrin päässä minusta. Hirven ravatessa nostin kiikarin ja aloin seuraamaan ristikolla hirven kulkua. Yhtäkkiä hirvisonni pysähtyi kuulostelemaan hetkeksi. Ristikon läpi katsottuna sonni oli ikävästi risukon takana. Hirven kuulostelu antoi minulle mahdollisuuden ottaa yhden nopean askeleen oikealle ja samalla hirvi piirtyi esteettä kiikarin läpi hieman takakulmasta. Samalla hetkellä ylioppilaslahjaksi saamani Sako 75 lähetti ensimmäisen kuulan kohti hirveä. Laukauksen jälkeen hirvi oli pikaisen hetken paikallaan ja lähti sen jälkeen pakolaukkaan. Epätietoisuus osumasta pakotti minut ampumaan vielä paikkolaukauksen hirven juoksuun.

Siinä se nyt on;  ensimmäinen!

Siinä se nyt on; ensimmäinen!

Hirvi ehti laukkaamaan noin 4-5 sekuntia, kunnes kuului rysähdys. Lähdin juoksemaan kovalla hopulla kohden olettamaani hirven pakosuuntaa ja siellä se oli. Ensimmäinen hirveni makasi elottomana maassa. Yhteensä hirvisonni ehti juoksemaan noin seitsemänkymmentä metriä ennen kuin sen voimat loppuivat. Lähestyin hirveä sen pään takaa ja varmistin koskettamalla kiväärin piipulla hirven silmää, että hirvi oli varmasti kuollut. Pienoinen tuuletus siinä metsässä pääsi samalla kun katselin tätä nelipiikkistä hirvisonnia.

Komeat sarvet. Ei ihan vielä trofeetasoa, mutta saunankahvat noista kyllä saa

Komeat sarvet. Ei ihan vielä trofeetasoa, mutta saunankahvat noista kyllä saa

Ennen kuin ehdin pistämään hirven, niin sain tiedon, että koira oli tuomassa lisää eläviä samaan passiin. Väkisinkin heräsi ajatus, että tänne vaan, kaadetaan toinen samaan kasaan. Vaikka en kuusikosta johtuen nähnytkään hirveä, niin sen verran likeltä se meni, että äänen kuulin kyllä.

Luoti toimi mallikkaasti ja oli avautunut sienimäiseksi

Luoti toimi mallikkaasti ja oli avautunut sienimäiseksi

Nylkyvajalla jännitti nähdä tarkemmin, mihin kohtaan luodit olivat osuneet. Paikkolaukauksen osalta oli tiedossa, että mahoille se ei ainakaan ollut mennyt, koska avatessa mahat olivat edelleen ehjät. Ensimmäinen luoti oli mennyt sisään takakulmasta lavan takaa läpi keuhkon jääden juuri ja juuri nahkaan kiinni. Paikkolaukauksenkin luoti löytyi hieman taaempaa. Jälkikäteen ajatellen paikkolaukausta ei olisi tarvittu. Pääsin ampumaan laukauksen hyvältä paikalta ja hirvi merkkasi osuman jäädessään hetkeksi seisomaan ikään kuin jähmettyneenä. Adrenaliini ja jännitys saivat kuitenkin vaistot lähettämään paikon ja eihän siitä haittaakaan lopulta ollut.

Aamulla kuulemani laukaukset varmistuivat yhdeksänpiikkisen hirvisonnin kaadoksi. Komeat olivat sarvet, kun sitä nylkypaikalle tuotiin. Riistakateus ei päässyt kuitenkaan iskemään. Oma nelipiikkinen lämmitti mieltä sen verran paljon. Kannatti tulla noin 400 kilometriä suuntaansa jahtiin.

Kanalinnustuksen päätös

Metson ja teeren metsästys päättyy suurimmassa osassa Pohjois-Savoa 15.10. eli Manun jahtikausi tältä osin on ohi. Aiemmin kirjoittamani jälkeen kunnon lintutilannetta Manulle ei olla saatu.

Viimeisen kolmen viikon aikana Manun hakumotivaatio ja haun vauhdikkuus ovat vaihdelleet suuresti. Syyskuun viimeisenä viikonloppuna Pohjois-Savossa oli myrskyisen tuulista ja silloin myös metsässä kävi poikkeuksellisesti selvä tuuli, mikä auttoi Manua haussa. Lisäksi lähdin aamulenkille jo aikaisemmin, jolloin lintujen yölliset hajut erottuivat paremmin maasta. Manu haistelikin normaalia enemmän tiheitä kuusi- ja katajapuskia, joiden suojissa todennäköisesti oli ollut yön aikana lintuja. Hyvästä tuulesta ja aikaisesta lenkkiajankohdasta huolimatta pudotuspaikkoja ei saatu, mutta yksi komea jäljestystilanne kahdelle ukkoteerelle tuli kuitenkin todistettua. Manun jäljestyksessä on vaikea vain päästä ampumapaikkaan, koska koiran vauhti tuppaa kiihtymään liian kovaksi ja itse pitäisi juosta jos haluaisi ampumahollille. Pyyn pillitys ei luonnollisesti oikein meinannut onnistua myrskytuulilukemissa, mutta yksi pyy tuli silti pillitykseen ammuttua Manun pitäessä taukoa hausta. Tulihan tuona viikonloppuna käytyä myös sorsastamassa kolmena iltana. Suuret muuttoparvet olivat tuolloin saapuneet Pohjois-Savoon ja jokaisena iltana näkyi 20-30 linnun heinäsorsaparvia. Lintujen suuresta määrästä huolimatta saalis jäi pieneksi; välillä linnut laskeutuivat juuri haulikkokantaman ulkopuolelle ja välillä taas pimeät illat tekivät tepposensa. Yksi tavi tuli kuitenkin reppuun. Lammelle mennessämme kaksi tavia lähti heti lentoon ja tämä epäonninen yksilö jäi epäröiden uimaan muutamaksi sekunniksi liian kauan. Luonnossa tällainen epäröinti usein kostautuu ja yksilö jää saalistajan saaliiksi.

Seuraava viikonloppu kului Kontiolahdella Eevan perheen piirissä ja juhlien parissa. Tietysti Manun kanssa piti tehdä muutama metsälenkki appiukon metsässä. Aikaisemmat pyymestat olivat hieman muuttuneet harvennuksen seurauksena. Lauantain aamulenkillä kohtasimme Manun kanssa jonkin sortin henkimaailman linnun. Näimme puolentoista tunnin lenkin aikana todennäköisesti (pieni alue) saman ison ukkometson kolmeen kertaan. Manu merkkasi pariinkin otteeseen metson maajäljen ja tämä vauhditti hetkellisesti hakua. Ukkometso oli kuitenkin sen verran ovela, että se lähti joka kerta lentämällä meitä karkuun noin 60-70 metriä edeltämme. Tämän lisäksi muutamia muitakin lintuja näkyi, mutta ei saatu kunnollisia tilanteita aikaan.

Nopean tauolla tehdyn pillityksen tulos

Nopean tauolla tehdyn pillityksen tulos

Viimeinen ison kanalinnun metsästysviikonloppu vietettiin Manun kanssa Tuusniemen maisemissa. Lopetusviikonloppu olisi voinut olla parempikin. Jostain syystä yhtään metsoa tai teertä ei näkynyt koko viikonlopun aikana. Tuntui siltä, että lintujen hajuja ei juurikaan ollut maassa. Pyytkään eivät liikkuneet kunnolla lyhyiden pillitysjaksojen aikana. Hieman tuli epätoivoinen tunne, kun palasimme Manun kanssa mökille tietä pitkin. Manu kiirehti vanhasta muistista kohti lintujen perkauspaikkaa. Kiellettyäni Manua tuijottelimme toisiamme hetken aikaa ja samalla tien vierestä, noin 30 metrin päästä meistä, pyrähti pyy lentoon. Ihmetellessämme tätä myös toinen pyy lähti lähes samasta paikasta. Manu ei missään vaiheessa merkannut lintuja millään lailla.

Manua seuratessa olen havainnut, että sen haku on luontaisempaa ja parempaa pellolla. Kunhan tässä ehditään, niin pitää Manun kanssa mennä testaamaan hakuintoa fasaaneilla. Voihan olla, että Manusta tulee ainakin jollain lailla toimiva fasaanikoira, mutta onnistuminen kanalinnustuksessa näyttää tähänastisilla näytöillä epätodennäköiseltä.

Ensi viikonloppuna Manulla onkin vapaata, kun lähden hirvijahtiin Satakuntaan. Samalla tulee varmaankin hankittua Manulle hieman pakastimen täytettä lampaanlihan muodossa.

Kadonneen motivaation metsästys

Kanalinnustusta on nyt kaksi viikonloppua takana ja Manun toiminnasta voidaan tämän perusteella jo tehdä muutamia yhteenvetoja. Viime syksynä Manu törmäili lintuihin tuon tuosta. Tänä syksynä törmäilyä ei ole niin paljon esiintynyt lähinnä siksi, että lintuja on omilla metsästysalueilla viimevuotista vähemmän. Viime vuonna keskiverto metsälenkillä lintuja näkyi aina sen kolme – neljä kappaletta. Nyt lenkillä lintuhavaintoja on keskimäärin yksi per kerta.

Manu ei selvästikään vielä oikein ymmärrä kanalinnustuksen ideaa. Manu on hakuun laitettaessa ”mustikkamoodissa” eli kuljeskelee kaikessa rauhassa ja seuraa minua. Välillä Manu pysähtyy syömään heinää ja merkkailemaan. Manu ei ikään kuin hakuun laitettaessa tiedä, että metsästä voisi lintuja löytyä.

Aloituksen jälkeisenä viikonloppuna oli helppo havaita, että Manun hakuun saadaan enemmän vauhtia ja järkeä, kun Manu kuumenee hieman. Tämä on melko poikkeuksellista münstereille. Yleensä münsterit kuumentuessaan pikemminkin menettävät sen järkensä. Kuumeneminen saatiin aikaan, kun Manu pääsi haistelemaan kanalintupesueen tuoreita hajuja. Kun pääsi keräämään kierroksia kunnon hajuilla, niin Manun usko lintujen olemassaoloon kasvoi ja yhtäkkiä motivaatiota niiden etsimiseen löytyi.

Tällaisissa maastoissa on ilo kulkea, vaikka saalista ei aina tulisikaan

Tällaisissa maastoissa on ilo kulkea, vaikka saalista ei aina tulisikaan

Toinen tapa saada Manulle vauhtia on ampua haulikolla ilmaan. Tämä tuli testattua, kun Manun kanssa istuskelimme metsän siimeksessä tauolla ja siinä samassa tuli pummattua ylilentävää varista. Sen verran Manu on tositoimiin päässyt, että osaa yhdistää laukaukset riistaan. Manu alkoi vimmatusti etsiä saalista ja haku olikin mukavan näköistä mökille palattaessa. Sellainen empiirinen koe tuli myös tehtyä, että laukaus ja kylmän linnun nouto ei vaikuta niin tehokkaasti, koska saalis tulee noudettua ja on siten jo löytynyt.

Ei avausviikonloppuna tarvinnut kuitenkaan ihan tyhjin käsin lähteä kotiin. Vaikka kanalintuja on yleisesti vähemmän kuin viime vuonna, pyitä tuntuu olevan entiseen malliin. Lauantaiaamuisen näköhavainnon perusteella päätin mennä iltapäivällä ennen Manun kanssa tehtävää lenkkiä pillittelemään pyitä. Paikka oli hyväksi havaittu jo edellisenä vuonna. Pyy on siitä mukava metsästettävä, että kohtuullisella verotuksella pyyt löytyvät vuodesta toiseen samoilta paikoilta, mikäli elinolosuhteet eivät radikaalisti muutu.

Pillitys oli tuolla kertaa aiemmasta poikkeava siinä suhteessa, että kaksi pyytä tuli pillille yhdellä kertaa. Ennenkin on tietysti useampi pyy vastaillut kuorossa, mutta nyt kaksi pyytä tuli ampumahollille perä jälkeen. Pillitys lähti heti alkuun hyvin käyntiin, kun muutaman vihellyksen jälkeen pyy lensi vastapalloon noin 1,5 metrin päästä minusta ja laskeutui selkäni taakse. En saanut pyytä heti paikallistettua ja juuri kun sain pyyn kiikariin, vaihtoi se paikkaa kauemmaksi. Jatkoin pillittelyä ja kuulin pyyn lentoäänen aivan toisesta suunnasta. Tuolloin ajattelin, että pyy vain vaihtoi paikkaa, mutta kyseessä oli näin jälkikäteen järkeiltynä toinen lintu. Muutaman pillityksen jälkeen tästä uudesta suunnasta pyy laskeutui mäntyrangan taakse. Pyy oli jo piikillä, kunnes se lensi kohti sakeampaa kuusikkoa. En tiedä oliko kyseessä luontainen paikanvaihto vai huomasiko pyy liikkeeni. Yritin paikallistaa pyyn sakeasta kuusikosta, kun samalla selkäni takaa lensi pyy (se alkuperäinen) suoraan eteeni noin 20 metrin päähän. Tämä yksilö menetti henkensä hiukan turhankin lähelle laukauksen jälkeisestä sulkapilvestä päätellen. Tästäkin jäi kyllä syötävää, mutta turhan monta haulia oli läpäissyt täkkälihat, kun vähempikin olisi tuolta matkalta riittänyt.

Tuplapyistä se huono onnisempi

Tuplapyistä se huono-onnisempi

Viime viikonloppuna tuli uudelleen testattua Manun hakumotivaatiota. Lauantain iltalenkillä Manu osoitti, ettei sitä vielä ainakaan tarvitse siirtää vilttiketjuun pois nuorempien tieltä. Lehtokurpan paosta saatu motivaatio laittoi Manun hakuun vauhtia ja pian se otti seisonnan alle metrin korkeiden kuusentaimien muodostamaan rykelmään. Lyhyen seisonnan jälkeen Manu tarkensi omaa seisontaansa ja samalla itse siirryin parempaan ampumapaikkaan. Hieman yllättäen teerikana lähti vierestäni lentoon. Yhden laukaisun ehdin siinä taimikossa ampua puiden väliin, mutta teeri sai pitää henkensä lentäessään haulikon kantaman ulottumattomiin. Teeri todennäköisesti karkkosi minun liikkeestäni. Tuosta tilanteesta olisi pitänyt kyllä saada pudotus. Tämä olisi ollut tärkeää etenkin Manun motivaation kannalta. Positiivinen asia tuossa tilanteessa oli se, että Manu säilytti malttinsa linnun siivittäessä ja pysyi paikallaan ilman pillitystä.

Pillipyyn sulkapilvi toi virtaa Manulle vielä viikon jälkeenkin

Pillipyyn sulkapilvi toi virtaa Manulle vielä viikon jälkeenkin

Sunnuntaina aikaistin aamulenkkiä siinä toivossa, että lintujen hajut olisivat tuoreemmat ja Manun motivaatio ja hakuvauhti vastaavasti kovempi. Päivän lämmitessä vanhat hajut tuppaavat haihtumaan ja ilman hajuja Manu palaa mustikkamoodiin. Yön jäljiltä hajuja tuntui olevan hyvin ja Manu kävi tarkastamassa monia sellaisia kuusenalusia, jotka vaikuttivat lintujen potentiaalisilta yösijoilta. Lenkin loppuvaiheessa Manun vauhti alkoi kasvaa ja tämä oli selvä merkki siitä, että lintuja on alueella. Homma taisi mennä jäljestämiseksi, kun kunnon musta ukkoteeri karkkosi noin 15 metriä ennen Manua ja Manu ei tuntunut asiaa edes huomaavan, kun nenä oli tiukasti maassa. Itse olin koiraa sen verran jäljessä, että näin linnusta vain vilahduksen.

Sunnuntai-iltapäivänä syksy näytti toden teolla saapuneen, kun tuuli yltyi kunnon lukemiin. Kellastuneet lehdet lensivät pois vauhdilla puista ja lämpimät syysiltapäivät näyttivät jääneen taakse. Kovaan vastatuleen oli Manunkin hyvä hakea ja vaikka tällä lenkillä ei saatu Manulle alkukuumentumista, oli haku Manulle normaalia parempaa. Yhdessä tiheikössä Manun liikkeessä oli tiettyä päättäväisyyttä ja kohta pääsin näkemään kauempaa kuin teerikana karkkosi Manun edestä. Teeri karkkosi sellaisesta ryteiköstä, että en olisi uskonut sieltä lintua löytyvän. Sen verran tiheää oli tuo hieman vanhaksi päässyt istutuskuusikko, että hyvä, kun Manu siellä mahtui kulkemaan.

Hieman haastavampaa maastoa

Hieman haastavampaa maastoa. Täällä on lintujen hyvä olla turvassa

Nämä kaksi viikonloppua antavat toivoa Manun kehityksestä. Pudotus olisi ehdottoman tärkeä saada Manulle tänä syksynä, jotta palikat Manun päässä loksahtaisivat paremmin paikoilleen myös kanalinnustuksen osalta. Noh, ensi viikonloppu tarjoaa taas uuden mahdollisuuden minulle ja Manulle. Mikäli metsäkanalinnustus ei Manulle pudotusta suo, niin pitänee jatkaa kautta peltokanalintujen parissa.

Sorsastusta ei ole nyt tullut juurikaan harrastettua. Kontiolahdella tuli käytyä testailemassa yhtä paikkaa samalla kun vierailimme anoppilassa. Vene olisi ollut tuolla reissulla tarpeen. Kyyhkyjä tuli kerran käytyä toissa viikonloppuna passittamassa, mutta kyyhkyjä ei löytynyt silminnäkijän kuumasta vinkistä huolimatta.

Muistoja, muistoja vain

”Jään sateeseen
Ja teen jälleen muistoja, muistoja vain
Tai eiliseen jos meen
Teen taas muistoja, muistoja vain”

Tämä Kirkan käännöskappale tiivistää osuvasti sorsastuksen aloituksen tunnelmat. Sorsastuskausi aloitettiin tänä vuonna samalla paikalla kuin viime vuonnakin. Myös miehitys oli sama: kolme haulikkomiestä ja Manu. Itse pääsin osallistumaan vasta iltalennolle. Tiedustelujen mukaan lammella oli käynyt mukavasti sorsia ja kiivaimman iltalennon pitäisi alkaa noin kello 21.30. Kunnon nokipannukahvien jälkeen siirryimme passipaikoille.

Manu odottelee passiin siirtymistä makaillen, koska ei voi osallistua nokipannukahvitteluun

Manu odottelee passiin siirtymistä makaillen, koska ei voi osallistua nokipannukahvitteluun

Seisoskellessa passissa, kovat piipussa, odottaen sorsien saapumista huomasin, että omakin sydän pamppaili normaalia kovemmin. Kauan odotettu sorsastuksen aloitus sai minutkin hieman jännittämään, vaikka kyseessä ei ollutkaan elämäni ensimmäinen sorsastuksen aloitus. Vilkuilin kelloani malttamattomana. Kello oli viimein 21.30, sitten 21.45 ja lopulta 22.00 eikä sorsan sorsaa näkynyt. Läheiseltä järveltä kantautui muutamia laukauksien ääniä, mutta hiljaista tuntui sielläkin olevan. Viereiseltä passipaikalta kajahtaneet kaksi laukausta terävöittivät olemustani. Manu ei kuitenkaan vielä noutohommiin päässyt.

Kaihoisasta katseesta huolimatta sorsat eivät saavu lammelle

Kaihoisasta katseesta huolimatta sorsat eivät saavu lammelle

Lopulta minullekin siunaantui paikka. Kolme heinuria lensi sivusuunnassa passipaikkani ohi. Ampumasektorin kapeudesta johtuen ehdin ampumaan yhden laukauksen ja taaksehan se jäi. Paikka oli makea, mutta tilanne tuli vain liian nopeasti. Tässä olivatkin tilanteet ja laukaukset siltä illalta. Taivaan harmaat pilvet toivat lopulta sateen päällemme. Sateen yltyessä ja ensimmäisten salamoiden saapuessa horisonttiin oli aika pakata kimpsut ja kampsut ja vetäytyä kotiin. Sorsastuksen aloituksen iltalento ja nolla sorsaa saaliiksi. Viime vuoden sorsastuksen aloitus oli kuin muisto vain ajellessani märkänä kotiin. Illan ainoassa tilanteessani ammuttu huti jäi hiertämään mieltä. Jos paikat on vähissä, niin kyllä ne pitäisi käyttää paremmin hyväksi.

Perjantaina oli revanssin aika samalla miehityksellä. Ilta muistutti keskiviikon aloitusta. Tällä kertaa ei tosin satanut, yhtään tilannetta ei tullut ja laukaustakaan ei ammuttu. Vähäiset tavit laskeutuivat suoraan lammen toiselle puolelle eivätkä ne kierrelleet lainkaan lampea ennen laskeutumistaan. Ennen passitusta olimme kiertäneet lammen pomppusorsien toivossa, mutta kaislojen seassa olleet tavit ja heinurit karkkosivat liian kaukaa. Osin tosin Manun avustuksella, kun Manu päätti uimalla ajaa ne lentoon. Vaikka Manu ei huvikseen ui, niin vesielementti näyttää kuitenkin miellyttävän, kun sorsia on edessä.

Yksi sorsastuksen hyvistä puolista on se, että vaikka saalista ei tulisikaan, ovat maisemat illansuussa hienot

Yksi sorsastuksen hyvistä puolista on se, että vaikka saalista ei tulisikaan, ovat maisemat illansuussa hienot

Lauantaina miesvahvuus oli pudonnut yhdellä, mutta tarmo oli sitäkin kovempi. Oma passipaikkani oli nyt lammen päässä, josta on hyvä näkymä koko lammen päälle. Ensin neljän heinurin parvi lensi korkealta kovaa ylitseni ja vähän ajan päästä (ilmeisesti) samaisesta parvesta palasi kolme kappaletta. Tällä kertaa sorsat alkoivat kiertää lampea etsien laskeutumispaikkaa. Passipaikkani tarjosi hyvän tilaisuuden seurata kiertelyä. Lopulta sorsat alkoivat pudottaa korkeutta ja kaartaa suoraan passipaikkaani kohti. Nostaessani haulikon sorsat alkoivat muuttamaan suuntaansa ja ensimmäinen piipullinen lähti matkaan. PUMMI! Toinen piipullinen paremmalla ennakolla ja sorsa alas hyvällä osumalla. Manu lähti innokkaana noutoon, mutta haku kohdistui hieman liian lähelle. Sorsa löytyi muutaman hakulenkin jälkeen lammen viereisen pellon reunalta. Myönnettäköön, että itsekin olin arvioinut putoamispaikan liian lähelle. Tämä heinuri jäikin lauantain ainoaksi.

Sunnuntaipäivänä kävin viemässä pari raudoilla varustettua minkkiloukkua lammen ympäristöön. Ennen rautojen viritystä kiersin lammen jalkaisin, mutta Manu sai tällä kertaa jäädä nuotiopaikalle odottelemaan. Haulikkokantaman ulkopuolelta lähti kaksi kahden tavin pikkuparvea. Ollessani koivupuskan takana kuulin, että lyhyen kantaman päästä nousi lentoon jotain taveja suurempaa. Nopea askel pois koivun takaa ja kaksi heinuria ilmassa karkaamassa kauemmaksi. Taas ensimmäinen piipullinen ohi ja toisella sorsa sai osuman. Putoamisasennosta oli nähtävissä, että osuma ei ollut aivan puhdas ja sorsassa olisi todennäköisesti vielä henkeä.

Manu alkoi vimmatun etsinnän ja selvästikin nautti siitä. Vauhtia oli normaalia enemmän ja häntä viipotti puolelta toiselle. Pellolta haettaessa Manu haki tuulesta hajuja ja lopulta jälki löytyi maasta. Manu lähti seuraamaan jälkeä ja kohta sorsa aloitti pakomatkansa maata pitkin aivan Manun edestä. Tässä kohtaa kävi oli helppo havaita koiralle sudelta periytynyt saalistusvietti. Manun havaitessa sorsan pakoyrityksen otti Manu muutaman vauhdikkaan loikan ja tarrasi hampaat näkyen sorsaan kiinni. Kokonaisuudessaan sorsa ehti pakenemaan noin metrin verran ennen kuin Manun leuat lukittuivat sen ympärille. Ei ikinä uskoisi, että ulkoisesti noin kauniista koirasta löytyy sisältä sellainen peto! Suorituksestaan polleana Manu luovutti sorsan tyylikkäästi istuen.

Saalistaja ylpeänä suorituksestaan

Saalistaja ylpeänä suorituksestaan

Vaikka määrältään saalis ei näiltä neljältä päivältä yllä taivaisiin, voi viikkoon olla tyytyväinen. Kovan työn jälkeen lentoon ampumalla saadut heinurit kattoivat keskiviikon ja perjantain pettymykset kirkkaasti. Manu pääsi esittämään taitojaan ja molemmissa tapauksissa Manulla oli oleellinen rooli sorsien löytämisessä.  Jatkoa ajatellen pitää tuo ensimmäinen laukaus ampua ehkä rauhallisempaan tahtiin. Tuntuu, että nuo ensimmäiset laukaukset lähtivät molemmissa tilanteissa liian hätäillen ja vasta paikossa keskittyminen ennakon oikeaan saantiin oli 100 % kohdallaan.

Jälleen kerran oli helppo havaita, kuinka tärkeää on, että mukana on (noutava) koira. Molempien lintujen löytäminen olisi ollut aikaa vievää eikä niitä olisi välttämättä edes löytynyt ilman Manun avustusta. Etenkin pimeällä linnun löytäminen on haastavaa. Suosittelen muuten kaikkia lukemaan hyvän kirjoituksen Tapiolan Takamailla -blogista: Ei haavakoita 2014. Manulle illallinen ottaa osaa haasteeseen!

Kun kyyhkyset katosivat

Vastaavasti kuin Sofi Oksanen kirjoitti romaanissaan, niin myös vuoden 2014 aloituksessa kyyhkyt olivat kadonneet. Neiti Oksasen tuotantoa sen kummemmin tuntematta, vastaus kyyhkyjen katoamisen syihin ei todennäköisesti löydy romaanista vaan jostain ihan muusta. Palataanpa tapahtumissa järjestykseen. Kyyhkyaloituksen aamu alkoi perinteisesti: ennen viittä ylös, eväät reppuun ja kohti passipaikkaa. Panosten toimivuus kyyhkylle oli testattu etukäteen ja passipaikkakin oli rakennettu valmiiksi hyvissä ajoin. Siinä mielessä aloitus oli kuitenkin ainutlaatuinen, että Eeva oli lupautunut mukaan aamupassiin aseistuksenaan kamera.

Aloitusaamun näkymä sumun hälventyessä

Aloitusaamun näkymä sumun hälventyessä

Passiin päästyämme alkoi odottelu. Aamuauringon noustessa ja auringonsäteiden alkaessa pilkottaa kuusten latvojen takaa lähti rastasparvi aaltomaisesti liikkeelle siirtyen puusta puuhun.  Kurjetkin ilmestyivät laskeutuessaan viereiselle rehuheinäpellolle, mutta kyyhkyjä ei vain näkynyt. Variksiakaan ei näkynyt siinä määrin, kun oli riistakamerakuvien perusteella odotettu. Yksi varis tosin laskeutui aivan passimme ylle puuhun. Aloin hiljalleen siirtää haulikkoa reisiltäni kohti olkapäätä, mutta heti haulikon liikkeen alettua huomasi varis meidät ja lähti rääkyen matkoihinsa.

Naamiointi hoidettu päästä varpaisiin

Naamiointi hoidettu päästä varpaisiin

Odottamiseen turtuneina aloimme Eevan kanssa syömään eväitä. Kesken eväiden syönnin lensi kolmen kyyhkyn parvi suoraan ylitsemme takanamme olevaan kuusikkoon. Linnuilla ei ollut pienintäkään aikomusta laskeutua reunuskoivuihin, kuten olimme passitusta rakentaessa suunnitelleet. Pälyilystä huolimatta emme saaneet kyyhkyjä havaittua kuusikosta. Näiden kolmen kyyhkyn lisäksi emme saaneet muita havaintoja kyyhkyistä, joten edessä oli mietteliäs matka mökille takaisin.

Passipaikan maastouttamisesta saaliin saamisen ei pitänyt jäädä kiinni. Olimme Manun kanssa verkon takana kuvaa otettaessa

Passipaikan maastouttamisesta saaliin saamisen ei pitänyt jäädä kiinni. Olimme Manun kanssa verkon takana kuvaa otettaessa

Pientä ennakkoaavistusta kyyhkyjen katoamisesta oli jo ennen sunnuntaiaamun kokemuksiakin. Riistakamerassa oli kuluneelta viikolta vain pari kuvaa kyyhkyistä eikä tuttua neljän variksen koplaakaan oltu saatu taltioitua. Kuvissa näkyi lähinnä traktori tekemässä rehuheinää. Ehkäpä lauantai-iltana ruokintapaikalla nähdyt pari kyyhkyä olivat luoneet sen verran toivoa, että ihan nolla-aamu ei ollut odotettavissa. Ennen iltapäiväpassitusta lähdimme Eevan kanssa tiedustelemaan lähitienoon peltoja. Vain muutama ohrapelto oli puituna eikä niiden lähistöllä näkynyt kyyhkyn kyyhkyä. Näin ollen puinnit eivät vielä voineet olla kyyhkyjen katoamisen syynä. Mysteerin vaivaamana palasin iltapäivällä uudestaan passiin. Lähestyessäni passipaikkaa lähti sen tuntumasta kyyhky. Ehkä toivoa ei oltukaan lopullisesti menetetty.

Tovin istuskelun jälkeen kolmen kyyhkyn parvi oli juuri laskeutumassa passin viereiseen koivuun, mutta jostain syystä kyyhkyt jatkoivatkin matkaansa juuri kuin niiden jalat olivat laskeutumassa oksille. Liekkö kyseessä ollut sama aamuinen kolmen linnun parvi. Eipä malttanut tämä kolmikko olla kauaa poissa, vaan palasi pian samasta suunnasta, mihin olivat hetkeä aiemmin karanneet. Yksi näistä kolmesta laskeutui aivan optimaalipaikalle noin 15 metrin päähän minusta. Kuin hidastetusta filmistä lähti haulikko nousemaan kohti kyyhkyä ja ei aikaakaan kun haulikon ääni halkoi rauhallisen iltapäivän.

Manukin pääsi lopulta töihin

Manukin pääsi lopulta töihin

 

IMG_4740

Linnun käsittelyn yhteydessä Manu sai osansa ja kivipiiran puhdistuksen yhteydessä kävi ilmi, että mustikassa oli oltu. Kyyhkyjen sinisiä jätöksiä oli kyllä nähtävissä myös mökkitiellä, jossa ne olivat olleet syömässä kiviä. Mustikkasato ei ilmeisesti olekaan ollut niin huono kuin huhupuheista olin kuullut. Mustikkasato selittänee siis osan mysteeristä. Toinen osa ratkaisua alkoi hahmottua, kun löysimme ruokinnan viereiseltä pellolta kasan höyheniä ja aloituksen jälkeen sain soiton, jossa kerrottiin haukan kiertelevän ruokinnan yllä. Haukka selittänee myös sen, miksi variksia ei ollut näkynyt riistakamerakuvissa kuten aiemmin oli totuttu.

Viikon päästä uudestaan

Viikon päästä uudestaan

Jahtikausi on kuitenkin nyt avattu ja ensi viikonloppuna täytyy lähteä uudestaan katsomaan, josko kyyhkyt olisivat tehneet paluun.