Tuiskulle ensimmäinen pudotus

Junkkarissa onnistunut riistatyö antoi toivoa myös metsälintujen metsästykseen. Ennen junkkaria Tuisku oli törmäillyt ja osittain varmaan myös nuoruuden ilosta ajellut metsässä linnut lentoon. Junkkarin jälkeisenä viikonloppuna Tuisku sai ensimmäiset kunnon seisonnat myös metsälinnuille. Seisontoja saatiin pyille ja lehtokurpille. Tilanteet olivat kuitenkin sellaisia, että niistä ei voinut pudottaa. Esimerkiksi yhdessä tilanteessa Tuiskun hermo ei kestänyt ja se nosti lopulta itse pyyn ilmaan. Toisessa pyy oli vaihtanut sen verran paikkaa, että avanssiluvan jälkeen Tuisku sai nostettua linnun 30-35 metrin päästä minusta. Näin ollen tuona viikonloppuna ruutia ei poltettu. Onnistuneet riistatyöt kuitenkin lämmittivät mieltä.

8.-9.10. viikonloppu oli viimeinen viikonloppu metsäkanalinnustuksen osalta Pohjois-Savossa, joten mahdollisuudet Tuiskun ensimmäiseen pudotukseen metsälinnuilla alkoivat olla vähissä. Perjantai-illan lenkillä Tuisku ei saanut paikannettua lehtokurppaa tarkasti ja tuloksena oli törmäys. Perjantain iltalenkin kohokohta oli, kun pääsin näkemään ensimmäistä kertaa tälle syksylle mökkiniemellämme ukkometson. Metso lähti lentoon korkealta kuusesta, joten Tuisku ei ollut saanut siitä vainua. Lauantain aamulenkki oli hiljainen, mutta iltapäivällä Tuisku sai hyvän seisonnan pyylle. Lähestyessäni seisontaa Tuisku alkoi omatoimisesti nostaa lintua ja lopulta pyy lehahti lentoon. Tämän jälkeen hieman moittivalla äänellä kyselin Tuiskulta, että mitäs touhua tuo tuollainen on.

Sunnuntain aamun ollessa hiljainen aika tiimalasissa alkoi loppua. Viimeinen lenkki oli edessä sunnuntai-iltapäivänä ja melkein heti Tuisku otti hyvän ja kiinteän seisonnan avoimessa männikössä. Näin ollen ampumasuunnat olisivat hyvän avoimet, joka suuntaan. Annoin koiralle nostoluvan ja se nostikin tulisesti lehtokurpan ilmaan. Lintu nousi lentoon aivan koiran edestä ja otin jo linnun haulikon jyvälle. Kurppa lensi alkuun maanpinnan suuntaisesti ja seuratessani kurppaa haulikon kiskoa pitkin huomasin sivusilmällä, että Tuisku oli vain noin metrin päässä linnusta. Tuossa kohtaa piti näin ollen jättää ampumatta. Tuisku pysähtyi eteeni noin 5 metrin päähän minusta ja lopulta kurppa otti korkeutta ja katosi samalla oksien taakse. Periaatteessa tuossa lopussa olisi voinut ampua, mutta suoraan koiran pään yli ampumista ei suositella, koska laukauksen paineaalto lyö tuossa kohtaa todella kovaa koiraa korville. Lopputulos harmitti niin paljon! Jos tuo nyt jäi kauden viimeiseksi tilanteeksi tämän syksyn metsäreissuilla.

Mieli maassa jatkoin lenkkiä ja takaisin päin palatessa näin Tuiskun seisovan noin 100 metrin päässä. Melkoisella pikaravilla lähdin lähestymään seisontaa. Tuisku seisoi alamäkeen kohti järven rantaa. Pysähdyin Tuiskun sivulle omasta mielestäni hyvään ampumapaikkaan siten, että näkisin linnun siivityksen varmasti. Annoin Tuiskulle luvan ja noin 5 metrin avanssin jälkeen kurppa nousi suoraan ylöspäin. Pilli oli suussani valmiiksi ja vihelsin Tuiskun istumaan. Heti, kun näin Tuiskun pysähtyvän, ammuin kohti kurppaa. OSUMA ja lintu tippui järven rantaan.

Ylpeä tyttö!

Ylpeä tyttö!

Onnistumisen tunne oli aivan mahtava. Jä tässä tärkeintä oli nimenomaisesti se, että Tuisku sai onnistumisen. Minun roolinihan oli toimia ampujana Tuiskun suorittaessa muut työvaiheet onnistuneesti. Pieni tuuletus ja kovat kehut ja rapsuttelut Tuiskulle. Tuiskukin varmaan oivalsi, että nyt meni hommat putkeen, sen verran paljon tuli koiraa kehuttua. Tuiskulla meni homma tuossa vaiheessa jo sammaleissa piehtaroinnin puolelle. Pieni lisämauste iltapäivään oli se, että olin kanniskellut perintösimsonia koko viikonlopun. Mikäs sen sopivampaa, kuin Tuiskun ensimmäinen pudotus perintönä saadulla rinnakkaisella 16 -kaliiberissa. Kuten junkkarissakin, onnistuminen saatiin Tuiskun kanssa silloin, kun toivo alkoi olla jo menetetty ja viimeiset hetket käsillä. Vaikka kurppa lukeutuukin kahlaajiin, lasken tämän onnistumiseksi metsälinnulla.

Simson sortaa edelleen 59 vuoden iässäkin

Simson sortaa edelleen 59 vuoden iässäkin

Perintö-Simsonin restaurointi

Lukijoille on varmaankin jo selvinnyt, että viimeisen vuoden ajan Manun lisäksi metsällä on kulkenut CG Tempio -haulikko. Vaikka CG Tempio on esiintynyt teksteissä ja kuvissa, ei se suinkaan jää arsenaalin ainoaksi haulinheittäjäksi. Kaapista löytyy muiden tussareiden lisäksi Simson Suhlin 16 -kaliiberin rinnakkaispiippuinen haulikko. Kyseinen haulikko on tunnearvoltaan tärkeä, koska se on perintöhaulikko ja samalla ensimmäinen käyttöhaulikkoni. Sain Simsonin aikoinaan 15 -vuotiaana perinnöksi muutaman muun aseen kanssa taataltani (äidin isä). Kun metsästyskortti oli suoritettu, siirsimme taatan aseet minun nimiin. Minä hain aseisiin luvat ja taata haki itselleen samalla rinnakkaisluvat. Syy järjestelylle oli se, että jos minä olisin hakenut rinnakkaisluvat, olisi minun tullut taatan kuoltua hakea uudestaan luvat ko. aseille. Niinpä oli järkevämpää hakea suoraan luvat minun nimiin ja rinnakkaisluvat taatalle.

Kyseinen Simson on valmistettu Itä-Saksassa vuonna 1957, joten 50 -vuoden ikään ehtineenä sitä on kannettu metsillä kilometri jos toinenkin. Ikä ja käyttöhaulikkona toimiminen oli jättänyt haulikkoon jälkensä: piippujen sinistys oli sivuilta lähes kokonaan kulunut ja tukki oli haljennut pistoolikahvan takaa. Tietooni ei koskaan tullut, missä yhteydessä tukki oli aikanaan haljennut. Tukki oli jossain vaiheessa parsittu kasaan ruuveilla ja sähkömiehenteipillä ja parsittu tukki palvelikin ensin taataa ja sitten minua. Tukin todennäköisesti omatekoinen korjaus palveli aikansa, mutta lopulta takatukki alkoi nitkumaan. Purin teippaukset pois ja samalla näin ensi kertaa tukin todellisen kunnon. Tukki on lähes poikki ja sen korjaaminen uudelleen näytti mahdottomalta.

IMG_0575

Simson viimein takaisin kotona!

 

Omat kädentaidot eivät riitä uuden tukin tekemiseen, joten edessä oli tukkisepän etsiminen. Tässä vaiheessa mieleeni juolahti Ikaalisten Käsi- ja Taideteollisuusoppilaitos (ITAKA), jossa sijaitsee Suomen ainoa aseseppäkoulu. Nokialla käydessämme ajoimme Eevan kanssa Ikaalisiin ja menimme tapaamaan aseseppäkoulun opettajaa. Sovimme, että haulikkoon tehdään oppilastyönä uusi takatukki. Samalla kertaa etutukin kaiverrukset avataan, piiput sinistetään ja suoritetaan haulikon koneiston huolto. Lopuksi takatukki sävytetään ja öljytään etutukin värin kanssa yhteneväiseväksi.

IMG_0577

Takatukki kapaloituna

 

Haulikko jätettiin Ikaalisiin 2.9.2011 ja alkuperäisen aikataulun mukaan työn piti olla valmis toukokuussa 2012 tai viimeistään syksyllä 2012. Aikataulu kuitenkin venähti melko paljon ja haulikko oli lopulta valmis kesällä 2014. Onneksi Simson ei ollut ainoa käyttöhaulikko. Aikataulun venähtämiseen vaikutti osaltaan se, että oppilaat suorittavat oppilastöitä osana opintosuunnitelmaa. Eli kun ensin on opiskeltu tukin tekoa, sen jälkeen tehdään tukkeja. Kun siirrytään seuraavaan opittavaan asiaan esim. metallitöihin, jää tukin teko kesken ja siihen palataan vasta seuraavassa puutyöstöä koskevassa opintojaksossa. Lisäksi, koska kyseessä on oppilaitos, ei kesällä luonnollisestikaan työt edisty.

IMG_0748

Sinistyksessä tapahtunut kemiallinen reaktio

 

Aikataulu olisi saattanut venyä vieläkin enemmän, mikäli työ olisi saatettu loppuun oppilastyönä. Lopulta haulikon viimeistelyn suoritti toinen vastuuopettajista ja siihen minulla ei tietenkään ole valittamista. Se hyvä puoli aikataulun viivästymisessä oli, että ehdin saada CG Tempion asekaappiin. Koska Tempion tukki sopi kuin nakutettu, päätin, että Simsonin takatukki tehdään Tempion mitoilla. Näin Simsonin ammuttavuus paranisi entisestään.

IMG_0755

Sinistys oli kuplinut useasta kohtaa molemmista piipuista tähtäinkiskon läheisyydestä

 

Sen jälkeen, kun sain puhelimessa tiedon haulikon restauroinnin valmistumisesta, sain muutaman päivän päästä viestin hakea haulikkopaketti matkahuollosta. Haulikko oli hyvin pakattu ja kaikki osat oli suojattu huolellisesti. Myös työn lopputulos miellytti ja takatukin mitat olivat sopivat, kuinkas muutenkaan. Vedin piippuihin öljyt ja laitoin haulikon kaappiin.

Muutaman kuukauden jälkeen ikäväksi yllätyksekseni huomasin, että piippujen sinistys oli ”kuplinut” tähtäinkiskon vierestä useammasta kohtaa. Olin asiasta yhteydessä ITAKAan ja ensin kävi ilmi, että työn viimeistellyt vastuuopettaja oli jäänyt eläkkeelle. Uuden opettajan kanssa keskustelimme sähköpostitse asiasta ja samalla selvisi, että piiput oli jäänyt keittämättä viimeisen sinistyskerran jälkeen ja tästä johtui sinistyksen kupliminen. Ei muuta kuin piiput takaisin Ikaalisiin ja takuukorjaukseen.

IMG_0769

Piipputeräksen alkuperäinen väri paistaa kuplineen sinistyksen alta

 

Vielä ei ole piippuja takaisin saatu. Kun piiput tulevat takuukorjauksesta takaisin, laitan valmiista Simsonista kuvia. Takatukista olisi tietysti voinut muutaman kuvan laittaa jo nyt, mutta odotellaan rauhassa, että saadaan koko paketti kasaan.