Illan menu: uunisärkeä

Käytiin tuossa yksi päivä Kuopion kauppahallissa tarkastamassa kalakauppiaiden tarjonta. Manulle ei ole mikään välttämättömyys syöttää kalaa, koska se saa päivittäin kalaöljyä ja lisäksi D-vitamiinivalmistetta annetaan myös erikseen. Kala on kumminkin ihan hyvää vaihtelua punaiselle lihalle ja myös suhteellisen vähärasvaista ruokaa.
Koska emme ole mitään Wahlroosseja, ostamme yleensä Manulle jotakin ”roskakalaa”, kuten esim. lahnaa, särkeä jne. Tällä kertaa tarjolla oli pieniä särkiä hintaan 2,5 € / kg ja ostettiin niitä kolmisen kiloa. Ei tarvitse sitten ihan heti taas käydä kalaostoksilla.
Ja kaikki varmaan tietää ettei järvikalaa kannata syöttää raakana, koska siitä voi saada (muistaakseni) heisimatoja, joihin eivät tehoa kaikki matokuurit. Kala pitää ainakin pakastaa kunnolla ennen koiralle antamista. Me olemme yleensä kypsentäneet kalan ja sitten pakastaneet pienissä annospusseissa, koska Manun maha tuntuu kestävän paremmin kypsennettyä kalaa.
Kypsennys ei vaadi erityisemmin ponnisteluja, eikun pellille ja uuniin joksikin aikaa:

Manun herkkua

Manun herkkua

Kaloista ei välttämättä tarvitse poistaa ruotoja tai sisälmyksiä, ainakaan noista pienistä ei olla niitä jaksettu poistaa. Mutta jos ahvenia syöttää (meidänkin ostamien särkien seasta niitä löytyi), suosittelen poistamaan selkäevän varmuuden vuoksi. Paitsi pienillä ahvenilla se nyt on ihan pehmeä vielä.
Ainut ”uunisärkireseptin” huono puoli oli hajuhaitat, jotka ainakin itseäni häiritsivät kun en kalan hajusta tykkää muutenkaan. Mutta tämä ei ollut mitään verrattuna siihen kun kerran kuivatimme hirven maksaa sellaisessa sieni/marjakuivurissa. No, virheistä oppii ja niin edelleen…
Nyt on taas kalaa koiralle pakkasessa ja ensimmäinen satsi menikin jo heti valmistuksen jälkeen. Pakastimen ruokatilanne on muuten ehkä hieman huono, lampaanliha on valitettavasti loppunut joten pääasiassa nyt syötetään hevosta ja siihen lisäksi possun tai kalkkunan jauhelihaa. Tekisi mieli tilata Manulle esim. poroa tai jotain muuta sellaista mitä ei olla paljoa vielä syötetty. Pitänee tutkailla Kennelrehun nettisivuja!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s