Muuttosorsia bongaamassa

Kevät koittaa kovalla vauhdilla myös Pohjois-Savossa, joten päätimme Manun kanssa ottaa mallia lintubongareista. Siispä muuttosorsien perään! Tuttavan kutsun johdosta ajelimme puolisen tuntia pohjoiseen, kun tiedossa oli, että muuttosorsia olisi järven rannoilla. Toisin kuin lintubongarit, emme tyytyisi vain kiikaroimaan lintuja, vaan tarkoituksena oli suorittaa hakutreeniä. Koko harjoituksen idea oli se, että Manu pääsisi näkemään mahdollisimman paljon lintuja ja näin pääsisimme harjoittelemaan myös paikallaanoloa lintujen siivittäessä. Kevät on tämän tyyppiselle harjoitukselle oivallinen siksi, että rannat alkavat olemaan jo auki ja muuttosorsia on kerääntynyt rannoille. Münsterille tällainen harjoitus on hyvä, koska mahdollisen peräänmenon sattuessa koira saa palkinnoksi jäisen kylvyn.

Aloittelimme treenin pienellä hakutreenillä pellolla, jotta Manun juoksua saatiin hieman aukeamaan. Omaan silmään näyttää siltä, että Manun hakuun tulee hieman enemmän virtaa ja vauhtia, kun Manu on ensin saanut juosta jonkun matkaa. Itse asia, eli muuttosorsatkin löydettiin ja hyvin Manulla kasetti kesti eli uimiselta vältyttiin. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli, kun Manu sai tieheässä rantarisukossa hyvän hajun, jonka seurauksena Manun ryhti ja vauhti muuttuivat heti. Manu ottikin muutaman terävän luovin ja sen jälkeen suoraviivainen eteneminen kohti pellonreunusojaa. Ilo oli nähdä, kun ojan takaa pellolta lähti kymmenien tavien parvi lentoon ja Manu jäi ihastelemaan lentoa nätisti paikallaan. Tietysti lintujen siivittäessä pillitin Manun istumaan, mutta ihan loppuun asti Manu ei malttanut istua, vaan hieman puolinaiseksi se jäi. Sitä en tietysti osaa sanoa, olisiko Manu jäänyt niin nätisti paikoilleen, jollei Manun ja lintujen välissä olisi ollut 2-3 metrin levyistä pelto-ojaa.

Autolle palatessa Manu näytti vielä omaa luonnettaan ja teki hieman pitemmän luovin, jolta ei käskettäessä huvittanutkaan palata. Ääntähän siinä joutui korottamaan ja muutaman juoksuaskeleen ottamaan ennen kuin Manu saatiin palaamaan luoviltaan. Hakuharjoitus oli mukava lopettaa vielä pieneen puljaamiseen fasaanien kanssa. Tiedossa oli, että kukkofasaani olisi lähettyvillä ja tätä Manun kanssa lähdettiin hakemaan. Varmuudeksi Manulle laitettiin liina, josta saisi tarvittaessa vedettyä käsijarrun päälle. Tässä kohtaa itselleni tuli hieman hämäävä tilanne, kun Manu meni fasaanitarhan ohi hieman epäkiinnostuneesti ja heti tarhan jälkeen kaksi fasaania siivitti noin parin metrin päästä Manusta. Itse en osannut odottaa, että villit fasaanit olisivat olleet niin lähellä tarhaa ja tämän vuoksi itselläni ei oikein ollut paras terävyys. Jotenkin ajattelin, että Manu olisi edennyt pelkästään tarhafasaanien hajujen perässä. No käsijarrua ei tarvittu ja nätisti Manu jäi paikoilleen. Tähän päälle kylmän linnun nouto ja lyhyt palaute vanhemmalta kollegalta. Tämän jälkeen oli mukava kääntää auto kohti kotia ja hakea ABC:lta vielä jäätelöt kaupan päälle. Toivottavasti vastaavat treenit ehdittäisiin käydä läpi vielä muutaman kerran lähiviikkojen aikana ennenkuin muuttosorsat jatkavat matkaansa ja lintujen pesintä alkaa.

Viikonloppu kuvina

Viime viikonloppuna oltiin taas mökillä. Kunnostettiin Olavin kyyhkynruokintapaikkaa, eli lähinnä yritettiin huonolla menestyksellä polttaa risuja. Uusi yritys parin viikon päästä…
Ilma oli hieno ja aurinkoinen joten tuli ulkoiltua muutenkin aika paljon. Manulla tuntui olevan taas korvissa vähän vikaa, joten saatiin ihan urakalla pitää kurinpalautusta. Tässäkin kolinapurkki yllättää pian pikkumünsterin, joka luulee voivansa jättää tänne-käskyn väliin:

Olavi testaili uutta haulikkoa huvikseen ja samalla tehtiin pysähtymisharjoituksia koiralle. Ihan hyvin meni, joskaan ei se laukauksesta pysähtyminen edelleenkään mitenkään selkäytimessä ole Manulla. Lisäksi tehtiin muutamia noutoharjoituksia lehtokurpalla, mitkä menivät ihan ok. Vähän oli taas markkeeraamisessa parannettavan varaa, mutta toisaalta oli kiva nähdä että Manulla oli sentään intoa päästä noutamaan. Ensin meinattiin mennä yhteen vähän vieraampaan paikkaan treenaamaan pellolle, jossa meidän on maanomistajalta lupa käydä. Sinne oli kuitenkin tie niin huonossa kunnossa talven jäljiltä että ei uskallettu lähteä yrittämään. Haastetta oli joka tapauksessa tarpeeksi tutullakin pellolla, kun yhdestä suunnasta taisi tulla jäniksen hajua ja toisessa houkuttelivat hirven perkuujätteet.


Manun kortisoniannostusta on nyt pienennetty, mutta ikävä kyllä se on alkanut yskiä taas hieman enemmän. Pahasti pelkään että PIE on tullut takaisin. Nyt on suunnitelmissa kuitenkin edetä eläinlääkäriltä saadun ohjeen mukaan, eli jättää kortisoni pikkuhiljaa pois ja syöttää ab-kuuri jos yskä edelleen jatkuu. Hyvässä lykyssä kyse olisi jostakin kortisonin aiheuttamasta ärsytyksestä tai vaihtoehtoisesti jostakin muusta tulehduksesta, joka ei ole päässyt kunnolla ”voimiinsa” kortisonikuurin aikana. Ja jos PIE on tullut takaisin niin eihän se auta kun taas laittaa iso annostus kortisonia, mutta pikkuhiljaa tässä alkaa mietityttää että mihin se raja sitten vedetään. Manu ei tunnu sairaudesta kärsivän, mutta jos ei koiraa terveeksi saa niin jäljellä on vain yksi ratkaisu. Semmoiset vähän surulliset mielialat täällä tällä kertaa… Mutta katsotaan nyt vielä ja toivotaan parasta.
Viikonloppu oli joka tapauksessa ihan mukava ja varmaan taas parin viikon päästä palaillaan jatkamaan ruokintapaikkaprojektia. Olavi saa itse kirjoitella siitä tarkemmin. Loppuun vielä kuva jossa Olavin molemmat vauvat (pyssy & auto):

Viikonlopun fasaanitreenit

Hyvät uutiset: Manu seisoo linnuille kyllä.

Huonot uutiset: Avanssi on noin sata metriä liian pitkä.

Eli toisin sanoen käytiin viikonloppuna treenaamassa fasaaneilla. Ajeltiin puolisen tuntia erään koirapiireistä tutun henkilön luo, jonka pihapiirissä ja talon läheisyydessä käyskentelee puolikesyjä fasaaneja. Olavi halusi kokeilla, seisooko Manu fasaanille, koska syksyllä tuli paljon törmäyksiä metsälintuihin eikä oikein päästy kunnon seisontoja näkemään.

Ensin kävelimme lenkin metsässä. Manu jaksoi kuntoonsa nähden juosta ihan yllättävän hyvin, mutta haku oli entisenlaista suppeaa eikä Manu oikeastaan tainnut edes tajuta mistä siinä oli kyse. Kun palasimme talolle päin ja tiedossa oli suunnilleen, missä linnut voivat olla, laitettiin Manu varmuuden vuoksi liinaan kiinni. Pian löytyikin pusikko, missä lymyili 2 fasaanikukkoa. Manu otti seisonnan muutaman metrin päähän linnuista. Kun se tarkensi hieman seisontaansa, pölähtivät fasaanit lentoon. Voi olla että ihmistenkin pieni liikehdintä ne hermostutti.

Tässä tuli esille meidän uusi ongelmakohta. Lintujen karkottuessa Manulla petti itsehillintä ja peräänhän se lähti tuhatta ja sataa. Liina oli Olavin saappaan alla, mutta sehän luisti sieltä ja ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa, oli koira jo hyvän matkaa menossa. Lopulta Manu pysähtyi pellolle noin sadan metrin päähän kun näköyhteys lintuihin katkesi.

Siinä sitten otettiin pieni tauko ja pohdiskeltiin mikä meni vikaan. Vikaan meni selvästi se, ettei Manulla ole riittävän selvästi iskostunut mieleen toimintamalli: lintu lentoon – paikalla pysyminen. Onhan sitä harjoiteltu variksilla, harakoilla, yllättäen heitetyillä noutolinnuilla ja ties millä, mutta mikään ei ole tietysti sama asia kuin se oikea lintu nenän edessä. Tuollaisia tilanteita on vähän vaikea spontaanisti harjoitellakaan. Metsälinnut ovat sen verran arkoja (ainakin ne, mihin ollaan itse törmätty) etteivät päästä koiraa seisontaetäisyydelle. Etenkin kun Manun pitää melkeinpä muutaman metrin päähän päästä että se tajuaa seisoa. Kauempaa lentoon lähtevä lintu ei laukaise minkäänlaista peräänmenoreaktiota Manussa. Sama juttu näillä lenkkipoluilla pyörivillä variksilla ym., ei Manu nosta niistä kierroksia sillä lailla että paikalla pysymisessä olisi mitään ongelmaa. Aiemmin olemme Vakkerilla käyneet kyyhkytreeneissä, mutta silloin ei Manu vielä linnuista oikein välittänyt.

Jatkettiin kumminkin vielä harjoituksia, tällä kertaa virheestä oppineena liina käsissä. Pian löytyi fasaanikana ojasta pienestä pusikosta ja Manu otti seisonnan sille. Kana kuitenkin lähti juoksemaan alta ja Manu hieman hölmistyi tilanteesta. Vaihdoimme itse paikkaa ja kana pyrähti lentoon ennenkuin Manu ehti uudelleen ottaa seisontaa. Tällä kertaa koira jäi kuitenkin nätisti paikalleen, joten heitimme noutolinnun ja Manu suoritti noudon ja sai kehut päälle.

Siinä se seisoa tököttää. Onpahan kuvatodiste tästäkin harvinaisuudesta.

Siihen onnistumiseen sitten lopetettiin treenit. Ihan hyvä mieli jäi siitä, kun näki että kyllä Manu seisoa osaa halutessaan ja sillä edellytyksellä, että se pääsee riittävän lähelle lintua. Toisaalta taas selkeni hyvin se, miten paljon pitää harjoitella tuota paikalla pysymistä linnun karkottuessa. Ainakin jos Olavi haluaa että metsällä käymisestä vielä jotain tulee. Eihän siinä mitään, mukavaahan se on koiran kanssa touhuta, mutta ongelmaksi tulee näiden todentuntuisten tilanteiden löytäminen tai niiden puutteessa tilanteiden lavastus. Mailla, jossa me yleensä liikutaan, ei kyllä fasaaneja pyöri. Kuten sanottu, kauempaa karkottuvat linnut eivät aiheuta peräänmenoa. Mikään noutolinnun heittely, pallon potkiminen tmv. ei nosta Manun kierroksia.

Voi olla, että itse on jo hieman ehtinyt tuudittautua petolliseen turvallisuuden tunteeseen Manun suhteen. Se kun on nykyisin niin helppo ja rauhallinen kotona ja normaalisti ulkoillessa, että vaikea on kuvitella että se nyt käsistä lähtisi… :D Mutta münsteri taitaa olla münsteri vaikka voissa paistaisi ja tilanne on eri kun edessä on oikea lintu. Onkohan se lähdettävä uudestaan Vakkerin Timpan luo kyyhkyjä katsastamaan…

Vuoden ensimmäiset treenit

Tänä vuonna vietettiin uutta vuotta kolmistaan mökillä. Manu otti rauhallisesti, kuunteli rakettien pauketta ja taisi miettiä että onko sorsajahti taas alkanut. Tänään käytiin kävelemässä pieni lenkki metsässä ja sen päälle järjestettiin treenit lähipellolla. Treenien yhteydessä myös ammuttiin ”metsästäjän raketteja” (=haulikolla), kun muita raketteja ei itselle tullut hankittua.

Tehtiin yhteensä neljä lyhyttä harjoitusta:
1) Harjoitus, mikä meni pieleen kun viimeksi oltiin Vakkerin Timpan opissa, eli: koira istumaan, heitetään lintu ilmaan, ammutaan ja kun koira istuu nätisti paikallaan, päästetään noutoon. Tällä kertaa meni hyvin.
2) Sama harjoitus, mutta liikkeestä. Eli kävellään rinnakkain, minä heitin linnun, Olavi käski Manun istumaan, ampui ilmaan ja kun koira pysyi paikallaan, pääsi se noutamaan. Hyvin meni tämäkin.
3) Menin itse piiloon kahta peltoa erottavan metsäsaarekkeen taakse. Olavi käski Manun istumaan, minä heitin linnun, Olavi ampui ilmaan ja jälleen Manu noutoon. Tämäkin meni hyvin, paitsi että Manulle teki tiukkaa istua märkään peltoon, kun peppu kastui!
4) Olavin ja Manun touhutessa muuta kävin piilottamassa linnun heinikkoon pellon toiselle puolelle. Sitten lähdettiin kävelemään poispäin ikään kuin oltaisiin normaalisti kotiin lähdössä. Manu sai vainun, nuohosi pellonlaitaa kunnes löysi linnun ja toi sen ilman erillistä käskyä Olaville käteen.
Lisäksi otettiin vielä muutama istuminen ampumisesta (ilman noutoja), jotka meni ihan ok.

Näistä treeneistä jäi hyvä mieli. Tehtävät nyt olivat suht helppoja, mutta on mennyt pieleen helpommatkin jutut välillä. Manu suoritti kaikki tehtävät innokkaasti eikä tehnyt edes mitään sille ominaisia kommervenkkejä esim. noudossa. Sitten kelpasi palata mökille ja ottaa pitkät nokkaunet (koira siis). Tästä se taas jatkuu :) Mielessä on jo muutamia tavoitteita vuodelle 2014, joista voisin kirjoitella joku toinen päivä tarkemmin!

Pysähtymistreenit

Viime aikoina Manulla on ollut jarrut vähän ruosteessa etenkin tuolla metsässä kulkiessa ja niissä tilanteissa, joissa koira törmää lintuun. Myös yllättäviä kuuroontumiskohtauksia on ilmaantunut, joten päätimme ottaa seuraavien viikkojen tehotreenien aiheeksi pysähtymisen käskystä.
Tänään mentiin ankeasta kelistä huolimatta lähipuistoon harjoittelemaan jalkapallon kanssa. Ideana oli saada koira riehaantumaan, potkaista palloa ja pysäyttää koira kun se ryntää pallon perään. Manu ei kuitenkaan ollut yhtään jalistuulella eikä alkanut ollenkaan siihen touhuun. Jotenkin tuntui, että Manu arvasi ettei tässä nyt kuitenkaan saa mitään jahdata vaan että leikissä on joku taka-ajatuskin.
Kun ei saatu koiraa innostumaan jalkapallosta, tehtiin sitten niin että otin nameja käteen ja lähdin juoksemaan. Tyhmän näköistä touhua kyllä, mutta siinä saatiin ihan hyvät pysähtymisharjoitukset tehtyä koska namien perässähän Manu juoksee vaikka maailman tappiin. On kyllä tärkeää saada linnuillakin sellaisia tilanteita, joissa voi harjoitella pysähtymistä, koska se on kaikille osapuolille yllättävä ja haastavampi tilanne kuin joku ”lavastettu” harjoitus.

Muuten meillä on pitänyt kiirettä koulun ja töiden kanssa. Ensi viikonloppuna on aikeissa lähteä taas Kontiolahdelle käymään ja sehän taitaakin olla jo viimeinen kanalinnustusviikonloppu. Taitaa tämän syksyn saalis jäädä aika laihaksi pojilla, mutta eipä ne odotuksetkaan niin korkealla olleet. Positiivista on kumminkin tässä tilanteessa se, että Manu on sentään kiinnostunut linnuista ja ehkäpä se homma alkaa sitten ensi vuonna sujua jo vähän paremmin :)