Elossa ollaan

Viimeaikaisen järjettömän kiireen myötä blogi on jäänyt vähän unholaan. Mutta täällä ollaan edelleen ja kaikki on ihan hyvin. Jahtikausi on kuumimmillaan eikä Olavia paljon kotona näy, ainakaan viikonloppuisin. Erityisiä onnistumisia Manun kanssa ei olla saatu aikaan, mutta kirvestä ei olla vielä heitetty kaivoonkaan koska koira näyttää välillä toivonpilkahduksia. Voi olla, että tänä(kään) syksynä ei päästä Manun riistatyöstä pudottamaan lintua, mutta katsotaan nyt vielä kausi loppuun asti. Pentusuunnitelmia ja -haaveita on joka tapauksessa jo ilmassa, koska tiedossa on muutto koiraystävällisempään asuntoon johon voisi toista koiraa harkitakin. Manua ei kuitenkaan aiota täysin päästää eläkkeelle, onhan se kelpo apuri noutavana koirana. Luulenpa, että Manu voisi nauttia satunnaisista sorsastusreissuista ja muutoin oloneuvoksena elelystä.

kuva otettu pari-kolme viikkoa sitten, kun ruska ei ollut vielä iskenyt Savoon

Hieman ikävä uutinen on se, että olemme PIE:n suhteen tulleet siihen loppupäätelmään, että Manu taitaa tarvita kortisonilääkitystä lopun ikäänsä. Kokeilimme lääkitystä äskettäin lopettaa, mutta yskä palasi välittömästi. Joten nyt haetaan taas sopivaa annostusta, ennen lopetusyritystä Manu pärjäsi hyvin 2,5 mg / joka kolmas päivä -annostuksella, mikä on aika pieni määrä. Katsotaan nyt mihin päädytään loppujen lopuksi. Toisaalta hieman harmittaa tämä, mutta toisaalta ei. Tuo annostus, jonka se näköjään vaatii pysyäkseen oireettomana, on kuitenkin niin pieni, ettei siitä aiheudu sivuvaikutuksia (esim. väsymystä) Manulle. Voi olla, että joskus myöhemmin vielä kokeillaan lääkitystä lopettaa mutta toisaalta jos se pärjää noin pienellä annostuksella ja pysyy oireettomana, niin sitten syötetään kortisonia ihan hyvillä mielin.

Olavilla olisi varmaan enemmän juttuja kerrottavana metsästyksestä, kun vain olisi aikaa joskus istahtaa ajan kanssa koneen äärelle ja kirjoittaa ajatukset ylös. Itsellä on ollut mielessä kirjoittaa Back on Track -loimesta, jonka Manulle hankin jokunen aika sitten, mutta täytyisi ensin ottaa aiheeseen sopivia kuvia. Palataan asiaan, kun ehditään…

Kesä on tullut

… ja lämpöä on riittänyt. Me ollaankin otettu rennosti, käyty lähinnä hitailla lenkeillä rannan suunnassa ja vähän harjoiteltu jo uimishommiakin (Manu siis, ei emäntä). Ensimmäisistä vesityötreeneistä kirjoittelen joku toinen päivä. Manu ei ole juurikaan pudottanut vielä karvaansa, johtuuko lääkityksestä tai mistä lie, ja se tuntuu aika helposti kärsivän nyt kuumasta. Metsälenkeillä ei olla enää käyty, kun eläimet alkavat pesiä niin ei voi enää koiraa irti päästää.

isännän rapsutus on parasta

Manun kanssa on mennyt viime aikoina toisaalta hyvin, toisaalta huonosti. Huonoa on se, että vaikuttaa siltä, ettei kortisonilääkitystä voi lopettaa. Tällä hetkellä annostus on 5 mg päivässä ja sillä se pärjää ihan hyvin eikä yskää esiinny juuri ollenkaan. Mutta heti kun yritimme lääkärin ohjeiden mukaan pienentää annostusta niin, että se saisi 5 mg vain joka toinen päivä, tuli yskä aika rajuna takaisin. Samoin kävi kun yritimme antaa 2,5 mg päivittäin. Tuo 5 mg on ilmeisesti pienin annostus millä Manu pärjää ainakin tällä hetkellä.
Positiivista on taas se, että lääkitys tuntuu tuolla annostuksella olevan ok, niin ettei sivuvaikutuksia juurikaan ilmene. Manu on ehkä hitusen normaalia vaisumpi, mutta ainakin viimeisen viikon-pari se on lenkeillä ollut paljon virkeämpi. Ei tarvitse enää vetää perässä, vaan se etenee ihan reipasta vauhtia. Ruoka maistuu erinomaisen hyvin (kuten aina) ja maha on pysynyt hyvässä kunnossa. Treeni-intoakin tuntuu olevan. Joten uskon, että Manun elämä on lääkityksestä huolimatta ihan kelpo koiranelämää.

tässä esitellään Manun bravuuria: pyörimis-temppua

Olen miettinyt paljon Manun tilannetta ja sitä, mitä meidän pitäisi tehdä jos todella käy niin, että se tarvitsee jatkuvan lääkityksen. Tällä hetkellä ainakin olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että niin kauan kun Manu ei kärsi itse tilanteestaan niin se saa olla sitten vaikka oloneuvoksena. Onneksi tauti on tuollainen, jonka ei pitäisi mitään kipuja aiheuttaa, ehkä ennemminkin väsymystä tai vähän epämukavaa oloa. Ja nämäkin oireet tuntuvat tuolla kortisonilla pysyvän kurissa. Toiveissa on tietysti vieläkin, että saataisiin Manu sen verran terveeksi että se pääsisi ainakin metsälle Olavin kanssa. Mikään ei tietysti estä menemästä, mutta ainakin lämpimällä kelillä voi koiran jaksamisessa olla parannettavan varaa. Mutta Manun ehdoilla mennään eteenpäin päivä kerrallaan.
Vähän on Manulla viime aikoina ollut myös lihasjumiongelmia, mutta olen varannut ajan fysioterapiaan ja katsotaan mitä siellä selviää. Mitäpä tuon rakkaan karvakorvan eteen ei tekisi :)

Vähän ollaan mietitty myös uuden pennun ottoa, koska se nyt tulee joka tapauksessa jossain vaiheessa ja kun tuon Manun terveystilanteen ottaa huomioon, voi uuden koiran tarve tulla eteen ennemmin kuin arvaamme. Mutta niin söpöjä kuin pennut ovatkin, ei kyllä millään jaksaisi sitä pentuaikaa ja jatkuvaa ulkona ramppaamista ja kaiken opettamista alusta… En tarkoita niinkään metsästys/noutohommien opettamista, sehän on mukavaa puuhaa mutta kaikki yksinolo, sisäsiisteys, hihnassa kävely jne jne. Tänään juuri kun Manun kanssa istuskeltiin parvekkeella, mietin miten helppoa sen kanssa on elellä (jossei näitä terveysongelmia oteta lukuun). Tähän nykyiseen asuntoon en myöskään toista koiraa haluaisi ottaa. Mutta saa nähdä, ehkä ensi keväänä. Ja sitten pitäisi vielä varmaan ratkaista; toinen münsteri vaiko lk saksanseisoja…
Sellaista tällä kertaa. Kirjoittelen pian niistä vesityötreeneistä ja Olavilla on yksi kyyhkysjuttu tulossa kunhan saadaan kuvat käsiteltyä. Pian on jo edessä reissu erämessuille ja mikäs sen mukavampaa :)

Tavoitteita ja suunnitelmia vuodelle 2014

Tuli eilen pohdiskeltua että mitähän kaikkea Manun kanssa pitäisi tehdä tänä vuonna erään silmiä avaavan kokemuksen jälkeen. Manu oli viime viikonloppuna hoidossa maalla (kiitos vielä ”hoitosedälle”!), kun olimme molemmat viettämässä kaveriemme polttareita Helsingissä. Manu oli kuulemma ollut kiltisti ja totellut hyvin (sisällä). Tosin Manulle tyypilliseen tapaan se otti tilaisuudesta vaarin ja oli hiippaillut sänkyyn nukkumaan kun unohdimme kertoa että ei sitä tarvitse viereen päästää…

No kumminkin, eilen kun teimme ennen lähtöä vielä pienen kävelylenkin siinä tiluksilla, päästimme Manun vapaaksi huolimatta varoitteluista että siellä on paljon rusakoita ja että Manu on vetänyt hihnassa ulkoillessa hajujen perään. Niinhän siinä kävi että münsteriveri alkoi ilmeisesti polttelemaan suonissa ja Manu iski korvat täysin lukkoon kun pääsi vapaana juoksemaan. Se nuohosi pusikoita ihan ihmeellisessä kiihkotilassa eikä kuunnellut mitään käskyjä. Olavilla oli vielä ääni lähtenyt (kiitos polttareiden…) joten minä jouduin Manulle karjumaan kun ei kolinapurkkikaan sattunut mukaan. Yleensä toimivaa hylkäystaktiikkaa en uskaltanut kokeilla koska lähellä meni autotie johon pelkäsin Manun juoksevan hajujen perässä. Sitten kun koira vielä sai jonkun vainun pellolla ja veti tuhatta ja sataa peltojen poikki naapurimaatilan pihaan, kävi vähän itsellä mielessä rukkasten teko. Onneksi Manu palasi sitten kun olin juuri lähtemässä raivoissani sen perään. Otin koiran kiinni ja loppumatkan sai sitten muistutella että mitenkäs hihnassa pitikään kävellä. Ilmeisesti hajuja oli niin paljon että Manu meni ihan sekaisin.

”Mutta minähän olen aina kiltti ja söpö…”

Tästä sitten tuli mieleen, että mitenkähän ensi syksy mahtaa pojilla sujua jos meno ja tottelevaisuus on tuota luokkaa. Tutuissa paikoissa kulkiessa ei ole tuollaista vielä ilmennyt, ehkä koska hajuja on vähemmän tai sitten juuri siksi että tutussa paikassa korvat pysyy paremmin auki. Se on kumminkin selvää että jos Manu vielä kunnolla riistalle herää, täytyy sillä silti pysyä korvat auki joka tilanteessa koska jos meno on samanlaista kun eilen, ei sen kanssa voi mitenkään metsästää.

Niinpä suunnitelma nro 1 tälle vuodelle on harjoitella enemmän erilaissa ja vieraissa maastoissa. Ja harjoitellahan pitää vähän kaikkea; hakua, noutoa, paikalla pysymistä, yleisestikin tottelevaisuutta… Varmaan tuo pysähtyminen riistan karkottuessa olisi tärkein juttu saada varmaksi. Olavi suunnittelee myös, että tänä vuonna treenattaisiin enemmän fasaaneilla. Joskin ainakin viime marraskuussa fasaanitilalla käydessä olosuhteet ja linnut olivat vielä ihan liian vaikeita Manulle, mutta saa nähdä jos koira kehittyy. Kesää varten minulla on suunnitelmissa uittaa Manua paljon enemmän kuin viime kesänä. Uinti on hyvää liikuntaa koiralle, joten sillä voisi kohottaa kuntoa ensi syksyä ajatellen. Lisäksi tänä talvena tai keväänä on tarkoitus käyttää Manu virallisissa luustokuvauksissa.

Sitten ne varsinaiset tavoitteet:
1. Ensimmäinen pudotus kunnollisesta riistatyöstä, ja yleisestikin koiran kehittyminen parempaan suuntaan (esim. liikkuvuus haussa).
2. Koiran pysyminen terveempänä. Tosin vaikea sanoa miten tähän voisi itse vielä enemmän vaikuttaa, kun parhaamme yritettiin jo viime vuonnakin hoidon suhteen…
3. Olavin mielestä kolmanneksi tärkein tavoite olisi säilyttää asema sorsastusporukan ykköskoirana :D
4. Minun tavoitteeni Manun kanssa voisi olla joku yhteinen ”höpsöttely”harrastus, nuo metsästyshommat kun on enemmän Olavin ja Manun yhteistä puuhaa. Voisin tänä vuonna esim. yrittää käydä Manun kanssa jossain match show:ssa, oikeisiin näyttelyihin kun ei ole asiaa.

Semmoisia ollaan mietiskelty. Toivottavasti vuodesta 2014 tulee kaikin puolin parempi vuosi Manun kanssa verrattuna viime vuoteen. Ja plan B (jos mitään kehitystä ei tapahdu koko vuonna): laittaa Manu varhaiseläkkeelle ja alkaa katsella uutta pentua ;)