Kanalinnustuksen päätös

Metson ja teeren metsästys päättyy suurimmassa osassa Pohjois-Savoa 15.10. eli Manun jahtikausi tältä osin on ohi. Aiemmin kirjoittamani jälkeen kunnon lintutilannetta Manulle ei olla saatu.

Viimeisen kolmen viikon aikana Manun hakumotivaatio ja haun vauhdikkuus ovat vaihdelleet suuresti. Syyskuun viimeisenä viikonloppuna Pohjois-Savossa oli myrskyisen tuulista ja silloin myös metsässä kävi poikkeuksellisesti selvä tuuli, mikä auttoi Manua haussa. Lisäksi lähdin aamulenkille jo aikaisemmin, jolloin lintujen yölliset hajut erottuivat paremmin maasta. Manu haistelikin normaalia enemmän tiheitä kuusi- ja katajapuskia, joiden suojissa todennäköisesti oli ollut yön aikana lintuja. Hyvästä tuulesta ja aikaisesta lenkkiajankohdasta huolimatta pudotuspaikkoja ei saatu, mutta yksi komea jäljestystilanne kahdelle ukkoteerelle tuli kuitenkin todistettua. Manun jäljestyksessä on vaikea vain päästä ampumapaikkaan, koska koiran vauhti tuppaa kiihtymään liian kovaksi ja itse pitäisi juosta jos haluaisi ampumahollille. Pyyn pillitys ei luonnollisesti oikein meinannut onnistua myrskytuulilukemissa, mutta yksi pyy tuli silti pillitykseen ammuttua Manun pitäessä taukoa hausta. Tulihan tuona viikonloppuna käytyä myös sorsastamassa kolmena iltana. Suuret muuttoparvet olivat tuolloin saapuneet Pohjois-Savoon ja jokaisena iltana näkyi 20-30 linnun heinäsorsaparvia. Lintujen suuresta määrästä huolimatta saalis jäi pieneksi; välillä linnut laskeutuivat juuri haulikkokantaman ulkopuolelle ja välillä taas pimeät illat tekivät tepposensa. Yksi tavi tuli kuitenkin reppuun. Lammelle mennessämme kaksi tavia lähti heti lentoon ja tämä epäonninen yksilö jäi epäröiden uimaan muutamaksi sekunniksi liian kauan. Luonnossa tällainen epäröinti usein kostautuu ja yksilö jää saalistajan saaliiksi.

Seuraava viikonloppu kului Kontiolahdella Eevan perheen piirissä ja juhlien parissa. Tietysti Manun kanssa piti tehdä muutama metsälenkki appiukon metsässä. Aikaisemmat pyymestat olivat hieman muuttuneet harvennuksen seurauksena. Lauantain aamulenkillä kohtasimme Manun kanssa jonkin sortin henkimaailman linnun. Näimme puolentoista tunnin lenkin aikana todennäköisesti (pieni alue) saman ison ukkometson kolmeen kertaan. Manu merkkasi pariinkin otteeseen metson maajäljen ja tämä vauhditti hetkellisesti hakua. Ukkometso oli kuitenkin sen verran ovela, että se lähti joka kerta lentämällä meitä karkuun noin 60-70 metriä edeltämme. Tämän lisäksi muutamia muitakin lintuja näkyi, mutta ei saatu kunnollisia tilanteita aikaan.

Nopean tauolla tehdyn pillityksen tulos

Viimeinen ison kanalinnun metsästysviikonloppu vietettiin Manun kanssa Tuusniemen maisemissa. Lopetusviikonloppu olisi voinut olla parempikin. Jostain syystä yhtään metsoa tai teertä ei näkynyt koko viikonlopun aikana. Tuntui siltä, että lintujen hajuja ei juurikaan ollut maassa. Pyytkään eivät liikkuneet kunnolla lyhyiden pillitysjaksojen aikana. Hieman tuli epätoivoinen tunne, kun palasimme Manun kanssa mökille tietä pitkin. Manu kiirehti vanhasta muistista kohti lintujen perkauspaikkaa. Kiellettyäni Manua tuijottelimme toisiamme hetken aikaa ja samalla tien vierestä, noin 30 metrin päästä meistä, pyrähti pyy lentoon. Ihmetellessämme tätä myös toinen pyy lähti lähes samasta paikasta. Manu ei missään vaiheessa merkannut lintuja millään lailla.

Manua seuratessa olen havainnut, että sen haku on luontaisempaa ja parempaa pellolla. Kunhan tässä ehditään, niin pitää Manun kanssa mennä testaamaan hakuintoa fasaaneilla. Voihan olla, että Manusta tulee ainakin jollain lailla toimiva fasaanikoira, mutta onnistuminen kanalinnustuksessa näyttää tähänastisilla näytöillä epätodennäköiseltä.

Ensi viikonloppuna Manulla onkin vapaata, kun lähden hirvijahtiin Satakuntaan. Samalla tulee varmaankin hankittua Manulle hieman pakastimen täytettä lampaanlihan muodossa.

Kadonneen motivaation metsästys

Kanalinnustusta on nyt kaksi viikonloppua takana ja Manun toiminnasta voidaan tämän perusteella jo tehdä muutamia yhteenvetoja. Viime syksynä Manu törmäili lintuihin tuon tuosta. Tänä syksynä törmäilyä ei ole niin paljon esiintynyt lähinnä siksi, että lintuja on omilla metsästysalueilla viimevuotista vähemmän. Viime vuonna keskiverto metsälenkillä lintuja näkyi aina sen kolme – neljä kappaletta. Nyt lenkillä lintuhavaintoja on keskimäärin yksi per kerta.

Manu ei selvästikään vielä oikein ymmärrä kanalinnustuksen ideaa. Manu on hakuun laitettaessa ”mustikkamoodissa” eli kuljeskelee kaikessa rauhassa ja seuraa minua. Välillä Manu pysähtyy syömään heinää ja merkkailemaan. Manu ei ikään kuin hakuun laitettaessa tiedä, että metsästä voisi lintuja löytyä.

Aloituksen jälkeisenä viikonloppuna oli helppo havaita, että Manun hakuun saadaan enemmän vauhtia ja järkeä, kun Manu kuumenee hieman. Tämä on melko poikkeuksellista münstereille. Yleensä münsterit kuumentuessaan pikemminkin menettävät sen järkensä. Kuumeneminen saatiin aikaan, kun Manu pääsi haistelemaan kanalintupesueen tuoreita hajuja. Kun pääsi keräämään kierroksia kunnon hajuilla, niin Manun usko lintujen olemassaoloon kasvoi ja yhtäkkiä motivaatiota niiden etsimiseen löytyi.

Tällaisissa maastoissa on ilo kulkea, vaikka saalista ei aina tulisikaan

Toinen tapa saada Manulle vauhtia on ampua haulikolla ilmaan. Tämä tuli testattua, kun Manun kanssa istuskelimme metsän siimeksessä tauolla ja siinä samassa tuli pummattua ylilentävää varista. Sen verran Manu on tositoimiin päässyt, että osaa yhdistää laukaukset riistaan. Manu alkoi vimmatusti etsiä saalista ja haku olikin mukavan näköistä mökille palattaessa. Sellainen empiirinen koe tuli myös tehtyä, että laukaus ja kylmän linnun nouto ei vaikuta niin tehokkaasti, koska saalis tulee noudettua ja on siten jo löytynyt.

Ei avausviikonloppuna tarvinnut kuitenkaan ihan tyhjin käsin lähteä kotiin. Vaikka kanalintuja on yleisesti vähemmän kuin viime vuonna, pyitä tuntuu olevan entiseen malliin. Lauantaiaamuisen näköhavainnon perusteella päätin mennä iltapäivällä ennen Manun kanssa tehtävää lenkkiä pillittelemään pyitä. Paikka oli hyväksi havaittu jo edellisenä vuonna. Pyy on siitä mukava metsästettävä, että kohtuullisella verotuksella pyyt löytyvät vuodesta toiseen samoilta paikoilta, mikäli elinolosuhteet eivät radikaalisti muutu.

Pillitys oli tuolla kertaa aiemmasta poikkeava siinä suhteessa, että kaksi pyytä tuli pillille yhdellä kertaa. Ennenkin on tietysti useampi pyy vastaillut kuorossa, mutta nyt kaksi pyytä tuli ampumahollille perä jälkeen. Pillitys lähti heti alkuun hyvin käyntiin, kun muutaman vihellyksen jälkeen pyy lensi vastapalloon noin 1,5 metrin päästä minusta ja laskeutui selkäni taakse. En saanut pyytä heti paikallistettua ja juuri kun sain pyyn kiikariin, vaihtoi se paikkaa kauemmaksi. Jatkoin pillittelyä ja kuulin pyyn lentoäänen aivan toisesta suunnasta. Tuolloin ajattelin, että pyy vain vaihtoi paikkaa, mutta kyseessä oli näin jälkikäteen järkeiltynä toinen lintu. Muutaman pillityksen jälkeen tästä uudesta suunnasta pyy laskeutui mäntyrangan taakse. Pyy oli jo piikillä, kunnes se lensi kohti sakeampaa kuusikkoa. En tiedä oliko kyseessä luontainen paikanvaihto vai huomasiko pyy liikkeeni. Yritin paikallistaa pyyn sakeasta kuusikosta, kun samalla selkäni takaa lensi pyy (se alkuperäinen) suoraan eteeni noin 20 metrin päähän. Tämä yksilö menetti henkensä hiukan turhankin lähelle laukauksen jälkeisestä sulkapilvestä päätellen. Tästäkin jäi kyllä syötävää, mutta turhan monta haulia oli läpäissyt täkkälihat, kun vähempikin olisi tuolta matkalta riittänyt.

Tuplapyistä se huono-onnisempi

Viime viikonloppuna tuli uudelleen testattua Manun hakumotivaatiota. Lauantain iltalenkillä Manu osoitti, ettei sitä vielä ainakaan tarvitse siirtää vilttiketjuun pois nuorempien tieltä. Lehtokurpan paosta saatu motivaatio laittoi Manun hakuun vauhtia ja pian se otti seisonnan alle metrin korkeiden kuusentaimien muodostamaan rykelmään. Lyhyen seisonnan jälkeen Manu tarkensi omaa seisontaansa ja samalla itse siirryin parempaan ampumapaikkaan. Hieman yllättäen teerikana lähti vierestäni lentoon. Yhden laukaisun ehdin siinä taimikossa ampua puiden väliin, mutta teeri sai pitää henkensä lentäessään haulikon kantaman ulottumattomiin. Teeri todennäköisesti karkkosi minun liikkeestäni. Tuosta tilanteesta olisi pitänyt kyllä saada pudotus. Tämä olisi ollut tärkeää etenkin Manun motivaation kannalta. Positiivinen asia tuossa tilanteessa oli se, että Manu säilytti malttinsa linnun siivittäessä ja pysyi paikallaan ilman pillitystä.

Pillipyyn sulkapilvi toi virtaa Manulle vielä viikon jälkeenkin

Sunnuntaina aikaistin aamulenkkiä siinä toivossa, että lintujen hajut olisivat tuoreemmat ja Manun motivaatio ja hakuvauhti vastaavasti kovempi. Päivän lämmitessä vanhat hajut tuppaavat haihtumaan ja ilman hajuja Manu palaa mustikkamoodiin. Yön jäljiltä hajuja tuntui olevan hyvin ja Manu kävi tarkastamassa monia sellaisia kuusenalusia, jotka vaikuttivat lintujen potentiaalisilta yösijoilta. Lenkin loppuvaiheessa Manun vauhti alkoi kasvaa ja tämä oli selvä merkki siitä, että lintuja on alueella. Homma taisi mennä jäljestämiseksi, kun kunnon musta ukkoteeri karkkosi noin 15 metriä ennen Manua ja Manu ei tuntunut asiaa edes huomaavan, kun nenä oli tiukasti maassa. Itse olin koiraa sen verran jäljessä, että näin linnusta vain vilahduksen.

Sunnuntai-iltapäivänä syksy näytti toden teolla saapuneen, kun tuuli yltyi kunnon lukemiin. Kellastuneet lehdet lensivät pois vauhdilla puista ja lämpimät syysiltapäivät näyttivät jääneen taakse. Kovaan vastatuleen oli Manunkin hyvä hakea ja vaikka tällä lenkillä ei saatu Manulle alkukuumentumista, oli haku Manulle normaalia parempaa. Yhdessä tiheikössä Manun liikkeessä oli tiettyä päättäväisyyttä ja kohta pääsin näkemään kauempaa kuin teerikana karkkosi Manun edestä. Teeri karkkosi sellaisesta ryteiköstä, että en olisi uskonut sieltä lintua löytyvän. Sen verran tiheää oli tuo hieman vanhaksi päässyt istutuskuusikko, että hyvä, kun Manu siellä mahtui kulkemaan.

Hieman haastavampaa maastoa. Täällä on lintujen hyvä olla turvassa

Nämä kaksi viikonloppua antavat toivoa Manun kehityksestä. Pudotus olisi ehdottoman tärkeä saada Manulle tänä syksynä, jotta palikat Manun päässä loksahtaisivat paremmin paikoilleen myös kanalinnustuksen osalta. Noh, ensi viikonloppu tarjoaa taas uuden mahdollisuuden minulle ja Manulle. Mikäli metsäkanalinnustus ei Manulle pudotusta suo, niin pitänee jatkaa kautta peltokanalintujen parissa.

Sorsastusta ei ole nyt tullut juurikaan harrastettua. Kontiolahdella tuli käytyä testailemassa yhtä paikkaa samalla kun vierailimme anoppilassa. Vene olisi ollut tuolla reissulla tarpeen. Kyyhkyjä tuli kerran käytyä toissa viikonloppuna passittamassa, mutta kyyhkyjä ei löytynyt silminnäkijän kuumasta vinkistä huolimatta.

Metsäkanalinnustuksen päätös

Niin vain alkaa taas metsäkanalintukausi päättymään. Lokakuun viimeinen metsästysviikonloppu vietettiin Kontiolahden metsissä Manun kanssa. Lauantaina ei metsässä tuntunut liikkuvan mikään. Koira ei saanut hajuja linnuista eikä myöskään törmännyt vahingossa lintuihin. Myöskään itse en nähnyt lintuakaan enkä edes kuullut lentoonlähdön ääniä. Pyytkin säästelivät vihellyksiään eikä pyytäkään päässyt kunnolla pillittämään.

Sunnuntai aloitettiin normaalista poikkevassa järjestyksessä: ensin pyyn  pillitys ja sitten vasta lenkki Manun kanssa. Nähtävästi pyyt viettivät lepopäivää jo lauantaina, koska sunnuntaina ne olivat palanneet vanhoille pelipaikoille. Aika nopeasti pyyt alkoivat vastaamaan pillitykseen ja ensimmäinen näköhavaintokin saatiin nopeasti. Pyy lähti kiertämään tasan 180 astetta siitä suunnasta, mistä ensimmäinen vihellys kantautui. Nykyään tuohon pyyn kiertämiseen osaa jo varautua ja kiertoa oli helppo seurata. Pillityksen kohteena ollut pyy oli aika huono hermoinen ja lensi yllättävän nopeasti suoraan pillityspaikkani viereiseen puuhun noin 20 metrin päähän. Sulkapilvi pöllähti ilmaan ja pyy hengettömänä tantereeseen.

Aloittaessani pyyn avauksen alkoi toinen pyy viheltämään aika lailla samoilta aloituspaikalta kuin tuo ensimmäinenkin. Tämä pyy numero kaksi ei ollut ihan niin innokas viheltäjä ja muutenkin se piti hermonsa paremmin. Näköhavainto tästäkin saatiin, mutta mieli teki jo lähteä Manun kanssa metsään. Näin ollen tämä pyy sai jäädä hallitsemaan reviiriään ensi syksyyn. Kolmaskin pyy vihelteli lähellä, joten vanhaan luottopaikkaan voi varmoin mielin mennä myös ensi syksynä.

Manun kanssa suoritettu lenkki noudatteli lauantain lenkkiä, ei näkö-, kuulo- eikä hajuhavaintoja linnuista. Ei koiralle tai isännälle. Noh tulipa ainakin kuntoilua. Lopuksi otettiin vielä noutotreeni pyyllä. Manulla oli havaittavissa pientä tahallista pureskelua noudon yhteydessä. Tähän tulee kiinnittää huomiota talven noutotreeneissä. Tuo Manun omatoiminen lihanmureutus kun ei ole kaikkein toivottuin ominaisuus, jos linnuista haluaa saada muutakin kuin jauhelihaa.

Vielä ei kuitenkaan ole aika Manun tämän metsästyskauden todistukselle. Ennen joulua on vielä tarkoitus päästä muutaman kerran treenamaan riistatyöskentelyä fasaaneilla.

Pyyn pillitys

Tässä olisi lupaamani juttu pyyn pillityksestä, joka on mielestäni yksi mukavimmista koirattoman miehen kanalintujahdeista. Pyyn pillitys on kiehtova jahtimuoto siksi, että siinä on välitön ja jatkuva kontakti saaliseläimeen.

Jos hyvää pyypaikkaa ei ole ennakkoon tiedossa, voi tiedustelun aloittaa maalis-toukokuussa, kun urospyyt alkavat viheltelemään kumppanin löytämisen toivossa. Kevätiltoina on hyvä mahdollisuus kuulla urospyyn viheltelyä. Itse olen pyyt löytänyt kosteista sekametsistä. Pyitä voi löytää järvenrantakoivikoista, metsäpurojen varrelta sekä myös oikein vanhoista kuusimetsistä. Mielestäni oleellista on, että paikassa kasvaa marjoja ja lehtipuita. Pyiden ravintoon kuuluu syksyn alussa marjat ja lumen tultua pyyt siirtyvät ruokavaliossaan lehtipuiden urpuihin. Toinen pyypaikoille tyypillinen ominaisuus on se, että ne ovat puustoltaan hieman ylitiheitä. Pyy hakee suojaa tiheästä metsästä ja ketteränä lintuna sen on helppo pörähtää tiheässä metsässä oksalta toiselle. Jos kevään tiedustelu ei tuota tulosta, niin pyyhavaintoja kerkiää tekemään myös loppukesästä.

Jos pyypaikkaa ei meinaa kovasta ennakkotiedustelusta huolimatta löytyä, voi kuumia pelipaikkoja kysellä myös kokeneilta jahtimiehiltä. Pyytä ei pidetä, ehkä osaksi pienestä koostaan johtuen, kovin arvostettuna saaliina. Näin ollen vanhatkin konkarit saattavat ilman sen suurempaa salailua kertoa hyviä pillityspaikkoja. Pyy on hyvin vahvasti reviirilintu, joten pyyt löytyvät vuodesta toiseen samoilta vanhoilta paikoilta. Ilman sen suurempaa tieteellistä analyysia olen henkilökohtaisesti tuumannut, että jos hyvältä reviiriltä poistuu joko haukan tai metsästäjän kynsiin urospyy, täyttävät nuoremmat pyrkijät reviirin nopeasti.

Kuvan taustalla näkyy hyvin pyylle tyypillinen tiheikköinen, risukkoinen elinympäristö (appiukko älköön pahastuko, ei tarvetta harvennukselle).

Kun jahtikausi syksyllä sitten alkaa, kannattaa pyyn pillitykseen lähteä aamulla. Turha sinne metsään on mennä pimeässä, mutta jos siinä 8-11 välillä metsään ehtii, niin siitä on hyvä lähteä. Voi kokeilla myös iltapäivästä tai alkuillasta. Oikein kovalla sateella en ole henkilökohtaisesti ikinä pyyn pillityksessä onnistunut. Tuulesta ei sinänsä ole haittaa, mutta pyyn vihellysääni saattaa kadota kovaan tuuleen. Tuulisella ilmalla kannattaakin rytmittää viheltely tuulenpuuskien mukaan.

Mukaan kannattaa ottaa pieni retkijakkara, jos ei halualla mättäällä istua. Lisäksi kahvia ja tupakkimiehille tupakkia. Pyyn pillitys saattaa toisinaan olla melkoista asemasotaa, jolloin kahvin kanssa jaksaa paremmin odotella pyyn hermon pettämistä. Perus metsävaatetus on riittävä, mutta ei noista camohanskoista ja -hupustakaan haittaa ole. Aseeksi haulikko tai pienoiskivääri. Haulikko voi hyvin olla 12, 16 tai 20 kaliiberinen. Koska pyy on maalina pieni, tulee haulikuvion olla riittävän peittävä. Itse suosin 2,5 – 2,9 millin hauleja ja latauskin voi olla kevyt 28 – 32 grammaa. Tärkein varustus on tietysti pyypilli. Itse olen käyttänyt perinteistä Hubertuksen metallista pilliä. Markkinoilta löytyy nykyään myös säädettäviä pillejä sekä myös naaraspillejä, joilla imitoidaan naaraspyyn vihellystä. Oikein kovat metsämiehet tekevät pillin luonnollisesti metson sulasta tai sitten viheltelevät itse ilman mitään pillejä. Niinhän se on, että myy pillisi poika ja osta kitara.

Kun hyvälle pillityspaikalle vihdoin on löydetty, voi pillityksen aloittaa. Toiset odottelevat ensin viitisentoista minuttia ennen kuin alkavat pillittämään, jotta pyy ei yhdistäisi vihellystä metsän kulkijaan. Ensimmäinen vihellys voi olla voimakkuudeltaan hieman kovempi, jotta oletettu reviirillä oleva pyy sen varmasti kuulee. Tämän jälkeen itse suosin hiljaisempaa pillitystä. Näin pyy ei kuvittele, että reviirille on tunkeutunut se koko läänin kookkain ja kovaäänisin pyyuros. Pillityksen ideanahan on, että reviiriään puolustava pyy tulee selvittämään kuka reviirille on tunkeutunut ja missä tunkeutuja mahdollisesti luuraa. Näin ollen olen siinä uskossa, että hieman varovaisempi ”anteeksi pyytelevä” viheltely rohkaisee pyytä paremmin näyttäytymään.

Näin kirjallisessa muodossa on hieman vaikea havainnollistaa pyyn vihellystä, mutta se on perinteisesti kuvattu tekstimuodossa TIIII – Tiiii – TI-TI  -Ti. Internetin ihmeellisenä aikana voi olla helpompaa kysyä herra googlelta, mitenkä se pyy viheltää. Kunhan metsässä ensimmäisen kerran kuulee pyyn vihellyksen, niin pärjää kyllä, kunhan viheltelee samalla lailla takaisin. Pyyn viheltelyyn voi vastata nopeastikin takasisin, mutta välillä kannattaa pitää pitempiä taukoja. Pyy on utelias lintu ja sen kiinnostus kasvaa, jos viheltely yhtäkkiä loppuukin. Tällöin pyy yleensä vaihtaa paikkaa, jotta reviirille tunkeutunut kilpakosija löytyisi.

Pyyn lentoääntä voisi kuvailla sanoilla pyrähdys ja pörinä. Pyyllä on melko lyhyet siivet ja tiheässä metsikössä lentäessään pyyn siivet lyövät kovaan tahtiin ja tämän seurauksena syntyy sille ominainen lentoääni. Pillityksessä pyy vaihtaa useasti paikkaa. Kuuntelemalla lentoääniä pillittäjän onkin mahdollista koittaa havaita pyyn sijainti. Toisinaan pyy saattaa kiertää pillittäjän taaksekin, joten pillittäjän on syytä olla varuillaan ja tarkkailla ympäristöään laajasti. Pyy on siitä ovela lintu, että toisinaan se saattaa lähestyä pillittäjää myös jalkaisin. Joten kannattaa katsella välillä myös varvikkoon kaiken varalta. Kun pyy lopulta erehtyy ampumahollille, ei mielestäni ole syytä hätäillä. Haulikon kerkiää nostaa rauhallisesti poskelle ja aikaa on myös tähdättyyn laukaisuun (joo joo, haulikolla ei tähdätä). Jos oma hermo ei kestä tätä, voi pyyn koittaa pudottaa myös heittolaukauksella.

Pyy on erittäin kaunis lintu ja liha on riistalinnulle poikkeuksellisen vaaleaa ja miedon makuista. Näin ollen myös riistaruokiin tottumattomat ihmiset saattavat siitä pitää.

Poikien mökkiviikonloppu

Eevan mökkeilyväsymyksen johdosta vuorossa oli poikain viikonloppu. Toisin sanoen olin Manun kanssa harvinaisesti ilman naisväkeä mökillä.
Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, viikonloppu alkoi heti lupaavasti:

mökkitieltä autosta kuvattuna

Heti mökille päästyämme lähdimme metsälenkille. Harmikseni yksi metsästysmaiden makeimmista lintupaikoista sijaitsee niemellä, johon täytyy yleensä kulkea myötätuuleen (ellei mene veneellä). Niinhän siinä kävi, että Manu törmäsi myötätuulessa lintuun ja sitä seurasi ns. münsterimainen ”pitkä avanssi”. Joku asiasta tietämätön voisi kutsua peräänmenoksi.
Kyseisellä paikalla jossa olin Manun kanssa, on tiheää kuusikkoa jossa ei pitäisi juurikaan lintuja liikkua. Ihmetystä herättikin, miksi Manu toistuvasti halusi tähän kuusikkoon mennä. Syykin lopulta selvisi: kuusikosta löytyi hyvää vauhtia mädäntymässä ollut lehtokurppa rintatäkät syötynä. Olisikohan haukan tekosia.
Iltapäivän lenkki tarjosi aika heikosti lintutilanteita. Onneksi Manu kuitenkin sai mökkitieltä voimakkaan hajun ja eteni sitä kohti rivakasti. Itse pääsin todistamaan, kun kolme metsoa lähti lentoon männikköisestä rinteestä. Mukava oli nähdä, että tällä kertaa Manu jäi oma-aloitteisesti paikoilleen ja seurasi vain katseellaan lintujen lentoa.
Myös sunnuntaina kävin metsässä Manun kanssa, mutta kunnon tilanteita ei syntynyt. Kokonaisuudessaan Manun meno oli vähän tukkoista koko viikonlopun. Viikolla ollut köhä saattoi vielä vaikuttaa koiraan.
Vaikka nyt ollaankin kanakoiramiehiä, voi silti harrastaa myös muita metsästysmuotoja. Edellisillä metsästysretkillä soinut pyyn kirkas vihellys kirvoitti mieleni lähtemään pyyn pillitykseen. Tiedossa oli, että valitussa pillityspaikassa oli pyitä. Paikan valinta olikin onnistunut, koska pyy pörähti jo ensimmäisellä vihellyksellä lähemmäksi. Toisen vihellyksen jälkeen tuli jo näköhavainto, jonka jälkeen pyy vaihtoi paikkaa. Pari vihellystä lisää ja pyy laskeutui 20 metrin päässä olevan koivun taakse. Tässä vaiheessa pulssi jo hieman nousi, koska minun ja pyyn välillä oli vain yksi koivu. Parin vastavuoroisen viheltelyn jälkeen pyy vaihtoi sen verran sijaintiaan, että olinpaikka vaihtui taivaallisen kuusen oksalle. Tämä riittänee tältä erää, tästä kiinnostavasta jahtimuodosta voin kirjoitella lisää joskus toiste.

koostaan huolimatta minun korkealle arvostamani saalis

Kuumalla pyyllä oli hyvä harjoitella Manun kanssa. Kävin piilottamassa linnun ja sen jälkeen laitoin Manun hakuun vastatuuleen aivan kuten oikeassa metsästystilanteessa. Tämän harjoituksen seurauksena sain todeta, että Manu otti seisonnan noin 20 metriä ennen lintua. Seisonta tosin on sen verran lyhyt, että siinä vaiheessa kun itse tajuan että nyt koira seisoo, se jo lopettaa. Vaikea sanoa, että johtuiko Manun oma-aloitteinen eteneminen seisonnasta Manun innokkuudesta vai siitä, että Manu hoksasi linnussa olevan jotain vikaa. Yleensä koirat erottavat hajusta, onko kyseessä elävä vai kuollut lintu. Usein koira saattaa esimerkiksi haavakolle edetä suoraan ilman kummempia seisontoja siksi, että haavakko erittää erilaista hajua verrattuna terveeseen lintuun.
Yksi koiran omistamisen hyvistä puolista on muuten se, että koira toimii hyvänä lämpöpatterina lattialla nukuttaessa. Ja kotiväen pienistä epäilyistä huolimatta hyvin pärjättiin miehissäkin mökillä.