Kohti uutta riistapellon kasvukautta

6.8.2017: yleisilme pellossa hyvä, vaikkakin vielä vihreä

 

Kevään väistyessä kohti kesää ja uuden kasvukauden ollessa käsillä on aika arvioida viime vuoden riistapellon kasvua. Pelto kylvettiin 11.6. ja tarkoituksena oli saada herneet kypsiksi kyyhkystystä varten. Elokuun alkupuolella alkoi olla jo selvää, että herneet eivät ehdi valmistumaan kyyhkyn aloitukseen.

Kuukausi kyyhkystyksen aloituksesta herneet alkoivat olla valmiit syötäväksi, mutta herneen varret eivät vielä olleet taipuneet maahan eivätkä herneen palot olleet vielä alkaneet aueta. Palkojen tulisi alkaa aueta ja herneiden varista maahan, jotta kyyhkyt pääsisivät ne täysimääräisesti hyödyntämään. Yleinen käsitys on, että kyyhkyt eivät itse aukaise nokallaan täysin umpinaisia palkoja. Syynä näin pitkäksi menneeseen kasvuun oli pääasiassa erittäin kylmä kesä, joka viivästytti ympäri Suomea viljojen valmistumista. Viime syksynä oli laajasti uutisia siitä, miten viljojen tuuleentuminen ja peltojen puinti oli normaalista aikataulusta jäljessä. Tämä aiheutti myös seisojapiireissä harmia, kun peltokokeita jouduttiin siirtämään ja osittain kokonaan perumaan. Monet pellot jäivät viime syksynä kokonaan puimatta kylmän kesän seurauksena.

 

10.8.2017: nämä herneet eivät vielä houkuta kyyhkyjä

Viime vuodesta viisastuneena tänä vuonna kaikkia munia ei laiteta samaan koriin, vaan riistapelto jaetaan kahteen osaan. Pääosa pellosta tullaan viljelemään perinteisenä riistapeltona ja loppuosa pellosta tullaan pitämään mustana ja siihen levitetään hernettä ja viljaa kyyhkyille käsin. Näin toimittuna riistapelto palvelee alkuperäistä tarkoitustaan tarjoten suojaa ja ruokaa eri riistaeläimille sekä muille metsäneläjille. Todennäköisesti peltoon tullaan kylvämään Lintu-Tapio -siemenseosta sekä kauraa ja ohraa.

Pitämällä pienempi osa riistapellosta mustana päästää peltoa hyödyntämään myös metsästyksellisesti. Riistapeltojen perustamista, ylläpitoa ja riistanhoitoa ylipäänsä voidaan pitää voidaan pitää ns. metsänviljan viljelynä ja syksyisin on aika nauttia osasta riistasadosta metsästyksen muodossa.

11.9.2017: herneet alkavat olla valmiita

Yleisesti olin tyytyväinen siihen, että käyttämättä olevassa pellossa oli tarvittava määrä potkua herneen kasvatusta varten. Pelto sai kylvössä oman osansa lannoitetta, mutta silti vaativana pidetty herne kasvoi yli odotusten. Ainoana miinuksena oli vain kylmästä kesästä johtunut kasvun hitaus.

Riistapelto tuli lopulta hyödynnettyä mm. hirvien toimesta

 

Manta tuli taloon

Tasan vuosi sitten saattelimme Manua vihreämmille metsästysmaille ja sen jälkeen meillä onkin ollut totuttelemista yhden koiran talouteen. Viikko sitten saimme kuitenkin lisää vipinää taloon, kun 8-viikkoinen Manta muutti meille Tuiskun kaveriksi. Manta on kultainennoutaja metsästyslinjaisesta pentueesta ja vaikuttaa näin viikon yhteiselon perusteella reippaalta, avoimelta ja kiltiltä pennulta. Toki hampaita testataan milloin mihinkin (mitä eteen sattuu), mutta seisojanpentuun verrattuna Manta vaikuttaa aika lailla pehmeämmältä ja uskoo kevyttäkin komentamista (ainakin toistaiseksi).

Rotuvalinnan osuminen noutajaan oli loppupeleissä aika helppo päätös. Olavi käy kohtuullisen paljon kyyhky- ja sorsametsällä, eikä kuolleen riistan noutaminen valitettavasti kuulu Tuiskun vahvuusalueisiin. Vaikka se teknisesti osaakin noutaa (ja käskettäessä sen myös tekee), niin siltä ehkä kuitenkin puuttuu jonkinlainen draivi siihen hommaan. Lintu ei enää kuolleena sitä niin paljon kiinnosta, mistä syystä noudot saattavat jäädä vähän puolivillaisiksi esim. sorsastettaessa. Uskoisin, että noutajasta (tämän alan spesialistina) tulee olemaan merkittävää apua Olaville näillä jahtireissuilla. Yksi seikka minkä myös otimme valinnassa huomioon, on se että kanalinnustuskauden ollessa aika lyhyt ja rajoitettu ei meillä olisi välttämättä ns. tarjota töitä kahdelle (nuorelle) seisojalle.
Hauska nähdä, millainen koira Mantasta kasvaa. Olemme jo aloitelleet perusasioiden harjoittelua, kuten luoksetulon, istumisen ja noudon alkeita. Jonkin verran on vielä matkaa siihen, että Manta istuu sorsapassissa Olavin kanssa mutta hiljaa hyvä tulee :) Tarkoituksena on kesällä 2019 käydä suorittamassa noutajien taipumuskoe ja nähtäväksi jää, innostummeko käymään myös muissa noutajakokeissa aikanaan.

Tuiskulle kuuluu myös hyvää. Se on ottanut Mantan hienosti osaksi laumaa, jaksaa kärsivällisesti pennun touhotusta ja komentaa sitä suorastaan äidillisin elkein sitten kun saa tarpeekseen. Tänä talvena on päässyt mukavasti jäälle juoksuttamaan koiraa ja kävimme lisäksi huvin vuoksi nose workin alkeiskurssilla alkuvuodesta. Kovina pakkaspäivinä olemmekin Tuiskun kanssa tehneet kotona etsintöjä eukalyptuksen hajulla ja se vaikuttaisi kyllä olevan sille kovin mieluista puuhaa.
Alla vielä pari kuvaa Höytiäiseltä eräältä helmikuiselta illalta, kun auringonlasku oli täydellinen.

Rauhallista joulua ja onnellista uuttavuotta 2018!

toivoo Tuisku palvelusväkineen

Riistapellon kasvun seurantaa

Päivityksenä riistapellon perustamista koskevaan kirjoitukseen, riistapelto kylvettiin 11.6. sunnuntaina eli samana viikonloppuna, kun peltoa muokattiin karhimella. Kylvöaika oli jälkikäteen mitä parhain, koska seuraavalla viikolla satoikin aika lailla. Kiitokset vielä naapurille oma-aloitteisuudesta.

Herneenverso n. puolitoista viikkoa kylvöstä

Kävin tarkastamassa ensimmäisen kerran pellon kasvua juhannusaattona 23.6. ja tuolloin oraat olivat jo kasvulla ja myös herneenversot olivat nousseet muutaman sentin mittaisiksi. Samalla kertaa laitoimme riistapellon laitaan hieman aurinkokukan siemeniä. Josko tuosta pellosta saisi muutaman auringonkukan kotia kaunistamaan, niin pysyisi kotiväkikin tyytyväisenä. Auringonkukan siemenet istuttiin ilman konevoimaa suhteellisen pintaan, joten jää nähtäväksi, kuinka paljon siemeniä linnut ehtivät syömään ja kuinka monta siementä jää itämään.

Versot ja oraat alkavat erottua selvästi

Reilussa viikossa (1.7.) herneenversot olivat tuplanneet pituutensa ja muutoinkin pellon kasvu näytti hyvältä. Oraiden ja herneenversojen kasvaessa pellon yleisilme alkaa muuttumaan ruskean multaisesta vihreäksi kasvun alustaksi. Mukavana lisänä tämän kerran reissulla oli se, että mennessäni pellolle pellolla oli kyyhkysiä syömässä versoja ja vielä itämättömiä siemeniä. Lisäksi läheisistä kuusikoista kuului useasta suunnasta kyyhkyjen kujerrusta. Jospa tästä olisi kehkeytymässä hyvä kyyhkyvuosi.

Riistapellon perustaminen

Blogissa on vuosittain keväisin tai alkukesästä ollut kirjoituksia kyyhkynruokintapaikan kunnostuksesta. Tänä vuonna kyyhkynruokintapaikkaa ei enää vanhaan malliin kunnostettu, koska siihen on tarkoitus perustaa riistapelto. Kyyhkynruokintapaikka sijaitsee vanhalla peltolohkolla, joka on kauan aikaa sitten ollut viljelyssä. Suhteellisen varmaksi voidaan sanoa, että siinä ei ole viljelty mitään ainakaan 25 vuoteen. Peltolohko oli toisesta päästä aika pusikoitunut ja siinä kasvoi jo usean metrin mittaista haapaa ja koivua. Lisäksi lohkolle ei ollut kesäolosuhteissa ajoväylää traktorille.

Vanha kuva blogista, jossa näkyy pelto pitkälti siinä kunnossa, jossa se on ollut pari viimeistä vuotta

Viime kesänä tuli tutun, naapurin viljelijän, joka on myös metsästyskaverini, kanssa puhetta siitä, että hän kaivattaisi omat kyyhkynruokintapaikkani viereisten peltojen ojat auki seuraavan vuoden keväänä. Homman tulisi hoitamaan myös minulle tuttu kaivinkonemies. Jutustellessa nousi esiin se, että samalla voitaisiin muokata tuo ruokintapaikan peltolohko riistapelloksi. Innostuin heti tästä ajatuksesta ja aloimme yhdessä naapurin kanssa suunnitella riistapellon perustamista.

Ensimmäinen asia riistapellon perustamisessa oli raivata kaikki pellolla olevat puut ja pusikot pois. Osa hoitui raivuusahalla, mutta osa vaati myös moottorisahaa. Työ tehtiin kahdessa osassa viime syksynä ja tämän vuoden alkutalvella. Välissä tuli poltettua syksyn raivauksista kertyneitä risuja. Tulipa tehtyä samalla paljon polttopuita mökille.

Muutama viikko sitten oli edessä virallisten viljelypeltojen ojien kaivuu ja samalla hoidettiin pohjatyöt riistapellolle. Riistapellon sivuojat kaivettiin auki, lohkolle jääneet kannot ja juurakot kaivettiin pois ja lohkolle tehtiin kulkuväylä. Kulkuväylää varten piti lohkon päätyojaan hankkia rumpuputki, jotta kulkuväylä ei tukkisi naapurin peltojen ojia. Samalla peltolohkoa jo hieman muokattiin kaivinkoneella.

Pelto-ojan kaivuiden, kantojen nostamisen ja pienen kaivinkonemuokkauksen jälkeen

Viime viikonloppuna pääsin itse katsomaan tehtyjen töiden tuloksia. Aika pitkälle oli tultu siitä, kun ensimmäisen kerran raivasin muutaman neliön alueen lohkon toisesta päästä useampi vuosi sitten. Jonkin verran pellon pinnassa oli ylösnousseita kiviä ja juurakoita. Niitä tuli lauantaina heiteltyä ensin pois ja sunnuntaina naapuri tuli vielä tunniksi ajamaan karhilla peltoa. Karhilla saatiin peltoa vielä muokattua ennen kylvöä ja samalla karhi nosti vielä lisää kiviä ja juuria pintaan, josta ne oli helppo heitellä pois.

Karhilla ajelun jälkeinen tulos

Riistapeltoon on tarkoitus kylvää tälle kesälle riistahernettä. Herneen joukkoon tulee todennäköisesti hieman kauraa antamaan tukea herneen kasvulle. Koska pellon viljelystä on kulunut pitkä aika, on tämän ensimmäisen viljelyn onnistuminen täysi arvoitus. Sinällään maapohja näyttää muokkauksen jälkeen viljelykelpoiselta, mutta pellon ravinnetasoista ei ole tietoa. Toivottavasti syksyllä olisi edes jotain pellossa kyyhkyjä varten.

Valmis kylvettäväksi

Radiolupa poistui metsästysradioista ja koiratutkista

Normien purkutalkoot ovat olleet esillä pitemmän aikaa ja vihdoin metsästysradiot ja koiratutkat vapautettiin radioluvista. Vapautus astui voimaan 1.1.2017. Aiemmin esim. hirvimetsästyksen yhteydessä käytettyjä metsästysradiopuhelimia varten tuli olla Viestintäviraston myöntämä radiolupa ja maksaa vuosittainen taajuusmaksu. Taajuusmaksun maksamista ja radioluvan voimassaoloa valvoivat viranomaiset, mutta minun tiedossani ei ole kuka näitä lupia käytännössä syynäsi. Minulta ei yli kymmenen vuoden aikana kertaakaan viranomaisen toimesta tarkastettu radiolupaa tai taajuusmaksun suoritusta. Hirviporukoissa on tietysti harjoitettu omavalvontaa metsästyksenjohtajan toimesta. Nykyisessä viranomaisten resurssipulassa poliiseilla varmaan on muutakin tekemistä kuin juosta metsässä valvomassa radiolupia.

1.1.2017 lähtien metsästysradiot ja muut ns. RHA68 -kanavilla toimivat liikkuvat radiolähettimet ja koiratutkat sekä muut jäljitys- ja seurantalähettimet 155 MHz:n taajuusalueella ovat vapautettu radioluvasta eikä näiden radiolähettimien käytöstä enää peritä vuonna 2017 taajuusmaksuja. Aiemmin radiolupaa on perusteltu sillä, että radioluvan avulla näiden radiolaiteryhmien käyttäjät on saatu rekisteröityä, jolloin käyttäjille on voitu tiedottaa esim. taajuuksien käyttöehdoissa
tapahtuvista muutoksista. Viestintävirasto katsoo itsekin, että rekisteröimisestä saatava hyöty on kuitenkin vähäinen. Näin ollen näiden radiolähetinryhmien
sääntelyä voidaan vähentää vapauttamalla niiden käyttö luvanvaraisuudesta.

Huomioiden luvanvaraisuudesta saatujen hyötyjen vähäisyys ja tietoyhteiskunnan kehittyminen on radiolupa ollut mielestäni vain muinainen jäänne. Metsällä ollessa voi nykyään pitää yhteyttä muihin metsästäjiin puhelimen, Messengerin, WhatsAppin ja muiden ryhmäviestisovellusten avulla. Lisäksi muiden metsästäjien sekä tietysti koiran sijaintia on voinut seurata eri koirapantasovellusten kautta. Eikä noissa radiopuhelimissa kuuluvuuskaan aina ole ollut kamalan kehuttava ja lämpöä jahdissa on nostattanut radiosta tullut katkonainen viesti ja jatkuvat ”kuuleeko” ”ei kuulu” ”tänne kuuluu” ”miksi se Matti ei kuule” ”prkl näitä radioita” -viestiketjut. Tälle muutokselle siis iso peukku. Tuiskulle ollaan suunnittelemassa koiratutkan hankintaa ja eipä jatkossa tarvitse tämänkään osalta pohtia tarvitseeko koiratutka radiolupaa vai ei.

Manu on poissa

Perhettämme on kohdannut suuri suru; Manusta on tullut enkelikoira.

Manulle tuli helmikuun lopulla selkäydininfarkti, minkä seurauksena sen takajalat halvaantuivat lähes täysin. Syy jäi arvoitukseksi, todennäköisesti sen aiheutti jonkinlainen tälli selkään, ehkä törmäys toisen koiran kanssa leikkiessä. Eläinlääkäri antoi magneettikuvauksen ja ennusmerkkien (esim. kiputunnon säilyminen tassuissa) hyvän ennusteen toipumiselle, joten päätimme sitä yrittää. Manu sai vahvan kipulääkityksen ja vaikuttikin, että olosuhteisiin nähden sillä oli hyvä olla. Pääasia, että ruokahuolto toimi ajallaan, kun se ei päässyt enää itse keittiöön valvomaan tilannetta…

Eläinlääkäri kertoi, että useimmat koirat toipuvat tästä sairaudesta 2-6 viikossa, jos ovat toipuakseen. Hoidimme Manua kotona ja yritimme kaikin keinoin edesauttaa toipumista. Käytimme sitä akupunktiossa ja fysioterapiassa, kotona jumpattiin jalkoja ahkerasti, hierottiin Manua ja yritettiin kaikin puolin tehdä sen olo mahdollisimman mukavaksi. Otimme molemmat vuorollamme lomaa töistä ja siskonikin tuli avuksi Manua hoitamaan. Manu ei pystynyt pidättämään pissaa, joten sille sai vaihtaa puhtaita alusia jatkuvasti. Toinen meistä nukkui Manun vierellä lattialla joka yö, koska se vaati hoitoa, kyljen kääntämistä ja alusten vaihtoa, silloinkin. Kuukausi, jonka Manua hoidimme, oli kaikin puolin hyvin raskas – henkisesti ja fyysisesti. Aina välillä syttyi pieni toivonkipinä, kun Manun jaloissa näkyi pieniä toipumisen merkkejä ja siksi hoitoa jatkettiinkin näin kauan.

Neljä viikkoa Manun sairastumisen jälkeen oireita alkoi näkyä myös sen etujaloissa. En tiedä, johtuiko se pitkästä liikkumattomuudesta vai etenikö tukos/turvotus jotenkin Manun selkäytimessä toiseen suuntaan. Lisäksi kipulääkityskään ei enää riittänyt pitämään Manun oloa hyvänä, joten emme voineet muuta kuin päättää luovuttaa. Päätös ei sinällään ollut vaikea, vaikeampaa olisi ollut katsoa Manun kipua. Mutta luopuminen ja irti päästäminen siitä mitä niin kovasti rakastaa, se ei ollut helppoa.

Viikko sitten lauantaina lähdimme siis viimeiselle matkalle Manun kanssa. Ajoimme vielä kerran vanhan kotipaikan kautta, missä asuimme Manun ensimmäiset elinvuodet. Manun erinomainen ruokahalu ei kärsinyt sairaudestakaan ja vielä autossa se söi innolla herkkuja. Lopetus meni hyvin ja oli kaunis tilanne, saimme jättää hyvästit rauhassa ja kiittää Manua kaikesta. Olimme sen vierellä viimeiseen hengenvetoon saakka ja Manu sai nukahtaa rauhallisesti meidän silitellessä sitä.

Vaikka tiedämme, että päätös oli oikea tässä tilanteessa, on ikävä nyt kova. Manu oli iso osa elämäämme vajaan viiden vuoden ajan ja on monta asiaa, mitä ikävöin. Tuttua katsetta, joka alkoi vaatia ruokaa aina tiettyyn aikaan. Yhteisiä lenkkejä. Maailman pehmeintä turkkia, jota olisin voinut silittää tuntikausia. Niitä lumienkeleitä, joita se teki kotikadun varteen, joskus monta kymmentä yhdellä lenkillä. Se rakasti puhtaassa pakkaslumessa kierimistä ja sen viimeisenä päivänä satelikin lunta hiljalleen taivaalta. On ikävä kaikkia Manun omituisia, hauskoja ja joskus ärsyttäviäkin luonteenpiirteitä, on kova ikävä sitä miten se nauratti minua joka ainoa päivä.

Suru varmasti helpottaa ajan myötä. Laitan tänne blogiin lempikuviani Manusta, kunhan jaksan käydä niitä läpi. Manun elämä jäi aika lyhyeksi, alle viiteen vuoteen, ja sen viimeinen kuukausi ei ollut sellainen mitä rakkaalle ystävälle olisi toivonut. Mutta ennen sitä, miten monta onnellista päivää ja hetkeä meillä olikaan yhdessä… Niistä olen kiitollinen. Hyvää matkaa rakas koirani.

Manu 20.4.2012 – 25.3.2017

Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua,
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi.
Ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.

(kirjoittaja tuntematon)

Jouluntoivotukset

Toivotamme blogin lukijoille rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!

Manu, Tuisku & palvelusväki

Tuiskulle ensimmäinen pudotus

Junkkarissa onnistunut riistatyö antoi toivoa myös metsälintujen metsästykseen. Ennen junkkaria Tuisku oli törmäillyt ja osittain varmaan myös nuoruuden ilosta ajellut metsässä linnut lentoon. Junkkarin jälkeisenä viikonloppuna Tuisku sai ensimmäiset kunnon seisonnat myös metsälinnuille. Seisontoja saatiin pyille ja lehtokurpille. Tilanteet olivat kuitenkin sellaisia, että niistä ei voinut pudottaa. Esimerkiksi yhdessä tilanteessa Tuiskun hermo ei kestänyt ja se nosti lopulta itse pyyn ilmaan. Toisessa pyy oli vaihtanut sen verran paikkaa, että avanssiluvan jälkeen Tuisku sai nostettua linnun 30-35 metrin päästä minusta. Näin ollen tuona viikonloppuna ruutia ei poltettu. Onnistuneet riistatyöt kuitenkin lämmittivät mieltä.

8.-9.10. viikonloppu oli viimeinen viikonloppu metsäkanalinnustuksen osalta Pohjois-Savossa, joten mahdollisuudet Tuiskun ensimmäiseen pudotukseen metsälinnuilla alkoivat olla vähissä. Perjantai-illan lenkillä Tuisku ei saanut paikannettua lehtokurppaa tarkasti ja tuloksena oli törmäys. Perjantain iltalenkin kohokohta oli, kun pääsin näkemään ensimmäistä kertaa tälle syksylle mökkiniemellämme ukkometson. Metso lähti lentoon korkealta kuusesta, joten Tuisku ei ollut saanut siitä vainua. Lauantain aamulenkki oli hiljainen, mutta iltapäivällä Tuisku sai hyvän seisonnan pyylle. Lähestyessäni seisontaa Tuisku alkoi omatoimisesti nostaa lintua ja lopulta pyy lehahti lentoon. Tämän jälkeen hieman moittivalla äänellä kyselin Tuiskulta, että mitäs touhua tuo tuollainen on.

Sunnuntain aamun ollessa hiljainen aika tiimalasissa alkoi loppua. Viimeinen lenkki oli edessä sunnuntai-iltapäivänä ja melkein heti Tuisku otti hyvän ja kiinteän seisonnan avoimessa männikössä. Näin ollen ampumasuunnat olisivat hyvän avoimet, joka suuntaan. Annoin koiralle nostoluvan ja se nostikin tulisesti lehtokurpan ilmaan. Lintu nousi lentoon aivan koiran edestä ja otin jo linnun haulikon jyvälle. Kurppa lensi alkuun maanpinnan suuntaisesti ja seuratessani kurppaa haulikon kiskoa pitkin huomasin sivusilmällä, että Tuisku oli vain noin metrin päässä linnusta. Tuossa kohtaa piti näin ollen jättää ampumatta. Tuisku pysähtyi eteeni noin 5 metrin päähän minusta ja lopulta kurppa otti korkeutta ja katosi samalla oksien taakse. Periaatteessa tuossa lopussa olisi voinut ampua, mutta suoraan koiran pään yli ampumista ei suositella, koska laukauksen paineaalto lyö tuossa kohtaa todella kovaa koiraa korville. Lopputulos harmitti niin paljon! Jos tuo nyt jäi kauden viimeiseksi tilanteeksi tämän syksyn metsäreissuilla.

Mieli maassa jatkoin lenkkiä ja takaisin päin palatessa näin Tuiskun seisovan noin 100 metrin päässä. Melkoisella pikaravilla lähdin lähestymään seisontaa. Tuisku seisoi alamäkeen kohti järven rantaa. Pysähdyin Tuiskun sivulle omasta mielestäni hyvään ampumapaikkaan siten, että näkisin linnun siivityksen varmasti. Annoin Tuiskulle luvan ja noin 5 metrin avanssin jälkeen kurppa nousi suoraan ylöspäin. Pilli oli suussani valmiiksi ja vihelsin Tuiskun istumaan. Heti, kun näin Tuiskun pysähtyvän, ammuin kohti kurppaa. OSUMA ja lintu tippui järven rantaan.

Ylpeä tyttö!

Onnistumisen tunne oli aivan mahtava. Jä tässä tärkeintä oli nimenomaisesti se, että Tuisku sai onnistumisen. Minun roolinihan oli toimia ampujana Tuiskun suorittaessa muut työvaiheet onnistuneesti. Pieni tuuletus ja kovat kehut ja rapsuttelut Tuiskulle. Tuiskukin varmaan oivalsi, että nyt meni hommat putkeen, sen verran paljon tuli koiraa kehuttua. Tuiskulla meni homma tuossa vaiheessa jo sammaleissa piehtaroinnin puolelle. Pieni lisämauste iltapäivään oli se, että olin kanniskellut perintösimsonia koko viikonlopun. Mikäs sen sopivampaa, kuin Tuiskun ensimmäinen pudotus perintönä saadulla rinnakkaisella 16 -kaliiberissa. Kuten junkkarissakin, onnistuminen saatiin Tuiskun kanssa silloin, kun toivo alkoi olla jo menetetty ja viimeiset hetket käsillä. Vaikka kurppa lukeutuukin kahlaajiin, lasken tämän onnistumiseksi metsälinnulla.

Simson sortaa edelleen 59 vuoden iässäkin

Koeammunta.net ja panostestaus

Haulikon panosten osumakuvioiden testaus olisi hyvä suorittaa ennen jahtiin lähtöä. Näin varmistutaan siitä, että suunniteltu panos käy omaan haulikko/supistaja -yhdistelmään. Panosten toimivuuteen vaikuttaa panoksen komponenttien laatu, lataus, haulimateriaali, nopeus, supistaja, ylimenokartioiden jyrkkyys jne. Toisinaan kuulee, että haulipanoksen toimivuus on henkimaailman asioista kiinni. Jotta käyntiin saadaan selvyys, on panos helppoa ampua pahviin ja siitä tutkiskella osumakuvioita. Aiemmin laskin päässä tauluun iskeytyneiden haulien määrän ja piirtelin 75 sentin halkaisijan ympyröitä. Tämä oli jokseenkin työlästä, joten törmäys sivustoon www. koeammunta.net oli mukava yllätys.

Pelkästään käsityönä tehtyyn osumakuvion tulkintaan verrattuna sivuston etuna on että laskuvirheiltä vältytään ja 75 sentin halkaisijalla varustettu ympyrä on varmasti pyöreä. Tätä ei voi sanoa omista piirustuksista. Lisäksi osumakuviot tallentuvat sivustolle muistiin. Ohessa sivuston lyhyet ohjeet panosten testaukseen pienillä täydennyksillä:

1. Kiinnitä metri x metri kokoinen paperi telineeseen (paperi voi olla myös suurempi). Merkitse paperiin silmämääräisesti keskiosa.
2. Mittaa laser-etäisyysmittarilla tai mittanauhalla 35 metrin matka piipun suusta paperiin. Itse käytin 30 metrin rullamittaa apuna.
3. Ammu hyvältä tuelta tähdätty laukaus paperin keskelle.
4. Kirjoita paperiin käyttämäsi aseen, patruunan ja supistajan tiedot.
5. Siirrä halkaisijaltaan 75 cm oleva ympyrä paikkaan, jossa mahdollisimman suuri määrä hauleja jää ympyrän sisäpuolelle. Vaihtoehtoisesti voit merkitä kuvioon kohdistusviivat 75 cm etäisyydelle toisistaan. Itse merkitsin vain kohdistusviivat, koska ohjelmalla voi skaalata kuvan oikean kokoiseksi.
6. Ota koeammutusta patruunaerästä uusi patruuna ja avaa se varovasti. Laske sitten tämän patruunan sisältämä haulimäärä. Vaihtoehtoisesti voit antaa järjestelmämme laskea haulimäärän patruunan esitietojen perusteella. Tosin teoria ei tässä ole täysin yhteneväinen käytännön kanssa, joten todellinen haulimäärä luultavasti poikkeaa jonkin verran teoreettisesti lasketusta määrästä. Itse olen päättänyt käyttää järjestelmän antamaa haulimäärää, vaikka tämä saattaa vääristää tulosta. Toisaalta ei ole takeita, että jokaisessa patruunaerässä oli jokaisessa panoksessa sama haulimäärä, jos ne laskettaisiin käsin. Järjestelmän antamalla haulimäärällä tulokset ovat myös mielestäni helpommin vertailtavissa.
7. Korosta tussilla tai ampumataulun paikkatarroilla hauliosumat, jotta ne näkyvät paremmin kuvassa. Ota paperista kuva ja lataa se omalle tietokoneellesi. Tämän jälkeen voit ladata osumakuvion Koeammunta.net verkkopalveluun.
8. Lopuksi ladattuun kuvaan skaalataan 75 sentin halkaisijan ympyrä ja merkitään tussilla korostetut osumat ja lisäksi merkitään aukot. Järjestelmä huolehtii laskuista.

Testasin järjestelmää varten kolme eri noin 3 millin hauleilla varustettua patruunaa, joista osa kaikki olivat eri latauksilla. Kaikki panokset ammuttiin 35 metrin matkalta Brileyn IM-supistajalla. Testatut panokset olivat Remington Nitro Pheasant No. 5 / Hylsy 70 mm / Haulit 2.90 mm / 39 g (Lyijy), Rottweil Magnum No. 5 / Hylsy 76 mm / Haulit 3.00 mm / 51 g (Lyijy), Remington ShurShot No. 5 / Hylsy 70 mm / Haulit 2.90 mm / 36 g (Lyijy). Tämän testin perusteella latauksen kasvattaminen ei anna suhteellisesti niin suurta hyötyä. Lisäksi ainakin näissä patruunoissa latauksen kasvattaminen vaikutti rekyylin kautta ampumamukavuuteen negatiivisesti. Puoliautomaatilla Nitro Pheasant voi olla yllättävän mukava ammuttava. Näin ollen itse pidättäydyn CG Tempion osalta maksimissaan 36 gramman latauksiin.

Kaikkien panosten osalta osuma oli hieman ylhäällä, mutta kokonaisuudessa Remington ShurShot vei näistä panoksista voiton. Alla vielä linkit panosten osumakuvioihin:

Remington ShurShot

Rottweil Magnum

Remington Nitro Pheasant

Panosten testailussa voi tietysti mennä niin pitkälle kuin haluaa, mutta itse ajattelin tässä vaiheessa pysyä tällä tasolla. Ja onhan sitä ennen vanhaan tullut saalista, vaikka panosvalikoima oli huomattavasti rajatumpi ja piipusta lähti sitä, mitä sattui taskussa olemaan.