Talviturkki heitetty

Pari viikkoa sitten Manu heitti talviturkkinsa, kun käytiin tekemässä kesän ensimmäiset vesinoudot läheisellä rannalla. Alkuun oli taas aika tahmeaa veteenmeno, kun mahakarvat alkoivat kastua niin meno stoppasi siihen. Onneksi oman koiransa tuntee sen verran hyvin, että tiesi että kannattaa vain odotella ihan hiljaa. Jos Manua alkaa tuossa vaiheessa painostaa tai edes erityisesti kannustaa niin vielä kauemmin saat odotella uimaan lähtöä. Aikansa tuumailtuaan Manu sitten kävikin linnun noutamassa. Tosin luovutuksessa on taas hieman harjoittelemista, ettei lintua pudoteta rantaviivaan turkin ravistelun takia. Manun kanssa nyt on sinänsä ihan sama miten se linnun luovuttaa, istuen, seisoen tai vaikka maaten, kunhan se vaan tulisi käteen asti varmasti ja ilman turhia jahkailuja. Siinäpä sitä taas harjoittelemista tälle kesälle…

Manu tuumii että olipa kylmää ja märkää

Manu tuumii että olipa kylmää ja märkää

ote kymppi plus...

ote kymppi plus…

Juhannuksena Manu heitti turkkinsa myös kirjaimellisesti, kun siskon kanssa ajeltiin sille kesätukka. Syynä tähän lähinnä se, että Manu tuntuu kärsivän kuumuudesta jo alle 20 asteen lämpötiloissakin eikä lenkkeilystä tule silloin yhtään mitään. Enkä ihmettele, että turkki oli kuuma, oli se niin paksu ja tiheä että trimmerillä oli kovat paikat selvitä urakasta. Pakko oli monesta kohtaa lyhentää turkkia ensin saksilla, että kone ylipäänsä kykeni siihen. Toinen syy turkin ajeluun oli se, että kastuessaan turkki pysyi hirmu pitkään märkänä vaikka sitä miten pyyhkeellä kuivasi. Nyt on helppoa uinnin jälkeen, kun koira kuivuu jo käytännössä kotiin kävellessä. Tietysti auringossa palamista täytyy nyt alkuun varoa, ennen kuin sänki kasvaa vähän pitemmäksi. Aika hassun näköinenhän siitä tuli mutta hyvä vaan, jos Manu levittää iloa ympärilleen :D Ja sama se minkä näköinen koira on, kunhan silläkin olisi mukavaa vietellä kesää.

nakupelle

nakupelle

IMG_6469b

rintakarvat jätetty Olavin toivomuksesta paikoilleen…

Muuten meille ei kuulu mitään ihmeellistä. Hyvin ollaan viihdytty uudessa kodissa, Manukin alkukankeuden jälkeen. Tosin kovasti se on ruvennut vahtimaan naapureiden menoa, vaikka kerrostalossa asuessa ei kiinnittänytkään mitään huomiota rappukäytävän tai naapurin ääniin. Jäljestyskurssilla on mennyt hienosti ja Manu tuntuu tykkäävän kovasti ja kehittyvän koko ajan tarkemmaksi nenän käyttäjäksi. On mukavaa, että löytyi joku Manullekin mieluisa harrastus! Työ vaan haittaa harrastustoimintaa, eli lomia odotellaan kiivaasti… :)

Mainokset

Suomen kesä, lyhyt ja vähäluminen

Kuopion seudulla ainakin on riittänyt kylmää kesäkeliä. Toisaalta se on koiran kanssa ihan hyväkin asia, on helpompi puuhailla ja treenailla kuin helteillä. Manun kanssa ollaan lähdetty toteuttamaan fysioterapeutin ohjeita ihan kunnolla, sillä toiveissa on tietysti paremmin liikkuva koira ja se vaatii tässä tapauksessa työtä. Teemme fysioterapiaa suunnilleen tällaista ohjelmaa seuraillen:

  • Juoksulenkki pehmeällä alustalla (Manu menee tasaista ravia) 1 krt x vko
  • Mäkikiipeilyä (laskettelurinteillä) 1 krt x vko
  • Uintia 1-2 krt x vko
  • Ilmapatjaharjoittelua muutama minuutti lähestulkoon joka päivä, enemmän silloin jos ei muuta treeniä ko. päivänä
  • Plus tietysti normaalit lenkit, mutta ollaan pyritty lenkkeilemään enemmän hiekkateillä ja pururadoilla kuin asfalttiteitä pitkin

Metsässä irti juoksuttaminen on jäänyt nyt kokonaan, koska Manulla on liian kova into etsiä eläimiä sieltä ja annettakoon kaikille pesimärauha. Syksymmällä sitten taas metsään juoksemaan. Uinti ei ole edelleenkään Manun lempipuuhaa, mutta saatiin se tuossa juhannuksena uimaan ensimmäistä kertaa veneen perässä (tai no, ehkä se seurasi enemmänkin veneessä olleita lihapaloja…). Jospa se siitä vielä intoutuu. Hyvällä tyylillä se ui, tasaisesti etu- ja takapäällä (eli ei nouse pystyyn vedessä) ja aika kovaa haipakkaa. Kun Manun kunto tässä vielä syksyä kohden kohenee (toivottavasti), niin pitää varmaan lisätä tai pidentää noita juoksulenkkejä jotta saadaan myös kestävyyskuntoa paremmaksi.

IMG_4196

Mikä nyt hieman kuitenkin huolestuttaa, on tuo Manun terveystilanne. Ikävä kyllä Manu on taas ruvennut köhimään, ainakin öisin yleensä kuulen sen muutaman kerran yskäisevän. Voihan se olla, että tässä on kyse vain emännän vainoharhaisuudesta, mutta meillä oli jo jonkin aikaa hyvä tilanne ettei yskimistä esiintynyt ollenkaan vaikka lääkkeen annostus onkin nyt pieni. Siksi kyllä huomaan herkästi kaikenlaiset muutokset tilanteeseen. Toisaalta, kun sillä oli sitä PIE -yskää, yski se huomattavasti enemmän… Että mistä lie kyse taas? Heinäkuussa, muutaman viikon kuluttua, on tarkoitus testata kortisoniannostuksen pienentämistä niin että sitä annettaisiin vain joka toinen päivä. Jotenkin minulla ei ole yhtään uskoa siihen että kokeilu onnistuisi tai että Manu pystyisi enää ilman kortisonia olemaan, mutta kokeillaan nyt kumminkin… Kaikki sormet ja varpaat ristissä. Olisihan se ihan mahtavaa, jos päästäisiin kokonaan eroon kortisonin syöttämisestä vaikka annostus pieni nyt onkin eikä aiheuta ainakaan tällä hetkellä sivuvaikutuksia koiralle. Tärkeintä on, että Manulla on hyvä olla.

Tänään käytiin uittamassa koiraa vesityötreenien muodossa. Noutolintuna oli sama vanha tavi, joka oli sulatuksesta huolimatta jäänyt vielä turhan jäiseksi ja upposi veteen jotenkin hyvin näkymättömiin (vaikka kelluikin). Itselläkin oli vaikea nähdä missä se lintu oli ja samoin Manun oli sitä vaikea löytää. Monta kertaa se ui ohi ja näytti ihmettelevän että missä se nyt on kun täältäpäin se haju tulee… Hienosti kuitenkin jaksoi etsiä ja vähän avitettiin pikkukivien avulla (heittelemällä niitä linnun suuntaan). Siinä hyvä vinkki, jonka opimme kevään yhteistreeneissä. Manulla on vähän se vika, että se helposti kääntyy ja lähtee uimaan rantaa kohti, jos sitä sanallisesti koittaa ohjata, mutta kiviä lintua kohti heittelemällä Manua voi ohjata oikeaan suuntaan ilman että etsintä keskeytyy.

Nyt on pöydän alla nukkumassa kylläinen ja väsynyt koira. Huomenna ehkä lähdemme hakemaan piisaminnahkaa motivointilelua varten. Selvittämättä tosin vielä on se, innostuuko Manu yhtä paljon piisamin hajusta kuin tuosta supinnahasta. Palaillaan ensi viikolla!

Talviturkin heitto

Virallisesti Manu heitti talviturkkinsa jo noin kuukausi sitten, kun se päätti yhdellä lenkillä kieriä kakassa ja joutui sen seurauksena alustavalle pesulle järveen. Silloin se meni kepin perässä uimaan ihan muutaman sekunnin epäröinnin jälkeen, eli yllättävän helposti.
Pari viikkoa sitten puolestaan mentiin koittamaan ensimmäisiä kunnon vesinoutoja. Eikun tavi veteen vaan ja koira nouda -käskyllä perään. Manu kyllä lähti vauhdikkaasti liikenteeseen, mutta sitten iski epäilys vesirajassa.

mistähän pääsis silleen, ettei tassut kastuis...

mistähän pääsis silleen, ettei tassut kastuis…

Ja siinä Manu rantakivillä kikkaillessaan sitten tippui puoliksi veteen. Tilanne oli ilmeisen epämiellyttävä Manulle ja siinä se vinkui aikansa kun ei päässyt takaisin kivelle mutta ei halunnut kokonaan kastuakaan ja lähteä uimaan.

auttakaa mua, mää kastun!

auttakaa mua, mää kastun!

Lopulta kun tilanne ei tuntunut ratkeavan, kävi Olavi tönäämässä Manun etutassut veteen tuosta kiveltä ja siitä se sitten lähti uimaan kunnolla.
Otettiin uusi nouto perään ja ainakin lähtö oli taas innokas:
IMG_4106
Mutta taas tuli stoppi vesirajassa. Manulle tuntuu olevan vaikeampi mennä tuollaisesta rannasta, josta se joutuisi heti vähän syvempään veteen (esim. tuolla meidän treenipaikalla noin parikymmentä senttiä vettä heti vesirajassa). Sille tuntuu olevan helpompi, jos saa mennä ihan matalasta rannasta ja pikkuhiljaa kahlata syvemmälle. Monille koirille tuntuu olevan helpompi mennä veteen siten, että ne joutuvat heti uimaan, mutta ilmeisesti ei Manulle.
Parin minuutin jahkailun ja sopivan kohdan etsimisen jälkeen Manu lähti kuitenkin noutamaan.
IMG_4098
Meillä on vielä vähän vaiheessa sen opetus, ettei koira saisi pudottaa lintua ja ravistaa turkkia vedestä tultuaan. Sitä onkin syytä varmaan tässä kesän aikana treenata ahkerasti, että ensin luovutetaan ja sitten saa ravistaa. Tosin eipä sillä meille paljon ole väliä miten se luovutus tapahtuu, Manun kanssa kun ei käydä kokeissa. Oikeassa tilanteessa on tärkeintä että se lintu saadaan rantaan ja mielellään ilman turhia jahkailuja.

pidä -harjoittelua

pidä -harjoittelua

Sen ensimmäisen helpon uittamisen perusteella olisin odottanut parempia treenejä, tai että tuota Manun jahkailua olisi ollut vähemmän. Mutta jospa se tästä helpottuu vielä kesän myötä, kun vedet lämpenevät ja koira saa rutiinia vesinoutoonkin. Tänä kesänä olisi tarkoitus uittaa Manua kuntoilumielessäkin veneen perässä, joten toivotaan että sekin alkaisi hommasta nauttia enemmän. Ensi viikolla saattaa noissa meidän yhteisissä peruskoulutus -treeneissä ollakin aiheena vesinouto, vähän kelistä riippuen, joten saa nähdä miten siellä sujuu :)

sitten pitää vielä inhottava märkyys kieriä pois, mielellään mahdollisimman likaisessa kohdassa...

sitten pitää vielä inhottava märkyys kieriä pois, mielellään mahdollisimman likaisessa kohdassa…

Manu uimakoulussa

Kesän 2013 yksi kohokohdista oli se, kun Manu suostui ensimmäistä kertaa uimaan. Lintukoiralle uiminen on aika tärkeä taito, ainakin jos koiraa meinataan käyttää noutavana koirana. Kohokohdaksi uiminen nousee sen takia, että meillä oli ”vähän” vaikeuksia saada Manu uimaan, eikä se edelleenkään siitä mitenkään erityisemmin tykkää. Pikku uimakoulun avulla saatiin koira kuitenkin veteen ja tästä todisteena kuvia yhdestä taannoisesta vesinoutotreenistä.

Ongelmat alkoivat todennäköisesti sen takia, että kesällä 2012 kun Manu meille tuli, emme sitä tarpeeksi aktiivisesti koittaneet saada uimaan. Se kyllä kahlaili vähän vedessä mutta siihenpä se sitten jäikin. Jotenkin sitä ajatteli silloin, että se on niin pieni vielä, ettei sitä raaski kehottaa uimaan… Väärin! Seuraava pentu opetetaan sen ensimmäisenä kesänä uimaan, sillä uskon että silloin pääsee helpommalla.

"Miks sie noin pitkälle viskasit"

”Miks sie noin pitkälle viskasit”

Tuli siis kevät 2013. Manu vieläkin kävi kahlailemassa mutta sitten kun tassujen olisi pitänyt irrota pohjasta, ei se vaan uskaltanut lähteä kokeilemaan uimista. Eikä siinä auttanut mikään, mitä koitettiin; ei se lähtenyt meidän perään (kun oltiin veneessä tai uitiin), ei kepin/lelun/noutolinnun perässä, ei ruokakupin eikä edes toisen koiran perässä. Manu meni aina niin syvälle, kun pystyi niin että tassut otti vielä pohjaan ja jäi siihen turhautuneena haukkumaan. Ihan kuin se olisi yrittänyt sanoa ”mutta kun en minä OSAA uida!!”. Ja yritettiin lukuisia kertoja.

Emme halunneet sitä väkisinkään ja pakolla laittaa uimaan, koska tarkoitus oli saada koira uimaan enemmänkin kuin sen yhden kerran. Emme tahtoneet Manua säikäyttää niin, että vedestä tulisi sille jotenkin pelottava asia.

IMG_1968

Yksi toimiva konsti (jonka saimme kasvattajilta) on se, että etsii jonkun tarpeeksi leveän/syvän ojan ja ylittää sen itse. Koira saattaa tulla yli perässä. Mekin tätä kokeilimme ja aina Manu yritti päästä yli hyppäämällä (useimmiten laskeutui mahalleen ojaan). Tämä ei kumminkaan rohkaissut sitä sen enempää uimaan. Joku paljon leveämpi oja tai joki olisi voinut toimia, niin että koira olisi joutunut kunnolla uimaan, mutta emme sellaista sopivaa löytäneet.

Tuli heinäkuun puoliväli ja sorsastuksen alku läheni uhkaavasti. Koira oli pakko saada uimaan. Siispä kikkakolmonen käyttöön: mökkirannasta n. 30-40 metrin päässä on iso kivi vedessä. Manulla oli sinne menolippu veneellä. Sitten ilmoitimme, että täältä pääsee rantaan uimalla. Olavi jäi myös kivelle ja ui siitä rantaan, mutta Manu ei uskaltanut lähteä perässä.

IMG_1975

Sinne se koira jäi haukkumaan kiven päälle. Itse palasimme rantaan ja piilouduimme rantapuskiin tarkkailemaan tilannetta. Manu haukkui kivellä noin 1,5 tuntia. Se selvästi jo vähän hätääntyi siitä, että missä kaikki ovat ja miksi hänet on hylätty. Monta kertaa se oli lähdössä kiveltä mutta perääntyi viime tingassa. (Huomio: olimme toki kokeilleet, että Manu osaa uida ennen kuin jätimme sen kivelle ;) Se oli uinut muutaman metrin lenkkejä, kun sitä kevyesti piteli mahan alta. Varmaan lähes kaikki koirathan osaavat kyllä uida.)

Päivä oli todella kuuma ja aloin vähän huolestua, että koira saa vielä lämpöhalvauksen siellä auringonpaahteessa haukkuessaan. Olavi sitten ui takaisin kivelle, avitti Manun etutassut veteen ja sitten se vihdoin uskalsi lähteä uimaan. Rantaan tullessaan sai vielä kauhean hepulin, juoksi laiturille ja kieri sen reunan yli veteen ja umpisukkeluksiin… Mutta kun samana iltana heitimme jonkun noutoesineen veteen, noin viiden minuutin jahkailun jälkeen Manu sen kävi hakemassa. Eli kyllä sillä joku lukko aukesi mielestä tämän uimakoulun myötä.

Luovutus

Luovutus

Sen jälkeen Manu on mennyt uimaan enemmän tai vähemmän mielellään. Kun harjoittelimme noutoja damilla tai kylmällä linnulla, se saattoi jonkun aikaa jahkailla rannassa ja etsiä kohtaa, mistä pääsisi vähimmällä uimisella sen hakemaan. Sorsastuksessa se oli kuitenkin mennyt innokkaasti veteen, kun lämpimiä lintuja sinne putoili. Tuskin enää treenaammekaan noita vesinoutoja tänä syksynä, kun on huomattu että kyllä Manu ne osaa, jos vaan haluaa. Tässäkin asiassa taisi olla Manulla vaan ”lahjattomat harjoittelee” -ajattelutapa käytössä…

Ensi kesänä on tarkoituksena uittaa koiraa paljon enemmän ihan kuntoilutarkoituksessa, jos vaan Manu pysyy terveenä. Jos se sitten vaikka innostuisi enemmänkin. Tai saa nähdä pitääkö järjestää joku jatkokurssi edistyneemmille uimareille ;)

Lopussa on aina muistettava kieriä liassa uimisen mahdollisten puhdistavien vaikutusten kumoamiseksi

Lopussa on aina muistettava kieriä liassa uimisen mahdollisten puhdistavien vaikutusten kumoamiseksi