Toinen fysioterapiakäynti

Käytin Manun eilen ’kontrollikäynnillä’ fysioterapeutilla. Edellisen kerran käytiin kolmisen kuukautta sitten, ja nyt oli tarkoitus tarkistaa tilannetta.

Lopputulema oli, että jotakin kehitystä on tapahtunut Manun kunnossa, mutta ei niin paljon kuin mitä olisi voinut odottaa meidän treenien perusteella. Sen, mitä fysioterapeutti totesi Manun ryhdin parantumisesta oli huomattu jo itsekin. Lisäksi oli ihan positiivista, että Manu ei ollut enää yhtä jumissa kuin viime käynnillä ja etenkin sen oikea puoli, mikä oli ennen pahempi, oli nyt paremmassa kunnossa. Eli koiran toispuoleisuus on hieman vähentynyt.

Mystistä on kuitenkin se, että Manun liikkeet eivät ole juurikaan parantuneet treeninkään myötä. Manun liikkuessa sen takajalat pysyvät hyvin lähellä maata, eli se ei nostele niitä niin kuin normaalisti ja terveesti liikkuva koira tekisi. Jumppakaan ei ole nyt auttanut tuohon ongelmaan. Voi olla, että Manulla on jotenkin sellainen rakenne, että sille luonnollinen tapa on liikkua noin. Tai sitten se vain on tottunut raahustamaan niitä jalkojaan. Metsässä liikkuessa Manulla ei ole ongelmia, eli ei se siellä kompastele tmv, mutta tasaisella maalla liikkuessa sen ”hiihtotyylin” huomaa kyllä.

Lisäksi siltä löytyi vielä jotain kipu/jumikohtia tuolta ristiselän/lannerangan alueelta. Muualta rungosta se on kuulemma letkeä ja hyvin liikkuva, mutta tuo selkä sillä jumiutuu jostain syystä helposti siitä tietystä kohtaa. Jumikohtia saatiin kuitenkin jo ainakin jonkun verran aukeamaan käsittelyssä.

Oli Manu muuten iloista koiraa, kun lähdettiin kotiin päin ;) En antanut vetää hihnassa ja kun käskin takaisin sivulle, niin ensin metrin pomppu ilmaan ja sitten metrin pomppu taaksepäin minun viereen. Liekö iloisuus johtunut hoidon päättymisestä vai olon paranemisesta, toivotaan jälkimmäistä!

Nyt on tarkoituksena jatkaa vielä ainakin ilmapatjaharjoittelua säännöllisesti. Voi olla, että tuota Manun liikkumista ei tuon kummemmaksi saada kehittymään, mutta ei harjoittelusta haittaakaan ole. Voin muuten suositella fysioterapeutti Susanna Vartiaista, jos jonkun koira tai hevonen on vailla ammattitaitoisen fyssarin apua Kuopion lähettyvillä. Susanna on helläkätinen ja kärsivällinen myös tämän meidän ”en-malta-pötköttää-enää-sekuntiakaan” -iileskotin kanssa!

Ensi viikonloppuna suuntaamme varmaankin Kontiolahdelle ja Olavi suunnittelee sorsastusta siellä. Pian alkaakin jo kanalinnustus mikä pitäisi olla Manun ”päätyö” mutta saas nyt nähdä tuleeko tänä vuonna mitään sieltä suunnasta. Palaillaan!

Suomen kesä, lyhyt ja vähäluminen

Kuopion seudulla ainakin on riittänyt kylmää kesäkeliä. Toisaalta se on koiran kanssa ihan hyväkin asia, on helpompi puuhailla ja treenailla kuin helteillä. Manun kanssa ollaan lähdetty toteuttamaan fysioterapeutin ohjeita ihan kunnolla, sillä toiveissa on tietysti paremmin liikkuva koira ja se vaatii tässä tapauksessa työtä. Teemme fysioterapiaa suunnilleen tällaista ohjelmaa seuraillen:

• Juoksulenkki pehmeällä alustalla (Manu menee tasaista ravia) 1 krt x vko
• Mäkikiipeilyä (laskettelurinteillä) 1 krt x vko
• Uintia 1-2 krt x vko
• Ilmapatjaharjoittelua muutama minuutti lähestulkoon joka päivä, enemmän silloin jos ei muuta treeniä ko. päivänä
• Plus tietysti normaalit lenkit, mutta ollaan pyritty lenkkeilemään enemmän hiekkateillä ja pururadoilla kuin asfalttiteitä pitkin

Metsässä irti juoksuttaminen on jäänyt nyt kokonaan, koska Manulla on liian kova into etsiä eläimiä sieltä ja annettakoon kaikille pesimärauha. Syksymmällä sitten taas metsään juoksemaan. Uinti ei ole edelleenkään Manun lempipuuhaa, mutta saatiin se tuossa juhannuksena uimaan ensimmäistä kertaa veneen perässä (tai no, ehkä se seurasi enemmänkin veneessä olleita lihapaloja…). Jospa se siitä vielä intoutuu. Hyvällä tyylillä se ui, tasaisesti etu- ja takapäällä (eli ei nouse pystyyn vedessä) ja aika kovaa haipakkaa. Kun Manun kunto tässä vielä syksyä kohden kohenee (toivottavasti), niin pitää varmaan lisätä tai pidentää noita juoksulenkkejä jotta saadaan myös kestävyyskuntoa paremmaksi.

Mikä nyt hieman kuitenkin huolestuttaa, on tuo Manun terveystilanne. Ikävä kyllä Manu on taas ruvennut köhimään, ainakin öisin yleensä kuulen sen muutaman kerran yskäisevän. Voihan se olla, että tässä on kyse vain emännän vainoharhaisuudesta, mutta meillä oli jo jonkin aikaa hyvä tilanne ettei yskimistä esiintynyt ollenkaan vaikka lääkkeen annostus onkin nyt pieni. Siksi kyllä huomaan herkästi kaikenlaiset muutokset tilanteeseen. Toisaalta, kun sillä oli sitä PIE -yskää, yski se huomattavasti enemmän… Että mistä lie kyse taas? Heinäkuussa, muutaman viikon kuluttua, on tarkoitus testata kortisoniannostuksen pienentämistä niin että sitä annettaisiin vain joka toinen päivä. Jotenkin minulla ei ole yhtään uskoa siihen että kokeilu onnistuisi tai että Manu pystyisi enää ilman kortisonia olemaan, mutta kokeillaan nyt kumminkin… Kaikki sormet ja varpaat ristissä. Olisihan se ihan mahtavaa, jos päästäisiin kokonaan eroon kortisonin syöttämisestä vaikka annostus pieni nyt onkin eikä aiheuta ainakaan tällä hetkellä sivuvaikutuksia koiralle. Tärkeintä on, että Manulla on hyvä olla.

Tänään käytiin uittamassa koiraa vesityötreenien muodossa. Noutolintuna oli sama vanha tavi, joka oli sulatuksesta huolimatta jäänyt vielä turhan jäiseksi ja upposi veteen jotenkin hyvin näkymättömiin (vaikka kelluikin). Itselläkin oli vaikea nähdä missä se lintu oli ja samoin Manun oli sitä vaikea löytää. Monta kertaa se ui ohi ja näytti ihmettelevän että missä se nyt on kun täältäpäin se haju tulee… Hienosti kuitenkin jaksoi etsiä ja vähän avitettiin pikkukivien avulla (heittelemällä niitä linnun suuntaan). Siinä hyvä vinkki, jonka opimme kevään yhteistreeneissä. Manulla on vähän se vika, että se helposti kääntyy ja lähtee uimaan rantaa kohti, jos sitä sanallisesti koittaa ohjata, mutta kiviä lintua kohti heittelemällä Manua voi ohjata oikeaan suuntaan ilman että etsintä keskeytyy.

Nyt on pöydän alla nukkumassa kylläinen ja väsynyt koira. Huomenna ehkä lähdemme hakemaan piisaminnahkaa motivointilelua varten. Selvittämättä tosin vielä on se, innostuuko Manu yhtä paljon piisamin hajusta kuin tuosta supinnahasta. Palaillaan ensi viikolla!

Kiireisen viikon touhut

Blogille on jäänyt vähemmän aikaa työhönpaluuni myötä eikä suoraan sanottuna olla koirankaan kanssa mitenkään tuntikaupalla ehditty touhuta joka päivä. Päivittäin kyllä käydään lenkillä ja lisäksi tehdään fysioterapiaohjeiden mukaista jumppaa. Muuten ollaan muun muassa:

… treenattu vesinoutoa

… osallistuttu leikkimieliseen tokokisaan. Ei tullut palkintosijaa, mutta kunniamaininta koirassa vuoden aikana tapahtuneen kehityksen ansiosta saatiin :)

… ja nukuttu siivouspäivän lakanakasoissa (lähinnä Manu)

Manu fysioterapiassa

Tänään tapahtui pitkään odotettu Manun vierailu fysioterapeutille. Kevään aikana huomasin, että Manu juoksi aika jäykällä selällä ja huonosti takajalkojaan käyttäen. Ajattelin, että voisi olla hyötyä kokeilla muutakin kuin hierontaa vaivaan, josko saataisiin sitten jumit pysymään poissa kauemmin ja juoksuun lisää vauhtia ja rentoa liikettä.
Seuraavaan upeasti Paintilla muokattuun kuvaan olenkin merkannut nuo Manun yleisimmät jumikohdat:

Manulla jumiutuu yleensä ristiselkä ja/tai takareidet.

Alkuun fysioterapeutti tarkkaili Manun liikettä ja totesi, että kyllä se liikkuu jäykästi kaksivuotiaaksi koiraksi. Manu kuulemma liikuttaa itseään lähinnä etupäällään ja takajalat vaan töpöttävät mukana, vaikka koiran liikkeessä voiman pitäisi lähteä nimeomaan takaosasta.
Syynä voi olla se, että Manulla on aika huonosti kulmautuneet takajalat. Voi olla, että koska sen takapää tuntuu vähän huteralta tmv., ei se niin mielellään sitä käytä ja siitä on syntynyt kierre: koira ei käytä takapäätä -> lihakset heikkenevät -> koira käyttää sitä yhä huonommin.
Selässä ei pitäisi olla vikaa, koska se puhtaaksi kuvattu tänä keväänä. C-lonkat voivat toki vähän vaikuttaa koiran liikkumiseen, vaikkei niissä nivelrikkoa tai muuta vaivaa ollutkaan ainakaan vielä (löysyyttä lukuunottamatta). Fysioterapeutti oli kuitenkin sitä mieltä, ettei Manu ole mikään erityisen vaivainen koira, vaan se on vaan joutunut tähän kierteeseen joka on tätä jäykkyyttä nyt aiheuttanut.
Hoito eteni siten, että tarkkailun ja tutkiskelun jälkeen fysioterapeutti hieroi ja käsitteli kipukohtia, etenkin jäykkää ristiselkää. Ihmeellistä oli, että tällä kertaa Manu antoi suhteellisen hyvin käsitellä itseään. Se venkoili huomattavasti vähemmän kuin hierojalla eikä edes pitänyt sitä tyytymätöntä monkumista. Kai tämä käsittely sitten tuntui jotenkin miellyttävämmältä. Fysioterapeutin mukaan Manulta saatiinkin ristiselästä jo lukkoja auki.
Näiden jälkeen sain vielä ohjeita tulevaan. Manulle tärkeintä olisi nyt saada lisää poweria takapäähän, jotta se alkaisi paremmin sitä käyttää eikä jumeja syntyisi niin helposti. Sain seuraavanlaisia ehdotuksia takapään jumppaamista varten:
Ylämäkikävely: hidasta kävelyä ylämäkeen. Itse ajattelin, että voisi lähteä läheisen laskettelukeskuksen rinteitä kiipeämään aina välillä, se kun ei kuulemma ole edes kiellettyä siellä näin kesäaikaan.
Ilmapatjaharjoitteet: Aika pehmeäksi jätetyn ilmapatjan päällä on hyvä tehdä erilaisia harjoitteita, esim. kävelyä, pyörimisiä, peruutusta, istu-ylös-istu jne. Minuutti-pari päivässä kuulemma riittää, tämä on aika rankkaa koiralle kunhan patja jätetään riittävän tyhjäksi niin että koira joutuu oikeasti tasapainoilemaan siinä päällä. Tätä testasimmekin jo fysioterapeutin luona ja Manu tuntui tykkäävän.
Puomien ylitys: Maahan voi asetella jotakin keppejä, mailoja tmv. sellaiselle korkeudelle, että koira joutuu oikeasti nostelemaan jalkojaan. Sitten vain hitaasti niistä yli ja puomirataa edestakaisin. Itse ajattelin ottaa Olavin sähly- ja jääkiekkomailat hyötykäyttöön ja rakentaa välillä radan tänne sisälle.
Uiminen: Olisi hyvää liikuntaa myös jumikoiralle. Mutta mitenhän tuon koiran saisi vielä nauttimaan siitä…
Ravaaminen: Lenkit pehmeällä alustalla sellaista vauhtia, että koira menisi tasaista reipasta ravia. Välillä voi ottaa myös laukkaspurtteja, mutta erityisesti tämä ravaaminen tekisi hyvää lonkan alueen ja selän lihaksille.
”Mahan kutittelu”: Manulla on vähän ongelmana se, että se roikottaa helposti selkäänsä eikä pidä sitä ryhdikkäässä asennossa. Välillä tekee kuulemma hyvää kosketella tai kutitella koiraa mahan alta (koiran seisoessa), niin että se nostaa selkäänsä ja parantaa ryhtiään ainakin hetkeksi.
Kaikissa näissä puomi-, ylämäki- ja ilmapatjaharjoitteissa on tärkeää muistaa liikkeen hitaus! Koira yrittää todennäköisesti tehdä liikkeet vauhdilla ja pomppien, koska silloin se pääsee helpommalla. Lihakset kuitenkin aktivoituvat paremmin kun liikkeet suorittaa hitaasti ja huolella, jolloin harjoitteista on myös huomattavasti enemmän hyötyä.
Käynti fysioterapeutilla oli ainakin meille kyllä hyödyllinen ja silmiä avaava. Nyt ollaan ihan uudella innolla aloittamassa tätä jumppaa Manun kanssa, josko sitten syksyä varten saataisiin koira parempaan kuntoon. Kotiin kävellessä Manu oli mielestäni jo normaalia iloisemman oloinen ja olisi halunnut juosta oikein kunnolla. Silloin ei harmita yhtään käyttää rahaa koiraan, kun lopputulos näkyy näin selvästi koiran olossa :) Sovimme että menemme vielä uudelle käynnille joskus alkusyksystä ja tarkastellaan sitten tilannetta uudestaan.