Kanalinnustuksen päätös

Metson ja teeren metsästys päättyy suurimmassa osassa Pohjois-Savoa 15.10. eli Manun jahtikausi tältä osin on ohi. Aiemmin kirjoittamani jälkeen kunnon lintutilannetta Manulle ei olla saatu.

Viimeisen kolmen viikon aikana Manun hakumotivaatio ja haun vauhdikkuus ovat vaihdelleet suuresti. Syyskuun viimeisenä viikonloppuna Pohjois-Savossa oli myrskyisen tuulista ja silloin myös metsässä kävi poikkeuksellisesti selvä tuuli, mikä auttoi Manua haussa. Lisäksi lähdin aamulenkille jo aikaisemmin, jolloin lintujen yölliset hajut erottuivat paremmin maasta. Manu haistelikin normaalia enemmän tiheitä kuusi- ja katajapuskia, joiden suojissa todennäköisesti oli ollut yön aikana lintuja. Hyvästä tuulesta ja aikaisesta lenkkiajankohdasta huolimatta pudotuspaikkoja ei saatu, mutta yksi komea jäljestystilanne kahdelle ukkoteerelle tuli kuitenkin todistettua. Manun jäljestyksessä on vaikea vain päästä ampumapaikkaan, koska koiran vauhti tuppaa kiihtymään liian kovaksi ja itse pitäisi juosta jos haluaisi ampumahollille. Pyyn pillitys ei luonnollisesti oikein meinannut onnistua myrskytuulilukemissa, mutta yksi pyy tuli silti pillitykseen ammuttua Manun pitäessä taukoa hausta. Tulihan tuona viikonloppuna käytyä myös sorsastamassa kolmena iltana. Suuret muuttoparvet olivat tuolloin saapuneet Pohjois-Savoon ja jokaisena iltana näkyi 20-30 linnun heinäsorsaparvia. Lintujen suuresta määrästä huolimatta saalis jäi pieneksi; välillä linnut laskeutuivat juuri haulikkokantaman ulkopuolelle ja välillä taas pimeät illat tekivät tepposensa. Yksi tavi tuli kuitenkin reppuun. Lammelle mennessämme kaksi tavia lähti heti lentoon ja tämä epäonninen yksilö jäi epäröiden uimaan muutamaksi sekunniksi liian kauan. Luonnossa tällainen epäröinti usein kostautuu ja yksilö jää saalistajan saaliiksi.

Seuraava viikonloppu kului Kontiolahdella Eevan perheen piirissä ja juhlien parissa. Tietysti Manun kanssa piti tehdä muutama metsälenkki appiukon metsässä. Aikaisemmat pyymestat olivat hieman muuttuneet harvennuksen seurauksena. Lauantain aamulenkillä kohtasimme Manun kanssa jonkin sortin henkimaailman linnun. Näimme puolentoista tunnin lenkin aikana todennäköisesti (pieni alue) saman ison ukkometson kolmeen kertaan. Manu merkkasi pariinkin otteeseen metson maajäljen ja tämä vauhditti hetkellisesti hakua. Ukkometso oli kuitenkin sen verran ovela, että se lähti joka kerta lentämällä meitä karkuun noin 60-70 metriä edeltämme. Tämän lisäksi muutamia muitakin lintuja näkyi, mutta ei saatu kunnollisia tilanteita aikaan.

Nopean tauolla tehdyn pillityksen tulos

Nopean tauolla tehdyn pillityksen tulos

Viimeinen ison kanalinnun metsästysviikonloppu vietettiin Manun kanssa Tuusniemen maisemissa. Lopetusviikonloppu olisi voinut olla parempikin. Jostain syystä yhtään metsoa tai teertä ei näkynyt koko viikonlopun aikana. Tuntui siltä, että lintujen hajuja ei juurikaan ollut maassa. Pyytkään eivät liikkuneet kunnolla lyhyiden pillitysjaksojen aikana. Hieman tuli epätoivoinen tunne, kun palasimme Manun kanssa mökille tietä pitkin. Manu kiirehti vanhasta muistista kohti lintujen perkauspaikkaa. Kiellettyäni Manua tuijottelimme toisiamme hetken aikaa ja samalla tien vierestä, noin 30 metrin päästä meistä, pyrähti pyy lentoon. Ihmetellessämme tätä myös toinen pyy lähti lähes samasta paikasta. Manu ei missään vaiheessa merkannut lintuja millään lailla.

Manua seuratessa olen havainnut, että sen haku on luontaisempaa ja parempaa pellolla. Kunhan tässä ehditään, niin pitää Manun kanssa mennä testaamaan hakuintoa fasaaneilla. Voihan olla, että Manusta tulee ainakin jollain lailla toimiva fasaanikoira, mutta onnistuminen kanalinnustuksessa näyttää tähänastisilla näytöillä epätodennäköiseltä.

Ensi viikonloppuna Manulla onkin vapaata, kun lähden hirvijahtiin Satakuntaan. Samalla tulee varmaankin hankittua Manulle hieman pakastimen täytettä lampaanlihan muodossa.

Mainokset

Kadonneen motivaation metsästys

Kanalinnustusta on nyt kaksi viikonloppua takana ja Manun toiminnasta voidaan tämän perusteella jo tehdä muutamia yhteenvetoja. Viime syksynä Manu törmäili lintuihin tuon tuosta. Tänä syksynä törmäilyä ei ole niin paljon esiintynyt lähinnä siksi, että lintuja on omilla metsästysalueilla viimevuotista vähemmän. Viime vuonna keskiverto metsälenkillä lintuja näkyi aina sen kolme – neljä kappaletta. Nyt lenkillä lintuhavaintoja on keskimäärin yksi per kerta.

Manu ei selvästikään vielä oikein ymmärrä kanalinnustuksen ideaa. Manu on hakuun laitettaessa ”mustikkamoodissa” eli kuljeskelee kaikessa rauhassa ja seuraa minua. Välillä Manu pysähtyy syömään heinää ja merkkailemaan. Manu ei ikään kuin hakuun laitettaessa tiedä, että metsästä voisi lintuja löytyä.

Aloituksen jälkeisenä viikonloppuna oli helppo havaita, että Manun hakuun saadaan enemmän vauhtia ja järkeä, kun Manu kuumenee hieman. Tämä on melko poikkeuksellista münstereille. Yleensä münsterit kuumentuessaan pikemminkin menettävät sen järkensä. Kuumeneminen saatiin aikaan, kun Manu pääsi haistelemaan kanalintupesueen tuoreita hajuja. Kun pääsi keräämään kierroksia kunnon hajuilla, niin Manun usko lintujen olemassaoloon kasvoi ja yhtäkkiä motivaatiota niiden etsimiseen löytyi.

Tällaisissa maastoissa on ilo kulkea, vaikka saalista ei aina tulisikaan

Tällaisissa maastoissa on ilo kulkea, vaikka saalista ei aina tulisikaan

Toinen tapa saada Manulle vauhtia on ampua haulikolla ilmaan. Tämä tuli testattua, kun Manun kanssa istuskelimme metsän siimeksessä tauolla ja siinä samassa tuli pummattua ylilentävää varista. Sen verran Manu on tositoimiin päässyt, että osaa yhdistää laukaukset riistaan. Manu alkoi vimmatusti etsiä saalista ja haku olikin mukavan näköistä mökille palattaessa. Sellainen empiirinen koe tuli myös tehtyä, että laukaus ja kylmän linnun nouto ei vaikuta niin tehokkaasti, koska saalis tulee noudettua ja on siten jo löytynyt.

Ei avausviikonloppuna tarvinnut kuitenkaan ihan tyhjin käsin lähteä kotiin. Vaikka kanalintuja on yleisesti vähemmän kuin viime vuonna, pyitä tuntuu olevan entiseen malliin. Lauantaiaamuisen näköhavainnon perusteella päätin mennä iltapäivällä ennen Manun kanssa tehtävää lenkkiä pillittelemään pyitä. Paikka oli hyväksi havaittu jo edellisenä vuonna. Pyy on siitä mukava metsästettävä, että kohtuullisella verotuksella pyyt löytyvät vuodesta toiseen samoilta paikoilta, mikäli elinolosuhteet eivät radikaalisti muutu.

Pillitys oli tuolla kertaa aiemmasta poikkeava siinä suhteessa, että kaksi pyytä tuli pillille yhdellä kertaa. Ennenkin on tietysti useampi pyy vastaillut kuorossa, mutta nyt kaksi pyytä tuli ampumahollille perä jälkeen. Pillitys lähti heti alkuun hyvin käyntiin, kun muutaman vihellyksen jälkeen pyy lensi vastapalloon noin 1,5 metrin päästä minusta ja laskeutui selkäni taakse. En saanut pyytä heti paikallistettua ja juuri kun sain pyyn kiikariin, vaihtoi se paikkaa kauemmaksi. Jatkoin pillittelyä ja kuulin pyyn lentoäänen aivan toisesta suunnasta. Tuolloin ajattelin, että pyy vain vaihtoi paikkaa, mutta kyseessä oli näin jälkikäteen järkeiltynä toinen lintu. Muutaman pillityksen jälkeen tästä uudesta suunnasta pyy laskeutui mäntyrangan taakse. Pyy oli jo piikillä, kunnes se lensi kohti sakeampaa kuusikkoa. En tiedä oliko kyseessä luontainen paikanvaihto vai huomasiko pyy liikkeeni. Yritin paikallistaa pyyn sakeasta kuusikosta, kun samalla selkäni takaa lensi pyy (se alkuperäinen) suoraan eteeni noin 20 metrin päähän. Tämä yksilö menetti henkensä hiukan turhankin lähelle laukauksen jälkeisestä sulkapilvestä päätellen. Tästäkin jäi kyllä syötävää, mutta turhan monta haulia oli läpäissyt täkkälihat, kun vähempikin olisi tuolta matkalta riittänyt.

Tuplapyistä se huono onnisempi

Tuplapyistä se huono-onnisempi

Viime viikonloppuna tuli uudelleen testattua Manun hakumotivaatiota. Lauantain iltalenkillä Manu osoitti, ettei sitä vielä ainakaan tarvitse siirtää vilttiketjuun pois nuorempien tieltä. Lehtokurpan paosta saatu motivaatio laittoi Manun hakuun vauhtia ja pian se otti seisonnan alle metrin korkeiden kuusentaimien muodostamaan rykelmään. Lyhyen seisonnan jälkeen Manu tarkensi omaa seisontaansa ja samalla itse siirryin parempaan ampumapaikkaan. Hieman yllättäen teerikana lähti vierestäni lentoon. Yhden laukaisun ehdin siinä taimikossa ampua puiden väliin, mutta teeri sai pitää henkensä lentäessään haulikon kantaman ulottumattomiin. Teeri todennäköisesti karkkosi minun liikkeestäni. Tuosta tilanteesta olisi pitänyt kyllä saada pudotus. Tämä olisi ollut tärkeää etenkin Manun motivaation kannalta. Positiivinen asia tuossa tilanteessa oli se, että Manu säilytti malttinsa linnun siivittäessä ja pysyi paikallaan ilman pillitystä.

Pillipyyn sulkapilvi toi virtaa Manulle vielä viikon jälkeenkin

Pillipyyn sulkapilvi toi virtaa Manulle vielä viikon jälkeenkin

Sunnuntaina aikaistin aamulenkkiä siinä toivossa, että lintujen hajut olisivat tuoreemmat ja Manun motivaatio ja hakuvauhti vastaavasti kovempi. Päivän lämmitessä vanhat hajut tuppaavat haihtumaan ja ilman hajuja Manu palaa mustikkamoodiin. Yön jäljiltä hajuja tuntui olevan hyvin ja Manu kävi tarkastamassa monia sellaisia kuusenalusia, jotka vaikuttivat lintujen potentiaalisilta yösijoilta. Lenkin loppuvaiheessa Manun vauhti alkoi kasvaa ja tämä oli selvä merkki siitä, että lintuja on alueella. Homma taisi mennä jäljestämiseksi, kun kunnon musta ukkoteeri karkkosi noin 15 metriä ennen Manua ja Manu ei tuntunut asiaa edes huomaavan, kun nenä oli tiukasti maassa. Itse olin koiraa sen verran jäljessä, että näin linnusta vain vilahduksen.

Sunnuntai-iltapäivänä syksy näytti toden teolla saapuneen, kun tuuli yltyi kunnon lukemiin. Kellastuneet lehdet lensivät pois vauhdilla puista ja lämpimät syysiltapäivät näyttivät jääneen taakse. Kovaan vastatuleen oli Manunkin hyvä hakea ja vaikka tällä lenkillä ei saatu Manulle alkukuumentumista, oli haku Manulle normaalia parempaa. Yhdessä tiheikössä Manun liikkeessä oli tiettyä päättäväisyyttä ja kohta pääsin näkemään kauempaa kuin teerikana karkkosi Manun edestä. Teeri karkkosi sellaisesta ryteiköstä, että en olisi uskonut sieltä lintua löytyvän. Sen verran tiheää oli tuo hieman vanhaksi päässyt istutuskuusikko, että hyvä, kun Manu siellä mahtui kulkemaan.

Hieman haastavampaa maastoa

Hieman haastavampaa maastoa. Täällä on lintujen hyvä olla turvassa

Nämä kaksi viikonloppua antavat toivoa Manun kehityksestä. Pudotus olisi ehdottoman tärkeä saada Manulle tänä syksynä, jotta palikat Manun päässä loksahtaisivat paremmin paikoilleen myös kanalinnustuksen osalta. Noh, ensi viikonloppu tarjoaa taas uuden mahdollisuuden minulle ja Manulle. Mikäli metsäkanalinnustus ei Manulle pudotusta suo, niin pitänee jatkaa kautta peltokanalintujen parissa.

Sorsastusta ei ole nyt tullut juurikaan harrastettua. Kontiolahdella tuli käytyä testailemassa yhtä paikkaa samalla kun vierailimme anoppilassa. Vene olisi ollut tuolla reissulla tarpeen. Kyyhkyjä tuli kerran käytyä toissa viikonloppuna passittamassa, mutta kyyhkyjä ei löytynyt silminnäkijän kuumasta vinkistä huolimatta.

Näin münsteri tuunaa supidummyn

Eilen mentiin tekemään ensimmäinen noutotreeni tuolla meidän askartelemalla supinkarvadamilla. Ja kas tässä dami münsterikäsittelyn jälkeen:
IMG_0334
Sinne jäi hieno tuuhea häntä treenikentälle. Okei, oli osaksi Olavin vika kun villitsi Manua damilla, jotta saataisiin vähän haastetta noutoon (tai lähinnä siihen että pitää pysähtyä kun dami lentää nenän edestä). Oli muuten yllättävän ripeä ja napakka tarttuminen münsterillä nenän edessä heiluvaan supinhäntään.
Mutta kivaa oli silti, ja tästä taisi tulla kertaheitolla Manun lempinoutoesine. Se on aivan hulluna tuohon damiin. Harvoin on ennen karannut noutoon mutta eilen ei meinannut pysyä nahoissaan kun oli niin into päästä noutamaan. Mukava oli katsoa, kun tuo ei ole Manulle mikään tyypillisin olotila treeneissä.
Nyt on muuten alennettu kortisonilääkitystä taas niin, että annostus on 5 mg joka toinen päivä. Yskästä en osaa sanoa juuta tai jaata, välillä se yskii vieläkin mutta en ole varma onko PIE -yskää vai jotain muuta. Seuraillaan tilannetta ja pidetään peukkuja.

Fasaanitreenit vol. 2 ja ennennäkemätöntä noutointoa

Eilen ajeltiin taas treenaamaan fasaaneilla samaan paikkaan kuin viimeksikin. Tiivistetysti treenit menivät ihan hyvin, tosin tällä kertaa ei saatu seisontoja. Muutama törmäys tuli, osin johtuen omasta huonosta koiran ohjauksesta jossa ei tuulen suuntaa katsottu oikein ja kerran siksi että Manu lähti jäljittämään pakoon juossutta kukkoa ja sitten törmäsi innostuksissaan siihen. Hyvää oli se, että kaikilla kerroilla Manu jäi omatoimisesti paikoilleen lintujen siivittäessä, vaikka ainakin yksi kana lähti yllättäen aika vierestä. Huomattavissa oli tosin pientä jälkipolttoa; alkuun Manu jäi nätisti paikoilleen mutta sitten kun linnut katosivat näköpiiristä, ilmeisesti alkoi münsteriveri taas kuumeta ja mieli olisi tehnyt lähteä katsomaan että mihin ne hävisivät. Tuossa jäljitystilanteessa olisi voinut tulla peräänmeno, muissa tilanteissa ei mielestäni ollut samanlaista ajatusta koiralla. Onneksi tällä kertaa oli isännällä liina tiukasti kädessä joten potentiaalinen peräänmeno saatiin estettyä.
Yhteenvetona näistä kahdesta fasaanitreenistä voisi todeta, että Manu alkaa pikkuhiljaa tajuta mitä se haku tarkoittaa. Etenkin sitten kun on yksi lintu jo kohdattu, tulee hakuun enemmän vauhtia ja Manusta huomaa että se tosissaan etsii jotain eikä ole vain sunnuntaikävelyllä. Haku on edelleen melko suppeaa (joskin parempaa kuin ennen) ja yleensä Manu menee ravilla, mutta jospa se siitä vielä paranisi. On sentään hyviä merkkejä ilmassa. Tässä taisivat olla tämän talven fasaanitreenit ja pitää jatkaa harjoittelua nyt muulla tapaa.

Tänään sitten suunnattiin tuohon läheiselle asuinalueen ja rannan väliselle metsäkaistaleelle tekemään muutama noutoharjoitus. Olavi heitti kaninkarvadamin pusikkoon niin että Manu sen markkeerasi, sitten jatkettiin matkaa ja vähän matkan päästä lähetettiin Manu etsi -käskyllä damia hakemaan. Ensimmäinen nouto meni todella hienosti ja yllättäen jopa ote damista oli erinomainen. Manulla on ollut aiemmin ongelmia nouto-otteessa ja etenkin tuo kanidami on aika iso ja painava, joten yleensä se on sitä riiputtanut jostakin nurkasta suussaan. Tänään kuitenkin kaikki kolme noutoa dami oli tukevasti suussa, jotakin edistystä siis tässäkin tapahtunut :)
Siihen sitten päättyivätkin päivän onnistumiset… Tehtiin toista samantyylistä noutoa, mutta Manu karkasikin oma-aloitteisesti hakemaan damia kun ei oltu vielä käskyä annettu. Ja ei sitten mitään tietoa vihellyksistä, tänne -huudoista eikä edes isännän/emännän vihaisista karjaisuista. Dami piti päästä hakemaan. En nyt sitten oikein tiedä millaista palautetta koiralle pitäisi tuollaisessa tilanteessa antaa, kun toisaaltahan se on hyvä että se haluaa innokkaasti noutaa. Ainakin Manulla, jolla on aina ollut motivaation kanssa ongelmia noudossa, kun ei sitä ole vaan kiinnostanut. Päädyimme siihen että Olavi otti damin Manulta ilman sen kummempia kehuja tai torumisia.
Kolmas nouto se vasta pilalle menikin sitten. Olisi varmaan pitänyt älytä lopettaa harjoitukset siihen kun huomattiin ettei koira ole ihan hanskassa. Tai vaihtoehtoisesti tehdä jotain perustottelevaisuutta lopuksi. Mutta tehtiin kuitenkin vielä kolmas nouto ja kun Manu lähetettiin damia etsimään, lähti se jostain syystä harhailemaan ihan missä sattuu. Tuuli tuli kyllä vähän hankalasti siinä kohtaa, mutta en silti tiedä etsikö Manu muka oikeasti damia vai ihan jotain muuta. Tuolla alueella on paljon oravia ja jäniksiäkin ja vaikutti vähän että hajut lähti viemään koiraa mukanaan. Ja äkillinen kuurous sattui tietysti juuri siinä kohtaa. No sitten kun koira oli jo melkein sadan metrin päässä ja lähes jonkun talon pihassa niin aika kiireellä ja äkäisenä lähdin Manua hakemaan (kun ei tietenkään ollut kolinapurkkiakaan mukana) ja onnistuinpa vielä kaatumaankin sopivasti kipeän ranteen päälle matkalla. Kun koira oli haettu takaisin ja kerrattu vähän tottelevaisuuden perusteita, tehtiin nouto loppuun vähän lähempää ja ei siinä sitten enää mitään ongelmaa ollut. Mutta ei nyt kovin positiiviset fiilikset näistä treeneistä jäänyt tuon kontrollin katoamisen takia.

on se vaan silti kaunis!

on se vaan silti kaunis!

Se on tietysti plussaa, että Manu tekee näitä harjoituksia ihan ennennäkemättömällä innostuksella ja motivaatiolla. Kerrankin tuntuu että se haluaa päästä etsimään ja noutamaan sitä damia/lintua eikä vaan tee sitä pakon edessä. Mutta hieman huolettaa tuo innostuksen kautta samaa vauhtia lisääntynyt kurittomuus. Manusta saa sen kuvan että se on hyvinkin tottelevainen (normaalitilanteissa), mutta ei sillä näköjään tarvitse nousta kierrokset kun vähän kun kaikki kontrolli on menetetty. Sitäpä tässä saadaan kevään ja kesän aikana nyt pohtia että miten saadaan tottelevaisuus kuntoon myös haastavammissa tilanteissa. Voi olla että Manu on nyt vasta tosissaan herännyt riistalle. Enää ei ole niinkään epäilyksiä siitä että saako siitä metsästyskoiraa, vaan lähinnä siitä että saako siitä hallinnassa pysyvää metsästyskoiraa.

Manun sairastelun suhteen ei ole mennyt viime aikoina kovin hyvin. Kortisonilääkitys tuntui ärsyttävän Manun mahaa ihan mahdottomasti, maha oli koko ajan sekaisin mikä hankaloittaa elämää aika lailla etenkin kun koiran pitäisi työpäivän ajan pärjätä yksin sisällä. Eläinlääkärin ohjeesta laskettiin annostusta, mutta sittenpä tuli yskä takaisin… Eli ilmeisesti tautia ei olekaan niin vain nujerrettu. Eli kortisoniannostusta piti taas nostaa isommaksi. Tähän mennessä onneksi vaikuttaa, ettei sivuvaikutuksia ole juurikaan tullut ja mahakin on pysynyt suht hyvässä kunnossa (*koputtaa puuta*).
On tämä vaan hankala tauti. Selvää on että tämä keuhkotauti on pakko hoitaa, koska muuten koira tukehtuu pikkuhiljaa. Eikä siihen auta muu kuin kortisoni, mikä taas on ikävä lääke sivuvaikutuksiltaan. Manu-parka on jo kolme kuukautta joutunut sairastelemaan, mistä taas on meillä mieli synkeänä välillä. Toisaalta en usko että Manu mitenkään kärsii itse tästä, se kun kuitenkin syö hyvällä ruokahalulla, leikkii leluillaan ja innolla jahtaa fasaanejakin ;) Taitaa olla rankempaa meille kuin Manulle.
Tiistaina käytän Manun hierojalla, se kun on taas vähän kirputtanut vasenta reisilihastaan, mikä aina välillä jumiutuu. Sitten lähdetään loppuviikoksi käymään Pohjois-Karjalan puolella, pääsee Manukin taas näkemään rakasta Alfa-isoveljeä :) Palaillaan asiaan!

Pieniä ihmeitä

Otsikolla en viittaa koiranpentuihin tai vauvoihin, vaan pariin asiaan jotka ovat aiheuttaneet ihmetystä meissä viime aikoina:

1) Manun erinomainen motivaatio noutotreeneissä. Harjoittelimme tässä yksi ilta Manun kanssa noutoa ja erityisesti yritimme opettaa suuntakäsimerkkejä ja eteen -käskyä. Suuri yllätys oli, kun koira teki kaikki harjoitukset mielellään ja innokkaasti. Haki damit oikein juoksemalla (kaikki, jotka ovat nähneet Manun tekevän noutotreenejä tietävät miten poikkeuksellista se on, normaalisti Manun mielestä noutoon lähdetään kävelyvauhdilla…). Johtuisikohan siitä että ei olla nyt paljon treenattukaan kun viime aikoina Manu on päässyt noutamaan lämpimiä lintuja.

2) Manu on ruvennut heiluttamaan häntää. Niille jotka eivät tiedä: Manuhan ei siis juurikaan heiluta häntää ihmisille. Hännässä ei ole mitään fyysistä vikaa koska muille koirille se kyllä heiluu. Mutta ilmeisesti esim. omistajan näkeminen pitkästä aikaa ei ole niin tärkeä asia että Manu vaivautuisi häntää heiluttamaan. Nyt viime aikoina se kuitenkin on osoittanut edes vähän iloisuuden merkkejä ja häntä saattaa jopa muutaman kerran heilahtaa kun esimerkiksi tulemme kotiin.

Toivottavasti nämä asiat tulivat jäädäkseen eikä Manu palaa enää flegmaattiseen, häntää heiluttamattomaan, ei-kiinnosta-harjoitella -olemukseen.

Kanalinnustus on saatu nyt muuten käyntiin ja Olavi siitä varmaan kirjoittelee enemmän. Ensi viikonloppuna lähdetään Kontiolahdelle minun kotiin ja eiköhän sielläkin joku jahtireissu tule tehtyä.