Törmäilyä, törmäilyä

Kanalinnustuksen alkaessa Tuiskulla oli ikää vuosi ja viisi kuukautta, joten hiljalleen Tuiskulta voi odottaa metsässä myös muuta kuin vain ilosta juoksentelua. Kantatilastot eivät ole lupailleet runsasta lintusyksyä ja esimerkiksi  Pohjois-Savossa on metsästysaikoja rajoitettu. Muutama lintupoikue oli kuitenkin mökin ympäristössä tiedossa, joten täysin toivoton tilanne ei ollut.

Tuiskun kanssa tuli kierreltyä aloituslauantaista maanantaihin. Päivässä tuli tehtyä kaksi lenkkiä; toinen aamulla ja toinen iltapäivällä. Tuisku jaksoi hakea hyvin, mutta iltapäivän vetojen loppupuolella hakuvauhti alkoi hieman hiipumaan. Positiivista reissussa oli se, että Tuisku löysi lintuja. Pyitä löytyi vanhoilta hyviltä paikoilta samoin kuin lehtokurppiakin. Sen sijaan teeret ja metsot olivat teillä tietämättömillä. Tuisku ei kuitenkaan vielä osaa käsitellä arkoja metsälintuja. Osaltaan tähän vaikuttaa hieman turhan kova vauhti, kokemattomuus sekä haastavat, tiheät metsät. Tuloksena oli törmäyksiä. Onneksi Tuisku kuitenkin metsäolosuhteissa jätti lentävien lintujen jahtaamiset, joten peräänmenoja ei tullut. Pari kertaa Tuiskun pölläyttämä lintu lensi makoisasti minua vastaan, mutta linnut saivat jatkaa lentoaan. Törmäilystä ei Tuiskua palkita pudotuksella. Maanantain kanalinnustus päättyi lopulta Tuiskun lohjenneeseen kynteen. Onneksi lohkeama oli kynnen sivussa ja paranee itsestään.

Tällaisessa kuusikossa Tuiskun on hieman haastavampaa toimia monestakin syystä.

Vaikka kanalinnustus oli pääasia, niin silti oli aikaa käydä myös hieman kyyhkyllä ja sorsalla. Oman ruokintapaikan lähipuista lähti yli 15 linnun kyyhkyparvi. Ikinä en ole tuolla omalla paikalla nähnyt tuon kokoisia parvia. Sama parvi näkyi parinakin päivänä. Sunnuntain iltapäiväpassituksen seurauksena tuo parvi pieneni kahden linnun verran. Sorsastuksen osalta lento oli heikompaa. No onnistumisia kuitenkin koettiin ja erityisesti sivusuunnassa ohi lentäneen tavin pudotus noin 30 metristä oli komea suoritus. Lisäksi Manu löysi tavin sokkonoutona ojasta.

Manu voitti Tuiskun kanssa käydyn etsimiskisan

Loman päätös

Viikko 35 oli kesälomani viimeinen viikko ja Eevan jo palattua töihin suuntasin koirien kanssa mökille. Tavoitteena oli käydä sekä kyyhky- että sorsajahdissa. Tiistai-iltapäivästä saavuttuani mökille suuntasin heti Tuiskun kanssa omalle kyyhkypaikalle passiin. Ensimmäiset kyykyt olivat jo paikalla ja lähtivät puista minut huomattuaan. Ruokintalavojen edestä oli puitu ohrapelto ja levitin siihen kymmenkunta samettista kyyhkynkuvaa. Ehkäpä kuvista johtuen kyyhkyt eivät olleet niin arkoja ja saapuvat pienet parvet eivät lentäneet syvälle takakuusikkoon, vaan laskeutuivat passipaikan lähipuihin. Osa parvista laskeutui aivan selän taakse sellaiseen kulmaan, että oikealta puolelta ampuminen ei onnistunut, koska oma selkä ei käänny kuten pöllön kaula. Näin ollen päätin ampua vasemmalta puolelta. Muutoin tulos oli hyvä ja kyyhky tuli alas, mutta nosto ei osunut ihan kohdilleen ja tästä muistoksi jäi mojova mustelma vasempaan hauikseen. Muutaman tunnin istuskelun seurauksena useampia pieniä noin 3-5 linnun parvia saapui tasaisin väliajoin ja noista parvista pääsi aina toisinaan yhden kyyhkyn pudottamaan. Kaikki pudotukset tapahtuivat kyyhkyjen laskeuduttua puihin. Suoraan pellolle laitetuille kuville eivät kyyhkyt laskeutuneet, mutta linnut olivat selvästi kuvista kiinnostuneita.

Tiistain iltapäiväpassin tulos

 

Keskiviikkoaamupäivän rakentelun tulos

Keskiviikkona rakentelin ensin aamusta yhden suojaloukun minkkiraudoille ja kävin viemässä tämän lammelle. Loukkua viedessä lähti lammelta reilu 30 linnun sekaparvi heinureita, taveja ja haapanoita. Kaksi laukausta pääsin yhteen heinuriin yrittämään, mutta tämä sai jatkaa lentoaan. Iltapäivällä oli luvassa lisää kyyhkystystä eräällä toisella puidulla ohrapellolla. Olin rakentanut sinne edellisenä iltana passipaikan keskelle peltoa sähkötolpan juureen. Jälleen kuvat pellolle ja Tuiskun kanssa passiin. Nyt kuvat tekivät tehtävänsä ja osa kyyhkyistä laskeutui suoraan maahan kuvien sekaan. Täytyy sanoa, että on hieno tunne, kun täysin avoimella pellolla saa kyyhkyt laskeutumaan juuri siihen paikkaan, kun on itse alunperin suunnitellut. Itse tuli hassattua muutama hyvä paikka pummin seurauksena ja iltapäivän tulos oli 4 laukausta ja 1 kyyhky. Nouto ei oikein Tuiskulla sujunut, kuten ei edellisenä päivänäkään. Tuisku arkaili hieman kyyhkyyn tarttumisessa ja tuloksena tuosta on aina tukku höyheniä suuhun. Pienen äkseeraamisen jälkeen kyyhkynoudot saatiin kuitenkin siihen pisteeseen, että Tuisku nosti kyyhkyn hyvällä otteella ja pienen matkan jälkeen luovutti nätisti istualtaan.

Tällaisena iltapäivänä on enemmän kuin mukavaa istuskella passissa ja nauttia iltapäiväkahveita

Heti passista pois lähdettyä tulikin jo kiire sorsapassiin. Mökiltä piti käydä vielä hakemassa hieman varusteita ja sorsastukseen käyvät patruunat. Olimme lammella kahden miehen ja Tuiskun voimin. Lammelle mennessä oli tarkoitus kiertää lampi kahdelta puolin ja tätä kautta saada jo lammella olevat linnut eräksi. Hyvä määrä taveja lähtikin liikkeelle ja naapurin mies sai niistä yhden alas. Tuisku pääsi noutamaan tämän sokkona, koska pudotusta emme nähneet. Mallikkaan haun jälkeen tavi löytyi pelto-ojasta. Iltalennon alettua omalle passipaikalle eivät linnut ohjautuneet, mutta naapuripassissa paukkui, joten Tuisku pääsi noutohommiin. Helppo tavinouto onnistui hyvin, mutta yhden heinurin ja yhden tavin noudosta ei tullut mitään. Tippumapaikat olivat suunnilleen tiedossa ja Tuiskun olisi tullut ne löytää. Koska pimeys keskeytti lopulta noutohommat päätimme tulla aamulla uudestaan. Kuolleet linnut eivät yön aikana karkaisi ainakaan omilla voimillaan. Aamulla otin Tuiskun lisäksi Manun mukaan. Pienen etsinnän jälkeen heinuri löytyi pelto-ojan vierestä sellaisesta paikasta, josta Tuisku oli 100 % varmasti mennyt useamman kerran ohi. Tavi löytyi puolestaan keskeltä kulkuväylää, vaikka se oli edellisenä iltana pudonnut veteen. Todennäköisesti Tuisku oli edellisenä iltana löytänyt molemmat linnut ja kuljettanut niitä aikansa. Muuta selitystä tälle tavin siirtmiselle vedestä lähimmän rannan polulle en keksinyt. Meillä kun ei ollut tietoa lintujen löytymisestä,  kannustimme Tuiskua vain etsimään ja etsimään. Tuisku varmaankin ajatteli, että jossain on hänelle vielä löytymättömiä lintuja ja lähti etsimään niitä. Kukapas sitä jo kertaalleen löytynyttä lintua toista kertaa lähtee etsimään ;) No kaikki edellisen illan linnut olivat nyt tallessa.

Tuiskulta alkaa passihommat sujua. Rauhallisuutta ja malttia istua paikallaan on tullut lisää syksyn passiharjoittelun tuloksena

Iltapäivällä menin vielä kyyhkypassiin edellisen iltapäivän paikalle sähkölinjan alle. Kuvat olivat jälleen pellossa, mutta nyt kyyhkyt eivät olleet niin innokkaita. Yksikään kyyhky ei laskeutunut kuville, mutta kuvat selvästi vaikuttivat lentoreittiin ja muutama lintu lensi suhteellisen läheltä passipaikkaa. Odottelin, josko nämä olisivat lähteneet laskeutumaan ja tämä odottelu maksoi ampumahollit lintujen vaihtaessa lentosuuntaa minusta poispäin. Periaatteessa näitä läheltä lentäviä olisi voinut koittaa saada alas jo heti niiden tullessa hollille, mutta eipä nämä menetyt paikat nyt niin harmita. Tietysti Manun ollessa mukana passissa olisi Manulle ollut mukavaa saada myös noutohommia.

Perjantaina aamulla menin vielä ennen kotiinlähtöä omalle kyyhkypaikalle. Yksi isompi parvi laskeutui eteeni puihin ja pääsin koittamaan puussa istunutta kyyhkyä. Tässä tuli vastaan jokin korkeampi voima, joka säästi kyyhkyn hengen. Istuvaan kyyhkyyn lyhyeltä matkalta yksi laukaus ja kyyhky ei merkannut osumaa lainkaan. Ei pölähtäneitä höyheniä eikä mitään merkkiä osumasta kyyhkyn siivittäessä. Lento oli vauhdikasta ja täysin normaalia. Tämä oli sellainen käsittämätön pummi, jolle ei löydy selitystä. Mukavan viikon kruunasi kotimatkalla puhjennut autonrengas ja loppumatkan köröttely vararenkaan kanssa.

Tuiskun ensimmäinen lämpimän linnun nouto

Jälleen yksi  sorsastuksen aloitus on takana. Aloitus osui tänä vuonna lauantaille, joten odotuksissa oli, että jahtikunnat ympäri Suomen lähtevät sankoin joukoin sorsia jahtaamaan. Tämä aloitus oli sikäli mieleenpainuva, että Tuisku oli mukana ensimmäistä kertaa. Suunnitelmana oli, että Tuisku saa hoitaa noudot odotettavasti rauhallisemmassa päiväpassituksessa ja Manu kiihkeässä illassa. Puolenpäivän nokipannukahveja keitellessä huomio kiinnittyi siihen, että lähialueilta ei juurikaan kuulunut pauketta, vaikka kello oli jo hyvän tovin yli puolenpäivän. Kahvien jälkeen suunnitelma oli selvä; hiipimällä passipaikoille ja lammella olevien sorsien ampuminen pomppuun. Tämän jälkeen odoteltaisiin muilta lammilta ja järviltä saapuvia lintuja.

Siirryttäessä passiin hyvän kokoinen taviparvi pölähti lentoon ja ensimmäiset laukaukset kajahtivat. Itsekin pääsin koittamaan sivusuunnassa ohittavaa tavia, mutta ohihan tuo meni ja vieläpä oman tuntemuksen mukaan edestä. Tuisku oli ammuttaessa rauhallisesti vieressä, tosin varmuuden vuoksi hihnassa. Alkurytäkän saldona yksi tavi, jota Tuisku pääsi noutamaan. Lintu oli pudonnut lammen keskellä olevaan saarekkeeseen. Tuisku ei nähnyt putoamista, joten edessä oli puhdas nenänouto. Pienen alkuinnostuksesta johtuvan liian laajan haun jälkeen Tuiskun nenä vei linnulle ja harkinnan jälkeen tavi suuhun ja rantaan. Ihan KAER -luovutusta ei saatu, mutta ensimmäinen lämpimän linnun nouto oli suoritettu ja kuparinen Tuiskulle noutohommissa rikottu. Tämän jälkeen muita tilanteita ei päiväpassissa siunaantunut.

Tuiskun ihmettelee passituksen jälkeen ensimmäistä lämpimänä noudettua lintuaan

Iltapassiin koiraksi vaihtui Manu. Myös iltapassi oli verrattain hiljainen sekä lammella että ympäristössä. Muutamia paikkoja seurueelle tuli ja itse sain illalta tavin. Lähettäessäni Manun suhteellisen helppoon noutoon Manu aloitti oman show’nsa. Veteen meno ei kiinnostanut ja sen sijaan rantaruovikkoa rassattiin edestakaisin. Viereisessä passista saatiin samaan aikaan haapana ja siirryimme sen noutoon, josko tämä laukaisisi Manun työinnon. Suhteellisen tuulettomissa oloissa Manu ei saanut kelluvasta haapanasta hajua ja uinti ei tuottanut tulosta. Ei edes, vaikka avitin Manun noutoa heittelemällä merkkikiviä. Kun ei onnistu, niin ei onnistu. Eläimet eivät ole koneita ja niillä on omat päähänpistot. No ampumani tavi saatiin lopulta Manun kanssa noudettua. Haapana oli takuuvarmasti kuollut, joten päätin tulla aamulla noutamaan sen uudestaan. Viilentyvä elokuun ilma pitäisi linnun edelleen syöntikuntoisena aamuun.

Aamulla noutohommiin lähti Manun lisäksi Tuisku. Tuiskulla näytti olevan enemmän työmotivaatiota, joten Tuisku pääsi noutamaan. Pienen avustuksen jälkeen Tuisku lähti uimaan oikeaan suuntaan ja tuuli toi lopulta myös hajun nenään. Tästä Tuiskun oli helppoa uida oikeaan haapanalle. Luovutus tuli käteen saakka, tosin luovutus otettiin vauhdista ilman istumista. Kaikki ammutut linnut tallessa, joten siinä mielessä noudot onnistuivat. Noudon tärkein tehtävä on saada ammuttu riista talteen tyylistä välittämättä. Oman verenpaineen osalta olisi suotavaa, että Manu ei kamalan usein toistaisi näitä työnseisauksiaan, vaikka valtakunnassa onkin menossa KIKY -neuvottelut.

Teräkset netistä

Talvi on hyvää aikaa varustautua syksyn jahteihin. Monet ovat varmasti huomanneet, että korvaavat panokset tuppaavat loppumaan kaupoista hyvissä ajoin ennen sorsastusta. Lisäksi tarjolla on omasta mielestäni liian karkeilla hauleilla varustettuja panoksia. Niinpä päätin olla ajoissa panosmarkkinoilla.

Vaikka monesti panokset sekä muut metsästysvarusteet tulee ostettua kivijalkakaupoista, tuli viime viikonloppuna kokeiltua panoksien tilaamista verkkokaupasta. Päädyin Metsästäjän Erikoisliike Olkkosen verkkokauppaan (http://www.olkkonen.fi/fi), jossa oli ilahduttava määrä pienemmillä hauleilla varustettuja teräspanoksia.

Pistin tilaukseen kolme eri korvaavaa teräspanosta kaikki noin 3,3 millin hauleilla. Tämä koko toivottavasti antaa riittävän peiton myös taveja passattaessa. Viikonloppuna tilatut panokset olivat läheisessä Matkahuollon toimipisteessä keskiviikkona, joten toimitus oli nopea ja toimituskulut olivat vain 5 euroa. Plussana verkkokaupasta tilaamisessa oli myös se, että tarjolla olevat panokset olivat heti nähtävissä. Toisinaan kivijalkakauppaan ajettaessa on perille päästyä joutunut tyytymään ”ei oohon”. Tilaaminen oli helppoa ja puhelimella otetut kuvat luvasta ja ajokortista pystyi toimittamaan sähköpostilla.

125 kappaletta riittää muutamaksi syksyksi

Teräkset on tarkoitus testata keväämmällä, kunhan tarvikesupistajat Tempioon ovat saapuneet. Alla vielä lyhyet tiedot patruunoista. Huom! Lähtönopeudet perustuvat eri verkkosivuilta saatuihin tietoihin.

• Winchester Drylok Steel 12/70
• Lataus 35g
• Haulikoko 3,25 mm (USA 4)
• Lähtönopeus: 396 m/s (1300 feet/s)
• Hinta 28 euroa / 25 kpl laatikko

• Rottweil Steel Game HV 12/70
• Lataus 32g
• Haulikoko 3,25mm (Saksa 4)
• Lähtönopeus: 400 m/s
• Hinta 17,50 euroa / 25 kpl laatikko

• Mirage Soft Steel Hunting T3 12/70
• Lataus 35g
• Haulikoko 3,3 mm (Italia 3)
• Lähtönopeus: 423m/s
• Hinta 15,00 euroa / 25 kpl laatikko

Kolme, toivottavasti kovaa, rivissä

Villisorsan vieraana

Kanalinnustuksen aloitusviikonloppu meni tänä syksynä poikkeuksellisissa merkeissä. Kanalinnustuksen sijaan viikonloppu kului sorsastuksen parissa. Olin varannut keväällä sorsastusreissun Villisorsasta, joka on Happosen Antin erämatkailuyritys. Reissu oli varattu 11.9. – 12.9. ajaksi. Majoitus oli varattu Viitakko -nimisestä paikasta. Linkit Villisorsaan ja Viitakkoon löytyvät jutun lopusta. Syy kaupalliseen jahtiin oli pääasiassa se, että mukaan reissulle oli tulossa kaksi kollegaa pääkaupunkiseudulta.

Saavuin majoituspaikkaan viideltä perjantai-iltapäivänä ja heti siitä alkoikin intensiivinen vuorokauden kestävä sorsastus. Ensimmäinen tapahtuma oli ns. Rötikön pommi. Suunnitelmana tässä oli se, että minä toimin ajomiehenä muiden seurueen jäsenten mennessä oppaana toimivan Antin kanssa passiin. Ennakkotiedustelujen perusteella Rötikön -kosteikolla on paljon lintuja, joten lähestyminen oli suoritettava varovasti. Suoritin hiivinnän kohti kosteikkoa ojan suojissa Manun seuratessa hihnassa mukana. Aikani hiivittyäni oli edessäni penkere, jonka takaa aukeni lintujen täyttämä kosteikko. Hetken tähyilyn jälkeen päätin ottaa kohteekseni minua lähimpänä olevan haapanan. Kun laukaus kajahti ilmaan, nousi samalla +50 linnun parvi kohti passilinjaa. Passimiesten kertoman perusteella tilanne oli melko erikoinen, kun yhtäkkiä läheltä vastapalloon lentää lintuja taivaan täydeltä. Alkuhämäännyksestä huolimatta passimiehet saivat valikoitua pääparvesta erkanevia lintuja ja myös pudotuksia saatiin. Muutama sorsa palasi passilinjasta takaisin minua kohti ja yhtä ehdin kokeillakin mutta tuloksetta. Kahdessa minuutissa lento oli ohi ja Manu pääsi noutotöihin. Mukavat puolenkymmentä lintua päätyi reppuun ja Manu pääsi noutamaan ne kaikki. Erityisen hieno asia Manun osalta oli se, että muutama nouto suoritettiin todella vaikeasta, ylitiheästä kuusikosta, jossa aiemman harvennuksen rungot olivat jääneet metsään kulkijan iloksi.

Manu ja haapana Rötikön -pommista

Nopean varusteenvaihdon jälkeen siirryimme passipaikoille iltalentoa varten. Iltalento oli Antin veljen omistamalla kosteikolla, joka oli perustettu jo 1990 -luvulla. Kyseessä oli alueen vanhin kosteikko. Seurueemme lisäksi iltalennolle osallistui kolme opasta: Antti, Antin veli ja ylimääräinen koiramies. Jakauduimme kahteen eri passiketjuun tasaisesti siten, että molemmissa ryhmissä oli noutavia koiria mukana. Minun ryhmässäni oli Manun seurana kaksi spanielia, joista toinen oli venäjän- ja toinen englanninspringerspanieli. Lintuja lensi tasaisesti pääasiassa pienissä parvissa, mutta muutama suurempikin parvi lensi hollilla. Itselleni uusina tuttavuuksina lensi myös muutamia jouhisorsa- ja lapasorsaparvia. Pääasiassa jokaisesta tilanteesta lintuja saatiin reppuun ja onnistumiset jakautuivat tasaisesti kaikille. Valitettavasti Manu ei oikein ehtinyt noutoihin, kun spanielit olivat sen verran ”vilkkaita” liikkeissään. Yhtenä iltalennon helmenä oli kuunnella Antin pillitystekniikkaa. Erilaiset luoksetulokutsut aina ruokailuääniin saakka kuulostivat omaan korvaan autenttisilta ja parvet kääntyivätkin hyvin passeja kohti aina pillitettäessä. Iltalennon jälkeen suuntasimme majoituspaikkaan, jossa lämmin villisikapata ja sauna odottivat valmiina.

Iltalennolta

Pitkään ei majoituksen pehmeistä lakanoista saanut kuitenkaan nauttia, sillä kello oli asetettu puoli neljältä herättämään aamulennolle. Manu sai jäädä mökkiin nukkumaan ja seurueemme toinen koira, tolleri, sai vastata aamun mahdollisista noutotöistä. Säkkipimeässä yössä siirryimme kohti jälleen uutta kosteikkoa. Yön pimeyden muuttuessa aamun harmaudeksi alkoivat ensimmäiset sorsat lentää ja eteeni veteen laskeutui ensimmäisten lintujen joukossa heinäsorsa. Rauhallinen nosto ja laukaus. Sorsa jäi näkyvälle paikalle, joten jäimme odottelemaan uusia lintuja ja tolleri saisi suorittaa noudon vasta lennon päätyttyä. Tämän jälkeen naapuripassiin avautui tilanne, mutta siitä ei lintuja alas saatu. Tämän jälkeen linnut alkoivat laskeutua syystä tai toisesta eri puolelle kosteikkoa, kuin missä seurueemme oli passissa. Yksi seurueemme jäsenistä siirtyikin Antin kanssa toiseen passiin ja loput aamun tilanteesta siunaantui tälle kaksikolle. Laukausten tauottua ja aamuauringon päästessä kunnolla paistamaan, oli noutojen vuoro. Noutojen jälkeen palasimme mökille tuhdin aamupalan kimppuun.

Aamun ensisäteet

 

Mies ja tolleri

Loppupäivän ohjelmassa oli vielä uudestaan Rötikön -pommi, jossa lintujen määrä oli vähentynyt edellisestä päivästä. Tästä huolimatta muutama lintu saatiin ajosta alas ja Manu pääsi suorittamaan mukana olleen tollerin kanssa noutoja rinta rinnan. Itselleni tuli tässä ajossa pientä pupellusta lataamisen kanssa ja tämän vuoksi yksi heinuri sai jatkaa iloisesti lentoaan unelmasenssistä huolimatta. Metsästys päätettiin vielä yhteen telkkäpommiin. Tästäkin ajosta saatiin kaikille seurueen jäsenille tilanne, mutta mehut alkoivat olla miehistä poissa lyhyiden yöunien ja lämpimän aamun johdosta. Ohilaukaukset kajahtelivat kohti taivasta telkkien lentäessä kovaa ohi passilinjan. Tiivis retki päätettiin maukkaaseen lounaaseen, jossa tarjolla oli peuran paistia.

Kokonaisuutena reissu Villisorsan kosteikoille oli onnistunut. Kaikille seurueen jäsenille muodostui tilanteita jokaisesta eri passikerrasta. Paremmalla ampumisella reppu olisi täyttynyt enemmän, mutta uskon, että kaikki seurueen jäsenet olivat tyytyväisiä kotiin kannettavien lintujen määrästä. Vaikka saalistakuuta ei voi ikinä luvata, on Villisorsan 40 hehtaarin kosteikot sen verran hyvin hoidetut, että ainakin tilanteita saadaan varmasti aikaan.

Villisorsa

Viitakko

 

Kolmen kopla

Yksi asia on varma; 20. elokuuta on kaunis päivä. Tämä vinkkinä häitä suunnitteleville. Sorsastuksen aloituksessa on yhdeksän kertaa kymmenestä aurinkoista, lämmintä ja pilvetöntä. Näin oli myös tänä vuonna. Kello 12.00 aloitus jäi minulta väliin, mutta iltalennolle ehdin hyvin. Viime vuodesta poiketen sorsat eivät olleet aloittaneet muuttoaan etelään, vaan lintuja näkyi mukavasti. Heti aloituksessa oli lammella näkynyt iso, kymmenien heinäsorsien parvi, josta yksi päätyikin muun seurueen eräksi.

 

Perinteiset nokipannukahvit

Tämä päivällä nähty parvi ei illalla lammelle palannut. Sen sijaan taveja tuntui olevan paljon ilmassa. Oma sihtini ei ollut, kesän kiekkotreeneistä huolimatta, oikein kohdillaan, mutta onneksi sentään Manu toimi paremmin. Noudot olivat melko haastavia, koska Manu tai minä emme nähneet pudotuksia. Näin ollen sain luottaa Manun nenään ja muilta saatuihin tietoihin putoamispaikoista. Uintia tuli Manulle kiitettävä määrä. Ilta oli kuitenkin pitkä ja loppua kohden alkoi Manultakin akut tyhjenemään. Manun ohjaaminen vei jonkin verran aikaa per nouto ja näin ollen osa parhaista senseistä jäi itseltäni hyödyntämättä.

Kaunis ilta olla passissa

Manu odottelee iltavuoron alkamista

Perjantain iltalento noudatteli torstain kaavaa. Paljon kovaa lentäviä taveja ja vähemmän heinureita.  Vaikka ilma oli molempina iltoina selkeä, laskeutuivat linnut mukavasti lammelle. Erityisesti tavit pudottautuivat lähes suorilta kaislikon suojaan ja sinne ne myös monesti jäivät lymyämään.  Torstai-perjantain saldoksi muodostui lopulta kaksi heinuria ja kolmen kopla taveja. Mielestäni mukava määrä josta kaikille riitti kotiin viemistä. Manu toimi pääosin hyvin, tosin iltojen ensimmäiset uinnit olivat hieman kankeita. Kun turkki oli saatu kasteltua, luonnistui Manun uintikin paremmin. ”Eteen” -käskyn opettamista täytyy edelleen jatkaa Manulle. Välillä Manua on vaikea saada jatkamaan uimista eteenpäin, jos Manu ei ole merkannut lintua. Toivottavasti harjoittelun avulla tätä osa-aluetta saadaan parannettua.

Kotona taveja ja omalta maalta saatua kyyhkyä peratessa tavin pienuus kävi hyvin ilmi. Vaikka tavi on tunnetusti pieni sorsaeläin, on se tosiasiassa kyyhkyä pienempi. Näin ollen tavin osuma-alue on myös pieni. Tästä huolimatta Suomessa pääosin myytävät korvaavat haulit ovat 3,5 – 4,0 millisiä, kun kyyhkylle suositellaan samalla 2,5 – 2,9 millin hauleja. Näin ollen ei ole ihme, jos taviin ei osu kaupasta saatavilla korvaavilla panoksilla. Toivottavasti jatkossa paikallisiin kauppoihin tulee enemmän nopeampia ja pienemmillä hauleilla varustettuja korvaavia panoksia. Markkinoilta näitä onneksi jo löytyykin.

Muistoja, muistoja vain

”Jään sateeseen
Ja teen jälleen muistoja, muistoja vain
Tai eiliseen jos meen
Teen taas muistoja, muistoja vain”

Tämä Kirkan käännöskappale tiivistää osuvasti sorsastuksen aloituksen tunnelmat. Sorsastuskausi aloitettiin tänä vuonna samalla paikalla kuin viime vuonnakin. Myös miehitys oli sama: kolme haulikkomiestä ja Manu. Itse pääsin osallistumaan vasta iltalennolle. Tiedustelujen mukaan lammella oli käynyt mukavasti sorsia ja kiivaimman iltalennon pitäisi alkaa noin kello 21.30. Kunnon nokipannukahvien jälkeen siirryimme passipaikoille.

Manu odottelee passiin siirtymistä makaillen, koska ei voi osallistua nokipannukahvitteluun

Seisoskellessa passissa, kovat piipussa, odottaen sorsien saapumista huomasin, että omakin sydän pamppaili normaalia kovemmin. Kauan odotettu sorsastuksen aloitus sai minutkin hieman jännittämään, vaikka kyseessä ei ollutkaan elämäni ensimmäinen sorsastuksen aloitus. Vilkuilin kelloani malttamattomana. Kello oli viimein 21.30, sitten 21.45 ja lopulta 22.00 eikä sorsan sorsaa näkynyt. Läheiseltä järveltä kantautui muutamia laukauksien ääniä, mutta hiljaista tuntui sielläkin olevan. Viereiseltä passipaikalta kajahtaneet kaksi laukausta terävöittivät olemustani. Manu ei kuitenkaan vielä noutohommiin päässyt.

Kaihoisasta katseesta huolimatta sorsat eivät saavu lammelle

Lopulta minullekin siunaantui paikka. Kolme heinuria lensi sivusuunnassa passipaikkani ohi. Ampumasektorin kapeudesta johtuen ehdin ampumaan yhden laukauksen ja taaksehan se jäi. Paikka oli makea, mutta tilanne tuli vain liian nopeasti. Tässä olivatkin tilanteet ja laukaukset siltä illalta. Taivaan harmaat pilvet toivat lopulta sateen päällemme. Sateen yltyessä ja ensimmäisten salamoiden saapuessa horisonttiin oli aika pakata kimpsut ja kampsut ja vetäytyä kotiin. Sorsastuksen aloituksen iltalento ja nolla sorsaa saaliiksi. Viime vuoden sorsastuksen aloitus oli kuin muisto vain ajellessani märkänä kotiin. Illan ainoassa tilanteessani ammuttu huti jäi hiertämään mieltä. Jos paikat on vähissä, niin kyllä ne pitäisi käyttää paremmin hyväksi.

Perjantaina oli revanssin aika samalla miehityksellä. Ilta muistutti keskiviikon aloitusta. Tällä kertaa ei tosin satanut, yhtään tilannetta ei tullut ja laukaustakaan ei ammuttu. Vähäiset tavit laskeutuivat suoraan lammen toiselle puolelle eivätkä ne kierrelleet lainkaan lampea ennen laskeutumistaan. Ennen passitusta olimme kiertäneet lammen pomppusorsien toivossa, mutta kaislojen seassa olleet tavit ja heinurit karkkosivat liian kaukaa. Osin tosin Manun avustuksella, kun Manu päätti uimalla ajaa ne lentoon. Vaikka Manu ei huvikseen ui, niin vesielementti näyttää kuitenkin miellyttävän, kun sorsia on edessä.

Yksi sorsastuksen hyvistä puolista on se, että vaikka saalista ei tulisikaan, ovat maisemat illansuussa hienot

Lauantaina miesvahvuus oli pudonnut yhdellä, mutta tarmo oli sitäkin kovempi. Oma passipaikkani oli nyt lammen päässä, josta on hyvä näkymä koko lammen päälle. Ensin neljän heinurin parvi lensi korkealta kovaa ylitseni ja vähän ajan päästä (ilmeisesti) samaisesta parvesta palasi kolme kappaletta. Tällä kertaa sorsat alkoivat kiertää lampea etsien laskeutumispaikkaa. Passipaikkani tarjosi hyvän tilaisuuden seurata kiertelyä. Lopulta sorsat alkoivat pudottaa korkeutta ja kaartaa suoraan passipaikkaani kohti. Nostaessani haulikon sorsat alkoivat muuttamaan suuntaansa ja ensimmäinen piipullinen lähti matkaan. PUMMI! Toinen piipullinen paremmalla ennakolla ja sorsa alas hyvällä osumalla. Manu lähti innokkaana noutoon, mutta haku kohdistui hieman liian lähelle. Sorsa löytyi muutaman hakulenkin jälkeen lammen viereisen pellon reunalta. Myönnettäköön, että itsekin olin arvioinut putoamispaikan liian lähelle. Tämä heinuri jäikin lauantain ainoaksi.

Sunnuntaipäivänä kävin viemässä pari raudoilla varustettua minkkiloukkua lammen ympäristöön. Ennen rautojen viritystä kiersin lammen jalkaisin, mutta Manu sai tällä kertaa jäädä nuotiopaikalle odottelemaan. Haulikkokantaman ulkopuolelta lähti kaksi kahden tavin pikkuparvea. Ollessani koivupuskan takana kuulin, että lyhyen kantaman päästä nousi lentoon jotain taveja suurempaa. Nopea askel pois koivun takaa ja kaksi heinuria ilmassa karkaamassa kauemmaksi. Taas ensimmäinen piipullinen ohi ja toisella sorsa sai osuman. Putoamisasennosta oli nähtävissä, että osuma ei ollut aivan puhdas ja sorsassa olisi todennäköisesti vielä henkeä.

Manu alkoi vimmatun etsinnän ja selvästikin nautti siitä. Vauhtia oli normaalia enemmän ja häntä viipotti puolelta toiselle. Pellolta haettaessa Manu haki tuulesta hajuja ja lopulta jälki löytyi maasta. Manu lähti seuraamaan jälkeä ja kohta sorsa aloitti pakomatkansa maata pitkin aivan Manun edestä. Tässä kohtaa kävi oli helppo havaita koiralle sudelta periytynyt saalistusvietti. Manun havaitessa sorsan pakoyrityksen otti Manu muutaman vauhdikkaan loikan ja tarrasi hampaat näkyen sorsaan kiinni. Kokonaisuudessaan sorsa ehti pakenemaan noin metrin verran ennen kuin Manun leuat lukittuivat sen ympärille. Ei ikinä uskoisi, että ulkoisesti noin kauniista koirasta löytyy sisältä sellainen peto! Suorituksestaan polleana Manu luovutti sorsan tyylikkäästi istuen.

Saalistaja ylpeänä suorituksestaan

Vaikka määrältään saalis ei näiltä neljältä päivältä yllä taivaisiin, voi viikkoon olla tyytyväinen. Kovan työn jälkeen lentoon ampumalla saadut heinurit kattoivat keskiviikon ja perjantain pettymykset kirkkaasti. Manu pääsi esittämään taitojaan ja molemmissa tapauksissa Manulla oli oleellinen rooli sorsien löytämisessä.  Jatkoa ajatellen pitää tuo ensimmäinen laukaus ampua ehkä rauhallisempaan tahtiin. Tuntuu, että nuo ensimmäiset laukaukset lähtivät molemmissa tilanteissa liian hätäillen ja vasta paikossa keskittyminen ennakon oikeaan saantiin oli 100 % kohdallaan.

Jälleen kerran oli helppo havaita, kuinka tärkeää on, että mukana on (noutava) koira. Molempien lintujen löytäminen olisi ollut aikaa vievää eikä niitä olisi välttämättä edes löytynyt ilman Manun avustusta. Etenkin pimeällä linnun löytäminen on haastavaa. Suosittelen muuten kaikkia lukemaan hyvän kirjoituksen Tapiolan Takamailla -blogista: Ei haavakoita 2014. Manulle illallinen ottaa osaa haasteeseen!

Viime hetken treenit kanalintukauteen, osa 1

Viikonloppuna ennen kanalinnustuksen alkua (10.9.) Manulla oli viime hetken treenit. Olimme lauantai-iltana ensin sorsastamassa Tuusniemellä. Tälläkin kertaa Manu sai toimia joukon ainoana nelijalkaisena. Ennen varsinaisen iltalennon alkua kiersin mökkinaapurin kanssa lammen pomppusorsien toivossa. Puolenkymmenen linnun parvi haapanoita syöksähtikin kaislikosta ilmaan mökkinaapurin edestä. Itse olin vastakkaisella puolella lampea. Tällä kertaa saaliista oli turha unelmoida. Päätin seurata naapurin mallia ohiammunnassa ja ammuin tyylikkäästi pummit vastapalloon tulleesta haapanasta. Ammunta on siitä ihmeellinen laji, että heti kun liipasinta on vetänyt, yleensä tietää tuliko hyvä osuma vai ei. Tässä tapauksessa laukaistaessa jo tiesi, että osuma jäi taakse.

Iltalennolle siirryttäessä haulikkoa mukana kantavien määrä oli kasvanut neljään ja oli ilo huomata, että Manu ei vierastanut seurueen meille tuntematonta jäsentä. Iltalento oli suhteellisen hiljainen eikä suuria parvia näkynyt. Vielä on liian aikaista sanoa, mutta sellainen tuntuma olisi, että sorsat ovat alkaneet muuton Savossa jo jonkin aikaa sitten. Tähän viittaa osaltaan heinäkuussa nähdyt kymmenien sorsien parvet.

Manukin pääsi lopulta töihin. Veteen ammutun sorsan jäädessä haavakoksi, sai sorsa vielä kaksi haulisuihkua ennen kuin Manu pääsi noutamaan. Kaikkien ihmeeksi sorsalla oli edelleen virtaa ja se alkoikin uida karkuun Manun uidessa perässä. Tässä kohtaa olisi ollut minun mahdollisuuteni lopettaa sorsa, mutta koska Manu ui vain muutaman metrin päästä sorsasta, oli vaara Manuun osumisesta liian suuri. Riskiä lisäsi se, että Manu ui sopivasti linjan haulikko-sorsa välissä. Juuri kuin Manu oli saamassa haavakon kiinni, sukelsi se koiran kuonon edestä turvaan. Sama toistui useamman kerran ja näin ollen Manulla jäi nouto suorittamatta. Tällaisessa tilanteessa koiran on mahdotonta saada haavakkoa kiinni, ellei koira osaa sukeltaa haavakon perässä.

Kesken etsintöjen lammen yli lentänyt yksittäinen haapana sai osuman ja tämän linnun osalta oli selvää, että linnun pudotessa vesikasvillisuuden sekaan henki oli jo haapanasta kadonnut. Tästä Manu sai tyylikkään ja hallitun noudon. Täytyy sanoa, että illan hämärtyessä haapanan näkeminen vesikasvillisuudesta on vaikeaa, vaikka olinkin suunnilleen tietoinen tippumispaikasta. Tähän jäikin Manun noudot tältä illalta.

Etsin vielä lopuksi tuota haavakkoa taskulampun ja Manun avustuksella. Valitettavasti etsinnöistä huolimatta sitä ei löytynyt. Todennäköisesti se sukelsi karkuun aina koiran lähestyessä. Tämän vuoksi Manu sai vain ajoittaisia hajujälkiä haavakosta. Jäi tuo haavakon kateisiin jääminen harmittamaan sekä haavakon että koiran kannalta. Onneksi Manu sai sentään yhden onnistuneen noudon, joten jäi positiivinen kokemus illasta.

Haavakosta ei näkynyt jälkeäkään myöskään viikolla, kun mökkinaapuri oli käynyt lammella ja myöhemmin kun kiersin lammen Manun kanssa. Tämän retken yhteydessä Manu kuitenkin löysi uskoakseni haapanan pyrstön rantapenkereeltä. Arvoitukseksi jäi kuuluiko tuo pyrstö haavakolle ja oliko supi, minkki tai haukka kerännyt sen talteen.

Osa 2 (seuraavan päivän treenit Pielavedellä) julkaistaan piakkoin.

Oli yö, suvi yö…

… oli sellainen yö, jolloin sorsien kohtalon hetki jo lyö…
Näin alkaa Reino Helismaan ralli ”Sorsanmetsästys”. Minun ja Manun sorsastus alkoi onneksi jo huomattavasti ennen yötä. Kuten kyyhkystyksenkin osalta, oli Manulla ensimmäinen kerta mukana sorsastuksessa. Olimme saaneet sorsastusta edellisenä iltana kutsun sorsastamaan pienelle yksityiselle lammelle Tuusniemellä. Olimme Manun kanssa käyneet kyseisellä lammella aiemmin harjoittelemassa vesityötä, joten paikka oli entuudestaan tuttu. Lampi on jaettu kahteen osaan ja matalammassa osassa on syvimmillään vain noin metrin syvää. Tähän kun yhdistetään sopivasti vesikasvisaarekkeita on paikka optimaalinen vesilinnuille. Aiemmilla vesityöharjoitusreissullamme lammelle olimme jo paikallistaneet parhaimmillaan noin 30 – 40 heinäsorsan parvia.

Innokkaina olimme Manun kanssa lammella noin puolitoista tuntia ennen muiden jahtitovereiden saapumista. Suunnitelmana oli, että lammella olisi yhteensä kolme miestä ja Manu. Manulle odottelu oli vaikeaa, kun ei ollut mitään tekemistä. Näin ollen sain Manua komentaa olemaan paikallaan harvakseltaan. Odottelumme lomassa lammen syvemmälle puolelle laskeutui kolme telkkää. Telkät saivat meistä havainnon ja kaksi telkistä lensi pois yhtä nopeasti kuin olivat saapuneetkin. Yksi kolmesta telkästä jäi kuitenkin uimaan lampeen ja siitä oli tarkoitus tulla Manulle elämänsä ensimmäinen vesinouto lämpimällä linnulla. Vaikka Manu ei vielä osaa oikein markkeerata, oli sillä kuitenkin jokin käsitys siitä, että jotain tapahtui haulikon suistaessa haulit kohti uivaa telkkää. Telkkä jäi sopivasti keskellä lampea, joten Manulla oli mukava uimareissu edessä. Vahingosta viisastuneena (lue = vesityötreenit, joissa pääsin itse uimaan) olin pukenut perintö kahluusaappaat päälle.

Manu ampaisi rantaan ”etsi” -käskyn saatuaan. Suoraan Manu ei löytänyt linnulle, vaan ensin piti tehdä muutama parin metrin uimalenkki rannan tuntumassa. Tässä vaiheessa menin itse veteen ja ohjeistin Manua oikeasta suunnasta. Manu ui lammen keskellä olevalle saarekkeelle ja siinä jaloitellessaan vasta oikeasti markkeerasi telkän. Tästä eteenpäin Manua ei tarvinnut ohjeistaa, vaan nenä ja vaisto hoitivat homman eteenpäin. Rauhallinen uinti rantaan ja oppikirjapuhdas istuen luovutus. Isäntä oli yhtä ylpeä kuin koirakin. Sattumoisin Manun ensimmäinen noudettava vesilintu oli sama kuin isännän ensimmäinen aikoinaan saama vesilintu.

Manun ensimmäinen vesinouto tositilanteessa

Kun vesityö oli saatu hyvin avattua, oli helppo odottaa muiden passimiesten saapumista. Nokipannukahveiden jälkeen siirryimme passipaikoille. Manu malttoi suhteellisen hyvin odotella passissa. Kuumenemista ei ollut ilmassa, vaikka heinäsorsa laskeutui veteen aivan passipaikkamme eteen. Siitä heinäsorsasta muodostui Manulle nouto numero kaksi. Tämän jälkeen Manun iltapuhteeseen mahtuikin tapahtumia. Välillä useampi sorsa putosi yhtäaikaa ja paukettakin iltaan mahtui. Näissä olosuhteissa ei ollut koiran aivan helppoa keskittyä. Onnistuneesti kuitenkin kaikki ammutut sorsat löytyivät.

Illan saldona oli kolmelle miehelle 16 pudotusta, joista Manun osuus oli 11 kappaletta noutoja. Osassa sai jopa käyttää kunnolla nenää, kun miehillä tai koiralla ei ollut tarkkaa kuvaa putoamispaikasta. Oli se vaan niin hienoa katsoa, kun Manu otti vainun vastatuulesta ja kuin ohjus suuntasi suoraan sorsalle. Kova iltapuhdehan Manulle illasta muodostui. Itse olin Manun toimintaan enemmän kuin tyytyväinen. Kehitys vesityössä on ollut hurjan nopeata ja pitkälle on tultu kuukaudessa. Ennen aloitusta en olisi uskonut, että Manulta vielä löytyy kapasiteettia noin kovaan työskentelyyn. Etenkin kun huomioidaan, että Manu oppi uimaan alle kuukausi sitten. Tässäkin tapauksessa Manu on kehittynyt hitaasti. Minulle pääasia kuitenkin on, että kehitystä ylipäänsä tapahtuu. Minulla on kyllä aikaa odottaa ja edetä Manun tahdissa.

Loppusaldo. Kännykkäkamera + yö = huonolaatuinen kuva.

Ps. Ei pidä luulla, että kaikki menee aina kuin elokuvissa. Tämän jälkeen lammella on käyty useampana iltana (viimeksi 24.8.) eikä sorsaakaan ole saatu. Joten ei niitä sorsia niin vaan oteta reppukaupalla.