Manta tuli taloon

Tasan vuosi sitten saattelimme Manua vihreämmille metsästysmaille ja sen jälkeen meillä onkin ollut totuttelemista yhden koiran talouteen. Viikko sitten saimme kuitenkin lisää vipinää taloon, kun 8-viikkoinen Manta muutti meille Tuiskun kaveriksi. Manta on kultainennoutaja metsästyslinjaisesta pentueesta ja vaikuttaa näin viikon yhteiselon perusteella reippaalta, avoimelta ja kiltiltä pennulta. Toki hampaita testataan milloin mihinkin (mitä eteen sattuu), mutta seisojanpentuun verrattuna Manta vaikuttaa aika lailla pehmeämmältä ja uskoo kevyttäkin komentamista (ainakin toistaiseksi).

Rotuvalinnan osuminen noutajaan oli loppupeleissä aika helppo päätös. Olavi käy kohtuullisen paljon kyyhky- ja sorsametsällä, eikä kuolleen riistan noutaminen valitettavasti kuulu Tuiskun vahvuusalueisiin. Vaikka se teknisesti osaakin noutaa (ja käskettäessä sen myös tekee), niin siltä ehkä kuitenkin puuttuu jonkinlainen draivi siihen hommaan. Lintu ei enää kuolleena sitä niin paljon kiinnosta, mistä syystä noudot saattavat jäädä vähän puolivillaisiksi esim. sorsastettaessa. Uskoisin, että noutajasta (tämän alan spesialistina) tulee olemaan merkittävää apua Olaville näillä jahtireissuilla. Yksi seikka minkä myös otimme valinnassa huomioon, on se että kanalinnustuskauden ollessa aika lyhyt ja rajoitettu ei meillä olisi välttämättä ns. tarjota töitä kahdelle (nuorelle) seisojalle.
Hauska nähdä, millainen koira Mantasta kasvaa. Olemme jo aloitelleet perusasioiden harjoittelua, kuten luoksetulon, istumisen ja noudon alkeita. Jonkin verran on vielä matkaa siihen, että Manta istuu sorsapassissa Olavin kanssa mutta hiljaa hyvä tulee :) Tarkoituksena on kesällä 2019 käydä suorittamassa noutajien taipumuskoe ja nähtäväksi jää, innostummeko käymään myös muissa noutajakokeissa aikanaan.

Tuiskulle kuuluu myös hyvää. Se on ottanut Mantan hienosti osaksi laumaa, jaksaa kärsivällisesti pennun touhotusta ja komentaa sitä suorastaan äidillisin elkein sitten kun saa tarpeekseen. Tänä talvena on päässyt mukavasti jäälle juoksuttamaan koiraa ja kävimme lisäksi huvin vuoksi nose workin alkeiskurssilla alkuvuodesta. Kovina pakkaspäivinä olemmekin Tuiskun kanssa tehneet kotona etsintöjä eukalyptuksen hajulla ja se vaikuttaisi kyllä olevan sille kovin mieluista puuhaa.
Alla vielä pari kuvaa Höytiäiseltä eräältä helmikuiselta illalta, kun auringonlasku oli täydellinen.

Rauhallista joulua ja onnellista uuttavuotta 2018!

toivoo Tuisku palvelusväkineen

Manu on poissa

Perhettämme on kohdannut suuri suru; Manusta on tullut enkelikoira.

Manulle tuli helmikuun lopulla selkäydininfarkti, minkä seurauksena sen takajalat halvaantuivat lähes täysin. Syy jäi arvoitukseksi, todennäköisesti sen aiheutti jonkinlainen tälli selkään, ehkä törmäys toisen koiran kanssa leikkiessä. Eläinlääkäri antoi magneettikuvauksen ja ennusmerkkien (esim. kiputunnon säilyminen tassuissa) hyvän ennusteen toipumiselle, joten päätimme sitä yrittää. Manu sai vahvan kipulääkityksen ja vaikuttikin, että olosuhteisiin nähden sillä oli hyvä olla. Pääasia, että ruokahuolto toimi ajallaan, kun se ei päässyt enää itse keittiöön valvomaan tilannetta…

Eläinlääkäri kertoi, että useimmat koirat toipuvat tästä sairaudesta 2-6 viikossa, jos ovat toipuakseen. Hoidimme Manua kotona ja yritimme kaikin keinoin edesauttaa toipumista. Käytimme sitä akupunktiossa ja fysioterapiassa, kotona jumpattiin jalkoja ahkerasti, hierottiin Manua ja yritettiin kaikin puolin tehdä sen olo mahdollisimman mukavaksi. Otimme molemmat vuorollamme lomaa töistä ja siskonikin tuli avuksi Manua hoitamaan. Manu ei pystynyt pidättämään pissaa, joten sille sai vaihtaa puhtaita alusia jatkuvasti. Toinen meistä nukkui Manun vierellä lattialla joka yö, koska se vaati hoitoa, kyljen kääntämistä ja alusten vaihtoa, silloinkin. Kuukausi, jonka Manua hoidimme, oli kaikin puolin hyvin raskas – henkisesti ja fyysisesti. Aina välillä syttyi pieni toivonkipinä, kun Manun jaloissa näkyi pieniä toipumisen merkkejä ja siksi hoitoa jatkettiinkin näin kauan.

Neljä viikkoa Manun sairastumisen jälkeen oireita alkoi näkyä myös sen etujaloissa. En tiedä, johtuiko se pitkästä liikkumattomuudesta vai etenikö tukos/turvotus jotenkin Manun selkäytimessä toiseen suuntaan. Lisäksi kipulääkityskään ei enää riittänyt pitämään Manun oloa hyvänä, joten emme voineet muuta kuin päättää luovuttaa. Päätös ei sinällään ollut vaikea, vaikeampaa olisi ollut katsoa Manun kipua. Mutta luopuminen ja irti päästäminen siitä mitä niin kovasti rakastaa, se ei ollut helppoa.

Viikko sitten lauantaina lähdimme siis viimeiselle matkalle Manun kanssa. Ajoimme vielä kerran vanhan kotipaikan kautta, missä asuimme Manun ensimmäiset elinvuodet. Manun erinomainen ruokahalu ei kärsinyt sairaudestakaan ja vielä autossa se söi innolla herkkuja. Lopetus meni hyvin ja oli kaunis tilanne, saimme jättää hyvästit rauhassa ja kiittää Manua kaikesta. Olimme sen vierellä viimeiseen hengenvetoon saakka ja Manu sai nukahtaa rauhallisesti meidän silitellessä sitä.

Vaikka tiedämme, että päätös oli oikea tässä tilanteessa, on ikävä nyt kova. Manu oli iso osa elämäämme vajaan viiden vuoden ajan ja on monta asiaa, mitä ikävöin. Tuttua katsetta, joka alkoi vaatia ruokaa aina tiettyyn aikaan. Yhteisiä lenkkejä. Maailman pehmeintä turkkia, jota olisin voinut silittää tuntikausia. Niitä lumienkeleitä, joita se teki kotikadun varteen, joskus monta kymmentä yhdellä lenkillä. Se rakasti puhtaassa pakkaslumessa kierimistä ja sen viimeisenä päivänä satelikin lunta hiljalleen taivaalta. On ikävä kaikkia Manun omituisia, hauskoja ja joskus ärsyttäviäkin luonteenpiirteitä, on kova ikävä sitä miten se nauratti minua joka ainoa päivä.

Suru varmasti helpottaa ajan myötä. Laitan tänne blogiin lempikuviani Manusta, kunhan jaksan käydä niitä läpi. Manun elämä jäi aika lyhyeksi, alle viiteen vuoteen, ja sen viimeinen kuukausi ei ollut sellainen mitä rakkaalle ystävälle olisi toivonut. Mutta ennen sitä, miten monta onnellista päivää ja hetkeä meillä olikaan yhdessä… Niistä olen kiitollinen. Hyvää matkaa rakas koirani.

Manu 20.4.2012 – 25.3.2017

Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua,
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi.
Ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.

(kirjoittaja tuntematon)

Talven treenailuja

Blogi on viettänyt hetken hiljaiseloa, näin talvisin kun ei tule niin aktiivisesti treenattua koirien kanssa mitään ja linnustusreissujakin saa taas odotella tovin. Tylsyyden karkottamiseksi aloitin vuoden alusta Tuiskun kanssa koirakoulussa käymisen. Meillä on nyt kerran viikkoon treenit, joissa tehdään vaihtelevasti hyppytekniikkaa, tokoa, eri temppuja, rallytokoa jne. Kurssi on ihan hauskaa ajanvietettä ja aivotyötä koiralle. Tuisku tuntuu tykkäävän älyttömästi tuosta hyppimisestä ja olenkin miettinyt, pitäisikö sen kanssa mennä jollekin agilityn alkeiskurssille. Se on tosin niin kova menijä, että en meinaa pysyä sen vauhdissa itse alkuunkaan :)

Vaikka talvi hiljaisempaa kautta treenaamisen kannalta onkin, tehdään Tuiskun kanssa säännöllisesti myös erilaisia nouto- ja pilliharjoituksia. Erityisesti olemme pyrkineet harjoittelemaan noutoa ampumisen kanssa. Tuiskulla ilmeni syksyllä hiukan paukkunouto-ongelmaa, joten nyt olemme yrittäneet harjoitella maltin säilyttämistä ammuttaessa. Joka kerta kun pamahtaa, ei pääse noutamaan, vaikka heitettäisiinkin lintu samalla. Ja aina pitää istua laukauksesta. Tuollaisista harjoituksista on helppo tehdä erilaisia variaatioita, varsinkin jos on enemmän kuin kaksi kättä käytettävissä. Oikeissa riistatilanteissa koira käy tietysti ihan eri kierroksilla, kun edessä on elävä lintu. Mutta harjoitus tekee mestarin, ja toivon mukaan nämä nyt harjoitellut käytösmallit pysyvät Tuiskun päässä sitten ensi syksyn tositilanteissa.
Nouto sujuu nykyisin yllättävän hyvin Tuiskun kanssa. Se ei enää niin jahkaile lintuun tarttumista, vaan on pääasiassa joka kerta erittäin innokkaana noutamassa. Välillä ilmenee kuitenkin vielä pientä jäytämistä tai pudottelua matkan varrelle. Nyt kun Tuiskusta huomaa, että linnun kantaminen on siitä oikeasti kivaa, niin olemme usein antaneet sen kantaa linnun harjoituksen lopuksi takaisin autolle, mökille tms. Viime kesäisessä koulutuksessaan Mika Harju sanoi hyvän pointin, että miksi koira toisi linnun mielellään isännälle, jos se aina tarkoittaa sitä että lintu otetaan heti koiralta pois.

Tuiskulla oli toiset juoksut tammikuussa ja omasta mielestäni se on ottanut aika lailla massaa viime aikoina. Ei ole enää niin kuivan kesän orava kuin esim. vielä alkusyksystä. Keväälle pitäisikin katsella joku koiranäyttely, jospa ei enää tulisi kritiikkiä liian kevyestä rakenteesta.
Manun kanssa ei olla touhuttu mitään erikoisempaa viime aikoina. Tietysti nouto- ja etsintäharjoituksia yleensä tehdään sillekin, jos olemme porukalla liikenteessä. Kotona on tehty noseworkkia, se on hyvää aivotyötä esim. kovina pakkaspäivinä kun lenkit jäävät lyhyiksi. Kunhan lumi sulaa, niin päästään taas vetämään verijälkeä Manulle. Kevättä odotellessa!

Vuodenvaihteen fasaanijahti

Päätimme vuoden 2016 jahdit välipäivinä fasaanille Willen Jahdeilla Rautalammilla. Säätila ei ollut juuri pakkasen puolella, mutta tuuli oli aika navakka ja lisäksi iltapäivästä alkoi sataa märkää räntää. Suhteellisen mukavalta tuntui siis istuskella päivän päätteeksi nuotiolla lämmittelemässä.
Jo etukäteen oli tiedossa, että alueella on liikkunut ilves ja että fasaanit ovat sen vuoksi aika vähissä. Kaksi eri tilannetta saatiin kuitenkin aikaan, molemmat iltapäivän puolella joten Tuiskulla alkoi siinä vaiheessa jo väsymys vähän painaa.
Ensimmäisessä tilanteessa Tuisku haki tietä reunustavaa kuusikkoa. Se otti seisonnan kaatuneen puun juurakkoa kohti ja Olavi huomasi, että fasaani oli juurakon alla noin kaksi metriä koirasta. Linnun sijainnin takia oli selvää, että jos siitä antaa nostoluvan niin lintu jää varmasti suuhun. Olavi siis kytki Tuiskun hihnaan ja minä kävin hätistämässä linnun lentoon. Tuisku pillitettiin istumaan samalla ja suhteellisen rauhassa se tuntui katselevan fasaanin lentoa.
Tässä tilanteessa Manu päätti kuitenkin vetää oman Manu -shownsa. Manu liikkui mukanamme irti, koska yleensä sitä ei linnut juuri kiinnosta ellei ihan nenän eteen satu. Tässäkin kohtaa Manu huomasi fasaanin vasta kun se siivitti ohitsemme kohti harvaa koivikkoa. Siitäkös sitten joku münsterin päässä napsahti ja fasaanille tehtiin oikein komea peräänmeno :D No, Manun kanssa kun on luovuttu siitä toivosta että sille vielä saataisiin kunnollisia riistatöitä, niin peräänmenotkaan eivät niin haitanne, lähinnä nauratti. Keskitymme Manun kanssa siihen että noutavana koirana sitä voi hyvin käyttää ja että niissä hommissa ei pöllöiltäisi turhia.

taukolaiset autossa

Toinen tilanne saatiin hetken päästä pellon laidalla. Tuisku otti seisonnan ojan pohjalla kohti pientä kuusta. Lintua ei omaan silmään näkynyt, ja Olavi antoi koiralle nostoluvan. Kopiksihan se lintu sitten kuitenkin jäi. Jälkiviisaana on helppo todeta, että olisi kannattanut tuossakin tilanteessa hätistellä lintu itse ilmaan. Todennäköisesti kukko oli sen kuusen alla piilossa eikä päässyt sieltä riittävän nopeasti siivilleen. Tuiskulla on aika räjähtävä avanssi joten fasaani jää sille helposti suuhun, etenkin jos lintu on kaivautuneena heinikkoon tai oksien alle piiloon.
Kokonaisuutena ajatellen päivässä oli kuitenkin paljon hyvää. Tuisku oli yleisesti ottaen hyvin kuulolla, ei törmännyt lintuihin, ei nostanut niitä omine lupineen eikä tullut (Tuiskulle) peräänmenoa. Nouto lämpimällä linnulla saatiin onnistumaan hyvin, kun ensin vähän muistutti Tuiskua että nyt ollaan töissä. Päivän aluksi tehtiin myös muutamia istumisharjoituksia ampumisen kanssa (Tuiskulla kun on ollut havaittavissa huomattavaa kiihtymistä paukusta) ja niistäkin jäi hyvä fiilis. Vaikkei nyt kunnollista riistatyötä saatukaan aikaan, niin täytyy olla tyytyväinen päivän antiin.

Jouluntoivotukset

Toivotamme blogin lukijoille rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!

Manu, Tuisku & palvelusväki

Fritidsfabriken

Mekin päädyimme Facebook -mainonnan uhreiksi, kun päätimme tilata muutamia ulkoiluvaatteita ruotsalaisesta Fritidsfabriken -verkkokaupasta kokeiluun. Molemmat tilasimme GPx Pro -housut ja Olavi lisäksi itselleen Fusion Fleece -takin. Tilaaminen oli itsessään helppoa englanninkielisiltä sivuilta (jos ei ruotsi taitu), tuotteet tulivat lähipostiin neljäntenä päivänä tilauksesta ja jos en ihan väärin muista, erillisiä toimituskuluja ei meille tullut, kun tuotteiden hinta ylitti jonkun tietyn rajan (edit: toimituskulut olivat 2 euroa).

Olemme molemmat olleet tyytyväisiä housuihin. Oikea koko oli helppo valita sivuston ohjeiden ja aiempien tuotearvostelujen perusteella. Malli on yllättävän pitkä, olen itse 175 -senttinen ja minulla L-koon housujen lahkeet laahaavat maata ilman kenkiä. Vaelluskengät jalassa lahkeiden pituus on juuri sopiva. Housut ovat mukavan joustavat jalassa. Vahvempi materiaali (takapuolessa, polvissa ja lahkeissa) tuntuu käteen kestävältä, stretch -kangas on puolestaan aika ohutta mutta ei siihen toistaiseksi vielä ainakaan ole tullut repeämiä tms. vaikka aikamoisissa ryteiköissäkin on kuljettu. Vahvikekangas tuntuu kestävän aika hyvin vettä, ja olenkin huoletta pitänyt kännykkää tuossa reisitaskussa sadekelissä, sorsajahdissa jne.

Olavin housut värissä Rusty Orange (ja ahkeran käytön jäljiltä hiukan likaisina…)

Housuissa on monia hyviä käyttömukavuutta lisääviä yksityiskohtia. Niissä on runsaasti taskuja, joista osa on vetoketjullisia. Reiden sivusta löytyy vetoketjulla avattavat tuuletusaukot (omasta mielestäni housut ovat kyllä aika hyvin hengittävät muutenkin). Polvivahvikkeisiin on tehty omat paikkansa polvisuojille/pehmusteille. Lahkeissa on kiristysmahdollisuus (neppareilla) ja pienet kiinnityskoukut, joilla lahkeet saa halutessaan kiinni kengännauhoihin.

tuuletusaukko

Jos housuille pitää jotain kritiikkiä antaa, niin itse en tykkää tuosta suhteellisen isosta logosta toisessa reidessä. Lisäksi stretch -materiaalin kestävyys hieman arveluttaa, koska kangas tosiaan tuntuu käteen aika ohuelta. Aika näyttää, kauanko housut pysyvät hyvässä kunnossa. Niille on kyllä tullut paljon käyttöä ja mielestäni housut ovat hintansa (100 €) väärti.

Fusion Fleece värissä Military Green

Tässä Olavin kommentteja fleecetakista: ”Alkuvaikutelma oli laadukas. Takki on hyvännäköinen ja lämmin päällä. Se sopii hyvin ainakin kuivan kelin ulkoilukäyttöön keväällä ja syksyllä (takissa ei siis ole veden- tai tuulenpitävää vuorta). Miinusta tulee siitä, että takki alkoi nukkaantua nopeasti käyttöönoton jälkeen. Materiaali on 100% tekokuitua, joten pinnan nukkaantuminen herkästi voi johtua siitä.”

Itse olin hiukan suunnitellut myös jonkun fleecen tilausta, mutta jätän sen ehkä väliin tämän kokemuksen perusteella. Housuihin olen puolestaan niin tykästynyt, että ajattelin jossain vaiheessa tilata toiset paremmin jahtiin sopivissa väreissä (esim. GPx Pants / Green, jos niitä tulee vielä lisää verkkokauppaan).

Tuisku vesityökokeessa

Eilen käytiin Tuiskun kanssa ensimmäisessä vesityökokeessa. Vesityökoe on osa kanakoirien KAER -koetta, ja se arvostellaan asteikolla 0-5 pistettä. Nuorten luokassa pisteet vesityökokeesta lisätään varsinaisen KAER -kokeen pisteisiin kertoimella 3, eli maksimissaan vesityökokeesta voi saada 15 lisäpistettä. Meillä on tarkoitus käyttää Tuiskua syksyllä muutamassa kokeessa, joten vesityö oli suoritettava alta pois.
Koe järjestettiin Kuopiossa, eräällä metsälammella. Paikka on siitä haastava, että ranta ei ole mikään loiva, vaan rantapenkere on aika korkea ja vesi on heti syvää. Sellaiselle koiralle, jota uiminen jännittää (kuten Tuiskua), veteenmeno on siis aika vaikeaa tuolla, kun veteen on mentävä kerralla eikä sinne pysty esim. varovaisesti kahlailemaan. Samoin kuivalle maalle pääsy vaatii jonkun verran voimainponnistuksia koiralta, kun penkere on jyrkkä ja pohja on tuossa rannassa pehmeä ja mutainen.
Nuorten luokassa vesityökoe on aika yksinkertainen. Koira päästetään hihnasta ja laitetaan istumaan ohjaajan sivulle, lintu heitetään avustajan toimesta veteen noin 10-15 metrin päähän rannasta, koira laitetaan luvasta noutoon ja se tuo linnun ohjaajalle, ja luovutus tapahtuu tuomarin luvalla. Aika perusasioita siis, jotka eivät maalta noudossa aiheuttaisi sen kummempaa päänvaivaa. Ongelma onkin meillä tämä vesielementti. Tuisku ei ole ollenkaan sellainen koira, että se nauttisi vedessä läträilystä. Sen sijaan kastuminen on aina yhtä vastenmielistä ja ikävää sen mielestä. Lisäksi tuntuu että sitä vielä jännittää ja pelottaakin joskus tuo uiminen. Vesinoudon opettelussa on ollut tämän johdosta riittämiin haasteita.
Sääennusteet lupailivat kovaa sadetta eiliselle aamulle, ja sitä toivoinkin. Ensimmäinen nouto, kun koira ei ole vielä kastunut, on aina hankala meillä. Tuisku useimmiten jahkailee sitä veteenmenoa ja yrittää, josko sen linnun saisi jotenkin rantaan tassuja kastelematta… Sade olisi voinut auttaa tässä, jos koira olisi ollut läpimärkä jo ennen omaa suoritusta. No, sää ei kuitenkaan ollut tässä mielessä suosiollinen, joten niinhän siinä kävi kuten yleensäkin, eli Tuisku jahkasi veteenmenoa hyvän aikaa. Lopulta ilmeisesti tajusi että kastumatta ei tästä selviä ja loikkasi penkereeltä veteen. Rantaan tuodessa se vielä pudotti linnun Olavin jalkoihin. Tuota pudotusta ilmenee aina välillä, joskus nouto onnistuu ilman sitä ja joskus ei. Vähän tuntuu vaikuttavan sekin, miten veteenmeno tapahtuu. Jos Tuiskulla menee vettä korviin, niin helpommin tulee ravistusrefleksi heti rantaan tullessa ja lintu putoaa suusta. Jos veteenmeno on rauhallisempi, niin useammin luovutuskin onnistuu hyvin.
Lopputulos oli siis 3 pistettä, kun sekä veteenmenon empimisestä ja pudotuksesta vähennettiin kummastakin yksi piste. Onhan tuo tulos parempi kuin ei mitään, mutta ei siihen voi täysin tyytyväinenkään olla. Harmittaa, kun tietää että todennäköisesti heti seuraava suoritus olisi huomattavasti parempi, kun koira pääsisi siitä ensimmäisen noudon ja kastumisen alkujännityksestä eroon.
Nyt on suunnitelmissa jatkaa harjoituksia ja yrittää koetta muutaman viikon päästä vielä uudelleen. Aikeissa on opettaa Tuiskulle käskystä veteenmeno (ilman noutoa siis), ja sitä että vedestä tullaan heti luokse. Ravistella saa sitten käskystä tai vapaa -luvan jälkeen. Veteenmenoa täytyy mennä myös harjoittelemaan tuollaisiin hankalampiin paikkoihin, joissa on korkea penkere ym. Tästä kokeesta kun oli hieman suorituspaineita itse kullakin, niin olemme ehkä treenanneet vesinoutoa turhan vakavalla mielellä. Voisi auttaa asiaa, jos vesinoudosta yrittäisi tehdä Tuiskulle hauskempaa ja rennompaa puuhaa. Jos sillä saataisiin vaikka veteenmenoonkin lisää innokkuutta. Toisaalta uskon, että myös ikä ja kokemus voivat auttaa siinä, että uiminen ei enää jännittäisi Tuiskua niin paljoa.
Hyvä kuitenkin, että koe on nyt suoritettu alta pois ja jos ei tämän parempia pisteitä ensi yritykselläkään saada, niin näillä mennään sitten. Täytyy yrittää pitää itselläkin mielessä, että koira on vielä nuori ja ohjaaja ensikertalainen, joten tavoitteet täytyy pitää realistisella tasolla. Nyt jatketaan harjoituksia ja aletaan jo suunnata katsetta pian alkavaa jahtikautta kohti :)

Manukin pysyttelee mieluiten laiturilla

Ensimmäinen näyttely, vesitöitä ja muita kuulumisia

Koiraharrastuksen kanssa on pitänyt kiirettä viime aikoina. Kuopiossa oli 11.6. mannermaisten kanakoirien erikoisnäyttely, johon suuntasimme sekä talkoohommiin että Tuiskun kanssa kehään. Tuiskulle näyttely ei ollut mikään menestys, saatiin kehästä H eli tällä kertaa ei satuttu miellyttämään tuomarin silmää. Arvostelussa oli kuitenkin hyviäkin kommentteja ja ehkäpä yritämme uusiksi vaikka joskus ensi talvena jos Tuisku olisi jo vankistunut ja kehittynyt aikuisemmaksi siihen mennessä. Myös meneillään olleet juoksut tuntuivat vaikuttavan koiran liikkumiseen ja esiintymiseen (kuten varmaan myös ensikertalainen esittäjä :D), enkä sitä olisikaan ilmoittanut kehään jos olisin arvannut että juoksut sattuvat juuri samaan ajankohtaan. No, tulipa hyvää harjoitusta kuitenkin ja siitä olen ylpeä, että Tuisku malttoi pönöttää paikallaan ihan nätisti. Juoksemista harjoitellaan sitten enemmän seuraavaan näyttelyyn. Tässä vielä Tuiskun saama arvostelu kokonaisuudessaan:
”12 kk. Hyvää tyyppiä oleva kauttaaltaan vielä kovin kapea narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä ylälinja, hieman luisu lantio. Rintakehän tulee täyttyä ja syventyä. Hyvät kulmaukset edessä, riittävät takana. Vatsaviiva nousee turhan korkealle. Köyristää selkäänsä liikkeessä ja askel on hieman lyhyt. Korkea kinner. Rauhallinen luonne. Hyvä karvapeite.”

Manu ja suopursut

Lisäksi ollaan harjoiteltu kovasti tulevia vesityökokeita varten. Vielä reilu kuukausi takaperin Tuisku ei suostunut uimaan. Ahkeran yrittämisen ja yhden koirauimalareissun jälkeen se on kuitenkin uskaltautunut uimaan, vaikkei se mitään lempihommaa ole edelleenkään. Meillä on vielä harjoittelemista luovutuksen kanssa, mutta veteenmeno (ohjaajan luvalla) onnistuu jo aika hyvin :) Tänään käytiin tekemässä muutama harjoitus vähän vaativammissa paikoissa, joissa oli mutainen pohja, kaislikkoa ynnä muuta vastaavaa (vesityökokeita kun harvoin järjestetään missään hiekkarannalla). Muutama nouto jouduttiin ottamaan uusiksi sen takia, että Tuisku ravisteli turkkiaan ja pudotti linnun mutta loppuun saatiin yksi täydellisesti onnistunut suoritus ja siihen lopetettiinkin päivän treenit.

Muuten viime viikkojen tekemisiä ovat rajoittaneet Tuiskun juoksut, kun sitä ei uskalla juoksuttaa irti nyt oikein missään. Juoksut alkoivat reilut 3 viikkoa sitten ja alkavat olla varmaan pikkuhiljaa ohi. Juoksujen alla tuntui hieman epätoivoiselta, kun Tuisku ei kuunnellut sitten yhtään. Nyt alkaa onneksi pikkuhiljaa taas kuulokin toimia ja elän toivossa että parannusta tapahtuu edelleen, kunhan juoksut ovat kunnolla ohi.
Manu on puolestaan viettänyt kesää, eli nautiskellut ruohikolla kierimisestä ja oman pihan tonkimisesta. Kunhan tulee taas viileämpi päivä, voidaan käydä vetämässä verijälki mutta kuumalla kelillä Manu saa viettää siestaa. Ihana kesä!

Uimamaisteri saapuu rantaan saaliinsa kanssa

Kynnen poisto

Kuten kerroimme aiemmin, Tuiskulla sattui haaveri yhden kynnen kanssa pääsiäisen tienoilla. Kynsi oli ilmeisesti ulkoillessa haljennut lähes koko pituudelta ja se menikin sitten kokonaan poistoon. Operaatio tehtiin jo maaliskuun lopulla, mutta eilen kun leikattiin koirien kynsiä, muistui mieleen etten ole vielä kirjoittanut kokemuksistamme tänne mitään. Tässäpä siis kertomusta siitä, miten kynsi parani toimenpiteen jälkeen.
Toimenpiteessä kuoritaan kynsiaines pois ja kynnen sisällä kulkeva hermo jää näkyviin. Ilmeisesti kynsi paranee yleensä paremmin ja nopeammin, kun tuo hermo jätetään paikalleen. Kipeä se toki on alkuun. Toimenpiteen päivänä Tuisku ei vaikuttanut kovin kipeältä, taisi olla aika tokkurainen rauhoituksen jäljiltä ja muistaakseni lepäili pitkälti koko loppupäivän.

1. päivä leikkauksen jälkeen
Seuraavana päivänä Tuiskun jalka oli todella kipeä. Se ontui jalkaa eikä me käytykään ulkona muuta kuin pissalla pyörähtämässä. Haavasta vuoti sen verran verta, että sitä tuli tassusiteen läpi. Illalla paketti piti avata, lisätä hermon päälle Terra-Poly Vet -nimistä voidetta (joka ilmeisesti esti tulehdusta, sen lisäksi piti syöttää myös antibioottikuuri) ja vaihtaa puhtaat kääreet tassuun. Tämähän olikin aika hankala toteuttaa, koska se hermo oli todella aristava ja kipeä, mutta eihän siinä muu auttanut kun hoitaa homma vaikka koira olikin eri mieltä asiasta.

Tilanne leikkausta seuraavana päivänä: hermo punainen ja kynsivallista vuotaa verta

2 .päivä leikkauksen jälkeen
Seuraavana päivänä vaihdoimme jälleen kääreitä. Varpaiden väliin laitettu, hiertymiä ehkäisevä vanu oli päässyt hiukan tarttumaan hermoon kiinni. Huuhtelimme tassua reilulla vedellä, mutta emme sen kummemmin yrittäneet kiskoa vanua irti, koska hermo oli edelleen selvästi arka ja kipeä, ei kuitenkaan yhtä paha edellisenä päivänä. Huuhtelun jälkeen hyvä tassun kuivaus, voidetta reilusti hermon päälle ja taas side päälle.

3. päivä leikkauksen jälkeen
Teimme ensimmäisen hiukan pidemmän lenkin operaation jälkeen, hihnassa tosin vielä. Tassu ei tuntunut enää pahemmin Tuiskua vaivaavan, ainakaan se ei sitä enää ontunut ja menohaluja olisi ollut. Sidettä vaihtaessa huomasimme, että hermon pinta oli muuttunut hiukan vaaleammaksi. En osaa sanoa, oliko siihen tullut jonkinlainen kalvo vai oliko se verestävä pinta kuivunut pois.

4. päivä leikkauksen jälkeen
Hermon pinta oli muuttunut edelleen vaaleammaksi ja kovemmaksi. Kipulääkitystä pienennettiin.

5. päivä leikkauksen jälkeen
Kynsivallista vuoti hiukan edelleen verta, mutta hermo ei enää aristanut juurikaan kosketusta. Paksu tassuside saatiin ottaa pysyvästi pois, mutta kauluria pidettiin edelleen päässä niin ettei Tuisku päässyt nuolemaan tassua. Sisällä pidimme lisäksi suojana lasten ohutta puuvillasukkaa. Ulos mennessä tassu suojattiin paremmin paksummalla kääreellä ja vedenpitävällä tossulla.

Tilanne 5 päivää poiston jälkeen: hermo on pinnalta kuiva eikä arista enää

Viikko leikkauksen jälkeen
Tuiskua pystyi jo juoksuttamaan hiukan irti (tassu suojattuna). Tassupaketti ei pysynyt jalassa ihan koko matkaa ja kotiin tullessa kynsivallista hiukan vuotaakin verta. Muistaakseni lopetimme kipulääkityksen kokonaan tänä päivänä, ab-kuuri jatkui vielä muutaman päivän.

Puolitoista viikkoa leikkauksen jälkeen
Hermo on muuttunut täysin valkoiseksi ja vaikuttaa hiukan haperolta. Emme suojaa tassua enää uloskaan mennessä, koska kynsivallikin vaikuttaa parantuneen.

2 viikkoa leikkauksen jälkeen
Uutta kynttä alkaa pikkuhiljaa puskea kynsivallista. Tassu ei kaipaa poiston jäljiltä enää minkäänlaisia varo- tai hoitotoimenpiteitä.

2 kuukautta leikkauksen jälkeen
Tällä hetkellä tilanne on se, että kynsi on täysin entisellään eikä sitä erota millään lailla muista kynsistä. Kynsi vaikuttaisi olevan yhtä vahvaa ainesta kuin muutkin kynnet ja on nyt kasvanut siihen pituuteen, että eilen sitä piti leikata ensimmäistä kertaa poiston jälkeen.

Olin oikeastaan hiukan yllättynyt siitä, kuinka nopeaa toipuminen oli. Alussa toki kynnen hermo oli älyttömän kipeä ja aristava, mutta ihan muutamassa päivässä näkyi jo isoja muutoksia parempaan. Uusi kynsi kasvoi myös tilalle hyvää vauhtia. Sanoisin, että erityistä haittaa tai ylimääräistä työtä poisto aiheutti sen vajaan 2 viikon ajan, mutta sittenpä pääsi jo elämään ihan normaalia elämää. Muutama vinkki vielä tähän loppuun:

• Kynsien kasvua ja vahvuutta voi koittaa parantaa biotiinivalmisteella. Aloin syöttää Tuiskulle biotiinikuuria heti tuon poiston jälkeen ja paketti taisi kestää noin 1,5 kk. Tuiskun muissakin kynsissä on näkynyt vähemmän pikku lohkeamia ym. halkeilua kuurin jäljiltä. Taidan syöttää sille kuuriluontoisesti biotiinia aina välillä, jospa sitten vaikka jatkossa vältyttäisiin näiltä kynsiongelmilta.
• Tuskaisinta koko hommassa oli se, että ulkona oli luonnollisesti kauheat kurakelit samaan aikaan. Tassupaketti on ehdottoman tärkeä pitää kuivana, ettei sinne haavaan pääse kehittymään tulehdusta. Nämä Pawz -suojatossut olivat aika käteviä ulkoillessa. Ei nekään tietysti esim. metsässä juoksua kestä, mutta olivat hyviä asfaltilla ja nurmella tepsutteluun. Pukeminen oli alkuun hankalaa, kun tuo tossun suuaukko on pieni ja jalassa oli iso suojapaketti, mutta siihen oppi kyllä hyvän tekniikan. Joskus laitettiin tuohon päälle vielä esim. oma sukka ja kiristettiin se teipillä kiinni, niin pystyi tekemään pitempääkin lenkkiä ja tassuside pysyi kuivana ja puhtaana.