Tuiskun ensimmäinen AVO-luokan vesityökoe

Kävimme Tuiskun kanssa viime viikonloppuna AVO-luokan vesityökokeessa Kuopiossa. Vesityökoe oli sekä Tuiskulle että minulle ohjaajana ensimmäinen kerta AVO-luokassa. Tuiskun viime kesäisen silmän T-rustoleikkauksen vuoksi meillä keskeytyi juuri parhaimpaan uintiaikaan vesityötreenit ja näin ollen viime vuonna jätimme suosiolla myös vesityökokeet väliin.

Ensimmäinen AVO-luokan vesityökoe ei olisi voinut mennä paljon paremmin, sillä kotiin tuomisena oli 5/5 pisteet. Tuiskun suoritusta ainakin omassa mielessä nostaa se, että Tuiskulla oli juoksut juuri parhaimmillaan, minkä vuoksi suoritimme kokeen viimeisenä ja saimme odotella yli 2 tuntia omaa vuoroamme.

Tuiskun suoritus oli muuten virheetön, mutta yliuinnin ja noutolinnun löytämisen jälkeen Tuisku ei heti tarttunut lintuun ja jouduin uusimaan ”nouda”-komennon. Viive tarttumisessa oli kuitenkin sen verran lyhyt, että tämä ei aiheuttanut pistemenetystä, mutta arvostelulomakkeella tarttumisesta on annettu 4, kun optimiarvosana olisi 5. Vesityötreeneissä Tuisku on toisinaan pudottanut linnun rantaan noustessaan vedestä ja ravistaessaan turkkinsa. Kokeessa Tuiskun noustessa paluurannalle huomasin, että se meinasi alkaa ravistamaan turkkiaan (tämän voi huomata Tuiskun tietynlaisesta kaarroksesta liikkeessä, johon yhdistyy pään kallistus). Oikea-aikaisella ja tiukalla ”ei”-käskyllä sain Tuiskun keskeyttämään todennäköisesti tulossa olevan ravistuksen ja tämän jälkeen Tuisku luovutti linnun moitteetta.

Tuiskun vesityön koekertomus

Vaikka tämä molempien ensimmäinen AVO-luokan vesityökoe ennakkoon hieman jännittikin, saatiin tulos lopulta hyvinkin kohtuullisella treenimäärällä. Teimme Tuiskun kanssa kaksi koetta vastaavaa treeniä sekä kolme yliuittotreeniä ilman linnun heiton yhteydessä tapahtuvaa ilmaan ampumista.

Tästä on hyvä jatkaa kohti lähestyvää kyyhkyn metsästyskautta vesitöiden treenaamisen jäädessä taka-alalle. Heinäkuun helteiden jatkuessa uintihommat pysyvät kuitenkin vapaamuotoisemmin mukana päiväohjelmassa.

Mika Harjun koulutus ja vesityö vol. 2

Minulle ja Tuiskulle avautui mahdollisuus osallistua Mika Harjun koulutukseen Kuopiossa. Koulutus oli kaksipäiväinen, joista me osallistuimme lauantaipäivän koulutukseen. Koulutuksessa käytiin jokaisen koiran osalta haasteellisiksi osoittautuneita osa-alueita läpi. Tuiskun osalta selvänä haasteena on ollut noutojen suorittaminen muulla kuin riistalla. Daminoudoissa ote on monesti huono ja työskentelyvauhti normaalia hitaampi. Tähän syyksi osoittautui (ainakin osittain) liian kaavamainen suorittaminen. Kun daminoutoon lähdetään aina perinteisellä kaavalla: istu – nouto luvalla – istuen luovutus, koira saattaa kokea harjoitteen tylsäksi ja tämä näkyy suoraan työjäljessä. Lääkkeenä tähän oli koiran viretilan nostaminen. Tuisku sai ensin jahdata damia kädessä ja noutoon sai lähteä samasta vauhdista. Näin tehtynä nouto-ote oli mallikas ja palautukset vauhdikkaita. Muutama virenouto alle ja sen jälkeen myös teknisesti puhdasoppinen nouto sujui hienosti. Opetuksena itselle se, että tekniikkaa on turha hinkata liikaa, jos koira sen jo osaa. Tärkeämpää on, että työskentely on motivoivaa. Itse olin liian tiukasti painanut mieleen aiemmat ohjeet, joiden mukaan nouto lähtee aina istumisesta.

Kuten ensimmäisestä vesityökokeesta huomattiin, Tuiskulle veteenmeno on ollut hidasta. Tätä lähdettiin korjaamaan samoin lääkkein kuin daminoutoa. Veteenmenon tulee olla mukavaa ja työmotivaation olla kohdillaan. Muutaman vauhtilähtö -vesinoudon jälkeen veteenmenossa alkoi olla hyvää vauhtia. Lisäksi palkkaamisen osalta saimme hyvää uutta oppia. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta Mika Harjun opissa ja peukut pitää antaa. Luonnollisesti kaikkea opittua ei voi tällaiseen lyhyeen kirjoitukseen tiivistää. Suosittelen kaikille Mika Harjun ajatuksiin tutustumista.

Mikan lääkkeillä lähdettiin entraamaan Tuiskun vesitöitä seuraavan viikonlopun vesityökoetta varten. Veteenmenoa treenattiin tennispalloilla ja variksilla siten, että Tuisku sai suoraan juoksusta lähteä noutamaan vedestä ja luovutukset otettiin kaukana maalla ilman istumista. Heti noudon jälkeen heitettiin pallo / varis uudestaan veteen ja Tuisku samoilla vauhdeilla uudestaan noutoon. Näin Tuiskulle saatiin veteenmenoon vauhtia ja paikka paikoin veteen mentiin iloisesti loikkaamalla.

Tiukan viikon veteenmenotreenin jälkeen oli edessä vesityökoe vol. 2. Koepaikkana oli pieni suolampi Kontiolahdella. Tuisku oli kolmantena vuorossa ja ennen Tuiskun vuoroa pyrin nostamaan Tuiskun kierroksia härnäämällä noutosorsalla (oma lintu oli mukana). Koepaikan ranta oli pehmeä, joten veteenmeno voisi olla haasteellista. Tuisku istui maltilla sorsan heiton ajan ja tuomarin luvan jälkeen lähetin Tuiskun noutoon. Tuisku empi sekunnin-kaksi veteenmenoa ja rohkaisin Tuiskua välittömästi sanallisesti. Tämän jälkeen Tuisku lähti noutamaan ja ote lintuun oli hyvä. Valitettavasti Tuisku ravisteli rannalle päästyään ja samalla sorsa putosi. Toistin nouda -käskyn ja Tuisku nosti linnun, toi luokse ja luovutti istualtaan tuomarin luvasta. Sorsan pudotuksesta meitä rokotettiin 1 pisteellä, joten tulokseksi tuli 4/5 pistettä. Tämä riittää meille tältä erää ja NUO-luokan vesityöt ovat Tuiskun osalta todennäköisesti ohi. Tuohon ravistukseen on muutama vinkki kokeiltavana ja niitä testaillaan tässä syksyn edetessä.

Tuisku vesityökokeessa

Eilen käytiin Tuiskun kanssa ensimmäisessä vesityökokeessa. Vesityökoe on osa kanakoirien KAER -koetta, ja se arvostellaan asteikolla 0-5 pistettä. Nuorten luokassa pisteet vesityökokeesta lisätään varsinaisen KAER -kokeen pisteisiin kertoimella 3, eli maksimissaan vesityökokeesta voi saada 15 lisäpistettä. Meillä on tarkoitus käyttää Tuiskua syksyllä muutamassa kokeessa, joten vesityö oli suoritettava alta pois.
Koe järjestettiin Kuopiossa, eräällä metsälammella. Paikka on siitä haastava, että ranta ei ole mikään loiva, vaan rantapenkere on aika korkea ja vesi on heti syvää. Sellaiselle koiralle, jota uiminen jännittää (kuten Tuiskua), veteenmeno on siis aika vaikeaa tuolla, kun veteen on mentävä kerralla eikä sinne pysty esim. varovaisesti kahlailemaan. Samoin kuivalle maalle pääsy vaatii jonkun verran voimainponnistuksia koiralta, kun penkere on jyrkkä ja pohja on tuossa rannassa pehmeä ja mutainen.
Nuorten luokassa vesityökoe on aika yksinkertainen. Koira päästetään hihnasta ja laitetaan istumaan ohjaajan sivulle, lintu heitetään avustajan toimesta veteen noin 10-15 metrin päähän rannasta, koira laitetaan luvasta noutoon ja se tuo linnun ohjaajalle, ja luovutus tapahtuu tuomarin luvalla. Aika perusasioita siis, jotka eivät maalta noudossa aiheuttaisi sen kummempaa päänvaivaa. Ongelma onkin meillä tämä vesielementti. Tuisku ei ole ollenkaan sellainen koira, että se nauttisi vedessä läträilystä. Sen sijaan kastuminen on aina yhtä vastenmielistä ja ikävää sen mielestä. Lisäksi tuntuu että sitä vielä jännittää ja pelottaakin joskus tuo uiminen. Vesinoudon opettelussa on ollut tämän johdosta riittämiin haasteita.
Sääennusteet lupailivat kovaa sadetta eiliselle aamulle, ja sitä toivoinkin. Ensimmäinen nouto, kun koira ei ole vielä kastunut, on aina hankala meillä. Tuisku useimmiten jahkailee sitä veteenmenoa ja yrittää, josko sen linnun saisi jotenkin rantaan tassuja kastelematta… Sade olisi voinut auttaa tässä, jos koira olisi ollut läpimärkä jo ennen omaa suoritusta. No, sää ei kuitenkaan ollut tässä mielessä suosiollinen, joten niinhän siinä kävi kuten yleensäkin, eli Tuisku jahkasi veteenmenoa hyvän aikaa. Lopulta ilmeisesti tajusi että kastumatta ei tästä selviä ja loikkasi penkereeltä veteen. Rantaan tuodessa se vielä pudotti linnun Olavin jalkoihin. Tuota pudotusta ilmenee aina välillä, joskus nouto onnistuu ilman sitä ja joskus ei. Vähän tuntuu vaikuttavan sekin, miten veteenmeno tapahtuu. Jos Tuiskulla menee vettä korviin, niin helpommin tulee ravistusrefleksi heti rantaan tullessa ja lintu putoaa suusta. Jos veteenmeno on rauhallisempi, niin useammin luovutuskin onnistuu hyvin.
Lopputulos oli siis 3 pistettä, kun sekä veteenmenon empimisestä ja pudotuksesta vähennettiin kummastakin yksi piste. Onhan tuo tulos parempi kuin ei mitään, mutta ei siihen voi täysin tyytyväinenkään olla. Harmittaa, kun tietää että todennäköisesti heti seuraava suoritus olisi huomattavasti parempi, kun koira pääsisi siitä ensimmäisen noudon ja kastumisen alkujännityksestä eroon.
Nyt on suunnitelmissa jatkaa harjoituksia ja yrittää koetta muutaman viikon päästä vielä uudelleen. Aikeissa on opettaa Tuiskulle käskystä veteenmeno (ilman noutoa siis), ja sitä että vedestä tullaan heti luokse. Ravistella saa sitten käskystä tai vapaa -luvan jälkeen. Veteenmenoa täytyy mennä myös harjoittelemaan tuollaisiin hankalampiin paikkoihin, joissa on korkea penkere ym. Tästä kokeesta kun oli hieman suorituspaineita itse kullakin, niin olemme ehkä treenanneet vesinoutoa turhan vakavalla mielellä. Voisi auttaa asiaa, jos vesinoudosta yrittäisi tehdä Tuiskulle hauskempaa ja rennompaa puuhaa. Jos sillä saataisiin vaikka veteenmenoonkin lisää innokkuutta. Toisaalta uskon, että myös ikä ja kokemus voivat auttaa siinä, että uiminen ei enää jännittäisi Tuiskua niin paljoa.
Hyvä kuitenkin, että koe on nyt suoritettu alta pois ja jos ei tämän parempia pisteitä ensi yritykselläkään saada, niin näillä mennään sitten. Täytyy yrittää pitää itselläkin mielessä, että koira on vielä nuori ja ohjaaja ensikertalainen, joten tavoitteet täytyy pitää realistisella tasolla. Nyt jatketaan harjoituksia ja aletaan jo suunnata katsetta pian alkavaa jahtikautta kohti :)

Manukin pysyttelee mieluiten laiturilla

Ensimmäinen näyttely, vesitöitä ja muita kuulumisia

Koiraharrastuksen kanssa on pitänyt kiirettä viime aikoina. Kuopiossa oli 11.6. mannermaisten kanakoirien erikoisnäyttely, johon suuntasimme sekä talkoohommiin että Tuiskun kanssa kehään. Tuiskulle näyttely ei ollut mikään menestys, saatiin kehästä H eli tällä kertaa ei satuttu miellyttämään tuomarin silmää. Arvostelussa oli kuitenkin hyviäkin kommentteja ja ehkäpä yritämme uusiksi vaikka joskus ensi talvena jos Tuisku olisi jo vankistunut ja kehittynyt aikuisemmaksi siihen mennessä. Myös meneillään olleet juoksut tuntuivat vaikuttavan koiran liikkumiseen ja esiintymiseen (kuten varmaan myös ensikertalainen esittäjä :D), enkä sitä olisikaan ilmoittanut kehään jos olisin arvannut että juoksut sattuvat juuri samaan ajankohtaan. No, tulipa hyvää harjoitusta kuitenkin ja siitä olen ylpeä, että Tuisku malttoi pönöttää paikallaan ihan nätisti. Juoksemista harjoitellaan sitten enemmän seuraavaan näyttelyyn. Tässä vielä Tuiskun saama arvostelu kokonaisuudessaan:
”12 kk. Hyvää tyyppiä oleva kauttaaltaan vielä kovin kapea narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä ylälinja, hieman luisu lantio. Rintakehän tulee täyttyä ja syventyä. Hyvät kulmaukset edessä, riittävät takana. Vatsaviiva nousee turhan korkealle. Köyristää selkäänsä liikkeessä ja askel on hieman lyhyt. Korkea kinner. Rauhallinen luonne. Hyvä karvapeite.”

Manu ja suopursut

Lisäksi ollaan harjoiteltu kovasti tulevia vesityökokeita varten. Vielä reilu kuukausi takaperin Tuisku ei suostunut uimaan. Ahkeran yrittämisen ja yhden koirauimalareissun jälkeen se on kuitenkin uskaltautunut uimaan, vaikkei se mitään lempihommaa ole edelleenkään. Meillä on vielä harjoittelemista luovutuksen kanssa, mutta veteenmeno (ohjaajan luvalla) onnistuu jo aika hyvin :) Tänään käytiin tekemässä muutama harjoitus vähän vaativammissa paikoissa, joissa oli mutainen pohja, kaislikkoa ynnä muuta vastaavaa (vesityökokeita kun harvoin järjestetään missään hiekkarannalla). Muutama nouto jouduttiin ottamaan uusiksi sen takia, että Tuisku ravisteli turkkiaan ja pudotti linnun mutta loppuun saatiin yksi täydellisesti onnistunut suoritus ja siihen lopetettiinkin päivän treenit.

Muuten viime viikkojen tekemisiä ovat rajoittaneet Tuiskun juoksut, kun sitä ei uskalla juoksuttaa irti nyt oikein missään. Juoksut alkoivat reilut 3 viikkoa sitten ja alkavat olla varmaan pikkuhiljaa ohi. Juoksujen alla tuntui hieman epätoivoiselta, kun Tuisku ei kuunnellut sitten yhtään. Nyt alkaa onneksi pikkuhiljaa taas kuulokin toimia ja elän toivossa että parannusta tapahtuu edelleen, kunhan juoksut ovat kunnolla ohi.
Manu on puolestaan viettänyt kesää, eli nautiskellut ruohikolla kierimisestä ja oman pihan tonkimisesta. Kunhan tulee taas viileämpi päivä, voidaan käydä vetämässä verijälki mutta kuumalla kelillä Manu saa viettää siestaa. Ihana kesä!

Uimamaisteri saapuu rantaan saaliinsa kanssa

Talviturkki heitetty

Pari viikkoa sitten Manu heitti talviturkkinsa, kun käytiin tekemässä kesän ensimmäiset vesinoudot läheisellä rannalla. Alkuun oli taas aika tahmeaa veteenmeno, kun mahakarvat alkoivat kastua niin meno stoppasi siihen. Onneksi oman koiransa tuntee sen verran hyvin, että tiesi että kannattaa vain odotella ihan hiljaa. Jos Manua alkaa tuossa vaiheessa painostaa tai edes erityisesti kannustaa niin vielä kauemmin saat odotella uimaan lähtöä. Aikansa tuumailtuaan Manu sitten kävikin linnun noutamassa. Tosin luovutuksessa on taas hieman harjoittelemista, ettei lintua pudoteta rantaviivaan turkin ravistelun takia. Manun kanssa nyt on sinänsä ihan sama miten se linnun luovuttaa, istuen, seisoen tai vaikka maaten, kunhan se vaan tulisi käteen asti varmasti ja ilman turhia jahkailuja. Siinäpä sitä taas harjoittelemista tälle kesälle…

Manu tuumii että olipa kylmää ja märkää

ote kymppi plus…

Juhannuksena Manu heitti turkkinsa myös kirjaimellisesti, kun siskon kanssa ajeltiin sille kesätukka. Syynä tähän lähinnä se, että Manu tuntuu kärsivän kuumuudesta jo alle 20 asteen lämpötiloissakin eikä lenkkeilystä tule silloin yhtään mitään. Enkä ihmettele, että turkki oli kuuma, oli se niin paksu ja tiheä että trimmerillä oli kovat paikat selvitä urakasta. Pakko oli monesta kohtaa lyhentää turkkia ensin saksilla, että kone ylipäänsä kykeni siihen. Toinen syy turkin ajeluun oli se, että kastuessaan turkki pysyi hirmu pitkään märkänä vaikka sitä miten pyyhkeellä kuivasi. Nyt on helppoa uinnin jälkeen, kun koira kuivuu jo käytännössä kotiin kävellessä. Tietysti auringossa palamista täytyy nyt alkuun varoa, ennen kuin sänki kasvaa vähän pitemmäksi. Aika hassun näköinenhän siitä tuli mutta hyvä vaan, jos Manu levittää iloa ympärilleen :D Ja sama se minkä näköinen koira on, kunhan silläkin olisi mukavaa vietellä kesää.

nakupelle

rintakarvat jätetty Olavin toivomuksesta paikoilleen…

Muuten meille ei kuulu mitään ihmeellistä. Hyvin ollaan viihdytty uudessa kodissa, Manukin alkukankeuden jälkeen. Tosin kovasti se on ruvennut vahtimaan naapureiden menoa, vaikka kerrostalossa asuessa ei kiinnittänytkään mitään huomiota rappukäytävän tai naapurin ääniin. Jäljestyskurssilla on mennyt hienosti ja Manu tuntuu tykkäävän kovasti ja kehittyvän koko ajan tarkemmaksi nenän käyttäjäksi. On mukavaa, että löytyi joku Manullekin mieluisa harrastus! Työ vaan haittaa harrastustoimintaa, eli lomia odotellaan kiivaasti… :)

Suomen kesä, lyhyt ja vähäluminen

Kuopion seudulla ainakin on riittänyt kylmää kesäkeliä. Toisaalta se on koiran kanssa ihan hyväkin asia, on helpompi puuhailla ja treenailla kuin helteillä. Manun kanssa ollaan lähdetty toteuttamaan fysioterapeutin ohjeita ihan kunnolla, sillä toiveissa on tietysti paremmin liikkuva koira ja se vaatii tässä tapauksessa työtä. Teemme fysioterapiaa suunnilleen tällaista ohjelmaa seuraillen:

• Juoksulenkki pehmeällä alustalla (Manu menee tasaista ravia) 1 krt x vko
• Mäkikiipeilyä (laskettelurinteillä) 1 krt x vko
• Uintia 1-2 krt x vko
• Ilmapatjaharjoittelua muutama minuutti lähestulkoon joka päivä, enemmän silloin jos ei muuta treeniä ko. päivänä
• Plus tietysti normaalit lenkit, mutta ollaan pyritty lenkkeilemään enemmän hiekkateillä ja pururadoilla kuin asfalttiteitä pitkin

Metsässä irti juoksuttaminen on jäänyt nyt kokonaan, koska Manulla on liian kova into etsiä eläimiä sieltä ja annettakoon kaikille pesimärauha. Syksymmällä sitten taas metsään juoksemaan. Uinti ei ole edelleenkään Manun lempipuuhaa, mutta saatiin se tuossa juhannuksena uimaan ensimmäistä kertaa veneen perässä (tai no, ehkä se seurasi enemmänkin veneessä olleita lihapaloja…). Jospa se siitä vielä intoutuu. Hyvällä tyylillä se ui, tasaisesti etu- ja takapäällä (eli ei nouse pystyyn vedessä) ja aika kovaa haipakkaa. Kun Manun kunto tässä vielä syksyä kohden kohenee (toivottavasti), niin pitää varmaan lisätä tai pidentää noita juoksulenkkejä jotta saadaan myös kestävyyskuntoa paremmaksi.

Mikä nyt hieman kuitenkin huolestuttaa, on tuo Manun terveystilanne. Ikävä kyllä Manu on taas ruvennut köhimään, ainakin öisin yleensä kuulen sen muutaman kerran yskäisevän. Voihan se olla, että tässä on kyse vain emännän vainoharhaisuudesta, mutta meillä oli jo jonkin aikaa hyvä tilanne ettei yskimistä esiintynyt ollenkaan vaikka lääkkeen annostus onkin nyt pieni. Siksi kyllä huomaan herkästi kaikenlaiset muutokset tilanteeseen. Toisaalta, kun sillä oli sitä PIE -yskää, yski se huomattavasti enemmän… Että mistä lie kyse taas? Heinäkuussa, muutaman viikon kuluttua, on tarkoitus testata kortisoniannostuksen pienentämistä niin että sitä annettaisiin vain joka toinen päivä. Jotenkin minulla ei ole yhtään uskoa siihen että kokeilu onnistuisi tai että Manu pystyisi enää ilman kortisonia olemaan, mutta kokeillaan nyt kumminkin… Kaikki sormet ja varpaat ristissä. Olisihan se ihan mahtavaa, jos päästäisiin kokonaan eroon kortisonin syöttämisestä vaikka annostus pieni nyt onkin eikä aiheuta ainakaan tällä hetkellä sivuvaikutuksia koiralle. Tärkeintä on, että Manulla on hyvä olla.

Tänään käytiin uittamassa koiraa vesityötreenien muodossa. Noutolintuna oli sama vanha tavi, joka oli sulatuksesta huolimatta jäänyt vielä turhan jäiseksi ja upposi veteen jotenkin hyvin näkymättömiin (vaikka kelluikin). Itselläkin oli vaikea nähdä missä se lintu oli ja samoin Manun oli sitä vaikea löytää. Monta kertaa se ui ohi ja näytti ihmettelevän että missä se nyt on kun täältäpäin se haju tulee… Hienosti kuitenkin jaksoi etsiä ja vähän avitettiin pikkukivien avulla (heittelemällä niitä linnun suuntaan). Siinä hyvä vinkki, jonka opimme kevään yhteistreeneissä. Manulla on vähän se vika, että se helposti kääntyy ja lähtee uimaan rantaa kohti, jos sitä sanallisesti koittaa ohjata, mutta kiviä lintua kohti heittelemällä Manua voi ohjata oikeaan suuntaan ilman että etsintä keskeytyy.

Nyt on pöydän alla nukkumassa kylläinen ja väsynyt koira. Huomenna ehkä lähdemme hakemaan piisaminnahkaa motivointilelua varten. Selvittämättä tosin vielä on se, innostuuko Manu yhtä paljon piisamin hajusta kuin tuosta supinnahasta. Palaillaan ensi viikolla!

Kiireisen viikon touhut

Blogille on jäänyt vähemmän aikaa työhönpaluuni myötä eikä suoraan sanottuna olla koirankaan kanssa mitenkään tuntikaupalla ehditty touhuta joka päivä. Päivittäin kyllä käydään lenkillä ja lisäksi tehdään fysioterapiaohjeiden mukaista jumppaa. Muuten ollaan muun muassa:

… treenattu vesinoutoa

… osallistuttu leikkimieliseen tokokisaan. Ei tullut palkintosijaa, mutta kunniamaininta koirassa vuoden aikana tapahtuneen kehityksen ansiosta saatiin :)

… ja nukuttu siivouspäivän lakanakasoissa (lähinnä Manu)

Talviturkin heitto

Virallisesti Manu heitti talviturkkinsa jo noin kuukausi sitten, kun se päätti yhdellä lenkillä kieriä kakassa ja joutui sen seurauksena alustavalle pesulle järveen. Silloin se meni kepin perässä uimaan ihan muutaman sekunnin epäröinnin jälkeen, eli yllättävän helposti.
Pari viikkoa sitten puolestaan mentiin koittamaan ensimmäisiä kunnon vesinoutoja. Eikun tavi veteen vaan ja koira nouda -käskyllä perään. Manu kyllä lähti vauhdikkaasti liikenteeseen, mutta sitten iski epäilys vesirajassa.

mistähän pääsis silleen, ettei tassut kastuis…

Ja siinä Manu rantakivillä kikkaillessaan sitten tippui puoliksi veteen. Tilanne oli ilmeisen epämiellyttävä Manulle ja siinä se vinkui aikansa kun ei päässyt takaisin kivelle mutta ei halunnut kokonaan kastuakaan ja lähteä uimaan.

auttakaa mua, mää kastun!

Lopulta kun tilanne ei tuntunut ratkeavan, kävi Olavi tönäämässä Manun etutassut veteen tuosta kiveltä ja siitä se sitten lähti uimaan kunnolla.
Otettiin uusi nouto perään ja ainakin lähtö oli taas innokas:

Mutta taas tuli stoppi vesirajassa. Manulle tuntuu olevan vaikeampi mennä tuollaisesta rannasta, josta se joutuisi heti vähän syvempään veteen (esim. tuolla meidän treenipaikalla noin parikymmentä senttiä vettä heti vesirajassa). Sille tuntuu olevan helpompi, jos saa mennä ihan matalasta rannasta ja pikkuhiljaa kahlata syvemmälle. Monille koirille tuntuu olevan helpompi mennä veteen siten, että ne joutuvat heti uimaan, mutta ilmeisesti ei Manulle.
Parin minuutin jahkailun ja sopivan kohdan etsimisen jälkeen Manu lähti kuitenkin noutamaan.

Meillä on vielä vähän vaiheessa sen opetus, ettei koira saisi pudottaa lintua ja ravistaa turkkia vedestä tultuaan. Sitä onkin syytä varmaan tässä kesän aikana treenata ahkerasti, että ensin luovutetaan ja sitten saa ravistaa. Tosin eipä sillä meille paljon ole väliä miten se luovutus tapahtuu, Manun kanssa kun ei käydä kokeissa. Oikeassa tilanteessa on tärkeintä että se lintu saadaan rantaan ja mielellään ilman turhia jahkailuja.

pidä -harjoittelua

Sen ensimmäisen helpon uittamisen perusteella olisin odottanut parempia treenejä, tai että tuota Manun jahkailua olisi ollut vähemmän. Mutta jospa se tästä helpottuu vielä kesän myötä, kun vedet lämpenevät ja koira saa rutiinia vesinoutoonkin. Tänä kesänä olisi tarkoitus uittaa Manua kuntoilumielessäkin veneen perässä, joten toivotaan että sekin alkaisi hommasta nauttia enemmän. Ensi viikolla saattaa noissa meidän yhteisissä peruskoulutus -treeneissä ollakin aiheena vesinouto, vähän kelistä riippuen, joten saa nähdä miten siellä sujuu :)

sitten pitää vielä inhottava märkyys kieriä pois, mielellään mahdollisimman likaisessa kohdassa…

Oli yö, suvi yö…

… oli sellainen yö, jolloin sorsien kohtalon hetki jo lyö…
Näin alkaa Reino Helismaan ralli ”Sorsanmetsästys”. Minun ja Manun sorsastus alkoi onneksi jo huomattavasti ennen yötä. Kuten kyyhkystyksenkin osalta, oli Manulla ensimmäinen kerta mukana sorsastuksessa. Olimme saaneet sorsastusta edellisenä iltana kutsun sorsastamaan pienelle yksityiselle lammelle Tuusniemellä. Olimme Manun kanssa käyneet kyseisellä lammella aiemmin harjoittelemassa vesityötä, joten paikka oli entuudestaan tuttu. Lampi on jaettu kahteen osaan ja matalammassa osassa on syvimmillään vain noin metrin syvää. Tähän kun yhdistetään sopivasti vesikasvisaarekkeita on paikka optimaalinen vesilinnuille. Aiemmilla vesityöharjoitusreissullamme lammelle olimme jo paikallistaneet parhaimmillaan noin 30 – 40 heinäsorsan parvia.

Innokkaina olimme Manun kanssa lammella noin puolitoista tuntia ennen muiden jahtitovereiden saapumista. Suunnitelmana oli, että lammella olisi yhteensä kolme miestä ja Manu. Manulle odottelu oli vaikeaa, kun ei ollut mitään tekemistä. Näin ollen sain Manua komentaa olemaan paikallaan harvakseltaan. Odottelumme lomassa lammen syvemmälle puolelle laskeutui kolme telkkää. Telkät saivat meistä havainnon ja kaksi telkistä lensi pois yhtä nopeasti kuin olivat saapuneetkin. Yksi kolmesta telkästä jäi kuitenkin uimaan lampeen ja siitä oli tarkoitus tulla Manulle elämänsä ensimmäinen vesinouto lämpimällä linnulla. Vaikka Manu ei vielä osaa oikein markkeerata, oli sillä kuitenkin jokin käsitys siitä, että jotain tapahtui haulikon suistaessa haulit kohti uivaa telkkää. Telkkä jäi sopivasti keskellä lampea, joten Manulla oli mukava uimareissu edessä. Vahingosta viisastuneena (lue = vesityötreenit, joissa pääsin itse uimaan) olin pukenut perintö kahluusaappaat päälle.

Manu ampaisi rantaan ”etsi” -käskyn saatuaan. Suoraan Manu ei löytänyt linnulle, vaan ensin piti tehdä muutama parin metrin uimalenkki rannan tuntumassa. Tässä vaiheessa menin itse veteen ja ohjeistin Manua oikeasta suunnasta. Manu ui lammen keskellä olevalle saarekkeelle ja siinä jaloitellessaan vasta oikeasti markkeerasi telkän. Tästä eteenpäin Manua ei tarvinnut ohjeistaa, vaan nenä ja vaisto hoitivat homman eteenpäin. Rauhallinen uinti rantaan ja oppikirjapuhdas istuen luovutus. Isäntä oli yhtä ylpeä kuin koirakin. Sattumoisin Manun ensimmäinen noudettava vesilintu oli sama kuin isännän ensimmäinen aikoinaan saama vesilintu.

Manun ensimmäinen vesinouto tositilanteessa

Kun vesityö oli saatu hyvin avattua, oli helppo odottaa muiden passimiesten saapumista. Nokipannukahveiden jälkeen siirryimme passipaikoille. Manu malttoi suhteellisen hyvin odotella passissa. Kuumenemista ei ollut ilmassa, vaikka heinäsorsa laskeutui veteen aivan passipaikkamme eteen. Siitä heinäsorsasta muodostui Manulle nouto numero kaksi. Tämän jälkeen Manun iltapuhteeseen mahtuikin tapahtumia. Välillä useampi sorsa putosi yhtäaikaa ja paukettakin iltaan mahtui. Näissä olosuhteissa ei ollut koiran aivan helppoa keskittyä. Onnistuneesti kuitenkin kaikki ammutut sorsat löytyivät.

Illan saldona oli kolmelle miehelle 16 pudotusta, joista Manun osuus oli 11 kappaletta noutoja. Osassa sai jopa käyttää kunnolla nenää, kun miehillä tai koiralla ei ollut tarkkaa kuvaa putoamispaikasta. Oli se vaan niin hienoa katsoa, kun Manu otti vainun vastatuulesta ja kuin ohjus suuntasi suoraan sorsalle. Kova iltapuhdehan Manulle illasta muodostui. Itse olin Manun toimintaan enemmän kuin tyytyväinen. Kehitys vesityössä on ollut hurjan nopeata ja pitkälle on tultu kuukaudessa. Ennen aloitusta en olisi uskonut, että Manulta vielä löytyy kapasiteettia noin kovaan työskentelyyn. Etenkin kun huomioidaan, että Manu oppi uimaan alle kuukausi sitten. Tässäkin tapauksessa Manu on kehittynyt hitaasti. Minulle pääasia kuitenkin on, että kehitystä ylipäänsä tapahtuu. Minulla on kyllä aikaa odottaa ja edetä Manun tahdissa.

Loppusaldo. Kännykkäkamera + yö = huonolaatuinen kuva.

Ps. Ei pidä luulla, että kaikki menee aina kuin elokuvissa. Tämän jälkeen lammella on käyty useampana iltana (viimeksi 24.8.) eikä sorsaakaan ole saatu. Joten ei niitä sorsia niin vaan oteta reppukaupalla.