Viimeistelytreenit

Mannermaisten kanakoirien jalostuskatselmus eli Junkkari järjestetään Lapualla 23.-26.9. Junkkarin peltokoetta varten olemme käyneet Tuiskun kanssa kaksi kertaa treenaamassa fasaaneilla tarkoituksena saada tuntumaa peltokanalintuihin sekä pellolla hakemiseen. Syyskuun alussa kävimme Willen Jahdeilla Rautalammilla. Mukana oli yhteensä viisi koiraa ja hakuaikaa oli noin kolmisen tuntia. Ensimmäisessä erässä Tuiskun haku oli oikein mallikasta, mutta lintuja ei löytynyt. Toisessa erässä tuulettomissa olosuhteissa Tuisku alkoi jäljestämään puimattomalla pellolla ja muutaman kymmenen metrin jälkeen kaksi fasaania lähti aivan Tuiskun nenän edestä lentoon.  Tuisku saatteli noita noin 20-30 metriä. Sinällään tuokin liikaa, mutta tilanne taisi olla vain liian herkullinen Tuiskulle. Viimeisessä erässä jälleen huonoissa tuulissa Tuisku haki puimatonta peltoa, jossa oli erään muun koiran erän jälkeinen tietolintu. Valitettavasti Tuisku ei saanut tätä oikein paikallistettua ja Tuiskun tullessa pitämään yhteyttä fasaani lähti minun ja Tuiskun välistä. Nyt saattelu oli turhan pitkä ja tuo tilanne jäi itseä harmittamaan. Erityismaininta täytyy linnuista antaa paikan omistajalle. Kaikki nähdyt fasaanit olivat hyväkuntoisia eikä koppeja tullut yhdellekään koiralle.

Viime sunnuntaina kävimme puolestaan Vieremällä Vesipuron Fasaanilla. Mukani oli Tuiskun lisäksi vain yksi koira. Jälleen kerran Tuiskun haku oli hyvää. Linnut olivat tiukassa, mutta lopulta Tuisku löysi fasaanin erään pellon keskeltä olevasta metsäsaarekkeesta. Seisontaa ei saatu, koska vauhtia oli liikaa. Välttämättä tässä ei ollut kyse puhtaasta törmäyksestä, vaan tässä saattoi olla myös tuollaista nuoruuden innokkuutta ajaa linnut ilmaan. Kolmen tunnin lenkin loppua kohden Tuiskusta näki selvästi, että mehut alkoivat olla lopussa. Lämmin ja aurinkoinen syyspäivä auttoi asiaa.

Kokonaisuutena Tuiskun haun osalta Junkkariin voi lähteä hyvillä mielin. Tuiskun haun pitäisi hyvin riittää nuorten luokkaan Pohjanmaan pelloille. Huolena on lähinnä se, miten Tuisku käsittelee lintuja. Sinällään nuoren koiran röyhkeä käytös linnuilla, jonka seurauksena linnut välillä pöllähtelee, on  mielestäni positiivista. Mieluummin katselen tulista menoa sen sijaan, että koira jatkuvasti hiippailisi eikä etenemisestä ja hausta tulisi mitään. Täytyy Tuiskun osalta luottaa kokeneempien koiramiesten vakuutteluun siitä, että ajan kanssa tuo lintujen käsittely napsahtaa oikeille uomilleen.

Palataan Junkkaritunnelmiin toivottavasti iloisissa merkeissä viikonlopun jälkeen.

Tuiskun ensimmäinen fasaanitreeni

Joulun välipäivinä oli Tuiskulla edessä ensimmäinen kohtaaminen fasaanien kanssa. Tarkoituksena ei ollut saada hampaat irvessä pudotusta, vaan Tuiskulle hakutreeniä ja tuntumaa fasaaneihin. Paikaksi valikoitui Willen Jahdit Rautalammilla.

Tarhasta suoraan otettu fasaani jää helposti innokkaalle koiralle kopiksi. Tämän välttääksemme pyysimme, että maastoon ei päästettäisi uusia tarhalintuja, vaan Tuisku saisi treenata karaistuneemmilla, olosuhteisiin tottuneilla linnuilla.

Pakkasta oli mukavat -10 astetta ja tuuli ei käynyt käytännössä lainkaan. Näin ollen lintujen paikantaminen oli kokemattomalle Tuiskulle haasteellista. Osittain myös oma maastotuntemuksen puute saattoi vaikuttaa asiaan, vaikka kävimmekin suhteellisen varmoilla paikoilla. Kenties kiristyvä pakkanen ja edellisen viikonlopun koiramiehet olivat pelotelleet osan linnuista kauemmaksi.

Löytyi niitä fasujakin lopulta, mutta tilanteista ei saatu puhtaita riistatöitä. Yhdessä tilanteessa Tuisku otti ajoittaisia seisontoja harvassa männikössä, mutta kiinteää seisontaa ei vain tullut. Ajattelin, että seisoi vanhoille jäljille. Sitten komea fasaanikukko lähti Tuiskun edestä lentoon. Todennäköisesti tuulettomuudesta johtuen Tuisku ei saanut linnusta tarkkaa hajua ja tämän vuoksi osittain törmäsi lintuun. Ihan heti Tuisku ei linnun siivittäessä pysähtynyt, mutta pienen äänen korotuksen jälkeen jätti linnun ja tuli luokse. Sanotaanko, että ei peräänmeno, mutta normaalia pidempi saatto.

Haku maittaa!

Itse oli päivän antiin tyytyväinen. Hakuinnokkuutta Tuiskulta ei puutu ja linnut löytyvät vaikeissakin olosuhteissa. Perustottelevaisuutta tulee kuitenkin harjoitella entistä enemmän. Tuisku on viime aikoina näyttänyt ajoittaista kurittomuutta. Osittain tämä johtuu mahdollisesti iästä, mutta osasyynä on myös ympäröivän maailman kiinnostavuus. Siten lintutreenit saavat jäädä vähemmälle ja lisää panostusta tottelevaisuuteen.

Muuttosorsia bongaamassa

Kevät koittaa kovalla vauhdilla myös Pohjois-Savossa, joten päätimme Manun kanssa ottaa mallia lintubongareista. Siispä muuttosorsien perään! Tuttavan kutsun johdosta ajelimme puolisen tuntia pohjoiseen, kun tiedossa oli, että muuttosorsia olisi järven rannoilla. Toisin kuin lintubongarit, emme tyytyisi vain kiikaroimaan lintuja, vaan tarkoituksena oli suorittaa hakutreeniä. Koko harjoituksen idea oli se, että Manu pääsisi näkemään mahdollisimman paljon lintuja ja näin pääsisimme harjoittelemaan myös paikallaanoloa lintujen siivittäessä. Kevät on tämän tyyppiselle harjoitukselle oivallinen siksi, että rannat alkavat olemaan jo auki ja muuttosorsia on kerääntynyt rannoille. Münsterille tällainen harjoitus on hyvä, koska mahdollisen peräänmenon sattuessa koira saa palkinnoksi jäisen kylvyn.

Aloittelimme treenin pienellä hakutreenillä pellolla, jotta Manun juoksua saatiin hieman aukeamaan. Omaan silmään näyttää siltä, että Manun hakuun tulee hieman enemmän virtaa ja vauhtia, kun Manu on ensin saanut juosta jonkun matkaa. Itse asia, eli muuttosorsatkin löydettiin ja hyvin Manulla kasetti kesti eli uimiselta vältyttiin. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli, kun Manu sai tieheässä rantarisukossa hyvän hajun, jonka seurauksena Manun ryhti ja vauhti muuttuivat heti. Manu ottikin muutaman terävän luovin ja sen jälkeen suoraviivainen eteneminen kohti pellonreunusojaa. Ilo oli nähdä, kun ojan takaa pellolta lähti kymmenien tavien parvi lentoon ja Manu jäi ihastelemaan lentoa nätisti paikallaan. Tietysti lintujen siivittäessä pillitin Manun istumaan, mutta ihan loppuun asti Manu ei malttanut istua, vaan hieman puolinaiseksi se jäi. Sitä en tietysti osaa sanoa, olisiko Manu jäänyt niin nätisti paikoilleen, jollei Manun ja lintujen välissä olisi ollut 2-3 metrin levyistä pelto-ojaa.

Autolle palatessa Manu näytti vielä omaa luonnettaan ja teki hieman pitemmän luovin, jolta ei käskettäessä huvittanutkaan palata. Ääntähän siinä joutui korottamaan ja muutaman juoksuaskeleen ottamaan ennen kuin Manu saatiin palaamaan luoviltaan. Hakuharjoitus oli mukava lopettaa vielä pieneen puljaamiseen fasaanien kanssa. Tiedossa oli, että kukkofasaani olisi lähettyvillä ja tätä Manun kanssa lähdettiin hakemaan. Varmuudeksi Manulle laitettiin liina, josta saisi tarvittaessa vedettyä käsijarrun päälle. Tässä kohtaa itselleni tuli hieman hämäävä tilanne, kun Manu meni fasaanitarhan ohi hieman epäkiinnostuneesti ja heti tarhan jälkeen kaksi fasaania siivitti noin parin metrin päästä Manusta. Itse en osannut odottaa, että villit fasaanit olisivat olleet niin lähellä tarhaa ja tämän vuoksi itselläni ei oikein ollut paras terävyys. Jotenkin ajattelin, että Manu olisi edennyt pelkästään tarhafasaanien hajujen perässä. No käsijarrua ei tarvittu ja nätisti Manu jäi paikoilleen. Tähän päälle kylmän linnun nouto ja lyhyt palaute vanhemmalta kollegalta. Tämän jälkeen oli mukava kääntää auto kohti kotia ja hakea ABC:lta vielä jäätelöt kaupan päälle. Toivottavasti vastaavat treenit ehdittäisiin käydä läpi vielä muutaman kerran lähiviikkojen aikana ennenkuin muuttosorsat jatkavat matkaansa ja lintujen pesintä alkaa.

Fasaanitreenit vol. 2 ja ennennäkemätöntä noutointoa

Eilen ajeltiin taas treenaamaan fasaaneilla samaan paikkaan kuin viimeksikin. Tiivistetysti treenit menivät ihan hyvin, tosin tällä kertaa ei saatu seisontoja. Muutama törmäys tuli, osin johtuen omasta huonosta koiran ohjauksesta jossa ei tuulen suuntaa katsottu oikein ja kerran siksi että Manu lähti jäljittämään pakoon juossutta kukkoa ja sitten törmäsi innostuksissaan siihen. Hyvää oli se, että kaikilla kerroilla Manu jäi omatoimisesti paikoilleen lintujen siivittäessä, vaikka ainakin yksi kana lähti yllättäen aika vierestä. Huomattavissa oli tosin pientä jälkipolttoa; alkuun Manu jäi nätisti paikoilleen mutta sitten kun linnut katosivat näköpiiristä, ilmeisesti alkoi münsteriveri taas kuumeta ja mieli olisi tehnyt lähteä katsomaan että mihin ne hävisivät. Tuossa jäljitystilanteessa olisi voinut tulla peräänmeno, muissa tilanteissa ei mielestäni ollut samanlaista ajatusta koiralla. Onneksi tällä kertaa oli isännällä liina tiukasti kädessä joten potentiaalinen peräänmeno saatiin estettyä.
Yhteenvetona näistä kahdesta fasaanitreenistä voisi todeta, että Manu alkaa pikkuhiljaa tajuta mitä se haku tarkoittaa. Etenkin sitten kun on yksi lintu jo kohdattu, tulee hakuun enemmän vauhtia ja Manusta huomaa että se tosissaan etsii jotain eikä ole vain sunnuntaikävelyllä. Haku on edelleen melko suppeaa (joskin parempaa kuin ennen) ja yleensä Manu menee ravilla, mutta jospa se siitä vielä paranisi. On sentään hyviä merkkejä ilmassa. Tässä taisivat olla tämän talven fasaanitreenit ja pitää jatkaa harjoittelua nyt muulla tapaa.

Tänään sitten suunnattiin tuohon läheiselle asuinalueen ja rannan väliselle metsäkaistaleelle tekemään muutama noutoharjoitus. Olavi heitti kaninkarvadamin pusikkoon niin että Manu sen markkeerasi, sitten jatkettiin matkaa ja vähän matkan päästä lähetettiin Manu etsi -käskyllä damia hakemaan. Ensimmäinen nouto meni todella hienosti ja yllättäen jopa ote damista oli erinomainen. Manulla on ollut aiemmin ongelmia nouto-otteessa ja etenkin tuo kanidami on aika iso ja painava, joten yleensä se on sitä riiputtanut jostakin nurkasta suussaan. Tänään kuitenkin kaikki kolme noutoa dami oli tukevasti suussa, jotakin edistystä siis tässäkin tapahtunut :)
Siihen sitten päättyivätkin päivän onnistumiset… Tehtiin toista samantyylistä noutoa, mutta Manu karkasikin oma-aloitteisesti hakemaan damia kun ei oltu vielä käskyä annettu. Ja ei sitten mitään tietoa vihellyksistä, tänne -huudoista eikä edes isännän/emännän vihaisista karjaisuista. Dami piti päästä hakemaan. En nyt sitten oikein tiedä millaista palautetta koiralle pitäisi tuollaisessa tilanteessa antaa, kun toisaaltahan se on hyvä että se haluaa innokkaasti noutaa. Ainakin Manulla, jolla on aina ollut motivaation kanssa ongelmia noudossa, kun ei sitä ole vaan kiinnostanut. Päädyimme siihen että Olavi otti damin Manulta ilman sen kummempia kehuja tai torumisia.
Kolmas nouto se vasta pilalle menikin sitten. Olisi varmaan pitänyt älytä lopettaa harjoitukset siihen kun huomattiin ettei koira ole ihan hanskassa. Tai vaihtoehtoisesti tehdä jotain perustottelevaisuutta lopuksi. Mutta tehtiin kuitenkin vielä kolmas nouto ja kun Manu lähetettiin damia etsimään, lähti se jostain syystä harhailemaan ihan missä sattuu. Tuuli tuli kyllä vähän hankalasti siinä kohtaa, mutta en silti tiedä etsikö Manu muka oikeasti damia vai ihan jotain muuta. Tuolla alueella on paljon oravia ja jäniksiäkin ja vaikutti vähän että hajut lähti viemään koiraa mukanaan. Ja äkillinen kuurous sattui tietysti juuri siinä kohtaa. No sitten kun koira oli jo melkein sadan metrin päässä ja lähes jonkun talon pihassa niin aika kiireellä ja äkäisenä lähdin Manua hakemaan (kun ei tietenkään ollut kolinapurkkiakaan mukana) ja onnistuinpa vielä kaatumaankin sopivasti kipeän ranteen päälle matkalla. Kun koira oli haettu takaisin ja kerrattu vähän tottelevaisuuden perusteita, tehtiin nouto loppuun vähän lähempää ja ei siinä sitten enää mitään ongelmaa ollut. Mutta ei nyt kovin positiiviset fiilikset näistä treeneistä jäänyt tuon kontrollin katoamisen takia.

on se vaan silti kaunis!

Se on tietysti plussaa, että Manu tekee näitä harjoituksia ihan ennennäkemättömällä innostuksella ja motivaatiolla. Kerrankin tuntuu että se haluaa päästä etsimään ja noutamaan sitä damia/lintua eikä vaan tee sitä pakon edessä. Mutta hieman huolettaa tuo innostuksen kautta samaa vauhtia lisääntynyt kurittomuus. Manusta saa sen kuvan että se on hyvinkin tottelevainen (normaalitilanteissa), mutta ei sillä näköjään tarvitse nousta kierrokset kun vähän kun kaikki kontrolli on menetetty. Sitäpä tässä saadaan kevään ja kesän aikana nyt pohtia että miten saadaan tottelevaisuus kuntoon myös haastavammissa tilanteissa. Voi olla että Manu on nyt vasta tosissaan herännyt riistalle. Enää ei ole niinkään epäilyksiä siitä että saako siitä metsästyskoiraa, vaan lähinnä siitä että saako siitä hallinnassa pysyvää metsästyskoiraa.

Manun sairastelun suhteen ei ole mennyt viime aikoina kovin hyvin. Kortisonilääkitys tuntui ärsyttävän Manun mahaa ihan mahdottomasti, maha oli koko ajan sekaisin mikä hankaloittaa elämää aika lailla etenkin kun koiran pitäisi työpäivän ajan pärjätä yksin sisällä. Eläinlääkärin ohjeesta laskettiin annostusta, mutta sittenpä tuli yskä takaisin… Eli ilmeisesti tautia ei olekaan niin vain nujerrettu. Eli kortisoniannostusta piti taas nostaa isommaksi. Tähän mennessä onneksi vaikuttaa, ettei sivuvaikutuksia ole juurikaan tullut ja mahakin on pysynyt suht hyvässä kunnossa (*koputtaa puuta*).
On tämä vaan hankala tauti. Selvää on että tämä keuhkotauti on pakko hoitaa, koska muuten koira tukehtuu pikkuhiljaa. Eikä siihen auta muu kuin kortisoni, mikä taas on ikävä lääke sivuvaikutuksiltaan. Manu-parka on jo kolme kuukautta joutunut sairastelemaan, mistä taas on meillä mieli synkeänä välillä. Toisaalta en usko että Manu mitenkään kärsii itse tästä, se kun kuitenkin syö hyvällä ruokahalulla, leikkii leluillaan ja innolla jahtaa fasaanejakin ;) Taitaa olla rankempaa meille kuin Manulle.
Tiistaina käytän Manun hierojalla, se kun on taas vähän kirputtanut vasenta reisilihastaan, mikä aina välillä jumiutuu. Sitten lähdetään loppuviikoksi käymään Pohjois-Karjalan puolella, pääsee Manukin taas näkemään rakasta Alfa-isoveljeä :) Palaillaan asiaan!

Viikonlopun fasaanitreenit

Hyvät uutiset: Manu seisoo linnuille kyllä.

Huonot uutiset: Avanssi on noin sata metriä liian pitkä.

Eli toisin sanoen käytiin viikonloppuna treenaamassa fasaaneilla. Ajeltiin puolisen tuntia erään koirapiireistä tutun henkilön luo, jonka pihapiirissä ja talon läheisyydessä käyskentelee puolikesyjä fasaaneja. Olavi halusi kokeilla, seisooko Manu fasaanille, koska syksyllä tuli paljon törmäyksiä metsälintuihin eikä oikein päästy kunnon seisontoja näkemään.

Ensin kävelimme lenkin metsässä. Manu jaksoi kuntoonsa nähden juosta ihan yllättävän hyvin, mutta haku oli entisenlaista suppeaa eikä Manu oikeastaan tainnut edes tajuta mistä siinä oli kyse. Kun palasimme talolle päin ja tiedossa oli suunnilleen, missä linnut voivat olla, laitettiin Manu varmuuden vuoksi liinaan kiinni. Pian löytyikin pusikko, missä lymyili 2 fasaanikukkoa. Manu otti seisonnan muutaman metrin päähän linnuista. Kun se tarkensi hieman seisontaansa, pölähtivät fasaanit lentoon. Voi olla että ihmistenkin pieni liikehdintä ne hermostutti.

Tässä tuli esille meidän uusi ongelmakohta. Lintujen karkottuessa Manulla petti itsehillintä ja peräänhän se lähti tuhatta ja sataa. Liina oli Olavin saappaan alla, mutta sehän luisti sieltä ja ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa, oli koira jo hyvän matkaa menossa. Lopulta Manu pysähtyi pellolle noin sadan metrin päähän kun näköyhteys lintuihin katkesi.

Siinä sitten otettiin pieni tauko ja pohdiskeltiin mikä meni vikaan. Vikaan meni selvästi se, ettei Manulla ole riittävän selvästi iskostunut mieleen toimintamalli: lintu lentoon – paikalla pysyminen. Onhan sitä harjoiteltu variksilla, harakoilla, yllättäen heitetyillä noutolinnuilla ja ties millä, mutta mikään ei ole tietysti sama asia kuin se oikea lintu nenän edessä. Tuollaisia tilanteita on vähän vaikea spontaanisti harjoitellakaan. Metsälinnut ovat sen verran arkoja (ainakin ne, mihin ollaan itse törmätty) etteivät päästä koiraa seisontaetäisyydelle. Etenkin kun Manun pitää melkeinpä muutaman metrin päähän päästä että se tajuaa seisoa. Kauempaa lentoon lähtevä lintu ei laukaise minkäänlaista peräänmenoreaktiota Manussa. Sama juttu näillä lenkkipoluilla pyörivillä variksilla ym., ei Manu nosta niistä kierroksia sillä lailla että paikalla pysymisessä olisi mitään ongelmaa. Aiemmin olemme Vakkerilla käyneet kyyhkytreeneissä, mutta silloin ei Manu vielä linnuista oikein välittänyt.

Jatkettiin kumminkin vielä harjoituksia, tällä kertaa virheestä oppineena liina käsissä. Pian löytyi fasaanikana ojasta pienestä pusikosta ja Manu otti seisonnan sille. Kana kuitenkin lähti juoksemaan alta ja Manu hieman hölmistyi tilanteesta. Vaihdoimme itse paikkaa ja kana pyrähti lentoon ennenkuin Manu ehti uudelleen ottaa seisontaa. Tällä kertaa koira jäi kuitenkin nätisti paikalleen, joten heitimme noutolinnun ja Manu suoritti noudon ja sai kehut päälle.

Siinä se seisoa tököttää. Onpahan kuvatodiste tästäkin harvinaisuudesta.

Siihen onnistumiseen sitten lopetettiin treenit. Ihan hyvä mieli jäi siitä, kun näki että kyllä Manu seisoa osaa halutessaan ja sillä edellytyksellä, että se pääsee riittävän lähelle lintua. Toisaalta taas selkeni hyvin se, miten paljon pitää harjoitella tuota paikalla pysymistä linnun karkottuessa. Ainakin jos Olavi haluaa että metsällä käymisestä vielä jotain tulee. Eihän siinä mitään, mukavaahan se on koiran kanssa touhuta, mutta ongelmaksi tulee näiden todentuntuisten tilanteiden löytäminen tai niiden puutteessa tilanteiden lavastus. Mailla, jossa me yleensä liikutaan, ei kyllä fasaaneja pyöri. Kuten sanottu, kauempaa karkottuvat linnut eivät aiheuta peräänmenoa. Mikään noutolinnun heittely, pallon potkiminen tmv. ei nosta Manun kierroksia.

Voi olla, että itse on jo hieman ehtinyt tuudittautua petolliseen turvallisuuden tunteeseen Manun suhteen. Se kun on nykyisin niin helppo ja rauhallinen kotona ja normaalisti ulkoillessa, että vaikea on kuvitella että se nyt käsistä lähtisi… :D Mutta münsteri taitaa olla münsteri vaikka voissa paistaisi ja tilanne on eri kun edessä on oikea lintu. Onkohan se lähdettävä uudestaan Vakkerin Timpan luo kyyhkyjä katsastamaan…

Fasaanitreenit Savolassa

Metsäkanalintukauden päätyttyä oli isänpäiväviikonlopun lauantaina vuorossa fasaanitreenit Savolassa, Konnevedellä. Münsterikerhon järjestämässä tapahtumassa oli tarkoitus suorittaa kokeenomaista kanakoirametsästystä. Kukin koira haki vuorollaan muutamaan otteeseen 10-15 minuutin erän ja muut seurasivat mukana takajoukoissa. Mukana oli yhteensä kuusi münsteriä, ikähaarukan ollessa 7,5 kk vanhasta koirasta nelivuotiaaseen koiraan. Manulle tapahtuma oli siinä mielessä kotoisa, että mukana oli myös kaksi Manun sisarusta.

Kovasta yrityksestä huolimatta fasaanit pitivät henkensä ja muutenkin saivat pysyttyä piilossa. Kaiken tiedon mukaan alueella piti olla hyvin fasaaneja. Maasto oli sen verran tiheää, että fasaanien oli helppo piiloutua kasvuston sekaan ja juosta koiran edeltä turvaan hyvissä ajoin. Kuudesta koirasta kaikki paitsi Manu saivat aikaan jonkinlaisia tilanteita, mutta pudotuksiin ei ollut mahdollisuutta. Siinä vaiheessa, kun koira sai seisonnan ja ampuja ja koiran ohjaaja lähestyivät koiraa, oli fasaani jo juossut tilanteesta karkuun. Koirilta olisi vaadittu röyhkeyttä ja taitoa linnun käsittelyyn, mutta nuorilta koirilta tämä vielä puuttui.

omaa vuoroa odottelemassa

Jos joku vielä väittää, että fasaaninmetsästys ei ole oikeaa metsästystä, kun siinä ammutaan kesykanoja pihojen nurkilta, niin suosittelen vierailua Savolaan. Alueen fasaanit olivat villilintuja, jotka olivat olleet metsässä useamman kuukauden. Linnut osaavat hyvin käyttää peitteisen maaston hyväkseen. Nämä fasaanit ovat täysin eri maata kuin ne kaupungeissa käyskentelevät linnut, jotka syövät emäntien kukkapenkeissä.

Treenipäivä antoi itselle hyvän kuvan Manun tämänhetkisestä tilanteesta verrattuna sisaruksiin. Oman arvioni mukaan Manu on noin yhden syksyn verran sisaruksiaan jäljessä kehityksessään. Kuten blogissa on aiemmin kerrottu, Manuahan ei edellisvuoden syksynä kiinnostanut linnut vielä yhtään. Tällä hetkellä Manu ottaa jo lintujen hajuja ilmasta ja myös seuraa niitä, mutta ei vielä aktiivisesti etsi lintujen hajuja. Näin ollen Manu ei vielä ole kokonaan syttynyt riistalle. Tämä osaltaan johtaa myös hitaaseen hakuvauhtiin. Manun hakuun tulee vauhtia vasta kun linnunhajut kunnolla tulevat nokkaan. Verrattuna Manun sisarukseen (joka juuri sai NUO1 -tuloksen kokeesta), Manu on suurinpiirtein samassa tilanteessa kuin tämä sisarus oli viime syksynä. Eli on ottanut ensimmäiset seisonnat ja kiinnostus lintuihin on syttynyt.

Missä fasaanit luuraavat, tuumailee Manu

Päivän loppuun Manu vielä näytti vähän luonnettaan kylmän linnun noutotreenissä. Noudon sijaan Manu päätti vielä varmuuden vuoksi kiertää koko pellon ja vasta tämän kunniakierroksen jälkeen saatiin nouto jotenkuten suoritettua. Kouluttajamme, Vakkerin Timpan, sanoin: ”Mauno on omanlaisensa persoona”.

Tarkoitus olisi treenata Manua vielä fasaaneilla jossain vaiheessa ennen vuodenvaihdetta. Tästä lisää, kunhan treenit on saatu pidettyä.

Viime hetken treenit kanalintukauteen, osa 2

Valmistautuminen kanalintukauteen jatkui Manun osalta viime viikonlopun sunnuntaina matkalla Pielavedelle. Pielavedellä sijaitsevat kanakoirayhdistyksemme treeni- ja metsästysmaat.
Ilma oli ihmisen kannalta mitä parhain, mutta koiralle melko vaativa. Lämmintä oli yli 20 astetta ja aurinko porotti. Haulikko oli mukana mahdollisten sorsien takia, mutta kuivuus oli kyllä vienyt kaikki kosteikot joten sorsista ei havaintoja.

Hakuun!

Niin kuin muutkin ovat saattaneet metsässä kulkiessa huomata, tänä syksynä metsäkanalintuja vaikuttaa olevan reilun puoleisesti. Käytännössä melkein heti, kun Manu pääsi hakuun, saimme ensimmäisen näköhavainnon linnuista. Lintu lähti sellaisesta ryteiköstä, että epäselväksi jäi mikä lajike oli kyseessä. Lintu ei kuitenkaan lähtenyt kauas, joten siitä aukeutui Manulle hyvä treenimahdollisuus. Manu sai linnusta hajun ja suuntasi kohti linnun oletettua paikkaa. Lintu pölähti pari metriä koiran edestä lentoon ja vihelsin koiran paikoilleen. Perään Manu ei lähtenyt, mutta täytyy myöntää ettei se myöskään pillikäskystä istunut. Pitkä vihellys tarkoittaa että koiran pitäisi istua ja jäädä paikoilleen, mutta tärkeintä tietysti että se ylipäänsä pysähtyy ja jää odottamaan eikä ryntää linnun perään.
Tätä seurasi hyvin samantyyppinen tilanne, jossa lintu siivitti ryteiköstä lentoon. Tässäkään yhteydessä Manu ei lähtenyt perään, mutta pikkumünsterille tyypillistä jälkipolttoa oli havaittavissa. Istuminen ei oikein kiinnostanut ja mieli olisi tehnyt tutkailla linnun pakoreittiä tarkemmin. Tämän jälkeen piti vähän avata Manun korvia ääntä korottamalla.

Tauolla

Lämmin ilma yhdistettynä perisuomalaiseen metsään (raivaamatonta risukkoa) veivät koirasta mehut aika nopeasti. Teimme ehkä noin tunnin lenkin. Tilanteita ei tälle päivälle enempää siunaantunut. Lintujen lisäksi havaintoja saatiin karhusta (jätökset) ja hirvistä (jäljet).
Tämän hetkisten kokemusten perusteella Manun kehitys on siinä vaiheessa, että linnut kiinnostavat ja nenän käytöllä ne kyllä löytyvät. Seisontoja ei kuitenkaan olla juurikaan nähty, sillä tähän mennessä Manu on seisonut vasta todella lähellä oleville linnuille. Joko Manulla on tässä vaiheessa korkea seisontakynnys tai vaihtoehtoisesti se ei vielä osaa tarkentaa linnun tarkkaa paikkaa, josta seurauksena on törmäys lintuun. Huolimatta siitä kumpi on kyseessä, ratkaisu luullakseni löytyy ajasta ja metsästä eli antaa ajan kulua ja tehdään paljon metsälenkkejä maastoissa joissa lintuja on. Pääasia, että tilanteita saadaan aikaiseksi.

Kulkua vanhalla turvetuotantosuolla

Kuvissa näkyy muuten Manun uusi hakuliivi, joka tilattiin Kardogista. Liivi on tehty mittatilaustyönä, joten se istuu kuin hanska ja vaikuttaa muutenkin laadukkaalta.

Kuulumiset ja suunnitelmat

Viime viikonloppuna kuljeskeltiin vähän etsimässä lehtokurppia (ilman tulosta). Alussa Manu jaksoi hakea hyvin, reipasta vauhtia ja aika laajoja lenkkejä, mutta sitten taisi puhti loppua. Eikä kyllä ihmekään, kun melkein koko kesä piti pitää koiraa levossa tai hyvin kevyellä liikunnalla sairastelujen takia (viimeisimmäksi vaskuliitin johon Manu joutui syömään pitkän kortisonikuurin). Manusta huomaa heti, kun se väsähtää, kun se tulee tuohon jalan viereen nuohoamaan. Mutta jospa se kunto saadaan tästä kohenemaan syksyn aikana.

Nyt viikonloppuna suunnataan taas mökille Tuusniemeen. Tällä kertaa ohjelmassa on Olavilla jänisjahtia, joten Manu ja minä varmaan pidämme mökkiä pystyssä sillä välin. Tassussa ollut haava on mennyt hyvin umpeen joten lenkillä pystyy kyllä käymään normaalisti.

————————————————————————————————————————————

Loppuun vielä kuva uudesta takista. Ompelin Manulle tuommoisen syksyn jahteja varten, että sekin voi lämmitellä taukojen aikana (Manu kun ei nuotiolla istumisesta niin välitä… Eli toisin sanoen pelkää savun hajua kuollakseen ja häviää paikalta alta aikayksikön kun nuotio sytytetään). Piirsin edellisestä takista kaavat, joten ei ollut kovin vaikea homma, vähän työläs vain. Etuosasta tuli vähän turhan avoin mutta muuten ihan passeli. Vuori on froteeta ja päälliskangas jotain vedenpitävää.

Koirakeisarin uudet vaatteet