Vuodenvaihteen fasaanijahti

Päätimme vuoden 2016 jahdit välipäivinä fasaanille Willen Jahdeilla Rautalammilla. Säätila ei ollut juuri pakkasen puolella, mutta tuuli oli aika navakka ja lisäksi iltapäivästä alkoi sataa märkää räntää. Suhteellisen mukavalta tuntui siis istuskella päivän päätteeksi nuotiolla lämmittelemässä.
Jo etukäteen oli tiedossa, että alueella on liikkunut ilves ja että fasaanit ovat sen vuoksi aika vähissä. Kaksi eri tilannetta saatiin kuitenkin aikaan, molemmat iltapäivän puolella joten Tuiskulla alkoi siinä vaiheessa jo väsymys vähän painaa.
Ensimmäisessä tilanteessa Tuisku haki tietä reunustavaa kuusikkoa. Se otti seisonnan kaatuneen puun juurakkoa kohti ja Olavi huomasi, että fasaani oli juurakon alla noin kaksi metriä koirasta. Linnun sijainnin takia oli selvää, että jos siitä antaa nostoluvan niin lintu jää varmasti suuhun. Olavi siis kytki Tuiskun hihnaan ja minä kävin hätistämässä linnun lentoon. Tuisku pillitettiin istumaan samalla ja suhteellisen rauhassa se tuntui katselevan fasaanin lentoa.
Tässä tilanteessa Manu päätti kuitenkin vetää oman Manu -shownsa. Manu liikkui mukanamme irti, koska yleensä sitä ei linnut juuri kiinnosta ellei ihan nenän eteen satu. Tässäkin kohtaa Manu huomasi fasaanin vasta kun se siivitti ohitsemme kohti harvaa koivikkoa. Siitäkös sitten joku münsterin päässä napsahti ja fasaanille tehtiin oikein komea peräänmeno :D No, Manun kanssa kun on luovuttu siitä toivosta että sille vielä saataisiin kunnollisia riistatöitä, niin peräänmenotkaan eivät niin haitanne, lähinnä nauratti. Keskitymme Manun kanssa siihen että noutavana koirana sitä voi hyvin käyttää ja että niissä hommissa ei pöllöiltäisi turhia.

taukolaiset autossa

taukolaiset autossa


Toinen tilanne saatiin hetken päästä pellon laidalla. Tuisku otti seisonnan ojan pohjalla kohti pientä kuusta. Lintua ei omaan silmään näkynyt, ja Olavi antoi koiralle nostoluvan. Kopiksihan se lintu sitten kuitenkin jäi. Jälkiviisaana on helppo todeta, että olisi kannattanut tuossakin tilanteessa hätistellä lintu itse ilmaan. Todennäköisesti kukko oli sen kuusen alla piilossa eikä päässyt sieltä riittävän nopeasti siivilleen. Tuiskulla on aika räjähtävä avanssi joten fasaani jää sille helposti suuhun, etenkin jos lintu on kaivautuneena heinikkoon tai oksien alle piiloon.
Kokonaisuutena ajatellen päivässä oli kuitenkin paljon hyvää. Tuisku oli yleisesti ottaen hyvin kuulolla, ei törmännyt lintuihin, ei nostanut niitä omine lupineen eikä tullut (Tuiskulle) peräänmenoa. Nouto lämpimällä linnulla saatiin onnistumaan hyvin, kun ensin vähän muistutti Tuiskua että nyt ollaan töissä. Päivän aluksi tehtiin myös muutamia istumisharjoituksia ampumisen kanssa (Tuiskulla kun on ollut havaittavissa huomattavaa kiihtymistä paukusta) ja niistäkin jäi hyvä fiilis. Vaikkei nyt kunnollista riistatyötä saatukaan aikaan, niin täytyy olla tyytyväinen päivän antiin.

Mainokset

Treenaamista mustien kukkojen luona

Metsäkanalintukauden päätyttyä olemme käyneet Tuiskun kanssa jatkamassa kautta fasaaneilla. Tavoitteena on ollut erityisesti treenata riistatyötä. Eevan työkontaktin kautta löysimme uuden fasaanipaikan vain 30 minuutin ajomatkan päästä kotoa, joten kynnys lähteä treenaamaan on pieni. Ensimmäinen kerta uudessa paikassa lähti hyvin liikkeelle ja Tuisku sai mallikkaan riistatyön melko tiheässä pajukossa. Tuisku jäi linnun siivittäessä paikalleen ja tilanteessa ammuttiin ilmaan. Pienen jäähdyttelyn jälkeen homma jatkui. Tuisku haki tiuhaan pellon halkovan suuren ojan ja selvästi linnun hajua oli ojassa. Lintua ei vain meinannut saada paikallistettua. Syvän ojan pohjalla tuuliolosuhteet voivat olla hyvin erilaiset kuin pellolla ja tämä saattoi osaltaan vaikuttaa löytymiseen. Lopulta Tuisku otti kiinteän seisonnan ojan pohjalla suoraan meihin päin. Annoin Tuiskulle nostoluvan ja fasaanikukko otti kaksivaiheisen lentoonlähdön. Ensin pieni pomppu ja sen jälkeen vasta pitempään lentoon. Tuo pieni pomppu koiran edessä selvästi kuumensi Tuiskua, mutta kehoituksesta Tuisku kuitenkin pysähtyi kukon siivittäessä. Pamauksen Tuisku vielä kesti, mutta kun kukko alkoi tippua, ei Tuiskun pää enää kestänyt, vaan koira syöksyi katsomaan tippunutta lintua. Kaippa tuota voisi paukkunoudoksi kutsua, paitsi Tuisku ei tehnyt noutoa.

Tuossa vaiheessa olisi pitänyt osata lopettaa, mutta eihän tuo tuolloin tullut mieleen. Eevan ja paikan omistajan kanssa jutellessa Tuisku oli seisonut tovin pienessä puskassa. Emme huomanneet seisontaa ja lopulta Tuisku nosti itse linnun ja sen jälkeen mentiin. Vielä muutama tilanne päivälle oli, mutta oikein nappisuorituksia ei niistä muodostunut.

Mustan kukon väritystä

Mustan kukon väritystä

Seuraavalla reissulla tavoitteena oli kitkeä tuo peräänmeno heti alkuunsa pois, joten menimme tietolinnuille liinan kanssa. Minä ohjasin koiraa, Eeva vastasi liinasta ja omistaja ampumisesta. Haku ja nenä tuntuu Tuiskulla olevan siinä mielessä kunnossa, että treeneissä voi keskittyä riistatyöhön. Ensimmäisen kunnon seisonnan jälkeen ja avanssiluvan saatuaan Tuisku yritti nostaa lintua ojan penkasta, mutta lintu ei lähtenyt lentoon. Lopulta Tuisku hyppäsi ojan yli laskeutuen veteen ja samalla lintu siivitti. Tuisku jäi hyvin paikalleen ja ainakaan sivusta seuranneena liina ei kiristynyt liiaksi. Paussin jälkeen jatkettiin ja kohta Tuisku otti seisonnan peltojen välissä olevaan puskaan. Selvästikään Tuisku ei ollut paikantanut lintua tarkasti, koska Tuisku itse tarkenteli seisontaa, kunnes lopulta oli matkaa enää noin puoli metriä heinätupsuun, jossa linnun täytyi olla. Onneksi lintu siivitti räväkästi Tuiskun avanssin jälkeen ja koppia ei tullut. Läheltä seurattuna ampuminen näyttäisi vievän Tuiskun maltin. Linnun siivittäessä Tuisku oli paikallaan, mutta heti pamauksen jälkeen yritti lähteä liikkeelle ja tuossa oli liinalla hyvä jarruttaa etenkin linnun pudottua.

Tyttö on selvästi ylpeä ensimmäisen treenin jälkeen

Tyttö on selvästi ylpeä ensimmäisen treenin jälkeen

Päätimme jatkaa liinassa pudotetulle linnulle, koska ei ollut varmaa oliko tiputus puhdas. Huomasimme linnun ennen Tuiskua ja oli selvää, että kukko oli kuollut, joten päätimme kokeilla tiedotusta, mikäli Tuisku seisoisi vielä linnulle. Tuisku otti seisonnan ja pillitimme sen takaisin. Pieni kehoitus liinalla ja uusi vihellys ja Tuisku tuli luokse. Siitä heti Tuisku uudestaan vauhtiin ja linnulle. Tuisku seisoi lintua hieman ohi ja tilanne purkaantui, kun nappasin linnun maasta käteeni. Tähän oli hyvä päättää.

Tulemme todennäköisesti pitkin talvea jatkamaan treenejä uudessa paikassa. Linnut ovat olleet erinomaisia lentäjiä ja muutoinkin hyväkuntoisia. Fasaanilaji, jota paikassa kasvatetaan ja jalostetaan on poikkeuksellisen tumma. Erityisesti kukot ovat lähes mustia. Lintuja vähemmän tuntevalle kukot olisi helppo myydä ukkoteerinä. Mitä nyt pyrstö on hieman pidempi ja silmänympärykset punaisemmat.

Viikonlopun fasaanitreenit

Hyvät uutiset: Manu seisoo linnuille kyllä.

Huonot uutiset: Avanssi on noin sata metriä liian pitkä.

Eli toisin sanoen käytiin viikonloppuna treenaamassa fasaaneilla. Ajeltiin puolisen tuntia erään koirapiireistä tutun henkilön luo, jonka pihapiirissä ja talon läheisyydessä käyskentelee puolikesyjä fasaaneja. Olavi halusi kokeilla, seisooko Manu fasaanille, koska syksyllä tuli paljon törmäyksiä metsälintuihin eikä oikein päästy kunnon seisontoja näkemään.

Ensin kävelimme lenkin metsässä. Manu jaksoi kuntoonsa nähden juosta ihan yllättävän hyvin, mutta haku oli entisenlaista suppeaa eikä Manu oikeastaan tainnut edes tajuta mistä siinä oli kyse. Kun palasimme talolle päin ja tiedossa oli suunnilleen, missä linnut voivat olla, laitettiin Manu varmuuden vuoksi liinaan kiinni. Pian löytyikin pusikko, missä lymyili 2 fasaanikukkoa. Manu otti seisonnan muutaman metrin päähän linnuista. Kun se tarkensi hieman seisontaansa, pölähtivät fasaanit lentoon. Voi olla että ihmistenkin pieni liikehdintä ne hermostutti.

Tässä tuli esille meidän uusi ongelmakohta. Lintujen karkottuessa Manulla petti itsehillintä ja peräänhän se lähti tuhatta ja sataa. Liina oli Olavin saappaan alla, mutta sehän luisti sieltä ja ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa, oli koira jo hyvän matkaa menossa. Lopulta Manu pysähtyi pellolle noin sadan metrin päähän kun näköyhteys lintuihin katkesi.

Siinä sitten otettiin pieni tauko ja pohdiskeltiin mikä meni vikaan. Vikaan meni selvästi se, ettei Manulla ole riittävän selvästi iskostunut mieleen toimintamalli: lintu lentoon – paikalla pysyminen. Onhan sitä harjoiteltu variksilla, harakoilla, yllättäen heitetyillä noutolinnuilla ja ties millä, mutta mikään ei ole tietysti sama asia kuin se oikea lintu nenän edessä. Tuollaisia tilanteita on vähän vaikea spontaanisti harjoitellakaan. Metsälinnut ovat sen verran arkoja (ainakin ne, mihin ollaan itse törmätty) etteivät päästä koiraa seisontaetäisyydelle. Etenkin kun Manun pitää melkeinpä muutaman metrin päähän päästä että se tajuaa seisoa. Kauempaa lentoon lähtevä lintu ei laukaise minkäänlaista peräänmenoreaktiota Manussa. Sama juttu näillä lenkkipoluilla pyörivillä variksilla ym., ei Manu nosta niistä kierroksia sillä lailla että paikalla pysymisessä olisi mitään ongelmaa. Aiemmin olemme Vakkerilla käyneet kyyhkytreeneissä, mutta silloin ei Manu vielä linnuista oikein välittänyt.

Jatkettiin kumminkin vielä harjoituksia, tällä kertaa virheestä oppineena liina käsissä. Pian löytyi fasaanikana ojasta pienestä pusikosta ja Manu otti seisonnan sille. Kana kuitenkin lähti juoksemaan alta ja Manu hieman hölmistyi tilanteesta. Vaihdoimme itse paikkaa ja kana pyrähti lentoon ennenkuin Manu ehti uudelleen ottaa seisontaa. Tällä kertaa koira jäi kuitenkin nätisti paikalleen, joten heitimme noutolinnun ja Manu suoritti noudon ja sai kehut päälle.

Siinä se seisoa tököttää. Onpahan kuvatodiste tästäkin harvinaisuudesta.

Siinä se seisoa tököttää. Onpahan kuvatodiste tästäkin harvinaisuudesta.

Siihen onnistumiseen sitten lopetettiin treenit. Ihan hyvä mieli jäi siitä, kun näki että kyllä Manu seisoa osaa halutessaan ja sillä edellytyksellä, että se pääsee riittävän lähelle lintua. Toisaalta taas selkeni hyvin se, miten paljon pitää harjoitella tuota paikalla pysymistä linnun karkottuessa. Ainakin jos Olavi haluaa että metsällä käymisestä vielä jotain tulee. Eihän siinä mitään, mukavaahan se on koiran kanssa touhuta, mutta ongelmaksi tulee näiden todentuntuisten tilanteiden löytäminen tai niiden puutteessa tilanteiden lavastus. Mailla, jossa me yleensä liikutaan, ei kyllä fasaaneja pyöri. Kuten sanottu, kauempaa karkottuvat linnut eivät aiheuta peräänmenoa. Mikään noutolinnun heittely, pallon potkiminen tmv. ei nosta Manun kierroksia.

Voi olla, että itse on jo hieman ehtinyt tuudittautua petolliseen turvallisuuden tunteeseen Manun suhteen. Se kun on nykyisin niin helppo ja rauhallinen kotona ja normaalisti ulkoillessa, että vaikea on kuvitella että se nyt käsistä lähtisi… :D Mutta münsteri taitaa olla münsteri vaikka voissa paistaisi ja tilanne on eri kun edessä on oikea lintu. Onkohan se lähdettävä uudestaan Vakkerin Timpan luo kyyhkyjä katsastamaan…

Poikien mökkiviikonloppu

Eevan mökkeilyväsymyksen johdosta vuorossa oli poikain viikonloppu. Toisin sanoen olin Manun kanssa harvinaisesti ilman naisväkeä mökillä.
Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, viikonloppu alkoi heti lupaavasti:

mökkitieltä autosta kuvattuna

mökkitieltä autosta kuvattuna

Heti mökille päästyämme lähdimme metsälenkille. Harmikseni yksi metsästysmaiden makeimmista lintupaikoista sijaitsee niemellä, johon täytyy yleensä kulkea myötätuuleen (ellei mene veneellä). Niinhän siinä kävi, että Manu törmäsi myötätuulessa lintuun ja sitä seurasi ns. münsterimainen ”pitkä avanssi”. Joku asiasta tietämätön voisi kutsua peräänmenoksi.
Kyseisellä paikalla jossa olin Manun kanssa, on tiheää kuusikkoa jossa ei pitäisi juurikaan lintuja liikkua. Ihmetystä herättikin, miksi Manu toistuvasti halusi tähän kuusikkoon mennä. Syykin lopulta selvisi: kuusikosta löytyi hyvää vauhtia mädäntymässä ollut lehtokurppa rintatäkät syötynä. Olisikohan haukan tekosia.
Iltapäivän lenkki tarjosi aika heikosti lintutilanteita. Onneksi Manu kuitenkin sai mökkitieltä voimakkaan hajun ja eteni sitä kohti rivakasti. Itse pääsin todistamaan, kun kolme metsoa lähti lentoon männikköisestä rinteestä. Mukava oli nähdä, että tällä kertaa Manu jäi oma-aloitteisesti paikoilleen ja seurasi vain katseellaan lintujen lentoa.
Myös sunnuntaina kävin metsässä Manun kanssa, mutta kunnon tilanteita ei syntynyt. Kokonaisuudessaan Manun meno oli vähän tukkoista koko viikonlopun. Viikolla ollut köhä saattoi vielä vaikuttaa koiraan.
Vaikka nyt ollaankin kanakoiramiehiä, voi silti harrastaa myös muita metsästysmuotoja. Edellisillä metsästysretkillä soinut pyyn kirkas vihellys kirvoitti mieleni lähtemään pyyn pillitykseen. Tiedossa oli, että valitussa pillityspaikassa oli pyitä. Paikan valinta olikin onnistunut, koska pyy pörähti jo ensimmäisellä vihellyksellä lähemmäksi. Toisen vihellyksen jälkeen tuli jo näköhavainto, jonka jälkeen pyy vaihtoi paikkaa. Pari vihellystä lisää ja pyy laskeutui 20 metrin päässä olevan koivun taakse. Tässä vaiheessa pulssi jo hieman nousi, koska minun ja pyyn välillä oli vain yksi koivu. Parin vastavuoroisen viheltelyn jälkeen pyy vaihtoi sen verran sijaintiaan, että olinpaikka vaihtui taivaallisen kuusen oksalle. Tämä riittänee tältä erää, tästä kiinnostavasta jahtimuodosta voin kirjoitella lisää joskus toiste.

koostaan huolimatta minun korkealle arvostamani saalis

koostaan huolimatta minun korkealle arvostamani saalis

Kuumalla pyyllä oli hyvä harjoitella Manun kanssa. Kävin piilottamassa linnun ja sen jälkeen laitoin Manun hakuun vastatuuleen aivan kuten oikeassa metsästystilanteessa. Tämän harjoituksen seurauksena sain todeta, että Manu otti seisonnan noin 20 metriä ennen lintua. Seisonta tosin on sen verran lyhyt, että siinä vaiheessa kun itse tajuan että nyt koira seisoo, se jo lopettaa. Vaikea sanoa, että johtuiko Manun oma-aloitteinen eteneminen seisonnasta Manun innokkuudesta vai siitä, että Manu hoksasi linnussa olevan jotain vikaa. Yleensä koirat erottavat hajusta, onko kyseessä elävä vai kuollut lintu. Usein koira saattaa esimerkiksi haavakolle edetä suoraan ilman kummempia seisontoja siksi, että haavakko erittää erilaista hajua verrattuna terveeseen lintuun.
Yksi koiran omistamisen hyvistä puolista on muuten se, että koira toimii hyvänä lämpöpatterina lattialla nukuttaessa. Ja kotiväen pienistä epäilyistä huolimatta hyvin pärjättiin miehissäkin mökillä.