Mika Harjun koulutus ja vesityö vol. 2

Minulle ja Tuiskulle avautui mahdollisuus osallistua Mika Harjun koulutukseen Kuopiossa. Koulutus oli kaksipäiväinen, joista me osallistuimme lauantaipäivän koulutukseen. Koulutuksessa käytiin jokaisen koiran osalta haasteellisiksi osoittautuneita osa-alueita läpi. Tuiskun osalta selvänä haasteena on ollut noutojen suorittaminen muulla kuin riistalla. Daminoudoissa ote on monesti huono ja työskentelyvauhti normaalia hitaampi. Tähän syyksi osoittautui (ainakin osittain) liian kaavamainen suorittaminen. Kun daminoutoon lähdetään aina perinteisellä kaavalla: istu – nouto luvalla – istuen luovutus, koira saattaa kokea harjoitteen tylsäksi ja tämä näkyy suoraan työjäljessä. Lääkkeenä tähän oli koiran viretilan nostaminen. Tuisku sai ensin jahdata damia kädessä ja noutoon sai lähteä samasta vauhdista. Näin tehtynä nouto-ote oli mallikas ja palautukset vauhdikkaita. Muutama virenouto alle ja sen jälkeen myös teknisesti puhdasoppinen nouto sujui hienosti. Opetuksena itselle se, että tekniikkaa on turha hinkata liikaa, jos koira sen jo osaa. Tärkeämpää on, että työskentely on motivoivaa. Itse olin liian tiukasti painanut mieleen aiemmat ohjeet, joiden mukaan nouto lähtee aina istumisesta.

Kuten ensimmäisestä vesityökokeesta huomattiin, Tuiskulle veteenmeno on ollut hidasta. Tätä lähdettiin korjaamaan samoin lääkkein kuin daminoutoa. Veteenmenon tulee olla mukavaa ja työmotivaation olla kohdillaan. Muutaman vauhtilähtö -vesinoudon jälkeen veteenmenossa alkoi olla hyvää vauhtia. Lisäksi palkkaamisen osalta saimme hyvää uutta oppia. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta Mika Harjun opissa ja peukut pitää antaa. Luonnollisesti kaikkea opittua ei voi tällaiseen lyhyeen kirjoitukseen tiivistää. Suosittelen kaikille Mika Harjun ajatuksiin tutustumista.
IMG_9089
Mikan lääkkeillä lähdettiin entraamaan Tuiskun vesitöitä seuraavan viikonlopun vesityökoetta varten. Veteenmenoa treenattiin tennispalloilla ja variksilla siten, että Tuisku sai suoraan juoksusta lähteä noutamaan vedestä ja luovutukset otettiin kaukana maalla ilman istumista. Heti noudon jälkeen heitettiin pallo / varis uudestaan veteen ja Tuisku samoilla vauhdeilla uudestaan noutoon. Näin Tuiskulle saatiin veteenmenoon vauhtia ja paikka paikoin veteen mentiin iloisesti loikkaamalla.

Tiukan viikon veteenmenotreenin jälkeen oli edessä vesityökoe vol. 2. Koepaikkana oli pieni suolampi Kontiolahdella. Tuisku oli kolmantena vuorossa ja ennen Tuiskun vuoroa pyrin nostamaan Tuiskun kierroksia härnäämällä noutosorsalla (oma lintu oli mukana). Koepaikan ranta oli pehmeä, joten veteenmeno voisi olla haasteellista. Tuisku istui maltilla sorsan heiton ajan ja tuomarin luvan jälkeen lähetin Tuiskun noutoon. Tuisku empi sekunnin-kaksi veteenmenoa ja rohkaisin Tuiskua välittömästi sanallisesti. Tämän jälkeen Tuisku lähti noutamaan ja ote lintuun oli hyvä. Valitettavasti Tuisku ravisteli rannalle päästyään ja samalla sorsa putosi. Toistin nouda -käskyn ja Tuisku nosti linnun, toi luokse ja luovutti istualtaan tuomarin luvasta. Sorsan pudotuksesta meitä rokotettiin 1 pisteellä, joten tulokseksi tuli 4/5 pistettä. Tämä riittää meille tältä erää ja NUO-luokan vesityöt ovat Tuiskun osalta todennäköisesti ohi. Tuohon ravistukseen on muutama vinkki kokeiltavana ja niitä testaillaan tässä syksyn edetessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s