Tuiskun kanssa viikko mökillä

Kanalinnustuksen alkaessa suunnistimme Tuiskun kanssa kaksin mökille viikoksi Eevan ollessa jo takaisin töissä. Tarkoituksena oli keskittyä pääasiassa kanalinnustukseen. Teimme Tuiskun kanssa lenkkejä sekä tuttuihin maastoihin että myös uusiin tänä syksynä mahdollisiksi tulleisiin maastoihin. Päivittäinen lenkkimme kesti yleensä noin kolme ja puoli tuntia ja Tuisku juoksi koiratutkan mukaan tässä ajassa noin 25 kilometriä. Keskiviikkona Tuiskulla oli huilipäivä.

Kokonaisuutena jokaisella lenkillä näkyi lintuja, mutta alkuviikosta uusilla metsästysalueilla linnut odottivat puissa ja lähtivät lentoon hyvissä ajoin. Näin ollen alkuviikosta ei kunnon seisontoja saatu.  Alkuviikosta metsässä oli todella märkää toistuvista sateista johtuen ja ehkäpä tämän vuoksi linnut olivat mieluummin puissa kuivattelemassa. Loppuviikosta siirryimme Tuiskun kanssa vanhoihin maastoihin ja kunnon seisontoja alettiin saamaan ensin lehtokurpille. Osassa kurppatilanteissa olisi hieman paremmalla tuurilla voinut tulla tulostakin. Valitettavan usein kurppa lähti tiheästä puskasta avanssissa väärälle puolelle siten, että se pääsi lentämään katveessa haulikkokantaman ulkopuolelle ja yhdessä tilanteessa ammuin rehellisesti ohi.

Tämän lähemmäksi emme metsoa päässeet. Haukka oli ehtinyt ensin

Viimeisenä reissun päivänä, sunnuntaina, olosuhteet olivat sellaiset, että Tuisku pääsi linnuille useampaan kertaan. Heti aamulla, sadan metrin päästä mökiltä, Tuisku sai seisonnan ukkometsolle ja koppelolle, mutta nämä eivät kestäneet seisonnassa ja ne karkottuivat minun vasta lähestyessä.  Yhdessä kurppaseisonnassa kurppa lensi taas puskan väärälle puolelle ja kaiken huippuna oli tilanne, jossa olin ”heittämässä vettä” haulikon ollessa puuta vasten ja samalla aivan edestä lensi kurppapari. Tämän jälkeen huomasin Tuiskun, joka oli seisonut tätä kurppaparia viereisessä pusikossa. Lenkin ollessa päättymäisillään Tuisku otti seisonnan pienen harvennetun taimikon laitaan ja lähestyessäni seisontaa Tuiskun edestä nousi pyypoikue. Yksi pyistä jäi puun oksalle, josta pääsin sen pudottamaan. Lämpimän linnun noudossa on Tuiskulla vielä harjoiteltavaa rutiinin puuttuessa. Matkalla mökille Tuisku löysi vielä toisen pyypoikueen pienestä kuusimetsästä, mutta peitteisyydestä johtuen en nähnyt saiko Tuisku seisottua pyitä vai nousivatko ne suoraan ilmaan koiran edestä.

Hirvitorni hieman rohkeammalle passimiehelle

Viikon havaintojen perusteella pyitä ja pyypoikueita on alueella runsaasti kuin on myös lehtokurppia. Metsopoikueita näin yhden ja lisäksi havaintoja yksinäisistä metsoista. Teeriä en nähnyt koko reissulla yhtään. Tuiskun työskentelyn osalta oli havaittavissa, että yhteydenpito alkaa heikkenemään sen jälkeen, kun metsässä on kuljettu vajaa kolme tuntia ilman taukoa. Kokonaisuutena olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että lintuja löytyi ja saatiin riistatilanteita aikaan.

Lopussa kiitos seisoo

Tuiskulle ensimmäinen pudotus

Junkkarissa onnistunut riistatyö antoi toivoa myös metsälintujen metsästykseen. Ennen junkkaria Tuisku oli törmäillyt ja osittain varmaan myös nuoruuden ilosta ajellut metsässä linnut lentoon. Junkkarin jälkeisenä viikonloppuna Tuisku sai ensimmäiset kunnon seisonnat myös metsälinnuille. Seisontoja saatiin pyille ja lehtokurpille. Tilanteet olivat kuitenkin sellaisia, että niistä ei voinut pudottaa. Esimerkiksi yhdessä tilanteessa Tuiskun hermo ei kestänyt ja se nosti lopulta itse pyyn ilmaan. Toisessa pyy oli vaihtanut sen verran paikkaa, että avanssiluvan jälkeen Tuisku sai nostettua linnun 30-35 metrin päästä minusta. Näin ollen tuona viikonloppuna ruutia ei poltettu. Onnistuneet riistatyöt kuitenkin lämmittivät mieltä.

8.-9.10. viikonloppu oli viimeinen viikonloppu metsäkanalinnustuksen osalta Pohjois-Savossa, joten mahdollisuudet Tuiskun ensimmäiseen pudotukseen metsälinnuilla alkoivat olla vähissä. Perjantai-illan lenkillä Tuisku ei saanut paikannettua lehtokurppaa tarkasti ja tuloksena oli törmäys. Perjantain iltalenkin kohokohta oli, kun pääsin näkemään ensimmäistä kertaa tälle syksylle mökkiniemellämme ukkometson. Metso lähti lentoon korkealta kuusesta, joten Tuisku ei ollut saanut siitä vainua. Lauantain aamulenkki oli hiljainen, mutta iltapäivällä Tuisku sai hyvän seisonnan pyylle. Lähestyessäni seisontaa Tuisku alkoi omatoimisesti nostaa lintua ja lopulta pyy lehahti lentoon. Tämän jälkeen hieman moittivalla äänellä kyselin Tuiskulta, että mitäs touhua tuo tuollainen on.

Sunnuntain aamun ollessa hiljainen aika tiimalasissa alkoi loppua. Viimeinen lenkki oli edessä sunnuntai-iltapäivänä ja melkein heti Tuisku otti hyvän ja kiinteän seisonnan avoimessa männikössä. Näin ollen ampumasuunnat olisivat hyvän avoimet, joka suuntaan. Annoin koiralle nostoluvan ja se nostikin tulisesti lehtokurpan ilmaan. Lintu nousi lentoon aivan koiran edestä ja otin jo linnun haulikon jyvälle. Kurppa lensi alkuun maanpinnan suuntaisesti ja seuratessani kurppaa haulikon kiskoa pitkin huomasin sivusilmällä, että Tuisku oli vain noin metrin päässä linnusta. Tuossa kohtaa piti näin ollen jättää ampumatta. Tuisku pysähtyi eteeni noin 5 metrin päähän minusta ja lopulta kurppa otti korkeutta ja katosi samalla oksien taakse. Periaatteessa tuossa lopussa olisi voinut ampua, mutta suoraan koiran pään yli ampumista ei suositella, koska laukauksen paineaalto lyö tuossa kohtaa todella kovaa koiraa korville. Lopputulos harmitti niin paljon! Jos tuo nyt jäi kauden viimeiseksi tilanteeksi tämän syksyn metsäreissuilla.

Mieli maassa jatkoin lenkkiä ja takaisin päin palatessa näin Tuiskun seisovan noin 100 metrin päässä. Melkoisella pikaravilla lähdin lähestymään seisontaa. Tuisku seisoi alamäkeen kohti järven rantaa. Pysähdyin Tuiskun sivulle omasta mielestäni hyvään ampumapaikkaan siten, että näkisin linnun siivityksen varmasti. Annoin Tuiskulle luvan ja noin 5 metrin avanssin jälkeen kurppa nousi suoraan ylöspäin. Pilli oli suussani valmiiksi ja vihelsin Tuiskun istumaan. Heti, kun näin Tuiskun pysähtyvän, ammuin kohti kurppaa. OSUMA ja lintu tippui järven rantaan.

Ylpeä tyttö!

Onnistumisen tunne oli aivan mahtava. Jä tässä tärkeintä oli nimenomaisesti se, että Tuisku sai onnistumisen. Minun roolinihan oli toimia ampujana Tuiskun suorittaessa muut työvaiheet onnistuneesti. Pieni tuuletus ja kovat kehut ja rapsuttelut Tuiskulle. Tuiskukin varmaan oivalsi, että nyt meni hommat putkeen, sen verran paljon tuli koiraa kehuttua. Tuiskulla meni homma tuossa vaiheessa jo sammaleissa piehtaroinnin puolelle. Pieni lisämauste iltapäivään oli se, että olin kanniskellut perintösimsonia koko viikonlopun. Mikäs sen sopivampaa, kuin Tuiskun ensimmäinen pudotus perintönä saadulla rinnakkaisella 16 -kaliiberissa. Kuten junkkarissakin, onnistuminen saatiin Tuiskun kanssa silloin, kun toivo alkoi olla jo menetetty ja viimeiset hetket käsillä. Vaikka kurppa lukeutuukin kahlaajiin, lasken tämän onnistumiseksi metsälinnulla.

Simson sortaa edelleen 59 vuoden iässäkin

Törmäilyä, törmäilyä

Kanalinnustuksen alkaessa Tuiskulla oli ikää vuosi ja viisi kuukautta, joten hiljalleen Tuiskulta voi odottaa metsässä myös muuta kuin vain ilosta juoksentelua. Kantatilastot eivät ole lupailleet runsasta lintusyksyä ja esimerkiksi  Pohjois-Savossa on metsästysaikoja rajoitettu. Muutama lintupoikue oli kuitenkin mökin ympäristössä tiedossa, joten täysin toivoton tilanne ei ollut.

Tuiskun kanssa tuli kierreltyä aloituslauantaista maanantaihin. Päivässä tuli tehtyä kaksi lenkkiä; toinen aamulla ja toinen iltapäivällä. Tuisku jaksoi hakea hyvin, mutta iltapäivän vetojen loppupuolella hakuvauhti alkoi hieman hiipumaan. Positiivista reissussa oli se, että Tuisku löysi lintuja. Pyitä löytyi vanhoilta hyviltä paikoilta samoin kuin lehtokurppiakin. Sen sijaan teeret ja metsot olivat teillä tietämättömillä. Tuisku ei kuitenkaan vielä osaa käsitellä arkoja metsälintuja. Osaltaan tähän vaikuttaa hieman turhan kova vauhti, kokemattomuus sekä haastavat, tiheät metsät. Tuloksena oli törmäyksiä. Onneksi Tuisku kuitenkin metsäolosuhteissa jätti lentävien lintujen jahtaamiset, joten peräänmenoja ei tullut. Pari kertaa Tuiskun pölläyttämä lintu lensi makoisasti minua vastaan, mutta linnut saivat jatkaa lentoaan. Törmäilystä ei Tuiskua palkita pudotuksella. Maanantain kanalinnustus päättyi lopulta Tuiskun lohjenneeseen kynteen. Onneksi lohkeama oli kynnen sivussa ja paranee itsestään.

Tällaisessa kuusikossa Tuiskun on hieman haastavampaa toimia monestakin syystä.

Vaikka kanalinnustus oli pääasia, niin silti oli aikaa käydä myös hieman kyyhkyllä ja sorsalla. Oman ruokintapaikan lähipuista lähti yli 15 linnun kyyhkyparvi. Ikinä en ole tuolla omalla paikalla nähnyt tuon kokoisia parvia. Sama parvi näkyi parinakin päivänä. Sunnuntain iltapäiväpassituksen seurauksena tuo parvi pieneni kahden linnun verran. Sorsastuksen osalta lento oli heikompaa. No onnistumisia kuitenkin koettiin ja erityisesti sivusuunnassa ohi lentäneen tavin pudotus noin 30 metristä oli komea suoritus. Lisäksi Manu löysi tavin sokkonoutona ojasta.

Manu voitti Tuiskun kanssa käydyn etsimiskisan

Kanalinnustuksen päätös

Metson ja teeren metsästys päättyy suurimmassa osassa Pohjois-Savoa 15.10. eli Manun jahtikausi tältä osin on ohi. Aiemmin kirjoittamani jälkeen kunnon lintutilannetta Manulle ei olla saatu.

Viimeisen kolmen viikon aikana Manun hakumotivaatio ja haun vauhdikkuus ovat vaihdelleet suuresti. Syyskuun viimeisenä viikonloppuna Pohjois-Savossa oli myrskyisen tuulista ja silloin myös metsässä kävi poikkeuksellisesti selvä tuuli, mikä auttoi Manua haussa. Lisäksi lähdin aamulenkille jo aikaisemmin, jolloin lintujen yölliset hajut erottuivat paremmin maasta. Manu haistelikin normaalia enemmän tiheitä kuusi- ja katajapuskia, joiden suojissa todennäköisesti oli ollut yön aikana lintuja. Hyvästä tuulesta ja aikaisesta lenkkiajankohdasta huolimatta pudotuspaikkoja ei saatu, mutta yksi komea jäljestystilanne kahdelle ukkoteerelle tuli kuitenkin todistettua. Manun jäljestyksessä on vaikea vain päästä ampumapaikkaan, koska koiran vauhti tuppaa kiihtymään liian kovaksi ja itse pitäisi juosta jos haluaisi ampumahollille. Pyyn pillitys ei luonnollisesti oikein meinannut onnistua myrskytuulilukemissa, mutta yksi pyy tuli silti pillitykseen ammuttua Manun pitäessä taukoa hausta. Tulihan tuona viikonloppuna käytyä myös sorsastamassa kolmena iltana. Suuret muuttoparvet olivat tuolloin saapuneet Pohjois-Savoon ja jokaisena iltana näkyi 20-30 linnun heinäsorsaparvia. Lintujen suuresta määrästä huolimatta saalis jäi pieneksi; välillä linnut laskeutuivat juuri haulikkokantaman ulkopuolelle ja välillä taas pimeät illat tekivät tepposensa. Yksi tavi tuli kuitenkin reppuun. Lammelle mennessämme kaksi tavia lähti heti lentoon ja tämä epäonninen yksilö jäi epäröiden uimaan muutamaksi sekunniksi liian kauan. Luonnossa tällainen epäröinti usein kostautuu ja yksilö jää saalistajan saaliiksi.

Seuraava viikonloppu kului Kontiolahdella Eevan perheen piirissä ja juhlien parissa. Tietysti Manun kanssa piti tehdä muutama metsälenkki appiukon metsässä. Aikaisemmat pyymestat olivat hieman muuttuneet harvennuksen seurauksena. Lauantain aamulenkillä kohtasimme Manun kanssa jonkin sortin henkimaailman linnun. Näimme puolentoista tunnin lenkin aikana todennäköisesti (pieni alue) saman ison ukkometson kolmeen kertaan. Manu merkkasi pariinkin otteeseen metson maajäljen ja tämä vauhditti hetkellisesti hakua. Ukkometso oli kuitenkin sen verran ovela, että se lähti joka kerta lentämällä meitä karkuun noin 60-70 metriä edeltämme. Tämän lisäksi muutamia muitakin lintuja näkyi, mutta ei saatu kunnollisia tilanteita aikaan.

Nopean tauolla tehdyn pillityksen tulos

Viimeinen ison kanalinnun metsästysviikonloppu vietettiin Manun kanssa Tuusniemen maisemissa. Lopetusviikonloppu olisi voinut olla parempikin. Jostain syystä yhtään metsoa tai teertä ei näkynyt koko viikonlopun aikana. Tuntui siltä, että lintujen hajuja ei juurikaan ollut maassa. Pyytkään eivät liikkuneet kunnolla lyhyiden pillitysjaksojen aikana. Hieman tuli epätoivoinen tunne, kun palasimme Manun kanssa mökille tietä pitkin. Manu kiirehti vanhasta muistista kohti lintujen perkauspaikkaa. Kiellettyäni Manua tuijottelimme toisiamme hetken aikaa ja samalla tien vierestä, noin 30 metrin päästä meistä, pyrähti pyy lentoon. Ihmetellessämme tätä myös toinen pyy lähti lähes samasta paikasta. Manu ei missään vaiheessa merkannut lintuja millään lailla.

Manua seuratessa olen havainnut, että sen haku on luontaisempaa ja parempaa pellolla. Kunhan tässä ehditään, niin pitää Manun kanssa mennä testaamaan hakuintoa fasaaneilla. Voihan olla, että Manusta tulee ainakin jollain lailla toimiva fasaanikoira, mutta onnistuminen kanalinnustuksessa näyttää tähänastisilla näytöillä epätodennäköiseltä.

Ensi viikonloppuna Manulla onkin vapaata, kun lähden hirvijahtiin Satakuntaan. Samalla tulee varmaankin hankittua Manulle hieman pakastimen täytettä lampaanlihan muodossa.

Kadonneen motivaation metsästys

Kanalinnustusta on nyt kaksi viikonloppua takana ja Manun toiminnasta voidaan tämän perusteella jo tehdä muutamia yhteenvetoja. Viime syksynä Manu törmäili lintuihin tuon tuosta. Tänä syksynä törmäilyä ei ole niin paljon esiintynyt lähinnä siksi, että lintuja on omilla metsästysalueilla viimevuotista vähemmän. Viime vuonna keskiverto metsälenkillä lintuja näkyi aina sen kolme – neljä kappaletta. Nyt lenkillä lintuhavaintoja on keskimäärin yksi per kerta.

Manu ei selvästikään vielä oikein ymmärrä kanalinnustuksen ideaa. Manu on hakuun laitettaessa ”mustikkamoodissa” eli kuljeskelee kaikessa rauhassa ja seuraa minua. Välillä Manu pysähtyy syömään heinää ja merkkailemaan. Manu ei ikään kuin hakuun laitettaessa tiedä, että metsästä voisi lintuja löytyä.

Aloituksen jälkeisenä viikonloppuna oli helppo havaita, että Manun hakuun saadaan enemmän vauhtia ja järkeä, kun Manu kuumenee hieman. Tämä on melko poikkeuksellista münstereille. Yleensä münsterit kuumentuessaan pikemminkin menettävät sen järkensä. Kuumeneminen saatiin aikaan, kun Manu pääsi haistelemaan kanalintupesueen tuoreita hajuja. Kun pääsi keräämään kierroksia kunnon hajuilla, niin Manun usko lintujen olemassaoloon kasvoi ja yhtäkkiä motivaatiota niiden etsimiseen löytyi.

Tällaisissa maastoissa on ilo kulkea, vaikka saalista ei aina tulisikaan

Toinen tapa saada Manulle vauhtia on ampua haulikolla ilmaan. Tämä tuli testattua, kun Manun kanssa istuskelimme metsän siimeksessä tauolla ja siinä samassa tuli pummattua ylilentävää varista. Sen verran Manu on tositoimiin päässyt, että osaa yhdistää laukaukset riistaan. Manu alkoi vimmatusti etsiä saalista ja haku olikin mukavan näköistä mökille palattaessa. Sellainen empiirinen koe tuli myös tehtyä, että laukaus ja kylmän linnun nouto ei vaikuta niin tehokkaasti, koska saalis tulee noudettua ja on siten jo löytynyt.

Ei avausviikonloppuna tarvinnut kuitenkaan ihan tyhjin käsin lähteä kotiin. Vaikka kanalintuja on yleisesti vähemmän kuin viime vuonna, pyitä tuntuu olevan entiseen malliin. Lauantaiaamuisen näköhavainnon perusteella päätin mennä iltapäivällä ennen Manun kanssa tehtävää lenkkiä pillittelemään pyitä. Paikka oli hyväksi havaittu jo edellisenä vuonna. Pyy on siitä mukava metsästettävä, että kohtuullisella verotuksella pyyt löytyvät vuodesta toiseen samoilta paikoilta, mikäli elinolosuhteet eivät radikaalisti muutu.

Pillitys oli tuolla kertaa aiemmasta poikkeava siinä suhteessa, että kaksi pyytä tuli pillille yhdellä kertaa. Ennenkin on tietysti useampi pyy vastaillut kuorossa, mutta nyt kaksi pyytä tuli ampumahollille perä jälkeen. Pillitys lähti heti alkuun hyvin käyntiin, kun muutaman vihellyksen jälkeen pyy lensi vastapalloon noin 1,5 metrin päästä minusta ja laskeutui selkäni taakse. En saanut pyytä heti paikallistettua ja juuri kun sain pyyn kiikariin, vaihtoi se paikkaa kauemmaksi. Jatkoin pillittelyä ja kuulin pyyn lentoäänen aivan toisesta suunnasta. Tuolloin ajattelin, että pyy vain vaihtoi paikkaa, mutta kyseessä oli näin jälkikäteen järkeiltynä toinen lintu. Muutaman pillityksen jälkeen tästä uudesta suunnasta pyy laskeutui mäntyrangan taakse. Pyy oli jo piikillä, kunnes se lensi kohti sakeampaa kuusikkoa. En tiedä oliko kyseessä luontainen paikanvaihto vai huomasiko pyy liikkeeni. Yritin paikallistaa pyyn sakeasta kuusikosta, kun samalla selkäni takaa lensi pyy (se alkuperäinen) suoraan eteeni noin 20 metrin päähän. Tämä yksilö menetti henkensä hiukan turhankin lähelle laukauksen jälkeisestä sulkapilvestä päätellen. Tästäkin jäi kyllä syötävää, mutta turhan monta haulia oli läpäissyt täkkälihat, kun vähempikin olisi tuolta matkalta riittänyt.

Tuplapyistä se huono-onnisempi

Viime viikonloppuna tuli uudelleen testattua Manun hakumotivaatiota. Lauantain iltalenkillä Manu osoitti, ettei sitä vielä ainakaan tarvitse siirtää vilttiketjuun pois nuorempien tieltä. Lehtokurpan paosta saatu motivaatio laittoi Manun hakuun vauhtia ja pian se otti seisonnan alle metrin korkeiden kuusentaimien muodostamaan rykelmään. Lyhyen seisonnan jälkeen Manu tarkensi omaa seisontaansa ja samalla itse siirryin parempaan ampumapaikkaan. Hieman yllättäen teerikana lähti vierestäni lentoon. Yhden laukaisun ehdin siinä taimikossa ampua puiden väliin, mutta teeri sai pitää henkensä lentäessään haulikon kantaman ulottumattomiin. Teeri todennäköisesti karkkosi minun liikkeestäni. Tuosta tilanteesta olisi pitänyt kyllä saada pudotus. Tämä olisi ollut tärkeää etenkin Manun motivaation kannalta. Positiivinen asia tuossa tilanteessa oli se, että Manu säilytti malttinsa linnun siivittäessä ja pysyi paikallaan ilman pillitystä.

Pillipyyn sulkapilvi toi virtaa Manulle vielä viikon jälkeenkin

Sunnuntaina aikaistin aamulenkkiä siinä toivossa, että lintujen hajut olisivat tuoreemmat ja Manun motivaatio ja hakuvauhti vastaavasti kovempi. Päivän lämmitessä vanhat hajut tuppaavat haihtumaan ja ilman hajuja Manu palaa mustikkamoodiin. Yön jäljiltä hajuja tuntui olevan hyvin ja Manu kävi tarkastamassa monia sellaisia kuusenalusia, jotka vaikuttivat lintujen potentiaalisilta yösijoilta. Lenkin loppuvaiheessa Manun vauhti alkoi kasvaa ja tämä oli selvä merkki siitä, että lintuja on alueella. Homma taisi mennä jäljestämiseksi, kun kunnon musta ukkoteeri karkkosi noin 15 metriä ennen Manua ja Manu ei tuntunut asiaa edes huomaavan, kun nenä oli tiukasti maassa. Itse olin koiraa sen verran jäljessä, että näin linnusta vain vilahduksen.

Sunnuntai-iltapäivänä syksy näytti toden teolla saapuneen, kun tuuli yltyi kunnon lukemiin. Kellastuneet lehdet lensivät pois vauhdilla puista ja lämpimät syysiltapäivät näyttivät jääneen taakse. Kovaan vastatuleen oli Manunkin hyvä hakea ja vaikka tällä lenkillä ei saatu Manulle alkukuumentumista, oli haku Manulle normaalia parempaa. Yhdessä tiheikössä Manun liikkeessä oli tiettyä päättäväisyyttä ja kohta pääsin näkemään kauempaa kuin teerikana karkkosi Manun edestä. Teeri karkkosi sellaisesta ryteiköstä, että en olisi uskonut sieltä lintua löytyvän. Sen verran tiheää oli tuo hieman vanhaksi päässyt istutuskuusikko, että hyvä, kun Manu siellä mahtui kulkemaan.

Hieman haastavampaa maastoa. Täällä on lintujen hyvä olla turvassa

Nämä kaksi viikonloppua antavat toivoa Manun kehityksestä. Pudotus olisi ehdottoman tärkeä saada Manulle tänä syksynä, jotta palikat Manun päässä loksahtaisivat paremmin paikoilleen myös kanalinnustuksen osalta. Noh, ensi viikonloppu tarjoaa taas uuden mahdollisuuden minulle ja Manulle. Mikäli metsäkanalinnustus ei Manulle pudotusta suo, niin pitänee jatkaa kautta peltokanalintujen parissa.

Sorsastusta ei ole nyt tullut juurikaan harrastettua. Kontiolahdella tuli käytyä testailemassa yhtä paikkaa samalla kun vierailimme anoppilassa. Vene olisi ollut tuolla reissulla tarpeen. Kyyhkyjä tuli kerran käytyä toissa viikonloppuna passittamassa, mutta kyyhkyjä ei löytynyt silminnäkijän kuumasta vinkistä huolimatta.

Metsäkanalinnustuksen päätös

Niin vain alkaa taas metsäkanalintukausi päättymään. Lokakuun viimeinen metsästysviikonloppu vietettiin Kontiolahden metsissä Manun kanssa. Lauantaina ei metsässä tuntunut liikkuvan mikään. Koira ei saanut hajuja linnuista eikä myöskään törmännyt vahingossa lintuihin. Myöskään itse en nähnyt lintuakaan enkä edes kuullut lentoonlähdön ääniä. Pyytkin säästelivät vihellyksiään eikä pyytäkään päässyt kunnolla pillittämään.

Sunnuntai aloitettiin normaalista poikkevassa järjestyksessä: ensin pyyn  pillitys ja sitten vasta lenkki Manun kanssa. Nähtävästi pyyt viettivät lepopäivää jo lauantaina, koska sunnuntaina ne olivat palanneet vanhoille pelipaikoille. Aika nopeasti pyyt alkoivat vastaamaan pillitykseen ja ensimmäinen näköhavaintokin saatiin nopeasti. Pyy lähti kiertämään tasan 180 astetta siitä suunnasta, mistä ensimmäinen vihellys kantautui. Nykyään tuohon pyyn kiertämiseen osaa jo varautua ja kiertoa oli helppo seurata. Pillityksen kohteena ollut pyy oli aika huono hermoinen ja lensi yllättävän nopeasti suoraan pillityspaikkani viereiseen puuhun noin 20 metrin päähän. Sulkapilvi pöllähti ilmaan ja pyy hengettömänä tantereeseen.

Aloittaessani pyyn avauksen alkoi toinen pyy viheltämään aika lailla samoilta aloituspaikalta kuin tuo ensimmäinenkin. Tämä pyy numero kaksi ei ollut ihan niin innokas viheltäjä ja muutenkin se piti hermonsa paremmin. Näköhavainto tästäkin saatiin, mutta mieli teki jo lähteä Manun kanssa metsään. Näin ollen tämä pyy sai jäädä hallitsemaan reviiriään ensi syksyyn. Kolmaskin pyy vihelteli lähellä, joten vanhaan luottopaikkaan voi varmoin mielin mennä myös ensi syksynä.

Manun kanssa suoritettu lenkki noudatteli lauantain lenkkiä, ei näkö-, kuulo- eikä hajuhavaintoja linnuista. Ei koiralle tai isännälle. Noh tulipa ainakin kuntoilua. Lopuksi otettiin vielä noutotreeni pyyllä. Manulla oli havaittavissa pientä tahallista pureskelua noudon yhteydessä. Tähän tulee kiinnittää huomiota talven noutotreeneissä. Tuo Manun omatoiminen lihanmureutus kun ei ole kaikkein toivottuin ominaisuus, jos linnuista haluaa saada muutakin kuin jauhelihaa.

Vielä ei kuitenkaan ole aika Manun tämän metsästyskauden todistukselle. Ennen joulua on vielä tarkoitus päästä muutaman kerran treenamaan riistatyöskentelyä fasaaneilla.

Poikien mökkiviikonloppu

Eevan mökkeilyväsymyksen johdosta vuorossa oli poikain viikonloppu. Toisin sanoen olin Manun kanssa harvinaisesti ilman naisväkeä mökillä.
Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, viikonloppu alkoi heti lupaavasti:

mökkitieltä autosta kuvattuna

Heti mökille päästyämme lähdimme metsälenkille. Harmikseni yksi metsästysmaiden makeimmista lintupaikoista sijaitsee niemellä, johon täytyy yleensä kulkea myötätuuleen (ellei mene veneellä). Niinhän siinä kävi, että Manu törmäsi myötätuulessa lintuun ja sitä seurasi ns. münsterimainen ”pitkä avanssi”. Joku asiasta tietämätön voisi kutsua peräänmenoksi.
Kyseisellä paikalla jossa olin Manun kanssa, on tiheää kuusikkoa jossa ei pitäisi juurikaan lintuja liikkua. Ihmetystä herättikin, miksi Manu toistuvasti halusi tähän kuusikkoon mennä. Syykin lopulta selvisi: kuusikosta löytyi hyvää vauhtia mädäntymässä ollut lehtokurppa rintatäkät syötynä. Olisikohan haukan tekosia.
Iltapäivän lenkki tarjosi aika heikosti lintutilanteita. Onneksi Manu kuitenkin sai mökkitieltä voimakkaan hajun ja eteni sitä kohti rivakasti. Itse pääsin todistamaan, kun kolme metsoa lähti lentoon männikköisestä rinteestä. Mukava oli nähdä, että tällä kertaa Manu jäi oma-aloitteisesti paikoilleen ja seurasi vain katseellaan lintujen lentoa.
Myös sunnuntaina kävin metsässä Manun kanssa, mutta kunnon tilanteita ei syntynyt. Kokonaisuudessaan Manun meno oli vähän tukkoista koko viikonlopun. Viikolla ollut köhä saattoi vielä vaikuttaa koiraan.
Vaikka nyt ollaankin kanakoiramiehiä, voi silti harrastaa myös muita metsästysmuotoja. Edellisillä metsästysretkillä soinut pyyn kirkas vihellys kirvoitti mieleni lähtemään pyyn pillitykseen. Tiedossa oli, että valitussa pillityspaikassa oli pyitä. Paikan valinta olikin onnistunut, koska pyy pörähti jo ensimmäisellä vihellyksellä lähemmäksi. Toisen vihellyksen jälkeen tuli jo näköhavainto, jonka jälkeen pyy vaihtoi paikkaa. Pari vihellystä lisää ja pyy laskeutui 20 metrin päässä olevan koivun taakse. Tässä vaiheessa pulssi jo hieman nousi, koska minun ja pyyn välillä oli vain yksi koivu. Parin vastavuoroisen viheltelyn jälkeen pyy vaihtoi sen verran sijaintiaan, että olinpaikka vaihtui taivaallisen kuusen oksalle. Tämä riittänee tältä erää, tästä kiinnostavasta jahtimuodosta voin kirjoitella lisää joskus toiste.

koostaan huolimatta minun korkealle arvostamani saalis

Kuumalla pyyllä oli hyvä harjoitella Manun kanssa. Kävin piilottamassa linnun ja sen jälkeen laitoin Manun hakuun vastatuuleen aivan kuten oikeassa metsästystilanteessa. Tämän harjoituksen seurauksena sain todeta, että Manu otti seisonnan noin 20 metriä ennen lintua. Seisonta tosin on sen verran lyhyt, että siinä vaiheessa kun itse tajuan että nyt koira seisoo, se jo lopettaa. Vaikea sanoa, että johtuiko Manun oma-aloitteinen eteneminen seisonnasta Manun innokkuudesta vai siitä, että Manu hoksasi linnussa olevan jotain vikaa. Yleensä koirat erottavat hajusta, onko kyseessä elävä vai kuollut lintu. Usein koira saattaa esimerkiksi haavakolle edetä suoraan ilman kummempia seisontoja siksi, että haavakko erittää erilaista hajua verrattuna terveeseen lintuun.
Yksi koiran omistamisen hyvistä puolista on muuten se, että koira toimii hyvänä lämpöpatterina lattialla nukuttaessa. Ja kotiväen pienistä epäilyistä huolimatta hyvin pärjättiin miehissäkin mökillä.

Kuulumisia

Viikonloppuna oltiin Kontiolahdella käymässä. Olavi ja Manu kävi pari kertaa metsällä vanhempieni mökin ympäristössä, mutta ei saalista. Havaintoja taisi tulla 2 teerestä ja pyistä. Manu ei kuitenkaan seisonut joten ei tarvinnut pudottaa mitään. Manun mielestä parasta koko viikonloppureissussa taisi olla ”isoveli” Alfan näkeminen. Alfa on siis siskoni englanninvinttikoira ja Manun lempiasia nro 2 koko maailmassa (ruuan jälkeen).

Tänään palasin itse koulunpenkille ja Manu oli pitkästä aikaa pitkän päivän yksin kotona. Virtaa oli melko paljon, kun lähdettiin lenkille kotiin päästyämme… Mutta mitään tuhmuuksia ei ilmeisesti oltu tehty kuitenkaan yksinollessa.

Pitää varmaan ottaa pari päivää (tai jopa koko viikko) nyt kevyesti liikunnan kannalta, kun Manu on vähän köhinyt viime päivinä. Tänään tuntui jotain limaa yskivän. Olen syöttänyt valkosipulia ruuan seassa, jos siitä olisi jotain hyötyä (plus Manu tykkää siitä). Lisäksi toisesta etutassusta oli taas iho mennyt rikki metsäreissun aikana. Onneksi vaan se pintaiho eikä koira tunnu aristavan sitä ollenkaan. Kävin ostamassa apteekista pihkasalvaa, jonka pitäisi olla hyvä tuollaisiin pikku tassunirhaumiin ym.

Loppuun vielä vanha kuva Manusta ja saaliista (oikeiden riistakuvien puutteessa):

P.S. Huomasin muuten (kun katsoin blogia eri koneella kuin yleensä) että jotkut kuvat näkyi tosi pienenä. Ainakin sillä koneella häikkä korjaantui sivua päivittämällä.

Manun ura kanakoirana alkaa

Vihdoin koitti 10.9. joka Suomessa tarkoittaa sitä että kanalinnustuskausi alkaa. Keskiviikkona Manulla oli vuorossa pikku lämmittely. Kyseessä oli lähinnä töiden jälkeen suoritettu lenkki Tuusniemen metsästysmailla. Sportstrackerin mukaan itselle tuli reilu 7 km:n lenkki mutta osaksi tuli mentyä niin huonoissa maastoissa että niistä ei lintuja löydä. Koira juoksi varmaan reilut 10 km.

Varsinaisesti tositoimet alkoivat viime viikonloppuna. Viikonlopun saldoksi tuli 2 lenkkiä lauantaina ja sunnuntaina yksi. Lenkit olivat ehkä noin 3-4 km:n mittaisia. Rasitus kuitenkin näkyi Manussa, koska sunnuntaina haku oli melko rauhallista. Ennakkoaavistukset lintujen suuresta määrästä pitivät paikkaansa ja tilanteita oli useita. Osa linnuista lähti lentoon puista ja niissä hommissa kanakoiralla ei ole oikein käyttöä. Puissa olevat linnut ovat enemmänkin pystykorvamiesten heiniä.

Sillä vähäisellä koiranlukutaidolla, mitä tähänastisen koiranomistajuuteni aikana on tullut hankittua, voin todeta että Manusta on aika hyvin nähtävissä kun linnunkäry alkaa tulla nenään. Manun koko olemus nousee ryhdikkäämmäksi ja nenänpää nousee kohti taivaita. Myöskin joskus verkkainen olemus vauhdikkaammaksi. Ilo oli huomata, että Manun lintutilanteissa aktiiviseksi muuttunut olemus johti usean linnun löytymiseen. Viikonlopun aikana saimme kerättyä noin 4-5 tilannetta, joissa Manu löysi linnun ja lintu pölähti lentoon aina noin 1-2 metrin päässä koirasta. Koska ei saatu seisontoja, ei ollut syytä myöskään haulikkoa ladata.

Olen päättänyt ja myös kokeneemmat koiramiehet ovat olleet sitä mieltä, että ensimmäisen pudotuksen pitäisi tulla kunnon riistatyöstä. Eli vaikka sekunninkin kestävä, mutta seisonta joka tapauksessa pitää saada ennen pudotusta. Lintujen löytymisen lisäksi positiivista oli että peräänmenoja ei tullut. Kaikista lintuhavainnoista (kymmenkunta) Manulla oli pieni saattelu muutamaan lintuun. Saattelu oli kuitenkin varovaista eikä vauhdin kanssa peräänmenoa. Koira pysyi näissäkin suhteellisen hanskassa ja näköetäisyys säilyi koko ajan, joten en ole kovin huolissani tästä.

Tuusniemen sumuisilla pelloilla

Kokonaisuutena viikonlopun saldo oli positiivinen. Ratkaisuna seisonnan puuttumiseen ei tällä hetkellä ole muuta lääkettä kuin aikaa ja metsälenkkejä. Manu on vielä nuori eikä tarkoituskaan ole että se tänä syksynä olisi täysin valmis. Nuoren koiran hölmöily lintutilanteissa (ei malta seisoa) on melko yleistä. Toiset koirat oppivat nopeammin ja toiset vaativat enemmän aikaa.

Manun osalta ei sovi unohtaa sitä, kuinka suuria harppauksia syksyn aikana on jo otettu. Olen nyt paljon toiveikkaampi koiran suhteen kuin esimerkiksi viime keväänä, jolloin se ei osoittanut juuri ollenkaan kiinnostusta lintuja kohtaan. Manu on kehittymässä koiramaailman tukiopetusoppilaasta keskiverto kolmasluokkalaiseksi, ja hyvä niin.