Tuiskun kanssa mätsärissä

Meillä on tarkoitus viedä Tuisku ensi kesänä sen ensimmäiseen viralliseen koiranäyttelyyn. Tämä on hieman mietityttänyt minua etukäteen, koska se on meille molemmille uusi asia. Minä en ole koskaan esittänyt koiria näyttelyissä eikä Tuisku ole aikaisemmin edes ollut missään tuollaisessa isossa koiratapahtumassa mukana. Etukäteisharjoitteluun hyvän mahdollisuuden onneksi tarjoavat leikkimieliset, epäviralliset näyttelyt eli match show:t. Eilen suunnistimme Tuiskun kanssa Kuopiossa järjestettyyn mätsäriin harjoittelemaan kehässä pönötystä, sitä että vieras ihminen katsoo hampaita ja kopeloi ynnä muuta näyttelyihin liittyvää. Eiliseen mätsäriin osallistui yli 100 koiraa, eli ihan pienestä tapahtumasta ei ollut kyse.
Kuten aika monissa mätsäreissä, tässäkin luokat oli jaoteltu isoihin ja pieniin pentuihin, isoihin ja pieniin aikuisiin ja veteraaneihin. Tuisku luonnollisesti osallistui isojen pentujen luokkaan. Ensimmäisessä kehässä, eli parikehässä Tuisku sai kilpailukumppanikseen tosi hienosti esiintyvän keeshond -pennun. Saimmekin tästä parista sinisen (eli huonomman) nauhan, mutta tuomari kommentoi että molemmat pennut olisivat ansainneet punaiset, koska kumpikin esiintyi jo niin hienosti ja reippaasti. Olinkin aika yllättynyt siitä, miten rauhallisesti Tuisku malttoi seisoa paikallaan, vaikka sitä oltiin etukäteen harjoiteltu vain pari kertaa kotona, ilman mitään ulkoisia häiriötekijöitä. Ihan hienosti se pönötti paikallaan, vaikka vähän meinasikin nuohota maasta muilta pudonneita herkkuja. Vierellä juoksua ei oltu harjoiteltu yhtään etukäteen, mutta sekin meni mallikkaasti ilman hyppimistä tai muuta sellaista.
Sinisten nauhakehässä esiintyivät sitten kerralla kaikki sinisen nauhan saaneet isojen pentujen luokassa esiintyvät koirat. Isoja pentuja oli yhteensä 25, joten tuossa nauhakehässä oli yhtä aikaa muistaakseni 12-13 koiraa (ellei joku sitten lähtenyt kotiin jo ennen nauhakehää). Tuomari valitsi ensin jatkoon neljä koiraa ja sijoitti sitten nämä neljä pentua haluamaansa järjestykseen. Tuiskun kanssa pääsimme 2. sijalle, mistä olin todella iloisesti yllättynyt. Siellä oli kuitenkin monia hienoja pentuja, joiden kanssa oli jo selvästi harjoiteltu tätä näyttelyesiintymistä enemmän. Tuomarin kommentit terverakenteisesta ja hyvin liikkuvasta koirasta lämmittivät mieltä, vaikka kyseessä olikin vain tällainen leikkimielinen tapahtuma eikä mikään virallinen arvostelu.
Palkinnotkin olivat oikein kivat; Tuisku sai ruusukkeen, ruokasäkin, herkkuja ja hienon kirahvilelun (josta tuli heti lemppari). Kyllä kelpasi poseerata ylpeänä palkintojen vierellä :)
Tuisku match show
Tämä oli oikein hyvää harjoittelua tulevia näyttelyitä varten ja nyt olenkin vähän levollisimmin mielin asian suhteen, kun tiedän että Tuisku osaa ja malttaa käyttäytyä hyvin myös tuollaisessa tilanteessa. Voi olla, että käymme vielä muutamassa mätsärissä jatkamassa harjoituksia tässä kevään mittaan ja sitten pääsemme tositoimiin todennäköisesti mannermaisten kanakoirien erikoisnäyttelyssä, joka järjestetään Kuopiossa kesäkuussa.

Tuiskun kasvua kuvissa

Olemme ottaneet Tuiskusta viikoittain tuollaisen sivukuvan, joista pystyy sitten jälkikäteen seuraamaan sen kasvua. Hurjaa vauhtiahan se on venähtänyt ihan isoksi koiraksi, vaikka toki vielä onkin ihan rimpula ja tulee vielä kovasti kehittymään. Nyt on ikää puoli vuotta ja sen kunniaksi ajattelin tännekin näitä kuvia laittaa:

9 viikkoa - 7 kg

2 kuukautta – 7 kg


13 viikkoa - 10,9 kg

3 kuukautta – 10,9 kg


4 kuukautta - 13,4 kg

4 kuukautta – 13,4 kg


5 kuukautta - 16,6 kg

5 kuukautta – 16,6 kg


6 kuukautta - 18,5 kg

6 kuukautta – 18,5 kg


On se sitten kaunis, ainakin omasta mielestä :) Näyttelyposeerauksen harjoittelu vielä vaan on aika kesken, mutta ehditään ennen ensi kesän missikisoja…

Ensilumi

Kuopioon saatiin kunnollinen ensilumi eilen, mutta nämä kuvat ovat viime viikonlopulta kun oltiin käymässä Kontiolahdella. Siellä Tuisku näki ensimmäistä kertaa lunta (ei aiheuttanut suurempia reaktioita). Manu sen sijaan tykkää kovasti lumesta ja onkin ollut nyt virkeämmän oloinen ulkoillessa. Erityisesti se tykkää kieriskellä lumessa ja tänäänkin aamulenkille lähtiessä tuli aika monta lumienkeliä jalkakäytävälle ennen kuin päästiin edes pois omalta kotikadulta :)
IMG_7888
IMG_7882
IMG_7880
IMG_7885
Molempien koirien kanssa on ollut viime aikoina vähän haastetta. Tuiskulla tökkii nouto pahemman kerran, en tiedä vieläkö sillä hampaat aristaa vai mistä on kyse mutta noutaminen ei nappaa yhtään. Koiran käytöksen perusteella kyllä vaikuttaisi vähän että kyseessä voisi olla ihan jotain uhmaikäisen narttupennun hölmöilyäkin. Taitaa olla niin että kuun asento, korvakarvojen suunta ynnä muut seikat vaikuttavat siihen että miten treeni sujuu. No, jospa se siitä lähtisi taas sujumaan, harjoittelua tehdään pikkuisen joka päivä.
Manulla sen sijaan on ollut oksennuspäivä tänään. Tuisku oli menneellä viikolla tuhonnut yhtä muovista leluaan (joita on pakko päivisin koirien ulottuville jättää, koska muuten Tuiskulle maistuu esim. ovenkarmit, oi näitä pentuaikojen iloja….) ja Manu oli aina nälkäisenä ja kaikkiruokaisena syönyt ne irronneet muovin palaset. Tänään on sitten oksenneltu kolmeen otteeseen niitä ulos… Toivotaan, että meni tällä ohi. Vielä en enempää huolestu aiheesta, koska Manu on muuten ollut normaali ja ruoka maistuu edelleen hyvin. Onhan siinä itsellekin vähän jännitystä muuten rauhalliseen lauantaipäivään, kun pohtii mille matolle Manu seuraavaksi tähtää…
Sellaiset kuulumiset tällä kertaa. Tänään piti alun perin olla tiedossa harjoituspäivä fasaanitilalla, mutta se peruuntui osallistujien vähäisyyden takia. Tammikuussa kokeillaan sitten uusiksi, jos olisi riittävästi porukkaa kasassa. Ehkä siihen mennessä se kadonnut noutointo ja -taitokin palaa Tuiskun mieleen :)

Ajatuksia rotuvalinnasta

Kun kerroimme tuttaville pennun hankinnasta, meiltä kyseltiin miksi rotu vaihtuu münsterista saksanseisojaan. Tähän oli useampia syitä, joita ajattelin tässä kirjoituksessa hieman avata. Kuvituksena muutamia kuvia menneeltä kesältä, Tuisku on todellisuudessa kasvanut näistäkin kuvista reilusti :)
Silloin kun ensimmäistä koiraa eli Manua hankimme vuonna 2012, olivat lähtökohdat koiran ottamiselle aika erilaiset kuin nykyisin. Manu oli Olaville ihan ensimmäinen koira ja koska Olavi ei tällöin ollut vielä edes kovin tottunut koiriin, halusi hän saksanseisojaa pienemmän koiran. Tämä rajasi kanakoirissa valinnanvaraa aika paljon, sillä käytännössä vaihtoehdoiksi jäivät bretoni ja pikkumünsteri. Valinta kohdistui sitten münsteriin ja ei siinä mitään, edelleenkin olen sitä mieltä että hieno rotu vaikka Manun kanssa polku onkin ollut aika kivinen. Nyt kun Olavikin on tottunut koirien kanssa eloon niin tulevan koiran koko ei kuitenkaan enää rotuvalintaa rajoittanut.

käymme yhdessä ain...

käymme yhdessä ain…


Koska koiria voi olla (ainakin tämän kokoisissa elintiloissa kuin meillä) vain rajallinen määrä, oli tällä kertaa tärkeää että koirasta tulisi oikeasti toimiva metsästyskaveri Olaville, kun Manusta ei kerran sitä oikein tullut. Nyt kun olen itse tutustunut paremmin münsteriin rotuna, olen huomannut sen että useissa tapauksissa münsterin koulutukseen liittyy jonkinlaisia haasteita. En väitä että saksanseisojakaan sormia napsauttamalla oppii (tai uskoo) kaiken mitä tarvitaan, mutta münstereillä esiintyy mielestäni suhteessa enemmän peräänmenoa ja muuta liiallista kuumumista linnuilla siksi, että niillä on niin kova riistainto. Näillä meidän koulutustaidoilla ja -kokemuksella uskon, että on suuremmat todennäköisyydet saada koulittua toimiva koira saksanseisojasta kuin münsterista (jos ei ajatella koiran ominaisuuksia, vaan puhtaasti meidän kykyjämme ja osaamista kouluttaa koiraa).
kesämies Manu

kesämies Manu


Kolmas tärkeä rotuvalintaan vaikuttanut syy oli rodun yleisyys/koko. Koska saksanseisojan pentuja syntyy niin paljon enemmän kuin münsteripentuja, on valinnanvaraa luonnollisesti enemmän. Pystyimme tekemään vertailua eri pentueiden linjojen ja vanhempien ominaisuuksien välillä ja valitsemaan sieltä mieluisen pentueen. Sopivaa ja mieluista münsteripentuetta olisi voinut joutua odottamaan kauemmin. Pääsimme vielä valitsemaan Tuiskun ensimmäisenä narttupennuista, eli tällä kertaa pystyimme todellakin vaikuttamaan siihen, millaisen pennun saimme. Vaikka mikään ei tietenkään ole eläinten kanssa varmaa eikä sitäkään pysty kukaan vielä kertomaan, millaiseksi Tuisku lopulta kehittyy. Mutta so far so good!
IMG_7009
Oli myös muita vähäisempiä seikkoja, jotka koimme saksanseisojan eduksi rotua valitessa. Esimerkiksi pentueiden tasalaatuisuus. Tietenkään meillä ei ole mitään kasvattajakokemusta eikä vuosikymmenien kokemusta münstereistakaan, mutta silti on itselle tullut käsitys, että münsteripentueessa on vaikeampi ennustaa, millaisia pentuja tulee. Tuntuu, että syntyy hyvin erikokoisia koiria samaan pentueeseen, samoin voi olla ihan erilaista karvanlaatua saman pentueen sisällä. Myös käyttöominaisuudet tuntuvat vaihtelevan välillä aika paljonkin. Manun lisäksi olemme kuulleet useammasta münsterista, joka ei hae lainkaan. Ilman muuta näitä ”maanantaikappaleita” syntyy saksanseisojapentueisiinkin, mutta itsestäni kuitenkin tuntuu että kunhan lähtökohdat ovat hyvät, on saksanseisojassa helpompi arvioida etukäteen millainen pennusta tulee. Münstereiden kanssa usein puhutaan niiden ”taiteilijaluonteesta”, esimerkiksi siinä yhteydessä kun koiran motivaatio treenatessa vaihtelee. Alkuun se niissä münstereissa jotenkin viehättikin, mutta täytyy todeta että Tuiskun kanssa olemme kyllä nauttineet tietystä ”konemaisuudesta”. Tarkoitan tällä sitä, että tietää koiran olevan aina yhtä innolla ja täysillä mukana treeneissä, eikä riipu kuun ja tähtien ja korvakarvojen asennosta se, kuinka harjoitukseen sillä kertaa suhtaudutaan. Mutta olisi ehkä ihan oman kirjoituksensa paikka avata ajatuksiamme tarkemmin aiheesta.
Tässä kuitenkin pääasiallisia syitä siihen, miksi rotuvalinta osui tällä kertaa saksanseisojaan. Voi olla, että joskus vielä tulee münsterikin taloon, tai miksei joku muukin seisojarotu. Tuiskun kanssa on kuitenkin varmaan kädet aika lailla täynnä seuraavat vuodet :)
häkissä olon harjoittelua

häkissä olon harjoittelua


Meillä on sujunut viime viikkoina ihan hyvin. Tuiskun opetus jatkuu kovaa vauhtia mm. noudon ja paikallaolon merkeissä. Viime viikolla Tuisku sairastui harmittavasti suolistotulehdukseen, ilmeisesti molemmat koirat olivat saaneet jonkun pöpön ulkoa mutta Manu oireili huomattavasti lievemmin. Tuisku sai sitten Tylosin -kuurin ja alkuun syötettiin myös kaoliini-pektiini -liuosta ruuan seassa. Näillä saatiin maha rauhoittumaan ja nyt on taas rakettispagetti täynnä virtaa. Tosin ei se mikään väsynyt ollut kyllä edes silloin kun me kaikki muut jo oltiin uupuneita siitä ulkona ravaamisesta ja lattioiden luuttuamisesta…
Tällä viikolla ei ole mitään kovin erikoista ohjelmassa. Olavi ja Manu lähtevät käymään sorsastusreissulla ja me jäädään Tuiskun kanssa pitämään huushollia pystyssä. Ensi viikolla onkin sen sijaan jännitystä tiedossa, kun suuntaamme Tuiskun kanssa katsastamaan Vakkerin Timon kyyhkyjä. Manullakin on tiedossa spesiaaliohjelmaa, kun se pääsee/joutuu hammaskiven poistoon. Yritän muistaa ottaa ennen-jälkeen -kuvat, jos saataisiin Manulle pepsodenthymy takaisin. Palaillaan!
Manu -setä leikkii :)

Manu -setä leikkii :)

Pentuarkea

Yhteiselo Tuiskun kanssa on lähtenyt sujumaan hyvin, vaikkakin totuttelemista on ollut villiin ja vilkkaaseen pentuun, kun oltiin itse kukin tottuneita Manun vaalimaan rauhalliseen elämänmenoon. Tuisku on reipas, iloinen pentu. Häntä heiluu tehtiin mitä tahansa (paitsi silloin kun sataa ja ulos pitäisi mennä pissille). Manu on ilmeisesti alkanut tottumaan Tuiskuun, joskin ongelmana on että välillä se jo osasi komentaa pentua hyvin mutta sitten alkoikin leikkimään Tuiskun kanssa ja komentaminen loppui siihen. Välillä saa siis itse olla erotuomarina, kun pentu roikkuu Manun korvassa/hännässä/kaulanahassa liian kovaa eikä Manu sano mitään.
IMG_6729b
Tuli tuossa yksi päivä huomattua, että Tuisku vaikuttaa olevan suhteellisen dominoiva ja/tai itsevarma pentu. Kuumia päiviä varten ollaan jäädytetty koirille puuhaksi ”mehujäitä” (eli jotain lihan sulatuksessa irronnutta nestettä tmv. pakasterasiassa). Ajattelin, että ei se nyt niin isoa herkkua ole etteivätkö voisi samaa jäätä nuolla molemmat yhtä aikaa. Mutta ei, Tuisku oli sitä mieltä että Manuhan ei jaolle tule ja teki sen hyvin selväksi. Eikun jää puoliksi ja koirat eri päätyihin terassia syömään… Samoin se on alkanut vastata haukkumalla joillekin ulkona vastaan tuleville rähiseville koirille. Voi olla että Tuiskun koulutuksessa saa tähän kiinnittää erityistä huomiota. Toisaalta on tietysti helpompi kouluttaa koiraa, joka ei ole liian pehmeä ja joka ei jää muistelemaan jos sille joutuu kovemmin joskus sanomaan. Sitten taas toisaalta Manun jälkeen olin toivonut ettei mitään hirveän kovapäistä koiraa tulisi… Mutta aika näyttää, millainen tytteli tuosta kasvaa.

Huomatkaa yksi valkoinen erityisviiksi <3

Huomatkaa yksi valkoinen erityisviiksi <3


Monenlaisia uusia asioita on nyt Tuiskulla opeteltavana. Sisäsiisteysopetus on tietenkin käynnissä ja suurin osa tarpeista tulee jo ulos. Tuiskusta on aika helppo huomata, milloin sillä on hätä. Lähinnä vain silloin kun ne ovat Manun kanssa riehuneet, saattaa lirahtaa pissi lattialle ihan yllättäen. Luoksetuloa ja istumista harjoitellaan, sekä sanallisilla että pillikäskyillä ja yhdistettynä käsimerkkeihin. Olavi opettaa noutoa Tuiskulle pikkupätkissä lähes joka päivä ja pikkuhiljaa se on alkanut yhdistää noutokäskyn siihen, että räksä pitäisi nostaa Olavin käteen. Autolla matkustaminen alkaa jo sujua ihan hyvin, alussa taisi pelottaa aika lailla. Haastavinta on ollut yksinolon opettelu, sillä Tuisku osaa halutessaan olla hyvin kovaääninen ja on aika lailla meidän perään. Ei auta muuta kuin harjoitella lisää ja toivottavasti ajan myötä Tuiskukin hoksaa, että kyllä ne palvelijat tulevat ennen pitkää aina takaisin vaikka joskus lähtevätkin.
Tämmöisiä kuulumisia tällä kertaa. Täällä odotellaan jo melko innolla jahtikauden avausta kyyhkystyksen merkeissä. Tuisku ja minä mahdetaan jäädä mökkiin nukkumaan, kun pojat suuntaavat aikaisin aamusta passipaikalle. Vuoden päästä sitten pääsee Tuiskukin mahdollisesti pelipaikoille (mikäli oppii yhtään kärsivällisyyttä siihen mennessä…). Palaillaan!

Viikko sitten saimme ikäviä uutisia siskoni Alfa -koirasta, joka oli jouduttu vaikean sairauden takia päästämään vihreämmille juoksumaille. Ei ole Manulla enää maailman parasta kaveria, isoveljeä ja riehutoveria :( Meidän lauma toivottaa Alfalle hyvää taivasmatkaa <3

Viikko sitten saimme ikäviä uutisia siskoni Alfa -koirasta, joka oli jouduttu vaikean sairauden takia päästämään vihreämmille juoksumaille. Ei ole Manulla enää maailman parasta kaveria, isoveljeä ja riehutoveria :( Meidän lauma toivottaa Alfalle hyvää taivasmatkaa <3

Tässä on Tuisku

Tuisku 7 vko
Tuisku eli koko nimeltään Taka-Tapiolan Tuisku on lyhytkarvainen saksanseisojanarttu ja nyt on ikää mittarissa 7 viikkoa. Viime talvena aloimme toden teolla suunnitella pennun hankintaa, kun tiesimme että keväällä on edessä muutto rivitaloon jossa koiranpito (etenkin pennun) on helpompaa kuin kerrostalossa. Ja eilen se pentu vihdoin haettiin kotiin.
Tuisku on ihana, reipas pentu. Hyvin aktiivinen (hereillä ollessaan), koko ajan täytyy olla leikkimässä tai vaihtoehtoisesti tuhoamassa jotain. Innostuu helposti ja oppii myös nopeasti. Ollaan harjoiteltu jo omaa nimeä, istumista sekä luoksetuloa pillillä. Luoksetuloa olikin jo kasvattajan luona harjoiteltu ruuan yhteydessä joten siihen on hyvät pohjat valmiina. Uskoisin että sisäsiisteys ei ole kovin vaikea opettaa Tuiskulle, tänään jo suunnisti ovelle vinkumaan kun pissihätä iski ja muutenkin antaa selvät merkit milloin on hätä. Toki paljon saa vielä ulkona rampata ja jos vettä sataa niin silloin on haasteellisempaa saada tarpeet tehtyä ulos. Mutta kyllä on ilo touhuta tuollaisen innokkaan ja iloisen pennun kanssa :)
Manu taas ei ollut kovin innoissaan tulokkaasta. Kun lähdettiin kasvattajalta, Manu oli normaalisti auton takatilassa nukkumassa ja Tuisku minulla sylissä etupenkillä. Kun pentu alkoi vinkua emon ja sisarustensa perään, Manu nousi istumaan ja katseli sellaisella ”hetkonen!” -ilmeellä :D Kotiin kun päästiin, annettiin koirien tutustua paremmin. Manu on välinpitämätön ja enemmän välttelee pentua, kuin kiinnostunut siitä. Tosin jos on asettunut nukkumaan, niin antaa pennun tulla viereen unille, ainakin kunnes naskalit iskeytyvät Manun korviin tai häntään. Päästetään Manu välillä omaan rauhaan nukkumaan, niin hyvin menee.
Tästä se pennun koulutus ja kasvatus kunnon koiraksi taas lähtee. Palataan!

Osteopatiasta apua koiran vaivoihin?

Kuten on blogissakin tullut mainittua, Manulla on ollut ongelmaa selän ja erityisesti lanteen alueen jumiutumisen kanssa. Olen sitä käyttänyt hierojalla tästä syystä, mutta hieronnasta ei ole tuntunut olevan pitkäaikaista apua. Olen lukenut ja kuullutkin paljon hyvää osteopatiasta, joten kun kävi ilmi että tuossa kilometrin päässä käy muutaman kuukauden välein eläinosteopaatti vastaanotolla, varasin Manulle ajan.
Osteopatia oli ja on edelleen itselleni aika tuntematon hoitomuoto. Wikipedia toteaa, että se on ”manuaalinen hoitomuoto, jonka tarkoituksena on kehon rakenteellisten ja toiminnallisten häiriö- ja kiputilojen tutkiminen, hoito ja ennaltaehkäisy. Osteopaatti on erikoistunut käyttämään mm. nivelten artikulaatio- ja manipulaatiotekniikoita sekä pehmytkudostekniikoita.”
Manun käsittely näytti lähinnä siltä kuin osteopaatti olisi silitellyt koiraa. Hän piti käsiä aika paljon paikallaan ja kevyesti paineli tai siveli eri kohtia. Manulla oli kuuleman mukaan oikealla puolella kylki enemmän jumissa, kun taas vasemmalla kremppaa oli pitkässä selkälihaksessa. Käsittely kuulemma sai jotkin nesteet kuitenkin virtaamaan ja hänen mukaansa Manun ryhti heti muuttui. Minun mielestäni käsittely näytti kylläkin hieman huuhaalta, koska minun silmiini näytti siltä, ettei siinä tapahdu mitään. Hoidon jälkeen Manu oli rentoutuneen ja iloisen oloinen, mutta toisaalta niin se on aina ollut kun ollaan lähdetty hierojalta, fysioterapeutilta tai muulta vastaavalta kotiin.
IMG_6186b
Mutta ihmeellinen osuus alkaa tästä: illalla kävimme vielä kävelyllä. Ensimmäistä kertaa ties miten pitkään aikaan (ehkä kahteen vuoteen?) Manu oikeasti juoksi! Ihan vaan juoksemisen ilosta ja hengästymiseen asti. On se toki yleensäkin juoksennellut metsässä mutta ei ilman mitään syytä (eli jos vaikka on jäänyt meistä jälkeen niin on se juossut meidät kiinni), eikä varsinkaan tällä lailla koko lenkin ajan. Näytti että se myös juoksi selkä rennompana kuin ennen hoitoa, eli ei niin suoralla selällä kuin miltä se juoksu yleensä näyttää.
Eli jotain siinä hoidossa on täytynyt tapahtua, koska muutos oli niin selkeä ja huomattava. Toivotaan, että hoidon positiivinen vaikutus säilyy pitempäänkin. Aion kyllä viedä Manun uudelleenkin osteopaatille, sen verran hyvältä vaikutti jo ensimmäisen kerran perusteella. Mitään ilmaista hupiahan tämä ei ole (täällä 60 € / 30 min eli yksi käsittely), mutta kyllä siitä ilosta jo maksaa että näkee koiran juoksevan noin paljon paremmin entiseen verrattuna. Voin tämän kokemuksen perusteella kyllä suositella kokeilemaan, jos koiralla on jotakin nivel- tai lihasperäistä kremppaa johon ei tunnu löytyvän apua. Nyt vain heräsi mielenkiinto, että pitäisiköhän kokeilla itsellekin omiin vaivoihin. Ties vaikka se omakin juoksu lähtisi paremmin luistamaan…. ;)

Toukotyöt

Kevät koittaa myös Tuusniemen mökillä ja näin ollen oli oiva aika suorittaa muutamia toukotöitä. Järvestä ei ollut vielä jäät lähteneet, mutta rannat olivat kuitenkin auki. Isä rakensi pääsiäisenä telkänpöntön ja nyt telkkäpariskunta lupaavasti käyskenteli pöntön lähettyvillä. Toivottavasti telkät ottavat pöntön omakseen ja pesintä onnistuisi. Pesintärauhan turvaamiseksi siirsin yhdet minkkiraudat pöntön läheisyyteen. Josko minkki eksyisi rautoihin ennen kuin se löytää telkänpöntön (ja mahdolliset myöhemmin sinne ilmestyvät munat).

Toinen ruokintalava siirrettiin hieman kauemmaksi toisesta lavasta ja pellonreunus koivikosta.

Toinen ruokintalava siirrettiin hieman kauemmaksi toisesta lavasta ja pellonreunus koivikosta.

Kevätauringon paistaessa myös kyyhkyjen kujerrus kantautui korviin suurten kuusten kätköstä ja näin ollen oli oiva aika aloittaa kauden kyyhkynruokinta. Erona viime vuoteen tänä vuonna ruokintaa ei katkaista kesäksi, vaan tarkoitus on ruokkia syysmuuttoon asti. Tavoitteena tässä on saada alueen kyyhkypopulaatio kasvamaan. Viime vuonna ruokinta katkaistiin kesäksi ja tällä saattoi olla negatiivinen vaikutus kannan kehitykseen. Jotkut ruokkivat vain muutaman viikon ennen aloitusta ja tällä tavoin keräävät alueen kyyhkyt pelipaikoille. Koska omana tavoitteena on lisätä kyyhkyjen määrä alueella pitkällä aikavälillä, tulee ruokintaa myös harjoittaa pitkäjänteisesti.

Toisella lavalla automaatti käytössä.

Toisella lavalla automaatti käytössä.

Pääsiäisenä kävellessäni lumisilla pelloilla olin havaitsevani pelto-ojassa minkin jäljet lumella. Koska mökkirannassa minkkiraudat olivat saaneet olla rauhassa, suoritettiin nyt myös toinen rautojen strateginen siirto. Jospa nyt raudat alkaisivat napsumaan. Raudat saattavat tulla tarpeeseen myös pelto-ojassa, koska heinuripariskunta piti majaansa toisessa pelto-ojassa noin 100 metriä raudoista.

Rautalaatikko naamioitu pesärosvon pään menoksi.

Rautalaatikko naamioitu pesärosvon pään menoksi.

Manu pohtii ylittääkö vai ei?

Manu pohtii ylittääkö vai ei?

Kevätretkellä

Koko viikonlopun on ollut aivan ihana aurinkoinen ja kuiva keli. Eilenpä siis suunnattiin retkelle läheiseen metsään, jossa kierreltiin reilu tunti. Manusta huomaa hyvin, miten paljon se tykkää haahuilla rauhalliseen tahtiin ympäriinsä meidän kanssa. Se pysyy ihan meidän lähettyvillä ja nuuskii, pureskelee keppejään ja tulee innoissaan sinne minne mekin. Tuumittiinkin Olavin kanssa, että ei Manu mikään metsästäjä halua olla, vaan seikkailija :)
Tässä yksi kuva päivän retkeltä, vähän puhkipalanut alakulmasta mutta minusta silti ihana! On muuten yllättävän vaikeaa (ainakin minulle) kuvata tuollaisessa maastossa, missä on edelleen lumilänttejä maassa mutta muuten hämärämmät olosuhteet. Valotus on vaikea saada kohdilleen koko kuvaan. Ehkä jälkikäsittelyllä voisi pelastaa ainakin heikosti valottuneita kuvia, mutta siinäpä taito jota en vieläkään ole saanut aikaiseksi opetella. On muuten ollut suunnitelmissa kirjoitella blogiin omia mietteitä valokuvaamisesta ja samassa yhteydessä voisin esitellä omia lempikuviani.
IMG_6248
Retken jälkeen olikin loppupäivä vähän ikävämpi, kun Manulla alkoivat omituiset mahakivut. Ilmeisesti sillä oli taas ilmaa suolistossa, mikä aiheutti sitten välillä kipukohtauksia. Samanlaista on sattunut nimittäin pari kertaa ennenkin, mutta eläinlääkärissä ei ole mitään konkreettista muuta syytä löytynyt. Meni onneksi ohi iltaan mennessä, Olavi vielä nukkui varmuuden vuoksi patjalla Manun kanssa ja kyllä oli tyytyväistä koiraa aamulla kun kurkisteli unisena peiton alta.
Hyvää viikon alkua lukijoille!