Kotiläksyjä pentukoulutuksesta

Käytiin kolmisen viikkoa sitten pentukoulutuksessa Vakkerin Timon luona Vehniällä. Paikalle pääsi Tuiskun sisaruksista vain yksi, mutta jäipä ainakin reilusti aikaa kummankin pennun kanssa touhuamiseen ja yleiseen jutusteluun koirankoulutuksesta. Timpalla olemme käyneet Manun kanssa muistaakseni 4 kertaa ja apuja on löytynyt kaikkeen muuhun, paitsi siihen mitä ei koulutuksella voidakaan korjata eli Manun puutteelliseen riistaintoon. Tuiskun kanssa halusimme lähinnä nähdä miten se reagoi kyyhkyille ja saada palautetta tähänastisesta edistymisestä.

kas näin loikkaa Tuisku…

Testasimme pentujen kuuliaisuutta häiriötilanteissa, luoksetuloa, pillillä istumista, noutoa ja paikallaoloa linnun lähtiessä. Kontaktista saimme Tuiskun kanssa kehuja ja sitä onkin kyllä harjoiteltu paljon heti Tuiskun meille tulosta lähtien. Luoksetulo pillillä toimii hyvin, ainoa ongelma on Tuiskun hyppiminen sen päästessä luokse. Tämä(kin) ongelma on ihan itse aiheutettu, kun pentua on epähuomiossa palkattu vaikka se olisi hyppinytkin luoksetullessa. Korjausliike asian suhteen on aloitettu ja nykyään herkun saa vain ja ainoastaan silloin kun kaikki tassut ovat maassa. Nouto meni myös ihan hyvin, mutta hampaiden vaihtuminen on pennuilla parhaillaan kesken ja se aiheutti vähän hankaluuksia linnun pitelemiseen. Linnun ottaminen suuhun tuntuu varmaan vähän epämiellyttävältä, kun ikenet voivat olla hellänä ja hampaat heiluvat. Noutoharjoitukset ovatkin nyt jäissä sen aikaa kunnes hampaat ovat vaihtuneet.

Enemmän ongelmia olikin sitten tuossa pillillä istumisessa. Sitäkin on harjoiteltu heti siitä lähtien kun saatiin opetettua istuminen käsimerkillä. Itse oltiin kuitenkin töpätty siinä, että Tuiskulta ei oltu vaadittu istumista sillä sekunnilla kun pilli soi, vaan sitä oltiin palkattu vaikka se olisi esim. ottanut muutaman askeleen kohti. Tämä oli aiheuttanut sen, että Tuiskulla oli tapana pillin soidessa istua, sitten pompata muutama askel eteenpäin, istua, taas pompata eteenpäin jne. Eli todellisuudessa se ei pysynyt paikallaan. Jotenkin sitä oli itse vaan ajatellut, että ”no istuihan se sitten lopulta kuitenkin, niin palkataan siitä hyvästä”… Tätäkin ongelmaa alettiin heti korjata ja uusi toimintamalli on se, että kun pilli soi, Tuiskun tulee istua niille jalansijoille ja pysyä paikallaan kunnes isäntä tai emäntä tulee luokse ja palkkion saa vasta jos kaikki menee putkeen. Jos pillikäskyn jälkeen liikutaan askelkin niin palkkaa ei tipu. Jos harjoitus menee pieleen, koira vapautetaan ja kokeillaan pian uusiksi. Nyt parin viikon harjoittelun jälkeen tämäkin onnistuu jo huomattavasti paremmin kuin ennen pentukoulutusta.

Kyyhkysille Tuisku reagoi aika lailla niin kuin odotinkin, eli kiinnostui kovasti ja katseli perään lintujen siivittäessä, mutta ensimmäistä lintua lukuun ottamatta jäi niille sijoilleen. Siitä hyvästä sai sitten kehuja ja palkkaa. Tuiskusta kyllä huomasi hyvin sen, että vaikka se pysyikin paikallaan, kierrokset nousivat aika lailla lintukohtaamisesta. Nouto oli nimittäin vaikea saada onnistumaan heti lintuharjoituksen päälle, kun koiran ajatukset pyörivät selvästi ihan muualla. Sekin on yksi asia, jota on hyvä harjoitella kotonakin; noudon pitää onnistua silloinkin kun koira on vielä kierroksilla linnun kohtaamisesta. Koulutuksen jälkeen on törmätty lenkeillä muutamiin lintuihin ja seuraus on ollut joka kerta se, että Tuisku katselee lintujen perään mutta jää paikalleen. Sen jälkeen on hyvä tehdä kuuliaisuusharjoitus, kun Tuisku jää nuohoamaan hajuja. Siitä täytyy silti tulla pyynnöstä pois, vaikka kuinka kiinnostaisi hajujen haistelu.
Onneksi mentiin käymään koulutuksessa! Näihin muutamiin ongelmiin on paljon helpompi puuttua nyt suhteellisen alkuvaiheessa kuin esim. vuosikkaan koiran kanssa. Mennään varmaan tässä syksyn mittaan, tai viimeistään ensi vuonna, uudestaankin katsomaan onko kotiläksyt tehty. Harjoitukset jatkuvat… :)

Peruskoulutuksen toinen kerta

Eilen olin sivustakatsojana seuraamassa peruskoulutuksen toista kertaa. Vieraita koiria ja ohjaajia tarkkaillessa voi oppia paljonkin. Aiheena oli tällä kertaa nouto, jolle omistettiinkin koko puolitoistatuntinen. Kuvia ei muuten ole, koska vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Toivottavasti ensi kerralla olisi aurinkoisempi keli, niin voisi jotain kuvitusta yrittää hankkia.

Ensin jätettiin koirat autoon odottamaan ja käytiin läpi koulutusnoudon perusteita esimerkkikoiran avulla. Manulle olemme noudon opettaneet spontaanimenetelmällä, jota itse pidän hiukan parempana tapana. Väitteeni perustuu siihen, että spontaaninoudolla saa aikaan mielestäni iloisemman suorituksen, jota koira lähtee aina innoissaan tekemään. No, Manulla se ei ehkä toimi koska se ei muutenkaan ole mikään tyypillinen iloinen koira. Mutta toisaalta koulutusnoudon avulla voi saada koiran ehkä nopeammin varmemmaksi noutajaksi ja aikaiseksi teknisesti paremman suorituksen. Mutta olen silti sitä mieltä, että seuraava pentukin opetetaan spontaanimenetelmällä ja otetaan sitten koulutusnoudon niksejä käyttöön jos jotain ongelmia ilmenee. Tämäkin tietysti on hyvin koirakohtaista ja paras on tehdä niin, minkä omalle koiralleen kokee sopivimmaksi.

Seuraavaksi otettiin koiratkin mukaan ja lähdettiin yksi kerrallaan kokeilemaan, miten se nouto onnistuu. Manu pääsi demonstroimaan taitojaan heti ensimmäisenä ja ihan hyvin se meni. En tosin mitään ongelmia odottanutkaan, koska Manulla on nouto aika hyvällä mallilla. Manun ongelmana on vähän se motivaation ja iloisuuden puute, ja esim. tässä suorituksessa se palasi kävelyvauhtia takaisin Olavin luo, mistä saimmekin kouluttajalta kommentin että onko koiraa paljonkin ruodittu noudossa… Totta on se, että Manun pentuaikoina emme osanneet noutoa oikein opettaa ja silloin meni moni asia mönkään. Aika hyvin ollaan kuitenkin saatu omia mokia korjattua jälkikäteen, mutta työtä se on tietysti vaatinut. Manu on nykyään sellainen varma mutta hidas noutaja.

Katsojan näkökulmasta oli muutamia asioita, jotka kiinnittivät huomioni.

1) Koiran turha piippaus, venkoilu, jatkuva steppaaminen ja muille pörhistely. Vaikuttaa, että usealla koiralla nousee kierrokset niin ylös tuollaisessa tilanteessa, ettei paikallaan odottelusta meinaa tulla mitään. Uskon, että ongelma voi johtua osaksi koirien hermorakenteesta, mutta myös koulutuksesta tai paremminkin sen puutteesta, tai sitten vääränlaisesta koulutuksesta. Kyllä Manukin käy kierroksilla kun sen ottaa autosta ulos koulutuspaikalla ja se näkee muut koirat. Mutta sille tehdään heti selväksi, että nyt rauhoitutaan ja odotellaan ihan nätisti paikalla istuen. Meillä on periaate, että kerran sanotaan ja jos ei mene perille, sen jälkeen tulee sama komento sellaisella äänensävyllä ettei jää enää yhtään epäselväksi tarvitseeko sitä totella (huom. ei tarkoita mitään naama punaisena -karjuntaa ;) ). Esim. juuri tuolla koulutuksessa kun Manun päästää autosta ja se siinä kiskoo hihnassa ja käy kierroksilla, riittää yleensä yksi napakka ”hei” -murahdus ja pieni hihnasta nykäisy. Sen jälkeen Manu muistaa miten hihnassa piti käyttäytyä ja saa kehut kun on nätisti. Tätä on kyllä harjoiteltu PALJON eikä se aina ole ollut niin helppoa.

2) Yleinen tottelevaisuuden/kuuliaisuuden puute. Pohdin, että jos koiraa ei esim. uskalleta laskea irti hihnasta piha-alueella sen vertaa, että dami käytäisiin viemässä viiden metrin päähän, miten sellaisen kanssa voi metsään lähteä? Minun mielestä tottelevaisuuden pitäisi toimia ihan kaikkialla muualla, ennen kuin lähdetään sinne haastavimpaan paikkaan eli metsään. Tätäkin ollaan harjoiteltu paljon Manun kanssa, ja silti se edelleen joskus unohtaa olevansa komennon alla, mistä ei saa lähteä ilman lupaa. Harjoitukset jatkunevat Manun elämän loppuun saakka…

3) Erilaiset noutoon liittyvät ongelmat. Ehkäpä noutoa ei oltu harjoiteltu kovin paljoa vieraissa paikoissa tai häiriötekijöiden läsnäollessa. Oletukseni oli, että yli 1-vuotiaiden ryhmässä kaikilla olisi nouto ainakin suht hyvällä mallilla. Muistan, että viime kevään treeneissä tuskailimme Manun huonon otteen kanssa. Meille muuten selvisi myöhemmin, että koiralla oli nielurisatulehdus tuohon aikaan, mikä varmaankin selitti ainakin osan ongelmista. Mutta näissä harjoituksissa huomasi esimerkiksi että koira saattoi lähteä noutoon ja damin kohdalle päästyään rynnätäkin omille teilleen. Minua ei niinkään kummastuttanut koirien temppuilut (koska koira on aina koira, opportunisti joka käyttää tilaisuuden hyväkseen) vaan se, etteivät ohjaajat tuntuneet puuttuvan asiaan kovinkaan säpäkästi. Niinkuin sanoin aiemmin, Manu saa välittömästi palautetta jos se rupeaa venkoilemaan. Mistä koira muuten tietää, milloin se tekee oikein tai väärin, jossei se saa palautetta heti?

Helppohan se on tietysti sivusta huudella niin sanotusti, mutta on meilläkin omat ongelmamme olleet. Ja osa on jo saatu ratkaistua. Esimerkiksi sen eteen, että Manu osaa olla rauhassa ja kuunnella ohjeita myös ihan toisen koiran lähietäisyydellä on tehty niin paljon töitä ja toistoja, ettei ole tosikaan. Joka päivä käydään 3-4 kertaa ulkona ja vastaan tulee yleensä vähintään 2-3 koiraa joka kerta. Silloin kun kontaktin otto toisen koiran läheisyydessä oli vielä ongelma, käytettiin joka ainoa tilaisuus harjoitteluun eli toistoja tuli viikoittain vähintään 40-50, luultavasti enemmänkin. Ja nyt ongelmaa ei enää ole.

Treeneissä saatiin muuten puolivahingossa aikaan myös yksi riistatilanne. Muiden suorituksia seuratessa Manu alkoi haistella takana olevaan metsikköön päin. Olavi lähti katsastamaan, mitä siellä on (koira hihnassa). Manu ottikin noin kolmenkymmenen metrin päässä (alkuperäiseen paikkaan nähden) tiheään pusikkoon lyhyen seisonnan. Olavin annettua nostoluvan seurasi aika rivakka avanssi, jonka seurauksena joku riistaeläin (ilmeisesti jänis, jäi näköhavainnot vähän huonoksi risukon takia) lähti pusikosta liikkeelle. Manu pysähtyi (no okei, ehkä hihnan ansiosta…) ja sai kehut.

Näistä treeneistä jäi kokonaisuudessaan hyvä mieli itselle Manun toiminnasta. On se vaan kivaa, kun joskus omankin koiran kanssa onnistuu joku asia :) Meillä on sen verran ollut erinäköisiä vastoinkäymisiä, että soisi sen onnistumisen välillä sattuvan omallekin kohdalle.

Seuraavalla harjoituskerralla on tiedossa taas lisää noutoa ja jokaisen tason mukaan haastavampia noutoja.

Kevään 2014 peruskoulutus

Nyt on takana kevään 2014 ensimmäinen peruskoulutuskerta. Paikallinen kanakoirakerho järjestää vuosittain jäsenilleen peruskoulutusjakson ja tänä keväänä jaksoon kuuluu viisi koulutuskertaa. Koulutuksessa keskitytään kanakoirametsästyksen kannalta tärkeisiin asioihin kuten kontaktiin, pysäyttämiseen, luoksetuloon ja noutoon.
Ensimmäisellä kerralla paikalle oli saapunut parikymmentä ohjaajaa koirineen. Koirista valtaosa oli lyhyt- ja karkeakarvaisia saksanseisojia, mutta mukaan mahtui myös unkarinviszla, münsteri, weimarinseisoja ja bretoni. Ikäjakauma oli kahdeksanviikkoisesta noin nelivuotiaaseen koiraan. Koirat jaettiin iän perusteella tasoryhmiin, jotka olivat alle puolivuotiaat, puolivuotiaat – vuosikkaat ja yli vuosikkaat. Manun kanssa luonnollisesti pääsimme yli vuosikkaisiin, joilta odotettiin jo tietynasteista perustottelevaisuutta.
Tervetulokahvien jälkeen yli vuosikkaiden ryhmä suoritti muutaman perusharjoitteen, joissa testattiin seuraamista, luoksetuloa ja paikallaan pysymistä. Manu suoriutui annetuista tehtävistä hyvin ja näin ollen saimme pitää paikkamme ryhmässä. Myös muut ryhmässä olleet koirat suoriutuivat harjoitteista keskimäärin sen verran hyvin, ettei ensi kerralla tarvitse enää toistaa näitä perusasioita. Omaan silmääni pisti kuitenkin yksi epämiellyttävä piirre joillakin koirilla eli turhanpäiväinen piippaus. Kun ei tunne ko. koiria, on vaikea sanoa johtuuko piippaus koulutuksen puutteesta, huonosta hermorakenteesta vai kummastakin.
Suurin osa ryhmäläisistäni toivoi että erityisesti noutoa harjoiteltaisiin. Joten todennäköisesti sitä on luvassa useammalla kerralla. Tietenkään tämän tapaisella peruskoulutuksella ei voida Manun metsästyksen nykyisiä ongelma-alueita kuten suppeaa hakua ja korkeaa seisontakynnystä kehittää. Manun kannalta mielestäni parasta on se, että tottelevaisuutta päästään treenaamaan tilanteessa, jossa on useita häiriötekijöitä (koiria pienellä alueella).
Kurssi päättyy leikkimieliseen tottelevaisuuskilpailuun, jossa testataan kurssilla läpikäytyjen asioiden hallintaa ja ohjaajan ja koiran välistä yhteistyötä. Siinäpä sitä tavoitetta kerrakseen tälle keväälle.

Koulutuksesta yleisesti

Meillä on muutamia perusperiaatteita Manun koulutukseen liittyen, joista pyrimme pitämään kiinni. Olemme kokeneet että nämä asiat mielessäpitäen treenailu ja koiran oppiminen onnistuu kaikkein parhaiten.

• Joka päivä jotakin. Ei tarkoita, että varataan tunti aikaa ja lähdetään kentälle ”nyt minä koulutan koiraa” -asenteella. Jos ei muuta ehdi, niin tehdään iltalenkillä yksi pillillä luoksetulo ja yksi pillistä paikalleenjääminen. Siihen menee noin 1 minuutti aikaa, mutta koira pysyy kuulolla ja asiat tuoreina mielessä. Joskus taas treenataan enemmän, mutta siinä pitää muistaa seuraava kohta:
• Koiralla pitää säilyä into. Manun kanssa treenatessa ongelmana on ollut aiemmin motivaation katoaminen. Jos ei koiraa huvita/kiinnosta harjoitukset, niin pitäisi keksiä jotain millä saisi niitä mielenkiintoisimmiksi ja innostavimmiksi. Manulla on toiminut esim. linnun piilotus ja etsiminen ”tavallisen” noudon sijasta. Ja treenit lopetetaan, kun koiralla on vielä intoa ja energiaa jäljellä.
• Tarpeeksi vaatimustasoa. Jotkut on sitä mieltä, että ei pidä tehdä semmoista harjoitusta, jossa on mahdollisuus epäonnistua. Meidän mielestä se ei kumminkaan ole mikään katastrofi, jos joskus ei joku asia onnistukaan. Manun kanssa on ainakin ollut enemmän haittaa siitä, että ollaan ajateltu että ”ei se osaa” ja tehty sen takia liian helppoja harjoituksia (joissa koira tylsistyy ”jankkaamiseen”), kuin siitä että ollaan nostettu vaatimustasoa ylemmäs ja sitten joskus myös epäonnistuttu. Aina voi palata helpompiin harjoituksiin. Välillä on tullut oivalluksia, että kyllähän Manu osaa, kun siltä vaan vaatii.
• Palkkaus vs. rankaisu. Kehut iloisella äänellä ja makupalojakin käytetään palkkauksessa edelleen. Manu on aika ahne joten sitä on helppo motivoida ruualla. Koiran äkillisissä kuuroutumistilanteissa käytämme kolinapurkkia, josta voisi joskus toiste kertoa tarkemmin. Koiralle täytyy olla hyvin selkeää, että milloin se tekee oikein ja milloin väärin. Siksi kehujen ja torujen täytyy erottua selvästi toisistaan (ja tämän takia varmaan näytetään joskus hulluilta kun treenataan koiraa). Vaikeaa on itselle ainakin se, että jos koira on tottelematon ja kaikki menee huonosti, tulee itsekin huonolle tuulelle. Mutta sitten kun se onnistuminen tai totteleminen tapahtuu, niin täytyy välittömästi olla itse iloinen ja tyytyväinen koiraan (tai ainakin näytellä hyvin).
• Itse ei saa hermostua. Helppoa Olaville, vaikeaa mulle ;)
• Loppuun onnistuminen. Vaikka (ja etenkin) jos treenit on menneet muuten mönkään. Yksi onnistuminen riittää ja se tehdään vaikka väkisin jollain helpolla harjoituksella.

———————————————————————————————————————————-

Näistä koulutuksen tuloksista sai Olavi sitten nauttia toissapäivänä, kun sorsastus alkoi. Manu oli yllättänyt positiivisesti, Olavi kertonee siitä enemmän lähipäivinä… Nyt meillä lepäillään, syödään ja parannellaan Manun tassuun tullutta pientä vekkiä. Johonkin oli satuttanut iltapissillä tassunsa. Anturahaavat tuntuu olevan hitaita paranemaan, mutta jospa se tästä. Onneksi ei tullut iso haava, odotimme jo eläinlääkärireissua ennen kuin ehdimme tassun huuhtoa ja tarkistaa, kun verta tuli niin paljon. Loppuun vielä kuva Manusta miehisen tassusiteensä kanssa: