Riistapellon perustaminen

Blogissa on vuosittain keväisin tai alkukesästä ollut kirjoituksia kyyhkynruokintapaikan kunnostuksesta. Tänä vuonna kyyhkynruokintapaikkaa ei enää vanhaan malliin kunnostettu, koska siihen on tarkoitus perustaa riistapelto. Kyyhkynruokintapaikka sijaitsee vanhalla peltolohkolla, joka on kauan aikaa sitten ollut viljelyssä. Suhteellisen varmaksi voidaan sanoa, että siinä ei ole viljelty mitään ainakaan 25 vuoteen. Peltolohko oli toisesta päästä aika pusikoitunut ja siinä kasvoi jo usean metrin mittaista haapaa ja koivua. Lisäksi lohkolle ei ollut kesäolosuhteissa ajoväylää traktorille.

Vanha kuva blogista, jossa näkyy pelto pitkälti siinä kunnossa, jossa se on ollut pari viimeistä vuotta

Viime kesänä tuli tutun, naapurin viljelijän, joka on myös metsästyskaverini, kanssa puhetta siitä, että hän kaivattaisi omat kyyhkynruokintapaikkani viereisten peltojen ojat auki seuraavan vuoden keväänä. Homman tulisi hoitamaan myös minulle tuttu kaivinkonemies. Jutustellessa nousi esiin se, että samalla voitaisiin muokata tuo ruokintapaikan peltolohko riistapelloksi. Innostuin heti tästä ajatuksesta ja aloimme yhdessä naapurin kanssa suunnitella riistapellon perustamista.

Ensimmäinen asia riistapellon perustamisessa oli raivata kaikki pellolla olevat puut ja pusikot pois. Osa hoitui raivuusahalla, mutta osa vaati myös moottorisahaa. Työ tehtiin kahdessa osassa viime syksynä ja tämän vuoden alkutalvella. Välissä tuli poltettua syksyn raivauksista kertyneitä risuja. Tulipa tehtyä samalla paljon polttopuita mökille.

Muutama viikko sitten oli edessä virallisten viljelypeltojen ojien kaivuu ja samalla hoidettiin pohjatyöt riistapellolle. Riistapellon sivuojat kaivettiin auki, lohkolle jääneet kannot ja juurakot kaivettiin pois ja lohkolle tehtiin kulkuväylä. Kulkuväylää varten piti lohkon päätyojaan hankkia rumpuputki, jotta kulkuväylä ei tukkisi naapurin peltojen ojia. Samalla peltolohkoa jo hieman muokattiin kaivinkoneella.

Pelto-ojan kaivuiden, kantojen nostamisen ja pienen kaivinkonemuokkauksen jälkeen

Viime viikonloppuna pääsin itse katsomaan tehtyjen töiden tuloksia. Aika pitkälle oli tultu siitä, kun ensimmäisen kerran raivasin muutaman neliön alueen lohkon toisesta päästä useampi vuosi sitten. Jonkin verran pellon pinnassa oli ylösnousseita kiviä ja juurakoita. Niitä tuli lauantaina heiteltyä ensin pois ja sunnuntaina naapuri tuli vielä tunniksi ajamaan karhilla peltoa. Karhilla saatiin peltoa vielä muokattua ennen kylvöä ja samalla karhi nosti vielä lisää kiviä ja juuria pintaan, josta ne oli helppo heitellä pois.

Karhilla ajelun jälkeinen tulos

Riistapeltoon on tarkoitus kylvää tälle kesälle riistahernettä. Herneen joukkoon tulee todennäköisesti hieman kauraa antamaan tukea herneen kasvulle. Koska pellon viljelystä on kulunut pitkä aika, on tämän ensimmäisen viljelyn onnistuminen täysi arvoitus. Sinällään maapohja näyttää muokkauksen jälkeen viljelykelpoiselta, mutta pellon ravinnetasoista ei ole tietoa. Toivottavasti syksyllä olisi edes jotain pellossa kyyhkyjä varten.

Valmis kylvettäväksi

Ilves vierailulla

Kyyhkyjen ruokinta aloitettiin kevään tauon jälkeen taas heinäkuun loppupuolella. Ruokintoja oli muutamassa eri paikassa. Omalla paikalla ruokinta tapahtui lavoilta ja parilla muulla paikalla suoraan tieltä tai rehupellolla olevilta mustilta kohdilta. Rehupellolta ja tieltä ruokittaessa oli havaittavissa, että ensin saapuivat kyyhkyset ja niiden jälkeen kymmenien lintujen varisparvet. Yllätyksenä yhteen kuvaan oli iltahämärässä tallentunut myös ilves. Omasta mielestä varsin komea kuva ylväästä eläimestä. Toinen iloinen yllätys kuvissa oli omalla ruokintapaikalla vieraillut kaurispukki. Mahtaako olla sama kuin viime vuoden juhannuksen tienoilla vieraillut? Valitettavasti pukki oli sen verran ujo, että vain osa päästä on tallentunut kuvaan.

Kaurispukki kuvan oikeassa laidassa

Omilla lavoilla alkaa olla vakiintunut populaatio vuodesta toiseen

 

Ilves (klap, klap, klap), Ilves (klap, klap, klap). Hieno eläin, hieno joukkue!

 

Nuori kyyhky etualalla

 

Jokin pelotti parven lentoon

 

Varisparvet saapuvat

Kyyhkyjahdin aloituksesta seuraavassa kirjoituksessa.

Ensimmäinen näyttely, vesitöitä ja muita kuulumisia

Koiraharrastuksen kanssa on pitänyt kiirettä viime aikoina. Kuopiossa oli 11.6. mannermaisten kanakoirien erikoisnäyttely, johon suuntasimme sekä talkoohommiin että Tuiskun kanssa kehään. Tuiskulle näyttely ei ollut mikään menestys, saatiin kehästä H eli tällä kertaa ei satuttu miellyttämään tuomarin silmää. Arvostelussa oli kuitenkin hyviäkin kommentteja ja ehkäpä yritämme uusiksi vaikka joskus ensi talvena jos Tuisku olisi jo vankistunut ja kehittynyt aikuisemmaksi siihen mennessä. Myös meneillään olleet juoksut tuntuivat vaikuttavan koiran liikkumiseen ja esiintymiseen (kuten varmaan myös ensikertalainen esittäjä :D), enkä sitä olisikaan ilmoittanut kehään jos olisin arvannut että juoksut sattuvat juuri samaan ajankohtaan. No, tulipa hyvää harjoitusta kuitenkin ja siitä olen ylpeä, että Tuisku malttoi pönöttää paikallaan ihan nätisti. Juoksemista harjoitellaan sitten enemmän seuraavaan näyttelyyn. Tässä vielä Tuiskun saama arvostelu kokonaisuudessaan:
”12 kk. Hyvää tyyppiä oleva kauttaaltaan vielä kovin kapea narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä ylälinja, hieman luisu lantio. Rintakehän tulee täyttyä ja syventyä. Hyvät kulmaukset edessä, riittävät takana. Vatsaviiva nousee turhan korkealle. Köyristää selkäänsä liikkeessä ja askel on hieman lyhyt. Korkea kinner. Rauhallinen luonne. Hyvä karvapeite.”

Manu ja suopursut

Lisäksi ollaan harjoiteltu kovasti tulevia vesityökokeita varten. Vielä reilu kuukausi takaperin Tuisku ei suostunut uimaan. Ahkeran yrittämisen ja yhden koirauimalareissun jälkeen se on kuitenkin uskaltautunut uimaan, vaikkei se mitään lempihommaa ole edelleenkään. Meillä on vielä harjoittelemista luovutuksen kanssa, mutta veteenmeno (ohjaajan luvalla) onnistuu jo aika hyvin :) Tänään käytiin tekemässä muutama harjoitus vähän vaativammissa paikoissa, joissa oli mutainen pohja, kaislikkoa ynnä muuta vastaavaa (vesityökokeita kun harvoin järjestetään missään hiekkarannalla). Muutama nouto jouduttiin ottamaan uusiksi sen takia, että Tuisku ravisteli turkkiaan ja pudotti linnun mutta loppuun saatiin yksi täydellisesti onnistunut suoritus ja siihen lopetettiinkin päivän treenit.

Muuten viime viikkojen tekemisiä ovat rajoittaneet Tuiskun juoksut, kun sitä ei uskalla juoksuttaa irti nyt oikein missään. Juoksut alkoivat reilut 3 viikkoa sitten ja alkavat olla varmaan pikkuhiljaa ohi. Juoksujen alla tuntui hieman epätoivoiselta, kun Tuisku ei kuunnellut sitten yhtään. Nyt alkaa onneksi pikkuhiljaa taas kuulokin toimia ja elän toivossa että parannusta tapahtuu edelleen, kunhan juoksut ovat kunnolla ohi.
Manu on puolestaan viettänyt kesää, eli nautiskellut ruohikolla kierimisestä ja oman pihan tonkimisesta. Kunhan tulee taas viileämpi päivä, voidaan käydä vetämässä verijälki mutta kuumalla kelillä Manu saa viettää siestaa. Ihana kesä!

Uimamaisteri saapuu rantaan saaliinsa kanssa

Kyyhkykanta kasvaa

Kuukausi on taas kulunut siitä, kun viimeksi tarkastin kyyhkynruokinnan riistakamerakuvat. Jälleen kerran kamera oli kuvannut hieman yli tuhat kuvaa, joten läpikäymistä oli melkoisesti. Melko monta kuvaa oli ns. ”heinän heilunta” -kuvia. Löytyi kuvista kyyhkyjäkin ja kuvien perusteella ruokinnalla käyvä kanta on kasvanut viimevuodesta. Viime vuonna yhdessä kuvassa oli maksimissaan 5 kyyhkyä, kun näissä kuvissa näkyy 7 kyyhkyä kerralla. Tämä ei luonnollisesti ole kovin tieteellinen otanta, mutta parempaakaan verrokkia ei ole. Suurten lakeuksien kyyhkymääriin on vielä pitkä matka, mutta tämä pieni proggis osoittaa mielestäni sen, että säännöllisellä riistanhoidolla voidaan kantoja kasvattaa myös heikommilla alueilla.

Heinikon korkeus ei vielä näytä haittaavan taka-alan kyyhkyjä

Kuvien päiväyksien perusteella kyyhkyt kävivät hyvin ruokinnalla heinäkuun alkupuolella. Kuun loppua lähestyttäessä kyyhkyjen määrä väheni. Tähän syynä on todennäköisesti mustikkasadon kypsyminen ja kyyhkyjen siirtyminen metsiin mustikan perässä. Kerran ruoka oli myös päässyt loppumaan ja tälläkin varmaan on oma vaikutuksensa asiaan.

Rosteriautomaatti ei näytä pelottavan kyyhkyjä, jos kerran sen päällä voi istua

Kameran tyhjennyksen yhteydessä ruokintapaikkaa tuli myös vähän niitettyä. Lisäksi vein ruokintapaikan viereen Agrimarketista ostamani nuolukiven. Nuolukivi istutettiin noin metrin korkuiseksi jätettyyn koivun kantoon. Tästä on toivottavasti iloa kyyhkyjen lisäksi myös jäniksille ja kauriille.

Vielä mahtuu lavalle lisää kyyhkyjä

Uusia tuttavuuksia

Kyyhkynruokinta on kestänyt parin kuukauden ajan. Täydennyksiä olen harmikseni ehtinyt käydä lisäilemässä liian harvoin. Ruoka ei ole kuitenkaan pahasti päässyt loppumaan täydennyksien välillä. Riistakamera oli heikosta patteritilanteesta huolimatta räpsinyt parisen tuhatta kuvaa ja näitä läpikäydessä paljastui uusia vierailijoita.

Ensimmäinen uusi valokuvamalli on pupujussi. Tässä ei sinällään ole mitään ihmeellistä, koska niemellä on perinteisesti ollut hyvä jäniskanta. Suurempi yllätys oli, kun kuvia selaillessa tietokoneen ruudulle ilmestyi komea kaurispukki. Itse en ole ikinä nähnyt Tuusniemellä kauriita, vaikkakin huhupuheita näistä on ollut. Pienen selvityksen jälkeen sain selville, että pieniä kaurisryhmiä majailee Tuusniemen alueella. Toivottavasti tämä pukki vierailee riistakameralla toistekin. Sen verran komea näkyhän se on.

PS. kuvissa on päivät ja kellonajat väärin.

Pupujussi

Toivon mukaan nämä ovat jääneet pesimään alueelle.

Komeat sarven alut kaurispukilla

Talviturkki heitetty

Pari viikkoa sitten Manu heitti talviturkkinsa, kun käytiin tekemässä kesän ensimmäiset vesinoudot läheisellä rannalla. Alkuun oli taas aika tahmeaa veteenmeno, kun mahakarvat alkoivat kastua niin meno stoppasi siihen. Onneksi oman koiransa tuntee sen verran hyvin, että tiesi että kannattaa vain odotella ihan hiljaa. Jos Manua alkaa tuossa vaiheessa painostaa tai edes erityisesti kannustaa niin vielä kauemmin saat odotella uimaan lähtöä. Aikansa tuumailtuaan Manu sitten kävikin linnun noutamassa. Tosin luovutuksessa on taas hieman harjoittelemista, ettei lintua pudoteta rantaviivaan turkin ravistelun takia. Manun kanssa nyt on sinänsä ihan sama miten se linnun luovuttaa, istuen, seisoen tai vaikka maaten, kunhan se vaan tulisi käteen asti varmasti ja ilman turhia jahkailuja. Siinäpä sitä taas harjoittelemista tälle kesälle…

Manu tuumii että olipa kylmää ja märkää

ote kymppi plus…

Juhannuksena Manu heitti turkkinsa myös kirjaimellisesti, kun siskon kanssa ajeltiin sille kesätukka. Syynä tähän lähinnä se, että Manu tuntuu kärsivän kuumuudesta jo alle 20 asteen lämpötiloissakin eikä lenkkeilystä tule silloin yhtään mitään. Enkä ihmettele, että turkki oli kuuma, oli se niin paksu ja tiheä että trimmerillä oli kovat paikat selvitä urakasta. Pakko oli monesta kohtaa lyhentää turkkia ensin saksilla, että kone ylipäänsä kykeni siihen. Toinen syy turkin ajeluun oli se, että kastuessaan turkki pysyi hirmu pitkään märkänä vaikka sitä miten pyyhkeellä kuivasi. Nyt on helppoa uinnin jälkeen, kun koira kuivuu jo käytännössä kotiin kävellessä. Tietysti auringossa palamista täytyy nyt alkuun varoa, ennen kuin sänki kasvaa vähän pitemmäksi. Aika hassun näköinenhän siitä tuli mutta hyvä vaan, jos Manu levittää iloa ympärilleen :D Ja sama se minkä näköinen koira on, kunhan silläkin olisi mukavaa vietellä kesää.

nakupelle

rintakarvat jätetty Olavin toivomuksesta paikoilleen…

Muuten meille ei kuulu mitään ihmeellistä. Hyvin ollaan viihdytty uudessa kodissa, Manukin alkukankeuden jälkeen. Tosin kovasti se on ruvennut vahtimaan naapureiden menoa, vaikka kerrostalossa asuessa ei kiinnittänytkään mitään huomiota rappukäytävän tai naapurin ääniin. Jäljestyskurssilla on mennyt hienosti ja Manu tuntuu tykkäävän kovasti ja kehittyvän koko ajan tarkemmaksi nenän käyttäjäksi. On mukavaa, että löytyi joku Manullekin mieluisa harrastus! Työ vaan haittaa harrastustoimintaa, eli lomia odotellaan kiivaasti… :)

Makkarajäljellä

Blogi on viettänyt kovin hiljaiseloa viimeiset kuukaudet. Nyt on muuttokiireet takana ja kesälomat vielä edessä, eli toivottavasti saadaan jatkossa kiristettyä kirjoitustahtia. Manukin alkaa jo pikkuhiljaa viihtyä uudessa kodissa, vaikka aluksi tuntuikin vierastavan paikkaa. Luulen että vielä kun saadaan piha aidattua, tulee se viihtymään erityisesti siellä naapurustontarkkailuhommissa :)
Tänään alkoi minun ja Manun uusi harrastus eli jäljestyksen alkeiskurssi. Tällä kurssilla harjoitellaan jäljestyksen alkeita sillä tavalla, että se tukee jatkosuunnitelmia, eli opetetaan koiraa ajamaan joko ihmisen hajulla tai jollain muulla hajulla tehtyä jälkeä. Manun kohdalla meillä on suunnitelmissa opetella myöhemmin verijälkeä (ei siis niinkään ihmisjälkeä), joten tällä kurssilla keskitytään niin kutsuttuun makkarajälkeen. Nimi johtunee siitä, että jälki vedetään naruun sidotulla makkaralla. Jäljelle ripotellaan myös ruokaa, joka ohjaa koiraa pysymään maajäljen kohdalla.

tarvikkeet kasassa

Manun kohdalla makkara on poissuljettu herkku allergioiden vuoksi, eli sen sijaan voin käyttää esim. pieniä kananpaloja vahvisteena jäljellä. Jäljen loppuun kasataan isompi kasa ruokaa palkkioksi ja myös siksi, että koira ymmärtäisi jäljen loppuvan siihen.
Manu tuntui tykkäävän hommasta kovasti. Kun olin vetänyt jäljen ja hetki odoteltiin omaa vuoroa, ei meinannut koira pysyä nahoissaan. Ihan ensimmäiseksi jäljeksi meni mielestäni ihan hyvin, joskin paljon herkkuja jäi huomaamattakin ja aika monesti Manu harhautui jäljeltä sivuun. Palasi kuitenkin nopeasti takaisin, kun huomasi etten tulekaan perässä. Koiraa on tarkoitus jarruttaa liinalla, jos se harhautuu jäljeltä, jotta se oppisi seuraamaan hajua tarkkaan. Ainakin näin alkuun mennään aika lyhyellä liinalla ja korjataan menoa heti jos koira eksyy jäljeltä.
Kivalta harrastukselta vaikuttaa alkutuntuman perusteella, ja tärkeintä on nyt että Manullakin olisi kivaa ja mieluista tekemistä. Ajattelin ensi kerralla kysyä, voisiko jäljen vetää noutolinnulla. Se on kuitenkin Manulle vielä toistaiseksi tutumpi haju kuin tuo makkara :) Palaillaan!

Toukotyöt

Kevät koittaa myös Tuusniemen mökillä ja näin ollen oli oiva aika suorittaa muutamia toukotöitä. Järvestä ei ollut vielä jäät lähteneet, mutta rannat olivat kuitenkin auki. Isä rakensi pääsiäisenä telkänpöntön ja nyt telkkäpariskunta lupaavasti käyskenteli pöntön lähettyvillä. Toivottavasti telkät ottavat pöntön omakseen ja pesintä onnistuisi. Pesintärauhan turvaamiseksi siirsin yhdet minkkiraudat pöntön läheisyyteen. Josko minkki eksyisi rautoihin ennen kuin se löytää telkänpöntön (ja mahdolliset myöhemmin sinne ilmestyvät munat).

Toinen ruokintalava siirrettiin hieman kauemmaksi toisesta lavasta ja pellonreunus koivikosta.

Kevätauringon paistaessa myös kyyhkyjen kujerrus kantautui korviin suurten kuusten kätköstä ja näin ollen oli oiva aika aloittaa kauden kyyhkynruokinta. Erona viime vuoteen tänä vuonna ruokintaa ei katkaista kesäksi, vaan tarkoitus on ruokkia syysmuuttoon asti. Tavoitteena tässä on saada alueen kyyhkypopulaatio kasvamaan. Viime vuonna ruokinta katkaistiin kesäksi ja tällä saattoi olla negatiivinen vaikutus kannan kehitykseen. Jotkut ruokkivat vain muutaman viikon ennen aloitusta ja tällä tavoin keräävät alueen kyyhkyt pelipaikoille. Koska omana tavoitteena on lisätä kyyhkyjen määrä alueella pitkällä aikavälillä, tulee ruokintaa myös harjoittaa pitkäjänteisesti.

Toisella lavalla automaatti käytössä.

Pääsiäisenä kävellessäni lumisilla pelloilla olin havaitsevani pelto-ojassa minkin jäljet lumella. Koska mökkirannassa minkkiraudat olivat saaneet olla rauhassa, suoritettiin nyt myös toinen rautojen strateginen siirto. Jospa nyt raudat alkaisivat napsumaan. Raudat saattavat tulla tarpeeseen myös pelto-ojassa, koska heinuripariskunta piti majaansa toisessa pelto-ojassa noin 100 metriä raudoista.

Rautalaatikko naamioitu pesärosvon pään menoksi.

Manu pohtii ylittääkö vai ei?

Ensimmäiset riistakamerakuvat kyyhkynruokinnalta

Riistakamera on ollut seuraamassa kyyhkynruokintaa viikon päivät ja tänään tuli ladattua ensimmäiset kuvat koneelle. Kuvien perusteella ruokinnasta ovat päässeet nauttimaan kyyhkyt, varikset, närhet ja kurjet. Linnut eivät näytä vierastavan tuota metallista ruokinta-automaattia. Tämä oli kyllä jo tavallaan tiedossa keväisen jyväkulutuksen perusteella. Vaikka viereisellä ruokintalavalla oli myös liotettua riistahernettä tarjolla, niin kyyhkyt käyttivät ilokseni hyväkseen myös automaatista tarjottua ohraa ja suolaa. Parhaimmillaan yhdessä kuvassa on nähtävissä viisi kyyhkyä kerralla, mikä lupailee hyvää jahdin aloituksen kannalta. Kuvia klikkaamalla ne avautuvat isompina.

Viisi kyyhkyä; osa lavalla, osa maassa

Utelias varis

Isot ja pienet sulassa sovussa

Todellinen lähikuva. Tunnistuksesta luvassa mainetta ja kunniaa

Jyviä lisäämässä

Aurinko teki tepposet

Kyyhkypari

Närhikin liittyi joukkoon

Seuraavaksi kamera siirretään kuvaamaan toista ruokintalavaa.

Suomen kesä, lyhyt ja vähäluminen

Kuopion seudulla ainakin on riittänyt kylmää kesäkeliä. Toisaalta se on koiran kanssa ihan hyväkin asia, on helpompi puuhailla ja treenailla kuin helteillä. Manun kanssa ollaan lähdetty toteuttamaan fysioterapeutin ohjeita ihan kunnolla, sillä toiveissa on tietysti paremmin liikkuva koira ja se vaatii tässä tapauksessa työtä. Teemme fysioterapiaa suunnilleen tällaista ohjelmaa seuraillen:

• Juoksulenkki pehmeällä alustalla (Manu menee tasaista ravia) 1 krt x vko
• Mäkikiipeilyä (laskettelurinteillä) 1 krt x vko
• Uintia 1-2 krt x vko
• Ilmapatjaharjoittelua muutama minuutti lähestulkoon joka päivä, enemmän silloin jos ei muuta treeniä ko. päivänä
• Plus tietysti normaalit lenkit, mutta ollaan pyritty lenkkeilemään enemmän hiekkateillä ja pururadoilla kuin asfalttiteitä pitkin

Metsässä irti juoksuttaminen on jäänyt nyt kokonaan, koska Manulla on liian kova into etsiä eläimiä sieltä ja annettakoon kaikille pesimärauha. Syksymmällä sitten taas metsään juoksemaan. Uinti ei ole edelleenkään Manun lempipuuhaa, mutta saatiin se tuossa juhannuksena uimaan ensimmäistä kertaa veneen perässä (tai no, ehkä se seurasi enemmänkin veneessä olleita lihapaloja…). Jospa se siitä vielä intoutuu. Hyvällä tyylillä se ui, tasaisesti etu- ja takapäällä (eli ei nouse pystyyn vedessä) ja aika kovaa haipakkaa. Kun Manun kunto tässä vielä syksyä kohden kohenee (toivottavasti), niin pitää varmaan lisätä tai pidentää noita juoksulenkkejä jotta saadaan myös kestävyyskuntoa paremmaksi.

Mikä nyt hieman kuitenkin huolestuttaa, on tuo Manun terveystilanne. Ikävä kyllä Manu on taas ruvennut köhimään, ainakin öisin yleensä kuulen sen muutaman kerran yskäisevän. Voihan se olla, että tässä on kyse vain emännän vainoharhaisuudesta, mutta meillä oli jo jonkin aikaa hyvä tilanne ettei yskimistä esiintynyt ollenkaan vaikka lääkkeen annostus onkin nyt pieni. Siksi kyllä huomaan herkästi kaikenlaiset muutokset tilanteeseen. Toisaalta, kun sillä oli sitä PIE -yskää, yski se huomattavasti enemmän… Että mistä lie kyse taas? Heinäkuussa, muutaman viikon kuluttua, on tarkoitus testata kortisoniannostuksen pienentämistä niin että sitä annettaisiin vain joka toinen päivä. Jotenkin minulla ei ole yhtään uskoa siihen että kokeilu onnistuisi tai että Manu pystyisi enää ilman kortisonia olemaan, mutta kokeillaan nyt kumminkin… Kaikki sormet ja varpaat ristissä. Olisihan se ihan mahtavaa, jos päästäisiin kokonaan eroon kortisonin syöttämisestä vaikka annostus pieni nyt onkin eikä aiheuta ainakaan tällä hetkellä sivuvaikutuksia koiralle. Tärkeintä on, että Manulla on hyvä olla.

Tänään käytiin uittamassa koiraa vesityötreenien muodossa. Noutolintuna oli sama vanha tavi, joka oli sulatuksesta huolimatta jäänyt vielä turhan jäiseksi ja upposi veteen jotenkin hyvin näkymättömiin (vaikka kelluikin). Itselläkin oli vaikea nähdä missä se lintu oli ja samoin Manun oli sitä vaikea löytää. Monta kertaa se ui ohi ja näytti ihmettelevän että missä se nyt on kun täältäpäin se haju tulee… Hienosti kuitenkin jaksoi etsiä ja vähän avitettiin pikkukivien avulla (heittelemällä niitä linnun suuntaan). Siinä hyvä vinkki, jonka opimme kevään yhteistreeneissä. Manulla on vähän se vika, että se helposti kääntyy ja lähtee uimaan rantaa kohti, jos sitä sanallisesti koittaa ohjata, mutta kiviä lintua kohti heittelemällä Manua voi ohjata oikeaan suuntaan ilman että etsintä keskeytyy.

Nyt on pöydän alla nukkumassa kylläinen ja väsynyt koira. Huomenna ehkä lähdemme hakemaan piisaminnahkaa motivointilelua varten. Selvittämättä tosin vielä on se, innostuuko Manu yhtä paljon piisamin hajusta kuin tuosta supinnahasta. Palaillaan ensi viikolla!