Ajatuksia rotuvalinnasta

Kun kerroimme tuttaville pennun hankinnasta, meiltä kyseltiin miksi rotu vaihtuu münsterista saksanseisojaan. Tähän oli useampia syitä, joita ajattelin tässä kirjoituksessa hieman avata. Kuvituksena muutamia kuvia menneeltä kesältä, Tuisku on todellisuudessa kasvanut näistäkin kuvista reilusti :)
Silloin kun ensimmäistä koiraa eli Manua hankimme vuonna 2012, olivat lähtökohdat koiran ottamiselle aika erilaiset kuin nykyisin. Manu oli Olaville ihan ensimmäinen koira ja koska Olavi ei tällöin ollut vielä edes kovin tottunut koiriin, halusi hän saksanseisojaa pienemmän koiran. Tämä rajasi kanakoirissa valinnanvaraa aika paljon, sillä käytännössä vaihtoehdoiksi jäivät bretoni ja pikkumünsteri. Valinta kohdistui sitten münsteriin ja ei siinä mitään, edelleenkin olen sitä mieltä että hieno rotu vaikka Manun kanssa polku onkin ollut aika kivinen. Nyt kun Olavikin on tottunut koirien kanssa eloon niin tulevan koiran koko ei kuitenkaan enää rotuvalintaa rajoittanut.

käymme yhdessä ain…

Koska koiria voi olla (ainakin tämän kokoisissa elintiloissa kuin meillä) vain rajallinen määrä, oli tällä kertaa tärkeää että koirasta tulisi oikeasti toimiva metsästyskaveri Olaville, kun Manusta ei kerran sitä oikein tullut. Nyt kun olen itse tutustunut paremmin münsteriin rotuna, olen huomannut sen että useissa tapauksissa münsterin koulutukseen liittyy jonkinlaisia haasteita. En väitä että saksanseisojakaan sormia napsauttamalla oppii (tai uskoo) kaiken mitä tarvitaan, mutta münstereillä esiintyy mielestäni suhteessa enemmän peräänmenoa ja muuta liiallista kuumumista linnuilla siksi, että niillä on niin kova riistainto. Näillä meidän koulutustaidoilla ja -kokemuksella uskon, että on suuremmat todennäköisyydet saada koulittua toimiva koira saksanseisojasta kuin münsterista (jos ei ajatella koiran ominaisuuksia, vaan puhtaasti meidän kykyjämme ja osaamista kouluttaa koiraa).

kesämies Manu

Kolmas tärkeä rotuvalintaan vaikuttanut syy oli rodun yleisyys/koko. Koska saksanseisojan pentuja syntyy niin paljon enemmän kuin münsteripentuja, on valinnanvaraa luonnollisesti enemmän. Pystyimme tekemään vertailua eri pentueiden linjojen ja vanhempien ominaisuuksien välillä ja valitsemaan sieltä mieluisen pentueen. Sopivaa ja mieluista münsteripentuetta olisi voinut joutua odottamaan kauemmin. Pääsimme vielä valitsemaan Tuiskun ensimmäisenä narttupennuista, eli tällä kertaa pystyimme todellakin vaikuttamaan siihen, millaisen pennun saimme. Vaikka mikään ei tietenkään ole eläinten kanssa varmaa eikä sitäkään pysty kukaan vielä kertomaan, millaiseksi Tuisku lopulta kehittyy. Mutta so far so good!

Oli myös muita vähäisempiä seikkoja, jotka koimme saksanseisojan eduksi rotua valitessa. Esimerkiksi pentueiden tasalaatuisuus. Tietenkään meillä ei ole mitään kasvattajakokemusta eikä vuosikymmenien kokemusta münstereistakaan, mutta silti on itselle tullut käsitys, että münsteripentueessa on vaikeampi ennustaa, millaisia pentuja tulee. Tuntuu, että syntyy hyvin erikokoisia koiria samaan pentueeseen, samoin voi olla ihan erilaista karvanlaatua saman pentueen sisällä. Myös käyttöominaisuudet tuntuvat vaihtelevan välillä aika paljonkin. Manun lisäksi olemme kuulleet useammasta münsterista, joka ei hae lainkaan. Ilman muuta näitä ”maanantaikappaleita” syntyy saksanseisojapentueisiinkin, mutta itsestäni kuitenkin tuntuu että kunhan lähtökohdat ovat hyvät, on saksanseisojassa helpompi arvioida etukäteen millainen pennusta tulee. Münstereiden kanssa usein puhutaan niiden ”taiteilijaluonteesta”, esimerkiksi siinä yhteydessä kun koiran motivaatio treenatessa vaihtelee. Alkuun se niissä münstereissa jotenkin viehättikin, mutta täytyy todeta että Tuiskun kanssa olemme kyllä nauttineet tietystä ”konemaisuudesta”. Tarkoitan tällä sitä, että tietää koiran olevan aina yhtä innolla ja täysillä mukana treeneissä, eikä riipu kuun ja tähtien ja korvakarvojen asennosta se, kuinka harjoitukseen sillä kertaa suhtaudutaan. Mutta olisi ehkä ihan oman kirjoituksensa paikka avata ajatuksiamme tarkemmin aiheesta.
Tässä kuitenkin pääasiallisia syitä siihen, miksi rotuvalinta osui tällä kertaa saksanseisojaan. Voi olla, että joskus vielä tulee münsterikin taloon, tai miksei joku muukin seisojarotu. Tuiskun kanssa on kuitenkin varmaan kädet aika lailla täynnä seuraavat vuodet :)

häkissä olon harjoittelua

Meillä on sujunut viime viikkoina ihan hyvin. Tuiskun opetus jatkuu kovaa vauhtia mm. noudon ja paikallaolon merkeissä. Viime viikolla Tuisku sairastui harmittavasti suolistotulehdukseen, ilmeisesti molemmat koirat olivat saaneet jonkun pöpön ulkoa mutta Manu oireili huomattavasti lievemmin. Tuisku sai sitten Tylosin -kuurin ja alkuun syötettiin myös kaoliini-pektiini -liuosta ruuan seassa. Näillä saatiin maha rauhoittumaan ja nyt on taas rakettispagetti täynnä virtaa. Tosin ei se mikään väsynyt ollut kyllä edes silloin kun me kaikki muut jo oltiin uupuneita siitä ulkona ravaamisesta ja lattioiden luuttuamisesta…
Tällä viikolla ei ole mitään kovin erikoista ohjelmassa. Olavi ja Manu lähtevät käymään sorsastusreissulla ja me jäädään Tuiskun kanssa pitämään huushollia pystyssä. Ensi viikolla onkin sen sijaan jännitystä tiedossa, kun suuntaamme Tuiskun kanssa katsastamaan Vakkerin Timon kyyhkyjä. Manullakin on tiedossa spesiaaliohjelmaa, kun se pääsee/joutuu hammaskiven poistoon. Yritän muistaa ottaa ennen-jälkeen -kuvat, jos saataisiin Manulle pepsodenthymy takaisin. Palaillaan!

Manu -setä leikkii :)

Valoa tunnelin päässä

Täällä on mennyt hyvin viimeisimmän eläinlääkärikäynnin jälkeen. Astmadiagnoosista huolimatta on hyvä mieli, koska Manu on ollut hyvävointinen. Yskiminen loppui melkein kokonaan heti sen kortisonipiikin jälkeen, vain tänään se vähän köhi juomisen jälkeen. Ja onneksi on satanut vettä pari päivää, niin katupölyn määrä hieman vähenee.
Manun mahakin on ollut hyvässä kunnossa. Aiemmin oli paljon ongelmia ja Manulla oli maha sekaisin melkein joka päivä. Nyt kuitenkin epäilen, että olisiko se johtunut kalaöljystä, jota Manulle syötimme. Öljyssä oli heti alusta pitäen hieman omituinen haju, mutta eivät nuo koirille tarkoitetut kalaöljyt yleensäkään mitenkään hyvälle haise joten ajattelin että se on ihan normaalia. Pikkuhiljaa haju muuttui kuitenkin niin pahaksi, että en enää uskaltanut öljyä antaa. Ja heti kun sen lisääminen ruokaan loppui, ovat myös Manun mahaongelmat vähentyneet huomattavasti. Joten siksi epäilen, että jos ne johtuivatkin siitä öljystä eikä kortisonilääkityksestä. Toivottavasti eivät nyt palaa enää takaisin, tällä hetkellä on ainakin hyvä tilanne.
Ja miten huippua olikaan käydä lenkillä, kun koira halusi oikeasti kävellä, eikä sitä tarvinnut raahata perässä! Niin hyvä mieli tuli emännälle!

Joten jospa se taas tästä pikkuhiljaa muuttuu paremmaksi. Nyt on elelty sairastelevan koiran kanssa noin 4,5 kuukautta joten alkaisi se riittääkin jo. Näillä näkymin kortisonia syötetään vielä kuukausi ja sitten lopetellaan, sillä edellytyksellä tietysti ettei oireilu palaa. Pitäkää peukkuja, että päästäisiin vihdoin jatkamaan normaalia elämää tuon pikku toipilaan kanssa :) Keväälle ja kesälle olisi paljon suunnitelmia tiedossa, joista voisi kirjoitella enemmän joku toinen kerta. Nyt kuitenkin hyvillä mielin uuteen viikkoon!

Manun mysteeriyskä

Kuten fiksuimmat voi otsikosta päätellä, Manulla on vieläkin yskä jatkunut. Se on muutenkin hieman kummallinen yskä, koska Manu yskäisee pari kolme kertaa aina juotuaan, ja vain silloin. Ei missään muissa tilanteissa siis. Koska se on syönyt jo 2 viikkoa korkeaa kortisoniannostusta eikä yskä ole laantunut (PIE-yskä loppui muutamassa päivässä kun kortisoni ekan kerran aloitettiin), vei Olavi tänään Manun takaisin lääkärille. Olin itse arvellut, että sillä voisi olla taas nielu tai nielurisat tulehtuneet mikä aiheuttaisi juomisen jälkeistä köhimistä.
Nielu oli kuitenkin ihan ok eli ei merkkejä tulehduksesta. Joten vaihtoehtoja on nyt kolme:

1) PIE on tullut takaisin. Tämä on mahdollista (ja huonoin vaihtoehto), mutta ei kovin todennäköistä. Ainakin sen perusteella että kortisoniannostus on nyt aika korkea ja yskä jatkuu. Myös oireet ovat erilaiset kuin silloin kun PIE oli pahimmillaan (eli silloin yskimistä esiintyi kaikissa tilanteissa, ei pelkästään juomisen jälkeen ja köhiminen oli myös kovempaa nykyiseen verrattuna).

2) Kortisoni aiheuttaa yskää. Se, mistä se johtuisi, ei oikein tullut selville Olaville enkä ollut itse tällä kertaa mukana kyselemässä. Ilmeisesti se voi jotenkin ärsyttää hengitysteitä tmv. Pitäisi helpottaa nyt kun annostusta lasketaan, jos yskiminen johtuu kortisonista.

3) Manulla on jonkinlainen muu tulehdus, jota kortisoni hieman ”hillitsee” niin ettei se puhkea pahemmaksi. Tätä on hankala todistaa koska ilmeisesti tulehdusta olisi vaikea nyt havaita edes verikokeesta kun on vahva kortisonilääkitys päällä. Jos yskä ei hellitä kun kortisoniannostusta pienennetään, syötetään sitten ab-kuuri ja katsotaan mitä tapahtuu. Saatiin jo resepti valmiiksi, katsotaan nyt tarvitaanko sitä. Toivottavasti ei.

Nyt siis vaan (taas) pienennetään annostusta ja seuraillaan koiraa. On tämä vekslaamista nyt! Tilanne on kyllä kieltämättä hankala tuon kortisonin kanssa, kun se tekee Manun niin janoiseksi ja väsyneeksi, sekä aiheuttaa lähes päivittäin mahanpuruja koiraparalle. Mutta takaraivossa kyllä kolkuttelee pelko että sitten saadaan PIE takaisin kun kortisonia vähennetään… Näinköhän Manusta enää tervettä saa :( Pitää yrittää toivoa, onneksi Manu ei tunnu tilanteestaan kärsivän. Nytkin yrittää kovasti tiedottaa että olisi iltaruoan aika!

Fasaanitreenit vol. 2 ja ennennäkemätöntä noutointoa

Eilen ajeltiin taas treenaamaan fasaaneilla samaan paikkaan kuin viimeksikin. Tiivistetysti treenit menivät ihan hyvin, tosin tällä kertaa ei saatu seisontoja. Muutama törmäys tuli, osin johtuen omasta huonosta koiran ohjauksesta jossa ei tuulen suuntaa katsottu oikein ja kerran siksi että Manu lähti jäljittämään pakoon juossutta kukkoa ja sitten törmäsi innostuksissaan siihen. Hyvää oli se, että kaikilla kerroilla Manu jäi omatoimisesti paikoilleen lintujen siivittäessä, vaikka ainakin yksi kana lähti yllättäen aika vierestä. Huomattavissa oli tosin pientä jälkipolttoa; alkuun Manu jäi nätisti paikoilleen mutta sitten kun linnut katosivat näköpiiristä, ilmeisesti alkoi münsteriveri taas kuumeta ja mieli olisi tehnyt lähteä katsomaan että mihin ne hävisivät. Tuossa jäljitystilanteessa olisi voinut tulla peräänmeno, muissa tilanteissa ei mielestäni ollut samanlaista ajatusta koiralla. Onneksi tällä kertaa oli isännällä liina tiukasti kädessä joten potentiaalinen peräänmeno saatiin estettyä.
Yhteenvetona näistä kahdesta fasaanitreenistä voisi todeta, että Manu alkaa pikkuhiljaa tajuta mitä se haku tarkoittaa. Etenkin sitten kun on yksi lintu jo kohdattu, tulee hakuun enemmän vauhtia ja Manusta huomaa että se tosissaan etsii jotain eikä ole vain sunnuntaikävelyllä. Haku on edelleen melko suppeaa (joskin parempaa kuin ennen) ja yleensä Manu menee ravilla, mutta jospa se siitä vielä paranisi. On sentään hyviä merkkejä ilmassa. Tässä taisivat olla tämän talven fasaanitreenit ja pitää jatkaa harjoittelua nyt muulla tapaa.

Tänään sitten suunnattiin tuohon läheiselle asuinalueen ja rannan väliselle metsäkaistaleelle tekemään muutama noutoharjoitus. Olavi heitti kaninkarvadamin pusikkoon niin että Manu sen markkeerasi, sitten jatkettiin matkaa ja vähän matkan päästä lähetettiin Manu etsi -käskyllä damia hakemaan. Ensimmäinen nouto meni todella hienosti ja yllättäen jopa ote damista oli erinomainen. Manulla on ollut aiemmin ongelmia nouto-otteessa ja etenkin tuo kanidami on aika iso ja painava, joten yleensä se on sitä riiputtanut jostakin nurkasta suussaan. Tänään kuitenkin kaikki kolme noutoa dami oli tukevasti suussa, jotakin edistystä siis tässäkin tapahtunut :)
Siihen sitten päättyivätkin päivän onnistumiset… Tehtiin toista samantyylistä noutoa, mutta Manu karkasikin oma-aloitteisesti hakemaan damia kun ei oltu vielä käskyä annettu. Ja ei sitten mitään tietoa vihellyksistä, tänne -huudoista eikä edes isännän/emännän vihaisista karjaisuista. Dami piti päästä hakemaan. En nyt sitten oikein tiedä millaista palautetta koiralle pitäisi tuollaisessa tilanteessa antaa, kun toisaaltahan se on hyvä että se haluaa innokkaasti noutaa. Ainakin Manulla, jolla on aina ollut motivaation kanssa ongelmia noudossa, kun ei sitä ole vaan kiinnostanut. Päädyimme siihen että Olavi otti damin Manulta ilman sen kummempia kehuja tai torumisia.
Kolmas nouto se vasta pilalle menikin sitten. Olisi varmaan pitänyt älytä lopettaa harjoitukset siihen kun huomattiin ettei koira ole ihan hanskassa. Tai vaihtoehtoisesti tehdä jotain perustottelevaisuutta lopuksi. Mutta tehtiin kuitenkin vielä kolmas nouto ja kun Manu lähetettiin damia etsimään, lähti se jostain syystä harhailemaan ihan missä sattuu. Tuuli tuli kyllä vähän hankalasti siinä kohtaa, mutta en silti tiedä etsikö Manu muka oikeasti damia vai ihan jotain muuta. Tuolla alueella on paljon oravia ja jäniksiäkin ja vaikutti vähän että hajut lähti viemään koiraa mukanaan. Ja äkillinen kuurous sattui tietysti juuri siinä kohtaa. No sitten kun koira oli jo melkein sadan metrin päässä ja lähes jonkun talon pihassa niin aika kiireellä ja äkäisenä lähdin Manua hakemaan (kun ei tietenkään ollut kolinapurkkiakaan mukana) ja onnistuinpa vielä kaatumaankin sopivasti kipeän ranteen päälle matkalla. Kun koira oli haettu takaisin ja kerrattu vähän tottelevaisuuden perusteita, tehtiin nouto loppuun vähän lähempää ja ei siinä sitten enää mitään ongelmaa ollut. Mutta ei nyt kovin positiiviset fiilikset näistä treeneistä jäänyt tuon kontrollin katoamisen takia.

on se vaan silti kaunis!

Se on tietysti plussaa, että Manu tekee näitä harjoituksia ihan ennennäkemättömällä innostuksella ja motivaatiolla. Kerrankin tuntuu että se haluaa päästä etsimään ja noutamaan sitä damia/lintua eikä vaan tee sitä pakon edessä. Mutta hieman huolettaa tuo innostuksen kautta samaa vauhtia lisääntynyt kurittomuus. Manusta saa sen kuvan että se on hyvinkin tottelevainen (normaalitilanteissa), mutta ei sillä näköjään tarvitse nousta kierrokset kun vähän kun kaikki kontrolli on menetetty. Sitäpä tässä saadaan kevään ja kesän aikana nyt pohtia että miten saadaan tottelevaisuus kuntoon myös haastavammissa tilanteissa. Voi olla että Manu on nyt vasta tosissaan herännyt riistalle. Enää ei ole niinkään epäilyksiä siitä että saako siitä metsästyskoiraa, vaan lähinnä siitä että saako siitä hallinnassa pysyvää metsästyskoiraa.

Manun sairastelun suhteen ei ole mennyt viime aikoina kovin hyvin. Kortisonilääkitys tuntui ärsyttävän Manun mahaa ihan mahdottomasti, maha oli koko ajan sekaisin mikä hankaloittaa elämää aika lailla etenkin kun koiran pitäisi työpäivän ajan pärjätä yksin sisällä. Eläinlääkärin ohjeesta laskettiin annostusta, mutta sittenpä tuli yskä takaisin… Eli ilmeisesti tautia ei olekaan niin vain nujerrettu. Eli kortisoniannostusta piti taas nostaa isommaksi. Tähän mennessä onneksi vaikuttaa, ettei sivuvaikutuksia ole juurikaan tullut ja mahakin on pysynyt suht hyvässä kunnossa (*koputtaa puuta*).
On tämä vaan hankala tauti. Selvää on että tämä keuhkotauti on pakko hoitaa, koska muuten koira tukehtuu pikkuhiljaa. Eikä siihen auta muu kuin kortisoni, mikä taas on ikävä lääke sivuvaikutuksiltaan. Manu-parka on jo kolme kuukautta joutunut sairastelemaan, mistä taas on meillä mieli synkeänä välillä. Toisaalta en usko että Manu mitenkään kärsii itse tästä, se kun kuitenkin syö hyvällä ruokahalulla, leikkii leluillaan ja innolla jahtaa fasaanejakin ;) Taitaa olla rankempaa meille kuin Manulle.
Tiistaina käytän Manun hierojalla, se kun on taas vähän kirputtanut vasenta reisilihastaan, mikä aina välillä jumiutuu. Sitten lähdetään loppuviikoksi käymään Pohjois-Karjalan puolella, pääsee Manukin taas näkemään rakasta Alfa-isoveljeä :) Palaillaan asiaan!

Huono päivä

Tänään oli surkea päivä. Töissä on ollut vähän rankkaa ja kun väsyneenä raahauduin kotiin, huomasin että Manulla olikin ollut maha sekaisin ja eikun mattopyykille heti. Lisäksi Manu on ollut pari päivää hyvin väsyneen oloinen, sitä ei ollenkaan huvita kävellä ulkona ja hermot alkaa mennä itsellä tuohon sairasteluun. Lisäksi on vähän epätoivoiset tunnelmat, koska tässä on jo niin pitkä sairasteluputki takana enkä juuri mitään muuta nyt toivo kuin että koira parantuisi ja pysyisi edes vähän aikaa terveenä. Toivottavasti Manu piristyy kun kortisoniannostusta pienennetään taas ensi viikolla.

Viikonlopuksi lähdetään reissuun, joten täällä voi olla hiljaista. Päivittelen, kun on jotain positiivisempaa kerrottavaa… Olavi on muuten viime aikoina tehnyt parikin hankintaa joista voisi kirjoitella tänne, katsellaan asiaa ensi viikolla.

Kuulumiset

Viime sunnuntaina Manulla oli omituisia mahakipuja (ilmeisesti). Käytin sen maanantaina lääkärillä, kun se vielä silloin aamulla näytti saavan yhden kipukohtauksen. Mitään vakavampaa ei löytynyt, joten eläinlääkäri arveli että ehkä sillä oli vain ollut ilmaa suolistossa tai jotain muuta vastaavaa. Toivottavasti ei tule enää uudelleen tuollaisia kohtauksia, oli ikävä katsoa kun koiralla oli selvästi tukala olo eikä osannut itse auttaa.

Mitään muuta erikoista ei ole tällä viikolla tapahtunut. Tänään minulla oli etäpäivä koulusta joten pääsin päivällä pitkälle metsälenkille Manun kanssa. Olen löytänyt yhden hienon ulkoilupaikan, harmi vaan että sinne suunnitellaan rakennettavaksi jotain kivimurskaamoa. Illalla alkoi satelemaan lunta ja lähdettiin vielä uudelleen kävelylle. Manulla on aina yhtä hauskaa, kun tulee lunta. Se juoksee nenä maassa ja saa hepulikohtauksia.

Viikonloppuna voisi käydä myös metsälenkillä yhdessä, kun ehtii valoisan aikaan mennä. Tosin lauantaina ajellaan varmaankin Iisalmeen katsomaan uutta autoa. Pitää ostaa farmari, niin on Manulle (+ Olavin metsästysrojuille) tilaa. Kalliiksi tulee tämän koiran pito ;)

Jos metsään haluat mennä nyt

Manun tassu alkaa olla siinä kunnossa, että uskalsimme lähteä pienelle metsälenkille sen kanssa. Aamulla oli aikamoinen koiranilma, mutta iltapäivällä heti myrskypilvien hieman hälvennyttyä suuntasimme lähimetsään. Heti alkuun ennen kuin Manua oli edes ehditty päästää hihnasta, huomasimme että tiellä seisoo hirvi. Se lähti siitä metsään jolkottelemaan ja seurailimme sitä vähän aikaa, että sain otettua kuvia. Olisi kyllä pitänyt olla isompi zoomi kameraan, että kuvista olisi jotain selvää saanut. Tässä selkein otos:

Hirven häivyttyä paikalta kiersimme pienen lenkin metsässä. Manu oli innoissaan, kun pääsi monen päivän tauon jälkeen vapaana juoksentelemaan. Yritin valokuvata, mutta oli niin hämärää että vaikeaa oli saada tarkkoja kuvia. Tekisi mieli ostaa joku valovoimaisempi telezoomi. Ikävä kyllä ne ei ihan ilmaisia ole…

Olavi teki Manun kanssa myös pari pysähtymisharjoitusta. Manulla oli vaikeuksia muistaa, pitikö siitä pitkästä vihellyksestä istua vai tulla luokse. Pitänee harjoitella ahkerammin jatkossa :)
Nyt illalla Manu on vaikuttanut vähän kipeältä. Se on saanut sellaisia outoja kohtauksia, että se yhtäkkiä pomppaa ylös (kesken unienkin) ja katselee mahaansa/kylkiään. Muuten kyllä vaikuttaa normaalilta, syö ja juo, ei arista mitään kohtaa jne. En löydä mitään näkyvää syytä noille kohtauksille. Toivottavasti ei nyt ole mitään vakavaa, pakkohan se on huomenna soittaa eläinlääkärille jos sama meno jatkuu vielä yöllä/aamulla. Nyt vaan seuraillaan koiran vointia, pitäkää peukkuja että menee ohi!

Väsymystä ilmassa

Meillä oli aika rankka viikonloppu. Matkustimme Olavin kotiseuduille hirvijahdin aloitusta varten. Tautimagneetillemme eli Manulle tuli joku hyvin ärhäkkä mahatauti joka kesti sitten perjantaista tähän päivään asti. Ei auttanut edes Canikur, mikä yleensä on tehonnut nopeasti. Itsellä on melko väsynyt olo, kun on nukkunut huonosti ja juossut käyttämässä koiraa ulkona yötä päivää viimeiset 4 vuorokautta.
Tänään sitten vietiin Manu lääkärille, kun ei tuntunut tauti helpottavan. Antibioottikuurihan sieltä saatiin, ilmeisesti koiralla on suolistotulehdus. Nyt on kuulemma paljon liikkeellä jotakin koirien tarttuvaa virustautia, mikä tällaista aiheuttaa. Nyt vaikuttaa, että antibiootti rupesi heti helpottamaan Manun oloa ja jospa saataisiin vaikka nukuttuakin ensi yönä. Kukahan muuten kehittelisi jonkinlaisen bonuskorttijärjestelmän eläinlääkärille? Sen verran ollaan jo kanta-asiakkaita…

viikatemieheltä pelastuneet

Muuta ohjelmaa viikonlopussa oli lampaan teurastus jotta saatiin täytettä Manun pakastimeen. Yllätin muuten itsenikin, kun olin mukana suolistamassa ja nylkemässä lammasta. Poistuin paikalta vain lopetuksen ajaksi. En pökertynyt enkä edes itkenyt (paitsi ihan vähän). Noin 20 kiloa tuli lihaa ja luita Manulle ja jokunen kilo jäi luita vielä muille annettavaksi. Eli kiitokset vaan appiukolle lampaan ”uhraamisesta”!
Nyt on esimerkiksi kylkiluusiivuja pakkasessa:

Manulle sitä illallista

Eipä nyt tule mieleen mitään järkevää, mitä tänne voisi vielä kirjoitella viime aikojen kuulumisista. Pitäisi saada hyvät yöunet, että rupeaisi ajatus taas kulkemaan. Ensi viikonloppuna on suunnitelmissa mennä Tuusniemen mökille ja Olavi meinaa lähteä linnustamaan, jos vaan saadaan Manu terveeksi.