Kevättä kohti

Tämä viikonloppu vietettiin mökillä. Olavi kävi mökkinaapurin kanssa pupujahdissa (ei saalista) ja minä ja Manu otettiin rennosti. Liitteenä olevat kuvat ovat tosin jo muutaman viikon takaa, kun aurinko pilkotti pitkästä aikaa esillä. Oli paljon säätämistä kameran asetuksissa kun ISO-arvo on ollut koko talven noin 12 000 :D Olen kuvannut tosi vähän talven aikana, kun vähäinen valo ei oikein inspiroi. Mutta jospa se inspiraatio taas jostain ilmestyy, kun päivät alkavat kirkastua.

Manu tarttee aurinkolasit…

Viime aikoina koiran kanssa touhuilu on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle työkiireiden ja muiden juttujen lomassa. Olemme keväämmällä muuttamassa uuteen asuntoon ja pakkaaminen on jo pikkuhiljaa aloiteltu. Peruslenkitykset ynnä muut tietysti hoidetaan normaalisti, mutta mitään erityisempää ei olla treenattu viime aikoina. Manua tosin ei tunnu haittaavan vaikka lenkit jäisivätkin vähemmälle. Tuntuu että mitä enemmän Manulle tulee ikää, sitä laiskemmaksi ja ahneemmaksi se muuttuu.

Manun terveystilanne on pysynyt suht hyvänä viime aikoina. Kortisonia menee edelleen 2,5 mg joka toinen päivä ja sillä se tuntuu pysyvän kunnossa, yskää ei siis ilmene tällä annostuksella. Jos tilanteesta pitää jotain positiivista nähdä, se on että noin pieni annostus kortisonia ei tunnu aiheuttavan sivuvaikutuksia Manulle. Korvien kanssa on ollut vähän hiivaongelmia, en tiedä mistähän johtuu nyt tällä kertaa mutta toisaalta Manu on saattanut ulkoa syödä ties mitä. Mutta ei mitään suurempaa ongelmaa (*koputtaa puuta*) ja se jo Manun kanssa plussaa, ettei ole enää tarvinnut kuukausittain käydä eläinlääkärillä.

Pentutoiveita meillä on edelleen ilmassa, mutta mitään ei ole vielä konkretisoitunut. Joten niistä lisää bloginkin puolella sitten jos varmistuu että pikkutassujen tepsutusta on oikeasti luvassa :)

Ensimmäinen marraskuuta

(Onpahan omaperäinen otsikko, mutta parempaakaan en keksi tähän hätään.) Ajattelin kirjoitella nopeasti meidän kuulumisia. Viime aikoina koiraharrastus on jäänyt vähemmälle huomiolle, kun on ollut muita kiireitä, eikä olla esim. treenattu oikein mitään muuta kuin pari kertaa perusnoutoja ja eteen-käskyä.

Manu on ollut ihan hyvässä kunnossa viime aikoina. Kortisonia ollaan syötetty vielä 2,5 mg päivittäin ja näyttää siltä että Manu sitä joutuukin syömään lopun ikäänsä. Nyt yskä on kuitenkin taas hävinnyt, joten pian varmaan etsimme kokeilemalla sen pienimmän mahdollisen annostuksen, millä Manu pysyy oireettomana. Ennen edellistä lopetusyritystä se pärjäsi ihan hyvin 2,5 mg / joka toinen päivä joten voi olla että siihen se annostus asetetaan eikä enää testailla uudelleen. Vaikuttaa siltä, että PIE on ja pysyy :/

Olavi oli hirvestysreissullaan myös lampaanteurastushommissa ja Manu saikin sieltä mieluisia tuliaisia:

Laaduntarkastaja hyväksyy

Eli parikymmentä kiloa lampaanlihaa pakastimeen. Nyt taas kelpaa ja lihat riittänevät kevääseen asti muiden ruokien ohella. Kiitos taas appiukolle lampaiden uhraamisesta!

Manu jostain syystä oksentaa joskus ruokansa, jos liha on liian isoissa palasissa. Siksi olikin taas paljon paloittelemista meille kädellisille tässä lihalähetyksessä. Manu olisi toki mielellään avustanut hommassa…

Manun ruokintakin on vakiintunut omille urilleen. Kesäisen kokeilun jälkeen on selvää, että naudanlihan syöttäminen aiheuttaa heti hiivan puhkeamisen Manun korviin, joten se on jätetty kokonaan pois ruokavaliosta. Manulle menee enimmäkseen possun- ja lampaanlihaa, sivussa myös kanaa, kalkkunaa, hevosta, kalaa, kananmunaa ja joskus harvakseltaan jotain muuta, esim. hirvenlihaa. Olavin äskettäin kaatamasta hirvestä tehtiin Manulle sisäelinseosta (sydän + maksa). Lisinä syötetään kalkkia, kalaöljyä, D-, E- ja B-vitamiinia, sinkkiä, seleeniä, magnesiumia ja suolaa.

Tuli muuten tuosta hirvenlihan syöttämisestä mieleen sellainen juttu, että kannattaa muistaa ekinokokkiriski, mikäli raakaa hirvenlihaa (erityisesti sisäelimiä) koiralleen syöttää. Eviran sivustolla todetaan, että:

”Ihmisille suurimman tartuntavaaran aiheuttaa ekinokokkia kantava kotikoira. Ihmistartuntojen ennaltaehkäisyssä onkin olennaista estää koirien tartunnat. Suomessa koirille ei pidä syöttää raakoja hirven sisäelimiä, etenkään keuhkoja. Metsästettyjen hirvien keuhkot tulisi hävittää niin, etteivät sudet ja ketut pääse niihin käsiksi. Metsästyskoirat tulee lääkitä heisimatoihin tehoavalla lääkkeellä metsästyskauden jälkeen ja myös ennen sitä.”

Kysyimme tästä asiasta muutama vuosi takaperin Eviran tutkijalta, kun halusimme Manulle herkuksi kuivata hirven maksaa. Saimme vastauksen, jossa hän totesi, että ekinokokkirakkulat ovat hirvessä lähes yksinomaan keuhkoissa, hyvin harvoin muissa elimissä. Jos esimerkiksi maksaa kuivaa koiralle ja lihanpala on täysin kuivunut, ei pitäisi olla mahdollista että siinä olisi voinut säilyä ekinokokin tai muunkaan heisimadon toukkia elävänä. Myös pakastus tappaa madot ja niiden toukat, kunhan liha on ollut kunnolla jäässä, mieluummin viikkoja kuin päiviä varmuuden vuoksi. Lihattomissa luissa ei pitäisi olla heisimatotartunnan vaaraa koiralle.

Lisäksi tuolla aiemmin mainitulla Eviran sivulla todetaan, että Suomessa hirviekinokokkia on tähän mennessä tavattu Itä-Lapista, Kuusamosta, Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta. Me olemme Manulle ihan hyvillä mielin syöttäneet raakojakin hirven sisäelimiä, joskin pakastimen kautta ja nämä hirvet on kaadettu tuolta Satakunta/Häme -akselilta. Mutta tämä kannattaa kuitenkin pitää mielessä, jos on tapana ollut syöttää hirven roippeita koiralleen.

Nyt on koira kirjoittelun lomassa ruokittu ja voidaan istahtaa illaksi telkkarin ääreen. Huomenna, mikäli keli niin suo, ajattelin ulkoiluttaa kameraa ja toivottavasti siitä joku otos saadaan tännekin asti.

Elossa ollaan

Viimeaikaisen järjettömän kiireen myötä blogi on jäänyt vähän unholaan. Mutta täällä ollaan edelleen ja kaikki on ihan hyvin. Jahtikausi on kuumimmillaan eikä Olavia paljon kotona näy, ainakaan viikonloppuisin. Erityisiä onnistumisia Manun kanssa ei olla saatu aikaan, mutta kirvestä ei olla vielä heitetty kaivoonkaan koska koira näyttää välillä toivonpilkahduksia. Voi olla, että tänä(kään) syksynä ei päästä Manun riistatyöstä pudottamaan lintua, mutta katsotaan nyt vielä kausi loppuun asti. Pentusuunnitelmia ja -haaveita on joka tapauksessa jo ilmassa, koska tiedossa on muutto koiraystävällisempään asuntoon johon voisi toista koiraa harkitakin. Manua ei kuitenkaan aiota täysin päästää eläkkeelle, onhan se kelpo apuri noutavana koirana. Luulenpa, että Manu voisi nauttia satunnaisista sorsastusreissuista ja muutoin oloneuvoksena elelystä.

kuva otettu pari-kolme viikkoa sitten, kun ruska ei ollut vielä iskenyt Savoon

Hieman ikävä uutinen on se, että olemme PIE:n suhteen tulleet siihen loppupäätelmään, että Manu taitaa tarvita kortisonilääkitystä lopun ikäänsä. Kokeilimme lääkitystä äskettäin lopettaa, mutta yskä palasi välittömästi. Joten nyt haetaan taas sopivaa annostusta, ennen lopetusyritystä Manu pärjäsi hyvin 2,5 mg / joka kolmas päivä -annostuksella, mikä on aika pieni määrä. Katsotaan nyt mihin päädytään loppujen lopuksi. Toisaalta hieman harmittaa tämä, mutta toisaalta ei. Tuo annostus, jonka se näköjään vaatii pysyäkseen oireettomana, on kuitenkin niin pieni, ettei siitä aiheudu sivuvaikutuksia (esim. väsymystä) Manulle. Voi olla, että joskus myöhemmin vielä kokeillaan lääkitystä lopettaa mutta toisaalta jos se pärjää noin pienellä annostuksella ja pysyy oireettomana, niin sitten syötetään kortisonia ihan hyvillä mielin.

Olavilla olisi varmaan enemmän juttuja kerrottavana metsästyksestä, kun vain olisi aikaa joskus istahtaa ajan kanssa koneen äärelle ja kirjoittaa ajatukset ylös. Itsellä on ollut mielessä kirjoittaa Back on Track -loimesta, jonka Manulle hankin jokunen aika sitten, mutta täytyisi ensin ottaa aiheeseen sopivia kuvia. Palataan asiaan, kun ehditään…

Manun terveystilanne jahtikauden alla

Blogissa on ollut melko hiljaista viime aikoina kiireisen aikataulumme takia. Toisaalta ei olla mitään ihmeempiä nyt puuhattukaan. Helteet ovat jatkuneet jo kauan ja Manua ei olla voitu liikuttaa juuri muuten kuin uittamalla. Nyt kun Olavikin on palannut lomalta töihin, ei lenkkeily onnistu enää myöhään illalla tai yöllä kun aamulla pitää herätä töihin.
Manun tilanne on yhä entisellään. Kortisonia on syötetty kohta kuukauden päivät enää joka toinen päivä 5 mg kerrallaan. Manu yskii välillä, mutta toivottavasti kyseessä on vain huono kunto joka aiheuttaa yskintää, niin kuin eläinlääkäri arveli edellisellä käynnillä. Pian kokeilemme jättää kortisonin kokonaan pois. Toivottavasti siitä ei aiheudu enää mitään harmia, vaan päästäisiin vihdoinkin lääkityksestä eroon.
Manu on vähän tuntunut virkistyvän annostuksen pienentämisen jälkeen. Tosin tuntuu, että nämä helteet tekevät sille aika velton olon. Noin kuukauden ajan olemme juottaneet Manulle päivittäin lisänestettä, johon on sekoitettu Nutrisalia. Juoma tekee Manulle hyvin kauppansa kun siihen lisää vähän öljyä tonnikalapurkista ja koira pysyy ainakin hyvin nesteytettynä. Ja eiköhän kelitkin kohta viilene…

Manun kunto ei ole kyllä mikään kehuttava noin jahtikautta ajatellen. Emme ole päässeet juurikaan juoksuttamaan koiraa eikä uintimatkatkaan ole olleet vielä mitään pitkiä. (On muuten edelleenkin aikamoista tervanjuontia se uiminen Manulle. Ruokakipon perässä ui, mutta silloinkin täytyy antaa herkkuja säännöllisesti tai münsteri masentuu ja kääntyy takaisin rantaan. Ei olla kuitenkaan pakotettu sitä uimaan tai jätetty veneestä keskellä järveä tai muuta vastaavaa, toiveissa että uiminen olisi vielä joskus mukava juttu Manun mielestä. Se on onneksi hyvä tietää, että linnun perässä se menee kyllä veteen. Noutoa vaan ei viitsi jatkuvasti hinkata, ettei sille tule mitään tylsistymistä siihen.) Mutta toivotaan että kunto kohenee syksyn edetessä. Onneksi ei olla lähdössä mihinkään tunturiin, vaan riittää ihan tuo omien maiden kiertely alkuun.

Ja sunnuntaina sitten tositoimiin kyyhkyjahdin merkeissä! On sitä vissiin odotettukin, ainakin Olavin toimesta… Lupailin vähän, että voisin lähteä silloin aamulla kameran kanssa mukaan passiin, ellei satu olemaan kovin märkä keli. Joten voi olla, että jonkinlaista jahtikertomusta kuvien kanssa ilmestyy ensi viikon aikana.

Lekurilla taas

Olavi käytti Manun tällä viikolla eläinlääkärissä lisääntyneen yskinnän vuoksi. Halusin verikokeen avulla varmistua, onko kyseessä taas PIE -oireilu vai joku muu syy, jotta tiedän uskaltaako lääkkeen annostuksen pienentämistä kokeilla. Eosinofiilimäärät olivat veressä normaalilla tasolla (1.7 %, viitearvot ilmeisesti 1-8), joten ell arveli että yskintä johtuu nyt ihan vaan Manun huonosta yleiskunnosta. Joten nyt kokeillaan 5 mg kortisonia joka toinen päivä, so far so good mutta sormet ristissä ettei oireilu palaa…

Kliinisestä verenkuvasta ilmeni kuitenkin uusi ongelma, josta emäntä voi osoittaa syyttävällä sormella itseään… Eli Manun elektrolyyttiarvot olivat kovin alhaiset. Koska Manu syö raakaruokaa, ei siinä ole valmiiksi lisättyä suolaa. Olen välillä ruokaan lisännyt ihan tavallista ruokasuolaa, ilmeisesti kuitenkin liian harvoin/vähän… Onneksi ongelma on korjattavissa. Nyt Manulle tarjotaan päivittäin pariin otteeseen nestettä, johon on liotettu jotakin elektrolyyttilisää. Alkuun annettiin Osmosalia, kun lähiapteekissa ei muuta ollut ja nyt haettiin puteli samantyyppistä, mutta eläimille tarkoitettua Nutrisalia. Tuo Nutrisal sisältää paketin mukaan glukoosia, maltodekstriiniä, kaliumia ja natriumia.

Tällä hetkellä hellalla on porisemassa lampaan lihainen luu kattilassa, josta sitten otan nesteen talteen. Huomattavasti paremmin maistuu koiralle, kuin pelkkä hanavesi johon elektrolyyttilisää on sekoitettu. Tietenkin koko ajan on tarjolla toisessa kupissa myös tavallista vettä. Ei siis ihmekään, jos Manun meno on ollut tahmaista, itselläkin kramppaa lihakset jos tulee syötyä liian vähän suolaa etenkin nyt helteillä.

Lisäksi ostettiin vielä muutama tuubi Nutriplus -geeliä kokeiluun. Sitä on tarkoitus antaa ennen treeniä energiatason nostamiseksi, eli esim. ennen kuin lähdetään koiraa uittamaan. Näillä siis eteenpäin ja ei muuta kuin lisää treeniä. Mökillä ollessaan Olavi oli yksi yö käynyt Manua juoksuttamassa pyörällä pienen lenkin siten, että Manu sai juosta irti pyörän perässä. Yllättävän hyvin oli kuulemma sujunut eikä Manulla ollut mitään intressiä juosta pyörän eteen tmv.

Joten jospa tämä tästä taas lähtee parempaan suuntaan. Toivotaan nyt vain, että päästäisiin kortisonista eroon ja saataisiin Manu takaisin hyvään kuntoon. Ensi viikolla on tiedossa ainakin yhteiset vesityötreenit, joten Manu joutunee tassut kastelemaan.

Suomen kesä, lyhyt ja vähäluminen

Kuopion seudulla ainakin on riittänyt kylmää kesäkeliä. Toisaalta se on koiran kanssa ihan hyväkin asia, on helpompi puuhailla ja treenailla kuin helteillä. Manun kanssa ollaan lähdetty toteuttamaan fysioterapeutin ohjeita ihan kunnolla, sillä toiveissa on tietysti paremmin liikkuva koira ja se vaatii tässä tapauksessa työtä. Teemme fysioterapiaa suunnilleen tällaista ohjelmaa seuraillen:

• Juoksulenkki pehmeällä alustalla (Manu menee tasaista ravia) 1 krt x vko
• Mäkikiipeilyä (laskettelurinteillä) 1 krt x vko
• Uintia 1-2 krt x vko
• Ilmapatjaharjoittelua muutama minuutti lähestulkoon joka päivä, enemmän silloin jos ei muuta treeniä ko. päivänä
• Plus tietysti normaalit lenkit, mutta ollaan pyritty lenkkeilemään enemmän hiekkateillä ja pururadoilla kuin asfalttiteitä pitkin

Metsässä irti juoksuttaminen on jäänyt nyt kokonaan, koska Manulla on liian kova into etsiä eläimiä sieltä ja annettakoon kaikille pesimärauha. Syksymmällä sitten taas metsään juoksemaan. Uinti ei ole edelleenkään Manun lempipuuhaa, mutta saatiin se tuossa juhannuksena uimaan ensimmäistä kertaa veneen perässä (tai no, ehkä se seurasi enemmänkin veneessä olleita lihapaloja…). Jospa se siitä vielä intoutuu. Hyvällä tyylillä se ui, tasaisesti etu- ja takapäällä (eli ei nouse pystyyn vedessä) ja aika kovaa haipakkaa. Kun Manun kunto tässä vielä syksyä kohden kohenee (toivottavasti), niin pitää varmaan lisätä tai pidentää noita juoksulenkkejä jotta saadaan myös kestävyyskuntoa paremmaksi.

Mikä nyt hieman kuitenkin huolestuttaa, on tuo Manun terveystilanne. Ikävä kyllä Manu on taas ruvennut köhimään, ainakin öisin yleensä kuulen sen muutaman kerran yskäisevän. Voihan se olla, että tässä on kyse vain emännän vainoharhaisuudesta, mutta meillä oli jo jonkin aikaa hyvä tilanne ettei yskimistä esiintynyt ollenkaan vaikka lääkkeen annostus onkin nyt pieni. Siksi kyllä huomaan herkästi kaikenlaiset muutokset tilanteeseen. Toisaalta, kun sillä oli sitä PIE -yskää, yski se huomattavasti enemmän… Että mistä lie kyse taas? Heinäkuussa, muutaman viikon kuluttua, on tarkoitus testata kortisoniannostuksen pienentämistä niin että sitä annettaisiin vain joka toinen päivä. Jotenkin minulla ei ole yhtään uskoa siihen että kokeilu onnistuisi tai että Manu pystyisi enää ilman kortisonia olemaan, mutta kokeillaan nyt kumminkin… Kaikki sormet ja varpaat ristissä. Olisihan se ihan mahtavaa, jos päästäisiin kokonaan eroon kortisonin syöttämisestä vaikka annostus pieni nyt onkin eikä aiheuta ainakaan tällä hetkellä sivuvaikutuksia koiralle. Tärkeintä on, että Manulla on hyvä olla.

Tänään käytiin uittamassa koiraa vesityötreenien muodossa. Noutolintuna oli sama vanha tavi, joka oli sulatuksesta huolimatta jäänyt vielä turhan jäiseksi ja upposi veteen jotenkin hyvin näkymättömiin (vaikka kelluikin). Itselläkin oli vaikea nähdä missä se lintu oli ja samoin Manun oli sitä vaikea löytää. Monta kertaa se ui ohi ja näytti ihmettelevän että missä se nyt on kun täältäpäin se haju tulee… Hienosti kuitenkin jaksoi etsiä ja vähän avitettiin pikkukivien avulla (heittelemällä niitä linnun suuntaan). Siinä hyvä vinkki, jonka opimme kevään yhteistreeneissä. Manulla on vähän se vika, että se helposti kääntyy ja lähtee uimaan rantaa kohti, jos sitä sanallisesti koittaa ohjata, mutta kiviä lintua kohti heittelemällä Manua voi ohjata oikeaan suuntaan ilman että etsintä keskeytyy.

Nyt on pöydän alla nukkumassa kylläinen ja väsynyt koira. Huomenna ehkä lähdemme hakemaan piisaminnahkaa motivointilelua varten. Selvittämättä tosin vielä on se, innostuuko Manu yhtä paljon piisamin hajusta kuin tuosta supinnahasta. Palaillaan ensi viikolla!

Manulla on sittenkin toivoa

Hyviä uutisia! Käytin tänään Manun kontrollissa eläinlääkärissä. Tarkoituksena oli alunperin ottaa vain verikoe, mutta kun kerroin ongelmista lääkityksen vähentämisen kanssa, ell ehdotti että otettaisiin myös röntgenkuvia ja näyte hengitysteistä. Niinpä Manu rauhoitettiin ja jätin sen sinne tutkittavaksi muutaman tunnin ajaksi.
Itse olin perinteiseen tyyliini vähän tappiomielialalla liikenteessä, koska olin varma että näytteistä löytyy edelleen eosinofiilejä. Verinäytteessä ei kuitenkaan ollut niitä juuri ollenkaan ja hengitysteistä otettu näyte oli täysin puhdas! Keuhkokuvat näyttivät himpun paremmilta kuin aiemmin. Eläinlääkäri totesi, että Manu on hyvää vauhtia paranemassa ja oli oikein optimistinen tulevaisuuden suhteen. On kuulemma hyvin epätodennäköistä, että Manu joutuisi syömään kortisonia lopun ikäänsä. Tämä tauti on hänen mukaansa sellainen, että kun se kerran tulee, sen paranemisessa voi kestää pitkään mutta että se ei yleensä uusiudu enää sen jälkeen.
Joten meidän ja Manun kannalta tulokset olivat oikein hyviä. Koska Manu kuitenkin oireili vielä noin kuukausi sitten, kun koitimme alentaa lääkeannostusta, jatketaan kortisonia vielä tällä annostuksella (5 mg / pvä) seuraavat puolitoista kuukautta. Sitten kokeillaan uudestaan, pystyykö kortisonia jättämään pikkuhiljaa pois.
Kyllä tuli hyvä mieli. Ehkä Manulla onkin toivoa olla joskus vielä terve koira, tai ainakin sen verran terve että se pärjäisi ilman jokapäiväistä lääkitystä.
Huonoa tässä käynnissä oli siis vain lompakon laihtuminen… Käynti meni suorakorvauksella Lähitapiolan kautta, mutta en tiedä oliko siellä töppäilty jotain. Meidän pitäisi maksaa käynnistä vain omavastuu (25 %), koska saman vian takia on käyty aiemminkin lekurilla. Miten minun matikkapäällä 25 % 258 euron laskusta ei ole 158 euroa…? No, pitää selvitellä joku päivä. Tärkeintä, että Manu on paremmassa kunnossa niin emäntäkin on iloinen :)

Kesä on tullut

… ja lämpöä on riittänyt. Me ollaankin otettu rennosti, käyty lähinnä hitailla lenkeillä rannan suunnassa ja vähän harjoiteltu jo uimishommiakin (Manu siis, ei emäntä). Ensimmäisistä vesityötreeneistä kirjoittelen joku toinen päivä. Manu ei ole juurikaan pudottanut vielä karvaansa, johtuuko lääkityksestä tai mistä lie, ja se tuntuu aika helposti kärsivän nyt kuumasta. Metsälenkeillä ei olla enää käyty, kun eläimet alkavat pesiä niin ei voi enää koiraa irti päästää.

isännän rapsutus on parasta

Manun kanssa on mennyt viime aikoina toisaalta hyvin, toisaalta huonosti. Huonoa on se, että vaikuttaa siltä, ettei kortisonilääkitystä voi lopettaa. Tällä hetkellä annostus on 5 mg päivässä ja sillä se pärjää ihan hyvin eikä yskää esiinny juuri ollenkaan. Mutta heti kun yritimme lääkärin ohjeiden mukaan pienentää annostusta niin, että se saisi 5 mg vain joka toinen päivä, tuli yskä aika rajuna takaisin. Samoin kävi kun yritimme antaa 2,5 mg päivittäin. Tuo 5 mg on ilmeisesti pienin annostus millä Manu pärjää ainakin tällä hetkellä.
Positiivista on taas se, että lääkitys tuntuu tuolla annostuksella olevan ok, niin ettei sivuvaikutuksia juurikaan ilmene. Manu on ehkä hitusen normaalia vaisumpi, mutta ainakin viimeisen viikon-pari se on lenkeillä ollut paljon virkeämpi. Ei tarvitse enää vetää perässä, vaan se etenee ihan reipasta vauhtia. Ruoka maistuu erinomaisen hyvin (kuten aina) ja maha on pysynyt hyvässä kunnossa. Treeni-intoakin tuntuu olevan. Joten uskon, että Manun elämä on lääkityksestä huolimatta ihan kelpo koiranelämää.

tässä esitellään Manun bravuuria: pyörimis-temppua

Olen miettinyt paljon Manun tilannetta ja sitä, mitä meidän pitäisi tehdä jos todella käy niin, että se tarvitsee jatkuvan lääkityksen. Tällä hetkellä ainakin olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että niin kauan kun Manu ei kärsi itse tilanteestaan niin se saa olla sitten vaikka oloneuvoksena. Onneksi tauti on tuollainen, jonka ei pitäisi mitään kipuja aiheuttaa, ehkä ennemminkin väsymystä tai vähän epämukavaa oloa. Ja nämäkin oireet tuntuvat tuolla kortisonilla pysyvän kurissa. Toiveissa on tietysti vieläkin, että saataisiin Manu sen verran terveeksi että se pääsisi ainakin metsälle Olavin kanssa. Mikään ei tietysti estä menemästä, mutta ainakin lämpimällä kelillä voi koiran jaksamisessa olla parannettavan varaa. Mutta Manun ehdoilla mennään eteenpäin päivä kerrallaan.
Vähän on Manulla viime aikoina ollut myös lihasjumiongelmia, mutta olen varannut ajan fysioterapiaan ja katsotaan mitä siellä selviää. Mitäpä tuon rakkaan karvakorvan eteen ei tekisi :)

Vähän ollaan mietitty myös uuden pennun ottoa, koska se nyt tulee joka tapauksessa jossain vaiheessa ja kun tuon Manun terveystilanteen ottaa huomioon, voi uuden koiran tarve tulla eteen ennemmin kuin arvaamme. Mutta niin söpöjä kuin pennut ovatkin, ei kyllä millään jaksaisi sitä pentuaikaa ja jatkuvaa ulkona ramppaamista ja kaiken opettamista alusta… En tarkoita niinkään metsästys/noutohommien opettamista, sehän on mukavaa puuhaa mutta kaikki yksinolo, sisäsiisteys, hihnassa kävely jne jne. Tänään juuri kun Manun kanssa istuskeltiin parvekkeella, mietin miten helppoa sen kanssa on elellä (jossei näitä terveysongelmia oteta lukuun). Tähän nykyiseen asuntoon en myöskään toista koiraa haluaisi ottaa. Mutta saa nähdä, ehkä ensi keväänä. Ja sitten pitäisi vielä varmaan ratkaista; toinen münsteri vaiko lk saksanseisoja…
Sellaista tällä kertaa. Kirjoittelen pian niistä vesityötreeneistä ja Olavilla on yksi kyyhkysjuttu tulossa kunhan saadaan kuvat käsiteltyä. Pian on jo edessä reissu erämessuille ja mikäs sen mukavampaa :)

Kuulumisia

Tällä viikolla ei tapahtunut oikein mitään, ainakaan kerrottavan arvoista… Perusarkea vain. Manun lääkitystä pienennettiin torstaina, eli nyt se saa 5 mg kortisonia joka toinen päivä. Valitettavasti on tuntunut siltä, että tilanne on mennyt hieman huonompaan tämän myötä. Ainakin Manu on köhinyt hieman enemmän ja yksi aamu se hengitti omituisen raskaasti. Se onneksi meni ohi nopeasti. Voi olla että kun se yöllä nukkuu, kerääntyy limaa jotenkin enemmän hengitysteihin. Pitää vähän seurailla ja mietin kokeilisiko sitten antaa 2,5 mg päivittäin, jos kerran tuo joka toinen päivä ei ole hyvä. Olisi tärkeää löytää pienin mahdollinen annostus, jolla oireet pysyisivät poissa.

Manulla on tylsää…

Nyt viikonloppuna Olavi oli reissussa ja minä olin kotona Manua hoitamassa. Perus kotiorjan viikonloppu eli siivousta, tiskausta, pyykinpesua, ruuanlaittoa ja koiran ulkoilutusta siis. Kelit oli taas hienot joten oli ihan mukavaa ulkoilla. Tosin Manun kanssa on suht tuskaista lenkkeillä nykyisin. Sitä ei vaan huvita kävellä, ainakaan eteenpäin. Ilmeisesti ainoat asiat mitä ulkona huvittaisi tehdä on 1) etsiä kaikki mahdollinen syötäväksi kelpaava ja myös syödä se ja 2) hinkua kaikkiin pusikoihin ja ojiin hajujen perässä. Se on jo harvinaista että jos kymmenen metriä päästään eteenpäin ilman että Manu jumittaa, syö jotain maasta tai vetää puskiin. Hermot menee!
Tänään lenkillä nähtiin ensin siili (pelotti vähän Manua…) ja saatiin myös jonkinlainen seisonta. Tai en minä tiedä oliko se nyt mikään virallinen seisonta, mutta sellainen hiippailu ja siitä jähmettyminen paikalleen. Kohteena oli siis joku höyhenkasa, ei nyt sentään oikea lintu ;) Myös pari pysähtymistreeniä ollaan tänä viikonloppuna saatu tehtyä, kun ulkona on nyt niin paljon lintuja.
Mistäköhän Manu on muuten saanut käsityksen, että kun Olavi ei ole kotona, täällä ei pätisi samat säännöt? Nimittäin viime yönä se tuli herättämään ensin kolmen maissa. Pyrkimyksenä siis saada minut nousemaan sängystä että antaisin sille aamuruuan (mikä tulee normaalisti klo 7-8 maissa). Kun yritys ei onnistunut, uusiksi kello neljältä. Tällä kertaa tuli oikein minun puolelle sängyn viereen toljottamaan. Ei vieläkään auttanut, joten klo 5.30 kovat aseet käyttöön ja nousi sängylle (ankarasti kiellettyä). Sitten meni hermot ja suljin sen portin taakse eteiseen. Onneksi porttia voi rämpyttää klo kuuteen asti, jolloin oman mielenterveyden takia päätin nousta sängystä ja ruokkia sen perhanan koiran (tietysti sitten vasta, kun se oli hetken ollut hiljaa ettei tule palkittua huonosta käytöksestä). Alkuillasta sitten ajattelin ottaa torkut, kun väsytti tuo yöllä heräily. Tietysti Manulla tuli juuri silloin ilmoitusluontoista asiaa (että iltaruuan aika lähestyy) ja piti tulla herättämään. Manun kanssa asuminen joskus koettelee hieman huumorintajua…
Tulevalle viikolle ei ole suunnitelmissa mitään ihmeempiä. Palaillaan asiaan, kun on jotain kerrottavaa :)

Valoa tunnelin päässä

Täällä on mennyt hyvin viimeisimmän eläinlääkärikäynnin jälkeen. Astmadiagnoosista huolimatta on hyvä mieli, koska Manu on ollut hyvävointinen. Yskiminen loppui melkein kokonaan heti sen kortisonipiikin jälkeen, vain tänään se vähän köhi juomisen jälkeen. Ja onneksi on satanut vettä pari päivää, niin katupölyn määrä hieman vähenee.
Manun mahakin on ollut hyvässä kunnossa. Aiemmin oli paljon ongelmia ja Manulla oli maha sekaisin melkein joka päivä. Nyt kuitenkin epäilen, että olisiko se johtunut kalaöljystä, jota Manulle syötimme. Öljyssä oli heti alusta pitäen hieman omituinen haju, mutta eivät nuo koirille tarkoitetut kalaöljyt yleensäkään mitenkään hyvälle haise joten ajattelin että se on ihan normaalia. Pikkuhiljaa haju muuttui kuitenkin niin pahaksi, että en enää uskaltanut öljyä antaa. Ja heti kun sen lisääminen ruokaan loppui, ovat myös Manun mahaongelmat vähentyneet huomattavasti. Joten siksi epäilen, että jos ne johtuivatkin siitä öljystä eikä kortisonilääkityksestä. Toivottavasti eivät nyt palaa enää takaisin, tällä hetkellä on ainakin hyvä tilanne.
Ja miten huippua olikaan käydä lenkillä, kun koira halusi oikeasti kävellä, eikä sitä tarvinnut raahata perässä! Niin hyvä mieli tuli emännälle!

Joten jospa se taas tästä pikkuhiljaa muuttuu paremmaksi. Nyt on elelty sairastelevan koiran kanssa noin 4,5 kuukautta joten alkaisi se riittääkin jo. Näillä näkymin kortisonia syötetään vielä kuukausi ja sitten lopetellaan, sillä edellytyksellä tietysti ettei oireilu palaa. Pitäkää peukkuja, että päästäisiin vihdoin jatkamaan normaalia elämää tuon pikku toipilaan kanssa :) Keväälle ja kesälle olisi paljon suunnitelmia tiedossa, joista voisi kirjoitella enemmän joku toinen kerta. Nyt kuitenkin hyvillä mielin uuteen viikkoon!